Eurooppa-leffassa kerrotaan nuoresta juutalaispojasta, joka jollain tavalla onnistui säilymään hengissä läpi sodan ja rintamalinjojen siirtymisen. Päähenkilö oli Liettuan juutalainen, nuori poika. Sieltä ihmisten täytyi paeta, kun alkoi olla selvää että juutalaiset aiotaan tappaa. Liettuan naapurimaa on Puola jonne poika onnistui pakenemaan, natsit tulivat perässä. Poika onnistui säilymään hengissä natsiksi naamioituneena. Hän alkoi saada selville, että ghetot olivat surmanloukkuja, ehti sodan alkaessa kuulla perheensä menneen sellaiseen.
Yksi tarinan taso on ihmisen tavaton sopeutuvaisuus ja kyky maastoutua. Se on ihmiselle tarpeen aina, ei ainoastaan maailmansodan aikaan.
”Europa, Europa” on sotaelokuva, mutta se irtoaa pelkän sotaelokuvan kehyksissä siinä, että mukana on rakkaustarina. Rakastunut juutalaispoika ei voi haluta natsiaikana seksiä, koska ympärileikkaus paljastaa. Ihmiset yrittivät tuntea kuitenkin itsensä ihmisiksi, jopa Hitler-jugendin ihmiset. Ja nuoret ihmiset yrittävät elää nuoruuttaan vaikka olisi mikä.
Sitten muistin että Hitlerin valtakunnassa oli äitiyssiirtoloita, joissa haluttiin varmistaa että puhtaasti arjalaiset odottavat naiset saavat mahdollisimman parasta hoitoa niin että Natsi-Saksan sukukunta säilyisi. Koko arjalaisuuden idea on umpihölmö.
Arjalaisia, siis jonkinlaista heimoa, tuskin on olemassa kuin Pohjois-Intiassa, en edes tiedä miten ovat aikoinaan kirjoittaneet nimensä, kirjoittivatko edes? Mutta nimi on säilynyt koska se porukka oli kauppiaskansaa ja asui lähellä jotakin Tiibetin vuoriston solaa, jota käyttämällä kaupankäynti onnistui. Muistan lukeneeni, että heitä aivan ilmeisesti Euroopassa edustavat mustalaiset. He taas joutuivat Saksan keskitysleireille niin kutsutun rodun vuoksi. Saksan ”arjalaiset” tappoivat Intian arjalaisia (siis sitä oikeata heimoa) kaasukammioissa.
Juutalaisvainot olivat kestäneet vuosisatoja. Jos ajattelee ihmisryhmien ominaisuuksia, niin ei niissä juuri ole eroja. Tietenkin teknologinen kehitys tekee jonkun kauppiaskansan hyvinvoivaksi, mutta ihmiset vain sattuivat olemaan oikeassa paikassa, kun keksittiin että kuparista saa parempia jousien nuolia kuin luusta.
Nuori poika joutuu kallonmittaukseenkin ja selviää vain huomautuksella että kuuluu balttilaiseen rotuun, koska hiukset ja silmät ovat ruskeat. Pojan ei tarvinnut riisuutua. Vainoissakin sattumalla oli osansa.
Neuvostoliiton surmanluodeilta taas poika selviää, koska venäläiset sattuvat kulkemaan keskitysleirin vieritse ja siellä joku tuntee pojan. Neuvostoliitto ei ollut vielä aloittanut täysmittaisia juutalaisvainoja itse. Muutenhan kaikki leirin asukkaat olisivat kuolleet.
Näin vielä kolmannenkin yksilö vs. järjestelmä -leffan. Sen nimi oli Charlatan (suomeksi ehkä huijari, mutta parantamisesta puhuttaessa puoskari). Sekin oli noita leffoja, jota voisi kutsua realistisiksi. Siinä on selvä tarina, mutta sadunomainen se on niin kuin kaikki näkemäni Hollandit. Voimakas se kyllä on. Esimerkiksi kaikin puolin hyvä asia että ihmiset lopettaisivat lihan syönnin. Se tuli aivan heti. Parantaja pyysi kihdistä kärsivää isoa hikoilevaa miestä lopettamaan lihan syönnin.
Tässä on ammattikunta nimeltä parantajat, jotka seuraavat vuosisataista, ylikin, yrttilääkinnän perinnettä. Tämä parantaja oppi tekemään diagnoosin ihmiset aamuvirtsasta. Yrttilääkinnästä ei ole tässäkään maassa kovin kauan. Olen itse ollut parantajan potilaana lapsena. Kunnanlääkäreitä oli harvassa eikä semmoista ollut ilman päivän jonotusta saatavissa. Kaikissa pitäjissä ei ollut lääkäreitä lainkaan.
Silloin oli voimassa puoskarilaki, joka ei kuitenkaan tuonut lääkäreitä sen paremmin ihmisten keskellä kuin ennenkään. En ollut ollenkaan kummastunut nähdessäni tämän kuvauksen parantamisesta. Käsittääkseni tarina sijoittuu sijoittuu suunnilleen samoille tienoille kuin oli ”Jäljissäkin”.
Parantaja oli arvostettu ihminen, hänen luokseen jonotettiin. Elokuvassa näytetään vanhoja yrttikasvikirjoja, joissa selitetään miten kasvit vaikuttavat. Kirjat ovat paksuja ja perinpohjaisia. Parantajaksi haluava ihminen pyrki oppiin jonkun pätevän parantajan luo ja sitten oli vielä kokeita, jossa tarkistettiin parantajan osaaminen, sellaisia diplomikursseja.
Mutta niin vain sen yhteisönkin sisältä tulivat ensin natsit määräämään ja sen jälkeen kommunistit. Tässä on siis samantyyppinen tarina kuin tuossa Europa-leffassa. Sen lisäksi että päähenkilö oli parantaja ja jonkinmoinen Kristus-hahmo, ehkä, hän oli myös homoseksuelli ja löysi työhönsä kumppanin, biseksuaalin, joka on naimisissa naisen kanssa kuitenkin.
Avustaja on tarpeen koska potilaita on niin tuhottomasti, aivan yhteiskuntajärjestyksestä riippumatta. Kun ihmiset sairastavat myös pienemmillä paikkakunnilla, eikä lääkäreitä ole. Niin se on ollut kaikkialla.
Joku oli kuollut saatuaan rotanmyrkystä myrkytyksen. Tulee oikeudenkäynti, jossa etukäteen päätetty että parantaja ja avustaja kumpikin saavat kuolemantuomion. Tässä on tarpeeksi ehkä yhdelle elokuvalle vainoamista, kaksinkertaisesta syystä. Sekä natsit että kommunistit inhosivat homoseksuaalisuutta. Parantajatkin olivat jo joutuneet suurennuslasin alle.
Jokaisessa näissä Hollandin leffoissa, ”Jäljet”, ”Eurooppa, Eurooppa” ja ”Charlatan”, oli kysymys yksilön jauhautumisesta yhteiskunnallisessa puristuksessa. Keski-Eurooppa on laaja alue. Siellä on asunut aina paljon ihmisiä, siellä on hyvät luonnonolosuhteet, kasvit kukoistavat ja siinä samalla eläimet. Ajattelin ennen kaikkea ”Jälkien” eläimiä, kauriita ja villisikoja, kettuja ja susia. Ja kun ollaan rajaseudulla kaikkia otuksia on paljon.
Ihmisissä aivan ilmeisesti asuu joku hirveä riivajainen. Se ei pysty mitenkään asettumaan aloilleen ja tyytymään siihen mitä on. Oppimaan ehkä enemmän kehittymään. Hevosilla on paksu villa ja jossain Ukrainan rajamailla on vielä villihevoslaumoja. Talvet voivat olla kylmiä. Ja kesäisin metsän pohjassa kasvaa niitä kummallisia sammalia jotka ruokkivat vielä kummallisempia koppakuoriaisia.
Taidan katsoa kaikkea sillä tavalla, että säilyykö ihmiskunta hengissä vai ei. Johtavien ihmisten typeryys ja ahneus näkyvät oikein erityisen hyvin. Tuskin niitä johtajia äänestävät ovat yhtään sen viisaampia.
Keski-Euroopassa rajat ovat siirtyneet sodasta toiseen ja sillä tavalla valtakunnatkin vaihtuivat, mutta ihmiset pyrkivät sotien jälkeen takaisin kotiin. Suomeen tuli pakolaisia Karjalasta, kun karjalaisten kodit jäivät uuden rajan taakse.
Osallistuin tämän verran Sodankylän festareille tänä vuonna. Karanteeni tai ei, tuskin olisin jaksanut matkustaa sinne asti. Sen vuoksi virtuaalifestari on erityisen toivottava. Ehkä se voitaisiin ottaa mukaan ohjelmistoon myöskin aikoina jolloin pandemia ei ole ihmiskunnan niskassa, oli se sitten poliittinen tai aivan yksinkertaisesti viruksen aiheuttama juttu.
Tulivat tähän vielä helteetkin. Ehkä Sodankylässä olisi ollut vähän viileämpää. Mutta kun ei voi vieläkään pakkautua tiiviiksi ihmismassaksi istumassa teltoissa katsomassa leffoja kun virus on elossa. Saati että uisi sitten joessa yöllä, virkistyisi, heräisi ehkä. Jos heräämistä nyt aivan heti tarvitaankaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentointi on suotavaa, mutta ei pakollista