Sartren paarmat

Löydän koko ajan lisää kirjoja, joissa on aiheena antiikin kulttuuri. Monia olen lukenut jo paljon aikaisemmin, joskus 20-vuotiaana. Senikäinen ei ymmärrä kovin paljon vielä edellisistä kulttuureista. Saattaa tietää, mutta historiankirjojen tiedot eivät ole vielä ymmärtämistä. Tottakai ihmiset viihtyvät paljon paremmin helpon knoppitiedon parissa kuin kahlaavat kokonaisia kirjoja ihan vaikka vain ihmiskunnan menneisyydestä. Minä tarvitsin antiikin näytelmiä, ne oli luettava tentteihin.

Vaikka meillä kuinka on hengenvaarallinen pandemia niskassa ja koko ihmiskuntaa uhkaa ilmaston muuttuminen ja aivan itseaiheutettu tietenkin, niin silti nopeat voitot ovat tavoiteltuja. Meillä on kaivettava turvetta ja hakattava metsät pois. Ihmiset eivät opi. 

Luen päivittäin myös sanomalehtiä, myös englanninkielisiä, yritän löytää näkökulmia milloin mihinkin ongelmaan. Vuosi sitten tuntui pahalta Kreikan saaren pakolaisleiri. Olen tämän vuoden aikana ihmetellyt tavatonta antiikin Kreikan väkivaltaisuutta. Olisi ollut paljon helpompaa katsoa mistä nyt on kysymys. Väkivaltaa on aina.

Mikään ei ole muuttunut. Pahempi maailman tilanne on nyt: aseet ovat paljon tappavampia. Troija ilmeisesti tuhottiin ja poltettiin, mutta se oli paikallinen ongelma. Tappokoneisto oli vähemmän tehokas kuitenkin. Sitä paitsi vain pienillä osilla kunkin pikkuvaltion väestä oli vapaus menetettävänään. Ne olivat orjayhteiskuntia.

Olen miettinyt koko ajan kreikkalaisia jumalia ja niiden pikkumaisuutta ja julmuutta. Sain juuri luetuksi Jean-Paul Sartren näytelmän nimeltä Kärpäset, sen englanninkielisen version. Kärpäset olivat uusi maanvaiva Argoksessa, jossa Elektra on alistettu palatsinpiian asemaan ja Aigistos ja Klytaimnestra olivat vallassa. Orestes oli lähtenyt maanpakoon.

Tämä on vain yksi esimerkki kaikista löydöistäni joita olen tämän kevään ja kesän aikana tehnyt. Tämä ei ole Sofokleen Elektra. Kärpäset ovat jotain muuta kuin tavallisia kesän paarmoja. Mutta Sartren näytelmän perustarina on sama asia kuin muissakin antiikin tragedioissa: kysymys vastuusta. Sofokles esittää tietysti saman kysymyksen kuin Sartrekin: koska on tapahtunut murha ja kuninkaan lapset ovat vailla suojaa kun kuningas vaihtuu: onko lapsilla oikeus tappaa vallananastajat?  Ja vielä enemmän: koska Orestes osaa miekan käytön, nauttiiko hän vastustajiensa tappamisesta? Mitä Elektra-sisko siihen sanoo?

Seremoniamestarina ja ohjaajana toimii itse Zeus. Kun Elektra ja Orestes miettivät mitä tehdä, he pyytävät yksinkertaisesti Zeusta iskemään palatsiin salamalla. Zeus väittää että jumalilla ei ole oikeutta tehdä mitä tahansa. Tässä siis esitetään että ihmisten asioihin sekaantuvilla jumalilla on omia sääntöjään. Suurin osa jumalista tuntuu näytelmissä kyllä toimivan aivan vain oikkujensa mukaan, olen siitä varma.

Ajattelin ensin, että Sartre halusi nostaa esiin semmoisen kysymyksen että jospas helleenien kulttuuri on ollut sillä lailla saranakohdassa, että sieltä pitää osoittaa joku muu kuin mielivalta syylliseksi ihmisten elämän surkeuksiin. Että ehkä Sartre ajatteli yhteiskuntafilosofiaansa sillä tavalla, että se ei olekaan sattumanvarainen prosessi, vaan että jossakin on olemassa periaatteita ja moraalisia säädöksiä joiden mukaan pitäisi elää vaikka olisi mikä.

Ehkä Sartre puhuu salavihkaa katolisen kirkon puolesta: jospa se ohjaa ihmiset uskomaan muuhun kuin julmaan ja kostavaan jumalaan ja sillä lailla ihmiskunta pelastuu? Siinä oli pitkä jakso jossa sisar ja veli miettivät murhiensa oikeutusta. Zeuksen sääntö oli yksinkertainen: hän ei voi asettua jonkin yksittäisen ihmisen puolelle ja tehdä ihmetöitä, vaan hänet on määrätty toimimaan siellä sivussa. Että ihmisten on ratkaistava omat ongelmansa itse.

En ole lukenut Sartren filosofisia opuksia, niin että tietäisin mihin hän asettaa säännöt esimerkiksi väkivallasta. Ei tietenkään riitä, että hän ilmoittaa ettei Zeus iske salamalla Argoksen palatsiin. Tässä on mukana myös muita yliluonnollisia otuksia kuin Zeus, nimittäin ne kärpäset. Sartre oikeastaan luo sellaisen yhteisön kuvan jossa on ylijumala ja sitten sen touhukkaat apulaiset. Kamalia paarmoja ne ovatkin. Oikeasti ne ovat tietenkin raivottaria. En ole vielä saanut selvää siitä, mitä sääntöjä ja kenen luvalla raivottaret noudattavat.

On tullut selväksi ajat sitten, että ne olympolaiset tekevät mitä lystäävät eivätkä tunnu olevan vastuussa millekään taholle. Silti nimenomaan niille jumalille on annettava jopa uhrilahjoja. Tapettava varsinkin nuoria ihmisiä jumalten alttareille. Niitä kutsutaan uhrilahjoiksi.

Sartren näytelmän perusjuttu on tässä tappamisen oikeutus. Argoksen asukkaat ovat onnettomia. On vaikea sanoa mistä se johtuu. Totta on että Agamemnon on tapettu pois ja kuninkaan lasten oikeudet ovat lakanneet. Mutta sitten on Klytaimnestra, joka on entisen kuninkaan vaimo. Vaimoilla ei ole kansalaisoikeuksia. Voiko ihmisellä, joka ei voi valita elämäänsä ja suuntaansa olla omaa moraalia, jonka puutteesta häntä pitäisi rangaista?

Tuo on yksi ydin joka näissä tragedioissa on. Jean-Paul Sartre oli eksistentialisti. Tässä näytelmässä hän selvästi asettuu kyllä jonkinmoisen emansipaation kannalle. Ettei tässä olisi mukana myös psykologiaa? Elektra vihasi tulenpalavasti äitiään eikä sellainen vihasuhde ole ehkä kovin harvinainen vaikka ei jumalallisia vaikutuksia mistään päin tulisikaan. On kyllä olemassa jumalatar, joka oli nuorten tyttöjen ja lasten suojelija: Artemis. Hän on myös metsästäjä. Siltä vaikutti että Artemis oli sitä mieltä että tyttöjen piti harjoittaa ruumistaan ja kehittyä voimakkaaksi, koska sillä tavalla nainen oppi ottamaan oman paikkansa.

Mutta naiset eivät olleet vapaita kansalaisia.  Sartre näkyy julkaisseen (?) Kärpäset vuonna 1943, tästä kirjasta ei käy ilmi milloin on ollut ensiesitys. Oliko Ranskassa teatteriesityksiä Saksan miehityksen aikaan? Voisin kuvitella että hän on ollut saksalaisten silmälläpidon alainen.

Argoksen kaupungin tilanne on kuvattu niin, että ainakin minun mieleeni nousee kuvia Ranskan vastarintaliikkeen ajalta. Ihmiset pelkäävät varsinkin vieraita ihmisiä. Orestes yrittää kysyä kaupunkilaisilta miten palatsissa menee ja ihmiset sulkevat kiireesti ovensa. Zeus sitten alkaa vähitellen kertoa, että palatsissa on ongelmia. Mutta tuskin Sartre oli ajatellut että kyseeseen tulisi pelkkä palatsivallankumous. Uskoiko hän vallankumoukseen miehitetyssä maassa?

Kärpäset surisivat ympäriinsä joka tapauksessa. Oliko Oresteen ja Elektran ainut mahdollisuus tappaa hallitsijapari? Sartre ja Sofokles sen ovat tietenkin päättäneet aiemmin, ne kirjailijat.

Kärpäset, ne äänekkäät paarmat, varmaan symboloivat Gestapoa. Sehän oli miehityksestä vastaava virasto.


Pandemian aikaan olen huomannut miten tarpeellinen oma kirjasto on. Kirjasto ei vuosi sitten tainnut olla edes auki. En ole katsonut mikä juuri nyt on tilanne.  Oma kirjasto on tietenkin tarpeen muulloinkin, varsinkin käsikirjasto. Aina tulee kysymyksiä joihin täytyy saada vastaus.

Minulla on pieni runohylly ja sen alimmilla hyllyillä on draama. Tragedian kirjoittajia kutsuttiin runoilijoiksi. Runohyllyllä on piileksinyt varmaan vuodesta 1990 runo-opus nimeltä Kreikkalaisia iltoja (Pekka Piirto, WSOY 1990):
”kun Anaksagoras kauan sitten kuusiemenineen ja kuukivineen ajettiin
maanpakoon en nähnyt Melippos pieni poika kuun kirkastuvan”