Tulin ajatelleeksi että Holland taitaa olla nuorempi niitä muita puolalaisia mestariohjaajia kuten Andzrej Wajda ja Krzysztof Kieślowski. Kun katsoin Hollandin ja Peter von Baghin keskustelun, niin ilmeni että tottakai Holland oli noiden kahden ystävä ja tehnyt heidän kanssaan töitä. Hänen päähenkilönsä on vanha nainen, ei siis aivan omakuva kuitenkaan. Ja vaikka olisikin.
Tässä on voimakas sanoma eläinten ja muun luonnon puolesta ja oikein tosissaan, mutta myös huumoria. Jostain syystä Hollandin täytyy asettaa juonen käänteen tekeväksi henkilöksi vähän vinksahtanut tiedemies, joka rakastaa jotain lajia sammalta ja niitä muutamia kuoriaisia ynnä ihmisferonomia joka houkuttelee koko metsän pohjan kamaliin kesäisiin orgioihin.
Sen ötökän nimi oli veri-jotain, mutta viittaa siihen että siinä on jotain hirmuista tekeillä siinäkin. Ympäristö − puolalaiset metsät, vuorten harjanteet ja laaksot − on julmetun kaunis. Hevosilla on turkki, pehmeä kuin teddikarhun karva. Muistin siitä heti yhden luontoleffan, jonka olen nähnyt niistä eurooppalaisista villihevosista, joita on Puolan ja Saksan rajaseuduilla. Tässä taisi olla Tšekki naapurissa, ainakin se hullunviisas tiedemies oli sieltä, siitä tuli vanhempien ihmisten rakkausjuttu. Mutta se mikä siinä luonnossa tuntui oli hyväätekevä kauneus millä talot oli istutettu kulloiseenkin metsälämpäreeseen tai vaikka lähelle peltoja. Täydellinen leffa. Absurdit juonteet tarinassa tulivat varmaan Olga Tokarczukilta, nykyiseltä kirjallisuuden nobelistilta. Tokarczuk kirjoitti itse elokuvan käsikirjoituksen oman romaaninsa pohjalta.
Hänen tapansa kirjoittaa tuli läpi. Siis ei mitenkään määräävänä vaan ihan kuvaajan kanssa synkronissa. Niin ja varmaan ohjaajan. Oletan että Tokarczuk on nuorempi kuin Holland. Ja mistä se tämä ohjaaja on saanut kokonaisen maan nimen? Sen kyllä tiedän että hän on asunut kauan Puolan ulkopuolella. Nyt oli elokuvayhtiönä se tuttu puolalainen Tor, Wajdan yhtiö. Siitäkin olin iloinen.
Ihmisiä oli tavallisissa töissään. Ihmisten pahantahtoisuus ja vastavoimana sitten rakkaus kaikkeen elävään. ”Jälkien” naamiaiskohtauksesta muistin Anna Proszkowskan, wrocławilaisen nukketeatterilaisen, joka oli muutaman vuoden ajan tekemässä työtä täälläpäin. Kuljetin häntä mukana kiertävä lapsille tarkoitettu Taikahuilu. Puolan historiasta saa varmasti kiskotuksi irti mitä tahansa, eikä se lopu. Pidin siitä suvereenisuudesta, jolla Anna kulki kulttuurinsa historian ja nykyisyyden väliä. Hän oli kaunis ihminen.
Minä en ollut kuin autokuski. Mutta jokailtaiset keskustelumme käsittelivät kaikkea mahdollista hänen historiastaan. Nuket olivat oma juttunsa. Tässä Hollandin leffassa oli myös naamiaiskohtaus, jossa oli mietitty tarkkaan miltä ihmiset näyttävät: puvut, eleet, ilmeet.
Jäin kyllä miettimään sitä riivaako ihmisiä hyvä vai paha tahto. Ehkä siitä ei saa selvää ikinä. Mutta Sodankylä taitaa tosiaan olla ikuisesti! En ehkä pääse sinne fyysisesti mutta parempi tämä on näin. Kulutan huomattavasti paljon vähemmän kaikkea.
Katsoin kaikkiaan kolme elokuvaa. Niissä jokaisessa päähenkilö joutuu pyristelemään yhteiskunnan pahasta otteesta irti. Tuossa leffassa nimeltä ”Jäljet” vanha nainen opettaa englantia koulussa (vaikka on jo eläkkeellä) ja yrittää saada oikeutta eläimille. Jälkien paikka on jossain Puolan ja Tsekin rajaseudulla. Olin kuvitellut ne maisemat juuri tuollaisiksi.
Metsien puut ovat suunnattoman suuria. Aikakausi on ollut semmoinen, että itäblokin maiden elintaso ja teknologia on ollut vielä nuorta, ei ole ollut metsien n.k. harvestereita jotka ovat olleet siunaus niille Suomen ihmisille, jotka ovat päättäneet ottaa metsistä kaiken mahdollisen, koska arvelevat että metsien tuhoaminen jossain vaiheessa kielletään.
Harvesterit kykenevät kaatamaan ison metsän kerralla. Sitten sen jälkeen tuodaan valtavat kaivinkoneet, joilla tehdään syviä metsäojia, niin että kaikki varmasti kuolee. Sitä ne kutsuvat metsien uudistamiseksi. Varmuuden vuoksi metsän pohja vielä kynnetään ylösalaisin.
Metsät suojelevat ihmisiä ja eläimiä. Ihmisen eläimellisyys näkyy kaikessa, mutta on se eläinluonteestaan vieraantunut. Eivät eläimet yleensä tapa kuin silloin kun se on ruuan saamiseksi tai esimerkiksi pentujen suojelemiseksi tarpeen. Pienen puolalaisen kylän tai kaupungin ihmiset osoittautuvat teurastajiksi, esimerkiksi metsästäjinä. Eikä siitä pääse mihinkään että sitä samaa ovat Suomen metsäyhtiöt. Kun eläimet häviävät, ihmiset menevät saman tien.
Kai ne ihmiset kuvittelevat olevansa jotakin robotteja tai sen tapaisia. Sellaisia kuolemattomia, jotka kuitenkin käyttävät rahaa ja sitä pitää olla paljon. Kankeasti liikkuvia rahakoneita. Aivan niin kuin Puolan metsäpitäjissäkin.
”Europa, Europa”-leffa tuntui ensin selvästi perinteisemmältä kuin ”Jäljet”. Joudun heti peräytymään ajatuksestani. Oli maagisuus edelleen läsnä, se vain ei näy kovin selvästi pahoina aikoina niin kuin II maailmansota oli. Oliko kuvaus ehkä perinteisempää kuin ”Jäljissä”? En tiedä. Mutta tiedän nähneeni ainakin osia tästä elokuvasta joskus. Se voitti jo kaikenlaisia palkintojakin ja oli iso tuotanto.
Pidin elokuvan nimestä. Minusta ohjaaja jonka sukunimi on Holland on varmasti hyvä tekemään leffan kotimantereestamme Euroopasta. On tuo paikka, rajaseutu, tärkeä muutenkin. Euroopassa on rajoja sikinsokin.
”Jäljissä” olivat mukana jopa taivaankappaleet, koska saattoi lukea horoskooppeja. Mutta Agnieszka Holland ei ole ohjaajan työssään pysähtynyt yhteen maisemaan, yksiin ihmisiin tai niihin sammaleessa kihiseviin koppakuoriaisiin. Varsinkin talvella ihmiset nostavat katseensa tähtitaivaaseen ja vanha nainen tutkii taas astrologisia karttojaan ja kulkee kysymässä ihmisten syntymäaikoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentointi on suotavaa, mutta ei pakollista