Matka aamun maahan ja muita matkoja

Kielitieteilijä puhui ehkä liian nopeasti. Enkä tiedä onko robotiikka mitenkään tarpeellinen. Niin kauan kuin jaksan heilutella harjaa ja rikkalapiota, en tarvitse robottia. Japanilaiset kehittäneet robottihoitajia vanhusten hoitokoteihin. He ovat myös luoneet pehmoleluja potilaiden silitettäväksi. Miksei vanhusten palvelutaloissa voi olla oikeita kissoja?

Tutkija Anneli Kauppinen esitti radion kulttuuriohjelmassa, että kielentutkimuksen pitäisi olla poikkitieteellistä. Lapsi oppii kielen ilman kielioppia. Toimittaja miettii voiko oman lapsen kielellisyyttä tutkia. Kauppisen mielestä vanhemmat voivat käyttää apunaan videointia. Kielillä voi hakea yhteisiä asioita. Siis merkityksiä? Kauppinen miettii Noam Chomskya ja hänen lingvistin työtään: Chomsky taitaa olla kovin vasemmistolainen.

Chomskyn mielestä kieli sijaitsee jollain tietyllä aivojen alueella ja kasvaa yhtä lailla kuin kädet ja jalat, kieli on mitattavissa. Sisäinen kieli ilmeisesti on olemassa, mutta sen käyttämä kieliopista ei tiedetä. Chomsky oli keskustellut Foucaultin kanssa, päädyttiin siihen että kehitys on aina multimodaalinen. Samoihin aikoihin kun Chomsky ja Foucault keskustelivat, Skinner mietti ehdollistumista. Tuleeko kieli sisältä päin vai ei?

Tutkija ihmettelee että Chomsky oli kielletty Neuvostoliitossa. Mistä johdutaan venäläisiin kielitieteilijöihin kuten Voroshilov ja Bahtin, viimeksimainittu mietti karnevalistisia ilmiöitä. Venäläisten mielestä kielellä ja kielillä on vahva sosiaalinen aspekti: ihmiset eivät saa kieltä valmiina. ”Rakenne kantaa merkityksiä”, Kauppinen sanoo.

Kun toimittaja kysyy, mistä tulevat puhumattomat 3-vuotiaat, niin vastaus on hyvin yksinkertainen: pitää olla keskustelevia vanhempia.

Minulla on pieni korkkitaulu tuossa vieressä. Yksi muistilappu piti tapanaan hävitä aina jonnekin, sitten lopulta sain sen kiinni ja pinnillä kiinni tauluun. Siinä ovat semiootikkoni: Roman Jacobson, Juri Lotman, Lennart Meri, Oscar Parland, Vasilius Sesemann. Sitten olen kirjoittanut: ”Kylmän maan kuningatar”, muistaakseni on ollut sellainen kuunnelma ellei peräti näytelmä, josta en muista mitään. Sitten tulee vielä Draamastudion,  Tampereen yliopiston entisen osaston, johtajan Kari Salosaaren mielellään mainitsema A.J. Greimas, joka muistaakseni oli myös kotoisin jostain päin Baltiaa, mutta muutti sitten Pariisiin. Salosaari opiskeli nuorena Pariisissa.

Nuo nimet ovat tuossa sen takia, että minulle ne edustavat lingvistiikkaa, josta sitten kehittyi semiotiikka ja nyt ovat varmaan samassa tiedekunnassakin. Lennart Meri oli Tarton yliopiston kielitieteen laitoksen professorin Juri Lotmanin hautajaisissa ja sanoi Suomeenkin lähetetyssä uutisessa, että nyt kuoli virolainen, päätä pidempi muita. Yliopistojen oppineet onnistuivat kielitieteen nimissä pitämään yllä vastarintaa, joka on aina diktatuureissa tarpeen.

Ei ole yhtään samantekevää miten lapset kasvavat. Jos he eivät opi puhumaan, he eivät selviä ihmisten maailmassa. Aikuiset kyllä tietävät kuka lapsi on kuuro. Kauan ennen nykyistä korona-eristystä tapasin kaupassa jonkun, jota en muistanut. Mies vieressä muisti. Se ihminen muistutti jostain tapahtumasta kymmenen vuotta aiemmin, vähintään, mutta en kuullut mitä hän sanoi.  Hän kääntyi pahoitellen miehen puoleen että dementiako on iskenyt. En ollutkaan elänyt tämmöistä aikaisemmin: minusta puhutaan kun seison itse vieressä.

Mies siihen selvällä äänellä: kuulo on mennyt huonoksi. En osaa viittomia, mutta olen oppinut lukemaan huulilta. Suomalaiseen puheeseen kuuluu se, että kasvoja ei väännellä kun puhutaan. Minä sen sijaan olen oppinut vääntelyn jo aikaisin, koska olen sairastanut kaikki lastentaudit ja taatusti joku niistä viruksista kulkeutui kielelliseen aivolohkooni ja määräsi katsomaan tarkasti ihmisten kasvoja, etenkin huulia, kun en kerran kuule.

Tuommoista oppimista voisi kai sanoa aika voimakkaaksi sisäiseksi puheeksi. Viittomakieltä en ole koskaan oppinut, koska rokotuksia ei ollut heti sotien jälkeen, meitä jollain tavalla vammautuneita on aika paljon. Ei meille kaikille ole voitu antaa viittomakielen opetusta, vaikka tiedettiin että sitä tultaisiin tarvitsemaan. Ja lapsilla on kielelliset herkkyysaikansa, jotka selitetään kehityspsykologiassa.

Minulta jäi merkitsemättä yksi nimi. Se on kuitenkin jossain vaiheessa ollut hirveän tärkeä: Henri Broms ja hänen kirjansa ”Alkukuvien jäljillä” (WSOY 1984). Alkupuheessaan hän sanoo näin:
”Mikäli semiotiikassa ei etsitä tai lähestytä lasihelmipeliä, jota pelaten päästään merkittävien kysymysten lähelle, ei ole saavutettu paljon mitään. Eräs toinenkin kehityspiirre on näkyvissä. Kaikella uudella on taipumus olla aluksi tuoretta, mutta myös taipumus kuivettua myöhemmin joksikin muuksi.”

Broms oli jossain vaiheessa töissä Vaasan yliopistossa, en muista millä osastolla, mutta sen takia hän matkusti usein Vaasaan. En ole häntä nähnyt koskaan, mutta tiesin että oli ihmisiä jotka ovat kuunnelleet häntä. Hänen piti tulla pitämään yleisöluento aiheesta Genius Loci, paikan henki, mutta sairastui eikä päässyt. Hänen tilallaan oli joku muu vaasalainen.

Luento ei ollut ollenkaan huono. Broms on ollut ehkä räiskyvämpi tapaus. Hänen luonteensa kyllä tulee tekstistäkin läpi, lähinnä innostus. Paikan henki on tietysti olemassa kaikilla paikoilla. Tämä on Suomen läntisin kulma, mutta sitä ei ehkä kannata nähdä maantieteen vaan historian silmin.

Tuo sitaatti alkupuheesta viittaa Herman Hessen Lasihelmipeliin. Itse peli on tietenkin I Ching eli Muutosten kirja. Pertti Nieminen on suomentanut kiinalaista kirjallisuutta ja kun hän jätti kustantajalle mielestään viimeisen kirjansa toimitettavaksi, hän sanoi että hänen olisi pitänyt suomentaa I Ching. Hän oli kuitenkin sitä mieltä että siihen olisi kulunut ainakin 20 vuotta vielä, eikä sitä sen takia voinut enää aloittaa. I Ching on vuosituhansia vanha kiinalainen peli, jota pelataan bambutikuilla ja luetaan selitykset eli heksagrammit sitten kirjasta, jossa on myös selitysten selitykset, jotka on kirjoittanut Konfutse.

Luin Lasihelmipelin vuonna 1971 matkalla Yhdysvaltain Länsirannikolta Oregonin Portlandista New Yorkiin, matkalla kotiin.  Matka Kanadan kautta kesti kolme viikkoa. Minulla ja ystävilläni oli Volvo Amazon vietävänä mantereen läpi New Yorkiin.

Muistaakseni bensa oli sitten ilmaista. Yövyttiin teltassa leirintäalueilla ja pelättiin kalkkarokäärmeitä, jotka tulivat mielellään lämmittelemään telttaan, koska ylänkömaiden yöt olivat kylmiä. Se oli ennen nousua Kalliovuorille. Moottoria ei saanut rasittaa, joten tulin katsoneeksi tarkkaan vuorilampaita ja jäätiköiltä lähteviä virtoja. Ne olivat lyijynharmaita ne vedet. Se on hyvä ympäristö lukea Lasihelmipeliä ja englanniksi. Broms on mielestäni oikeassa siinä, että se on suurimpia alkukuvia, joita länsimaisessa sivilisaatiossa on.

Lasihelmipeli oli vastaus Saksan natsismiin ja II maailmansotaan. Kirja julkaistiin 1943 ja Nobel-komitea antoi Hesselle kirjallisuuspalkinnon vuonna 1946. Hesse tunsi Jungin hyvin.  Hän joutui ottamaan selvää psykiatriasta kun hänen vaimonsa mielenterveys heikkeni. Jung puolestaan piti kiinalaista I Chingiä hyvin tärkeänä teoksena ja kirjoitti alkupuheen sen englanninkieliseen versioon. Ei ole mitenkään ihmeellistä, että yhdeltä vaikuttajalta lähtee viesti ja saavuttaa toisen, joka päätyy saamaan Nobelin palkinnon.

Jossain vaiheessa elämäänsä Hesse kävi matkalla Indonesiassa ja kierteli muitakin maita. Ennen Lasihelmipeliä hän kirjoitti romaanin nimeltä ”Matkan aamun maahan”. Käsittääkseni se on suomennettu myös. Lasihelmipelissä on kirjan lopussa kolme lyhyttä tarinaa, jotka itse luin ensiksi, koska ne toimivat hyvänä johdantona itse kirjaan. Kirja taas on konstruktio siitä mikä iltamaa eli Abendland voisi olla ja ehkä onkin. Tämä sivilisaatio.

Pohjois-Amerikassa en epäillyt etteikö se maanosa kuulu jollain tavalla länsimaihin myös. Meillä on Siperia idässä ja se vaihtuu ilmeisesti länneksi jossain Aleuttien saaristossa. Ennen kuin valkonaamat tulivat Amerikan mantereelle, sitä kutsuttiin Kilpikonnasaareksi. ”Intiaanit” ovat olleet siellä ”aina”, eikä Siperiasta itään matkaavien tulosta ole varmaa aikajanaa vieläkään. ”Intiaanit” matkustivat lähelle Antarktista, Tulimaahan asti. Viimeksi olen kuullut että alkuperäiset amerikkalaiset olisivat tulleet joskus 40 000-15 000 vuotta sitten. Viimeiset tulokkaat ”eskimot” eli inuiitit (nimi tarkoittaa ihmistä) tulivat viime jääkauden aikana, jolloin Beringin salmi oli maata. En tiedä milloin jää alkoi sulaa Pohjois-Amerikan mantereelta.

Mutta kyllä kai maisemat, joita vasten luin Lasihelmipeliä, ovat vaikuttaneet kokemukseeni. Ainakin siihen, etten pysty lukemaan kirjaa uudelleen. Mutta sitten on olemassa paljon muitakin tärkeitä kirjoja, joihin voi aina välillä palata. Pidän Euroopasta ja haluan asua täällä, lähellä kirjastoja ennen kaikkea.

On tottakai olemassa ihmisten maailmassa universaaleja juttuja, sellaisia, jotka kuuluvat kaikille. Noita kulmakiviä tulee, niitä nousee maasta milloin minnekin. Yksi niistä on I Ching. Kuka mahtaisi ehtiä ja jaksaa suomentaa sen?