Hiekanjyviä

Kuuntelin keskipäivän uutisten jälkeen kaksi ajankohtaisohjelmaa. Reportaasit olivat samaa joka kuului uutisissa. Mikään ei ole muuttunut. Yhdysvaltain johtamalla liittoumalla oli tarkoitus tehdä Afganistanista demokratia tai ainakin  jonkinlainen maallinen yhteiskunta, joka toimii. Lännestä (?) Afganistanissa on ollut tuon allaolevan kirjoituksen jälkeen kaksi valloittajaa, jotka joutuivat lähtemään pois: Neuvostoliitto ja Yhdysvallat, Neuvostoliiton sotimista kesti 10 vuotta ja Yhdysvaltain 20 vuotta. 

Ei sieltä heimoyhteiskunta kadonnut. Nyt on tietysti puolin ja toisin kysymys sitten enää kostamisesta ja kostojen rankaisuista. Kabulista on yritetty evakuoida eri valtioiden kansalaisia ja liittouman avustajia, mutta sitten Isis tuli ja toteutti pari itsemurhapommitusta. Siihen USA sitten vastasi lennokkipommituksella ja väitti saaneensa kohteen tapetuksi.

Tuossa on jossakin kohden kyllä virhe. Jos pommitukset olivat itsemurhapommituksia, niin aaveitako siellä on ajettu takaa niiden droonien avulla?

 

Tämä ei lopu eikä oikeita muutoksia ole lähellä. Oma presidenttimme ilmoitti, että pakolaisia vastustava osa Suomen ihmisistä ei tarkoita sitä, että kyse olisi vihasta, vaan kysymys on ollut koko ajan yrityksestä keskustella. Mutta ehkä pakolaisuudelle on olemassa kansainvälisesti määriteltyjä kriteereitä?

Olen kuunnellut radiosta tänä aamuna Afganistanista pakenevia naisia, sellaisia, jotka ovat osuneet mikrofonin eteen. Kuulin äänistä, että ne naiset pelkäsivät. He lähtivät pelon vuoksi, kyse on ollut kaikkien ihmisoikeuksien menettämisestä, siitä, että seuraavaksi kivitetään. Niinhän edellisen taleban-hallinnon aikaan  kävi, kun heimopäälliköt syyttivät naisia aviorikoksista. Syytöksiä edelsi sharia-istunto, jossa ei ollut naisia.

En tiedä mitä tuosta pitäisi ajatella. Vaikka Suomessakaan ei ole naisten ja miesten välillä vielä läheskään täyttä tasa-arvoa, niin ei täällä sentään ole ketään kivitetty. Naiset saavat käydä töissä. Minulla ei ole kokemusta tuonkaltaisesta pelosta. Olen ainoastaan lukenut sellaisesta. Kertomuksia kivityksistä on Suomessakin tunnetussa teoksessa, Raamatun Vanhassa testamentissa. Sitä kirjaa käytetään ainakin oheislukemistona myös suomalaisissa kouluissa, joita ylläpitää Suomen valtio. Mutta ei täällä saa ihmisiä kivittää kuoliaaksi millään perusteella. Ehkä se olisi tasa-arvon alaraja?

Minulla on yksi kirja, jota usein käytän kun haluan tietää jotain erilaisista ihmisistä, elinpiireistä; sellaisista maista joita en tunne ja joihin en ole itse aivan heti lähdössäkään. Oikeastaan se on vain yksi niistä kirjoista, koska jo lapsuuskotona luin historiankirjoja. Ne saattoivat olla myös romaaneja, mutta kyllä Grimbergin Kansojen historiakin herätti mielikuvitukseni jo lapsena.

Luin Sven Lindqvistin kirjasta ”Myytti Wu Tao Tzusta” arvostelun joskus vuonna 1968. Kirja oli juuri ilmestynyt. Tiesin kuka se kirjailija oli. Nykyään on helppo löytää ihmisestä myös elämänkerta, ainakin lyhyt sellainen (ks. esim. Guardian/2019). Hän matkusti lomillaan Pekingistä, jossa hän toimi sekä Ruotsin suurlähetystössä että opiskeli yliopistossa. Hän kuoli vasta kaksi vuotta sitten.

Jo silloin kirjan ilmestyessä kiinnitin huomioni lyhyeen kappaleeseen jossa Lindqvist kertoo matkastaan Intian kautta Afganistaniin. En tiennyt siitä maasta mitään. Se ei ollut erityisesti missään uutisissa:

”Väitetään että ulkomainen matkailija voi joutua ammuskelun kohteeksi Afganistanissa. Mitään sellaista vaaraa ei Intiassa ole. Mutta minä olen mieluummin itse peloissani kuin näen toisten ryömivän.

Englantilaiset toivat rauhan ja järjestyksen Intiaan. He loivat tietyn oikeusturvan. Mutta siihen sisältyi myös tilanomistajan, koronkiskurin ja kauppiaan oikeus sortaa. Se teki massat avuttomiksi niiden käsissä, joilla on taloudellinen ja sosiaalinen yliote.

Aseet ja hurja päättäväinen halu käyttää niitä pelastivat afganistanilaiset joutumasta brittiläisen imperiumin hallinnon alamaisiksi. Ja vain aseet ja päättäväisyys takaavat esidemokraattisessa, esiorganisatorisessa yhteiskunnassa sen, että kansan näkökohdat jossain määrin otetaan huomioon.

Minä olen pasifisti. Mutta nähtyäni pelon, mielettömän kauhun intialaisten silmissä, luonnottoman alistuvuuden, samalla kertaa pöyhkeilevän ja häpeilevän, ja ennen kaikkea sen mikä ihmisissä on pakotettu kuuliaiseksi, nöyryytetty, murrettu − käytyäni Intiassa olen iloinen nähdessäni aseistettuja talonpoikia.” (suom. Brita Polttila, s. 124)

Tuosta Lindqvistin  matkasta on kauan. En edelleenkään ymmärrä. Olen viikon aikana lukenut kirjahyllystäni löytyviä teoksia joilla voisi olla yhtymäkohtia Afganistanin kriisiin. Yksi on V.S. Naipaulin paksu teos nimeltä Islamin äärillä (suom. Arto Häilä, Otava 2003) ja toinen, ehkä vähän henkilökohtaisempi on Jari Lindholmin Kalašnikov cocktail (WSOY 1990). 

Koulun uskonnon tunneilta tiedän suunnilleen miten yksi olemassaolevista ilmoitususkonnoista levisi. Lindqvist matkusti Intiasta Afganistaniin, Lindholm vain sivuaa Afganistania ja V.S. Naipaul kirjoittaa nimenomaan islamin ääristä. Ehkä hän ajatteli että Afganistan on keskellä. Kaikki nämä kirjat ovat katkelmallisia, niissä on valtavasti anekdootteja, detaljeja. Lindqvistin Myytti Wu Tao Tzusta on ehkä kokoaan isompi.

Kun Afganistania on yritetty valloittaa niin ei Neuvostoliitto sen paremmin kuin USA:kaan onnistunut siinä. Neuvostoliitto yritti kymmenen vuotta, USA 20. Näillä asemahdeilla oli erilaisia syitä yrittää sitä. Olen lukenut paljon muutakin kirjallisuutta, joka käsittelee uskonnollisia järjestelmiä, siis jonkinmoisia teokratioita, eikä niistä oikein saa selvää.

Yhteistä näille tuntuu olevan fanaattisuus, joka lähtee siitä, että juuri oman heimon tai kuningaskunnan ihmiset ovat oikeassa ja siinä on kyse jumaluuksista ja heidän papistoistaan. Muistelen että Mika Waltari sanoi jossain historiallisessa (?) kirjassaan että ”näin on ja tulee aina olemaan”. Siihen nähtävästi liittyy se että toiset ja naapurikansat nimenomaan ovat väärässä. Valta asettuu sitten ratkaisemaan kysymyksen oikeasta ja väärästä.

 

Muistan hyvin kun kävin kerran Firenzessä näyttelyssä jossa aiheena olivat Mesopotamian arkeologiset löydökset. Mutta kun sen alueen kulttuuri on vaikuttanut maailmaan jo 3000-luvulla eaa., niin en osaa sanoa mikä sen vaikutus meihin on ollut. Sieltä ovat peräisin nuolenpää-kirjoituksella tehdyt savitaulut ja Assur Bani-Bal, joka oli historiantunneilla kuvattu mahtava hirviökuningas, lainlaatija jonka asiana oli perustaa oikeus: silmä silmästä ja hammas hampaasta. Niilläkin on ollut joku absoluuttinen jumaluus. Se näyttely oli hurja. Sen mainoksessa oli kuva puolittain rikkoutuneesta sotilaan kypärästä. En tiedä mistä se oli tehty, varmaan kuparista. En aivan täysin pystynyt latinan pohjalta ymmärtämään mitä näin. Paljon siinä näyttelyssä oli kirjoitettua tietoa.

Nyt en kyllä ole ymmärtänyt sitäkään, että maiden johtajat tuntuvat puhuvan Assur Bani-Balin termein. Koko viikon on itketty että EU ei ole ollut Kabulissa mukana. Kun olen katsonut television uutisia, olen ihmetellyt miten Eurooppa olisi muka siihen kaaokseen mahtunut. Olisiko se kenties selvittänyt sen ja pelastanut kaikki? Suomihan kyllä oli siellä, mutta ei joutunut itsemurhapommittajan tielle. 

Sitten ajattelen sitä että Assur Bani-Balilla ei ollut käytettävissään nykyaikaista tuhokoneistoa. Sitä voisi ehkä jo ruveta purkamaan kaikkien hyvinvoinnin nimissä, kun ihmisten alullesaattama ilmastonmuutos uhkaa koko maapalloa.