28.8.21

Hiekanjyviä

Kuuntelin keskipäivän uutisten jälkeen kaksi ajankohtaisohjelmaa. Reportaasit olivat samaa joka kuului uutisissa. Mikään ei ole muuttunut. Yhdysvaltain johtamalla liittoumalla oli tarkoitus tehdä Afganistanista demokratia tai ainakin  jonkinlainen maallinen yhteiskunta, joka toimii. Lännestä (?) Afganistanissa on ollut tuon allaolevan kirjoituksen jälkeen kaksi valloittajaa, jotka joutuivat lähtemään pois: Neuvostoliitto ja Yhdysvallat, Neuvostoliiton sotimista kesti 10 vuotta ja Yhdysvaltain 20 vuotta. 



Ei sieltä heimoyhteiskunta kadonnut. Nyt on tietysti puolin ja toisin kysymys sitten enää kostamisesta ja kostojen rankaisuista. Kabulista on yritetty evakuoida eri valtioiden kansalaisia ja liittouman avustajia, mutta sitten Isis tuli ja toteutti pari itsemurhapommitusta. Siihen USA sitten vastasi lennokkipommituksella ja väitti saaneensa kohteen tapetuksi.

Tuossa on jossakin kohden kyllä virhe. Jos pommitukset olivat itsemurhapommituksia, niin aaveitako siellä on ajettu takaa niiden droonien avulla?

 



Tämä ei lopu eikä oikeita muutoksia ole lähellä. Oma presidenttimme ilmoitti, että pakolaisia vastustava osa Suomen ihmisistä ei tarkoita sitä, että kyse olisi vihasta, vaan kysymys on ollut koko ajan yrityksestä keskustella. Mutta ehkä pakolaisuudelle on olemassa kansainvälisesti määriteltyjä kriteereitä?


Olen kuunnellut radiosta tänä aamuna Afganistanista pakenevia naisia, sellaisia, jotka ovat osuneet mikrofonin eteen. Kuulin äänistä, että ne naiset pelkäsivät. He lähtivät pelon vuoksi, kyse on ollut kaikkien ihmisoikeuksien menettämisestä, siitä, että seuraavaksi kivitetään. Niinhän edellisen taleban-hallinnon aikaan  kävi, kun heimopäälliköt syyttivät naisia aviorikoksista. Syytöksiä edelsi sharia-istunto, jossa ei ollut naisia.

En tiedä mitä tuosta pitäisi ajatella. Vaikka Suomessakaan ei ole naisten ja miesten välillä vielä läheskään täyttä tasa-arvoa, niin ei täällä sentään ole ketään kivitetty. Naiset saavat käydä töissä. Minulla ei ole kokemusta tuonkaltaisesta pelosta. Olen ainoastaan lukenut sellaisesta. Kertomuksia kivityksistä on Suomessakin tunnetussa teoksessa, Raamatun Vanhassa testamentissa. Sitä kirjaa käytetään ainakin oheislukemistona myös suomalaisissa kouluissa, joita ylläpitää Suomen valtio. Mutta ei täällä saa ihmisiä kivittää kuoliaaksi millään perusteella. Ehkä se olisi tasa-arvon alaraja?

Minulla on yksi kirja, jota usein käytän kun haluan tietää jotain erilaisista ihmisistä, elinpiireistä; sellaisista maista joita en tunne ja joihin en ole itse aivan heti lähdössäkään. Oikeastaan se on vain yksi niistä kirjoista, koska jo lapsuuskotona luin historiankirjoja. Ne saattoivat olla myös romaaneja, mutta kyllä Grimbergin Kansojen historiakin herätti mielikuvitukseni jo lapsena.

Luin Sven Lindqvistin kirjasta ”Myytti Wu Tao Tzusta” arvostelun joskus vuonna 1968. Kirja oli juuri ilmestynyt. Tiesin kuka se kirjailija oli. Nykyään on helppo löytää ihmisestä myös elämänkerta, ainakin lyhyt sellainen (ks. esim. Guardian/2019). Hän matkusti lomillaan Pekingistä, jossa hän toimi sekä Ruotsin suurlähetystössä että opiskeli yliopistossa. Hän kuoli vasta kaksi vuotta sitten.

Jo silloin kirjan ilmestyessä kiinnitin huomioni lyhyeen kappaleeseen jossa Lindqvist kertoo matkastaan Intian kautta Afganistaniin. En tiennyt siitä maasta mitään. Se ei ollut erityisesti missään uutisissa:


”Väitetään että ulkomainen matkailija voi joutua ammuskelun kohteeksi Afganistanissa. Mitään sellaista vaaraa ei Intiassa ole. Mutta minä olen mieluummin itse peloissani kuin näen toisten ryömivän.


Englantilaiset toivat rauhan ja järjestyksen Intiaan. He loivat tietyn oikeusturvan. Mutta siihen sisältyi myös tilanomistajan, koronkiskurin ja kauppiaan oikeus sortaa. Se teki massat avuttomiksi niiden käsissä, joilla on taloudellinen ja sosiaalinen yliote.


Aseet ja hurja päättäväinen halu käyttää niitä pelastivat afganistanilaiset joutumasta brittiläisen imperiumin hallinnon alamaisiksi. Ja vain aseet ja päättäväisyys takaavat esidemokraattisessa, esiorganisatorisessa yhteiskunnassa sen, että kansan näkökohdat jossain määrin otetaan huomioon.


Minä olen pasifisti. Mutta nähtyäni pelon, mielettömän kauhun intialaisten silmissä, luonnottoman alistuvuuden, samalla kertaa pöyhkeilevän ja häpeilevän, ja ennen kaikkea sen mikä ihmisissä on pakotettu kuuliaiseksi, nöyryytetty, murrettu − käytyäni Intiassa olen iloinen nähdessäni aseistettuja talonpoikia.” (suom. Brita Polttila, s. 124)

Tuosta Lindqvistin  matkasta on kauan. En edelleenkään ymmärrä. Olen viikon aikana lukenut kirjahyllystäni löytyviä teoksia joilla voisi olla yhtymäkohtia Afganistanin kriisiin. Yksi on V.S. Naipaulin paksu teos nimeltä Islamin äärillä (suom. Arto Häilä, Otava 2003) ja toinen, ehkä vähän henkilökohtaisempi on Jari Lindholmin Kalašnikov cocktail (WSOY 1990). 


Koulun uskonnon tunneilta tiedän suunnilleen miten yksi olemassaolevista ilmoitususkonnoista levisi. Lindqvist matkusti Intiasta Afganistaniin, Lindholm vain sivuaa Afganistania ja V.S. Naipaul kirjoittaa nimenomaan islamin ääristä. Ehkä hän ajatteli että Afganistan on keskellä. Kaikki nämä kirjat ovat katkelmallisia, niissä on valtavasti anekdootteja, detaljeja. Lindqvistin Myytti Wu Tao Tzusta on ehkä kokoaan isompi.

Kun Afganistania on yritetty valloittaa niin ei Neuvostoliitto sen paremmin kuin USA:kaan onnistunut siinä. Neuvostoliitto yritti kymmenen vuotta, USA 20. Näillä asemahdeilla oli erilaisia syitä yrittää sitä. Olen lukenut paljon muutakin kirjallisuutta, joka käsittelee uskonnollisia järjestelmiä, siis jonkinmoisia teokratioita, eikä niistä oikein saa selvää.


Yhteistä näille tuntuu olevan fanaattisuus, joka lähtee siitä, että juuri oman heimon tai kuningaskunnan ihmiset ovat oikeassa ja siinä on kyse jumaluuksista ja heidän papistoistaan. Muistelen että Mika Waltari sanoi jossain historiallisessa (?) kirjassaan että ”näin on ja tulee aina olemaan”. Siihen nähtävästi liittyy se että toiset ja naapurikansat nimenomaan ovat väärässä. Valta asettuu sitten ratkaisemaan kysymyksen oikeasta ja väärästä.

 


Muistan hyvin kun kävin kerran Firenzessä näyttelyssä jossa aiheena olivat Mesopotamian arkeologiset löydökset. Mutta kun sen alueen kulttuuri on vaikuttanut maailmaan jo 3000-luvulla eaa., niin en osaa sanoa mikä sen vaikutus meihin on ollut. Sieltä ovat peräisin nuolenpää-kirjoituksella tehdyt savitaulut ja Assur Bani-Bal, joka oli historiantunneilla kuvattu mahtava hirviökuningas, lainlaatija jonka asiana oli perustaa oikeus: silmä silmästä ja hammas hampaasta. Niilläkin on ollut joku absoluuttinen jumaluus. Se näyttely oli hurja. Sen mainoksessa oli kuva puolittain rikkoutuneesta sotilaan kypärästä. En tiedä mistä se oli tehty, varmaan kuparista. En aivan täysin pystynyt latinan pohjalta ymmärtämään mitä näin. Paljon siinä näyttelyssä oli kirjoitettua tietoa.

Nyt en kyllä ole ymmärtänyt sitäkään, että maiden johtajat tuntuvat puhuvan Assur Bani-Balin termein. Koko viikon on itketty että EU ei ole ollut Kabulissa mukana. Kun olen katsonut television uutisia, olen ihmetellyt miten Eurooppa olisi muka siihen kaaokseen mahtunut. Olisiko se kenties selvittänyt sen ja pelastanut kaikki? Suomihan kyllä oli siellä, mutta ei joutunut itsemurhapommittajan tielle. 


Sitten ajattelen sitä että Assur Bani-Balilla ei ollut käytettävissään nykyaikaista tuhokoneistoa. Sitä voisi ehkä jo ruveta purkamaan kaikkien hyvinvoinnin nimissä, kun ihmisten alullesaattama ilmastonmuutos uhkaa koko maapalloa.

7 kommenttia:

  1. Luovuin joskus Grimbergin Kansojen historiasta. Sitä saa divareista halvimmillaan kahdellatoista eurolla. Toinen kirjasarjahirmuisuus, josta varhain luovuin, oli 24-osainen Suomen sana, jota saa antikvariaateista nahkaselkäisenä viidelläkympillä. Useista tietosanakirjasarjoista olen jättänyt vain Otavan ison ja pienen. Jälkimmäinen on jo klassikko ja se löytyy netistäkin. Ylivoimaisesti painavin yksittäinen kirjani on Antti J. Ahon "Meidän maa", Otava 1952. Meikäläisen muskeleilla sitä on mahdoton lukea käsivaralta sängyssä.

    VastaaPoista
  2. Kalevi,

    Minkä takia sinä luovut kirjoista? Sinullako ei ole tarpeeksi kirjahyllyjä?

    Kirjat kyllä pölyävät ja täälläkin saa koko ajan aivastella. Isoa määrää kirjoja ei voi edes kuvitella siivoavansa paukuttelemalla niitä auki. Suuri osa näistä on sitä paitsi aika vanhoja. En kestä kirjojen hajoamista.

    Kun tämä pandemia alkoi, otin Albert Camus'n Ruton fiktiohyllystä ja kansipaperi repeytyi. Tuo toinen oli sitä mieltä että sitä ei heitetä pois, vaan korjataan ja rupesi samantien etsimään liimaa ja vähän vahvempaa paperia johon vanhan kannen sai sopimaan, kannella on nyt sitten vähän niinkuin uudempi aluspaita.

    Koska vaeltelen kirjan luota toiselle, niin on pakko olla välissä tietokirjoja. Netti ei korvaa niitä. Sitä paitsi: Kansojen historiasta saa aika hyvän käsityksen esimerkiksi antiikin kulttuurista. Kreikkalaiset ovat olleet monella tavalla läheisiä jo muutaman vuoden.

    Ihmisiä nekin olivat.

    VastaaPoista
  3. Waltari käytti tyylillisesti ja temaattisesti hyväkseen Saarnaajan kirjaa, eikä vain Sinuhessa:

    »Mitä on ollut, sitä vastakin on; ja mitä on tapahtunut, sitä vastakin tapahtuu. Ei ole mitään uutta auringon alla.»
    (Saarn. 1: 9)

    Olin liian nuori lukiessani kirjan ensimmäisen kerran. Olennainen jäi ymmärtämättä, mutta tapahtumat kiehtoivat.

    VastaaPoista
  4. Kalevi

    Meillä olivat varmaan kaikki Waltarit aikoinaan. Tuskin niitä kukaan luki moneen kertaan, ainakaan silloin. Jostain syystä meillä ei ollut yhtään niistä isoista historiallisista kirjoista suomen kielen lukemistossa. Mutta minä luin ne saman tien kun ilmestyivät.

    Tuo sun sitaattis on varmaan uudemmasta Raamatun suomennoksesta. Mutta Saarnaaja on kyllä hyvää lukemistoa. Joo, en olekaan sitä uutta lukenut läpi, vain valittuja paloja tarpeen mukaan. Se mitä meillä koulussa luettiin oli vuoden 1938 suomennos. Mielestäni siinä välissä oli joku muukin suomennos, ennen tätä viimeistä.

    Olen tainnut lukea uudestaan ainoastaan Turms Kuolemattoman ja Mikael Karvajalan. Historiallisia romaaneja on kirjoitettu senkin jälkeen, mutta muut kuin yhden koulutoverin eivät ole (Aulis Aarnio) eivät ole tulleet systemaattisesti luettaviksi.

    Waltari on humanisti ja niin on myös Aarnio. Sotakirjoja en ole tainnut lukea kuin Tuntemattoman sotilaan. Niitä kai julkaistaan edelleen. Hyvin lähesen ihmisen, neljä vuotta vanhemman serkkuni isä kaatui sodassa, enkä minä halunnut hänen isänsä mentyä ruveta lukemaan uroteoista.

    Tappaminen ei ratkaise mitään. Se monimutkaistaa ihmisten ja kansojen välistä elämää aivan tolkuttomasti. Kun saisi poliitikoille pakollisia humanistisia lukemistoja ja tentit vielä päälle!

    VastaaPoista
  5. Saarnaajan sitaatti on vuoden 1938 kirkkoraamatusta, joka ei minun lukukokemuksessani ole kielellisesti niin kömpelö kuin tämä selkokielistetty nykyinen, vuodelta 1992. Näiden vuosien väliin ei mahdu muuta virallista kirkkoraamattua.

    VastaaPoista
  6. Saarnaajan sitaatti on vuoden 1938 kirkkoraamatusta, joka ei minun lukukokemuksessani ole kielellisesti niin kömpelö kuin tämä selkokielistetty nykyinen, vuodelta 1992. Näiden vuosien väliin ei mahdu muuta virallista kirkkoraamattua.

    VastaaPoista
  7. Kalevi

    Meillä oli sitten varmaan koulun Raamatussa joku muu painovuosi. Se käsitys mullakin oli että ei ollut sitten 1938 toista suomennosta.

    Niin tietysti: väliin mahtuvat sotavuodet ja paljon Raamattuja hävisi myös sotilaiden mukana. Tulivat puhkiammutuiksi ja poltetuiksi tulipaloissa.

    Täytyy katsoa mitä se uus on tuohon kohtaan pannut. Mutta muihinkin. Jos pitää jotain etsiä Raamatusta, katson yleensä tuota uusinta opusta, koska se sattuu olemaan tuolla käsikirjahyllyssä jossa on mm. de Beauvoir, Juha Varto ja Claes Andersson, muun muassa.

    Yksi jonka luin miltei heti oli Johanneksen Ilmestyskirja ja minusta se oli uudemmassa suomennoksessa parempi. Kai ne ovat antaneet suomennostyöt eri porukoille, että on tullut valmistakin sitten.

    Kuuntelin jonkun ohjelman jossa käsiteltiin enkeleitä. Pitänee lukea niitä juttuja, varmaan ovat Vanhan testamentin maailman luomisessa. Kai siellä on se henkikin joka kulkee vetten päällä...

    VastaaPoista

Kommentointi on suotavaa, mutta ei pakollista