25.9.21

Kafkamaista

Aamulla oli pakko istua maksamaan perintäfirman laskua, vaikka vielä mielessä on tiedeohjelman kertomus Amerikkojen valtaamisesta. Radion kanssa on kivaa herätä. Eikä sen ohjelma saa olla turhanpäiväinen. Inhoan laskuja koska niissä on numeroita. Ne pahukset vähän väliä vaihtavat paikkaansa vaikka katsoisin kuinka tarkkaan ja pitäisin niitä sormella kiinni.

Sain juuri luetuksi  brittikirjailija Ian McEwanin pienen satiiriromaanin, jonka ensilehdellä lukee:
”Tämä pienoisromaani on sepitettä. Nimet ja henkilöt ovat kirjailijan mielikuvituksen tuotetta, ja kaikki yhtäläisyydet oikeiden torakoiden, niin elävien kuin kuolleiden, kanssa ovat sattumaa.”



Kirjailijan nimen ääntäminen on vaikeaa. Olen päätynyt siihen että se äännetään Jan Mäkuuän. Tai sukunimi ehkä Mäkuuen. Hän taitaa olla skotti syntyperältään. Kirjan nimi on Torakka. Käsittääkseni niistä inhottavista ja haisevista elukoista kirjoitti myös Franz Kafka novellissaan Muodonmuutos.  Se julkaistiin koulun äidinkielenopetukseen tarkoitetuissa (maailmankirjallisuuden?) mestarinovelleissa, muistaakseni, mutta kirja on juuri nyt poisjuossut, niin että en voi tarkistaa nimeä. On se novelli voinut olla vaikka Hiilisangolla ratsastaja tai Maalaislääkäri. Oppikoulun käyneet ihmiset muistavat sen 1950-60-luvulta.

En löydä oppikirjaa myöskään kustannusluettelosta, joissa pitäisi olla Kafkan tuotantoa. Kafkaa käsittelevä wikisivusto kertoo että Torakka on tarkoitettu pienoisromaaniksi. Sellainen on myös McEwanin kirja.
Se oppikoulun kirja tulee piilostaan sitten, kun en enää tarvitse sitä. Nyt se pysyy pois silmistäni. Muistan että kirja ei ole kauhean paksu. Muodonmuutos on voitu julkaistu erillisenä romaanina, mutta sen nimi ei siis ollut Torakka.


Joka tapauksessa McEwan kirjoittaa vauhdikkaasti. Tässä on brittipoliitikon Amerikan matkasta lyhyt selostus, joka kyllä tuntuu aika todelta. Sellaiseksi olen tottunut ajattelemaan maailman mahtavien välisen tutustumiskierroksen:
”Muuan miellyttävä miekkonen oli vaatimalla vaatinut häntä vierailemaan puolen miljoonan hehtaarin ranchillaan Idahossa. Viisi minuuttia myöhemmin toinen oli kutsunut hänet  sotaa edeltävän ajan kartanoonsa Lousianaan. Nämä anteliaat ja ystävälliset herrat tapasivat suhtautua kielteisesti keskusteluun ilmastonmuutoksesta sekä kansainvälisistä järjestöistä kuten YK:sta, NATOsta ja EU:sta. Jim oli ollut heidän joukossaan kuin kotonaan. Oli väistämätöntä. Että he kiinnostuivat myös brittien reversalismi-projektista ja päätyivät sen rahoittajiksi, vaikka monet katsoivatkin, että reversalismi sopi paremmin Britannian kaltaiseen pieneen maahan kuin Yhdysvaltoihin. Mutta ehkä Tupper saisi heidät muuttamaan mielensä. Viime aikoina mukaan oli usein kutsuttu saman ajatusmaailman kannattajiksi tiedettyjä Englannin parlamentin jäseniä. Mutta tällä kertaa pikaisesti järjestetty seminaari oli omistettu kokonaan käänteisvirtataloudelle.”

Tupperin etunimi on Archie ja hän käyttää kokouspaikkanaan omistamaansa hotellia Washingtonissa. Pienoisromaani on Otavan kustantamana ja Jaakko Kankaanpään suomentamana 2019. Amerikkalaispoliitikko, joka omista hotelleja, tuntuu jostain syystä aika tutulta tapaukselta. Tupperware? Amerikkalaiskodin rouvien kutsut, joissa myydään muoviastioita?

Sitten katsoin onko pienimmässä kirjahyllyssäni, siis lukemattomien kirjojen, McEwania. Oli, jopa kaksi kirjaa. Aloin eilen vähän jo unisena lukea hänen romaaniaan nimeltä Saturday. Torakasta tuli  mielikuva tarkasta kirjailijasta.  Ja kun tuossa englanninkielisessä ollaan neurokirurgin pään sisällä, niin tarkkuus korostuu. Onneksi minulla on paksu sanakirja hyllyssä. Sitä ei tarvinnut ostaa, se löytyi roskiksesta vuosia sitten.

Kansi on värikäs: pimeässä näkyy valaistu ikkuna ja korkea torni. Tornin takana lentää pyrstötähti.  Ne ovat oikealta nimeltään meteoriitteja tai asteroideja. Sellainen tappoi jonnekin Meksikon Jukatanin niemimaalle osuessaan maailmasta dinosaurukset ja ihmiset(kin) saivat sitten vuorollaan mahdollisuuden elää ja lisääntyä. Ihminen korotti itsensä Viisaaksi Ihmiseksi ja on sen verran tyhmä viisaudessaan, että on nyt hassaamassa elinmahdollisuutensa. Hyvää esimakua antaa tämänkertainen pandemia. Kun on tarpeeksi ihmisiä, jotka eivät usko rokotuksiin ja kuolevat mieluummin, ei kukaan ole turvassa. Niiltä ihmisiltä jää jälkeen esimerkiksi kaikenlaista tekemätöntä työtä ja orpolapsia.

Kirjan kannessa on mainoksia kirjasta: The No. 1 bestseller ja ’Dazzling…profound and urgent’.  Minun on sitten lähitulevaisuudessa mietittävä millä lailla ajankohtainen.  McEwan tosin julkaisi kirjan jo vuonna 2005.  Kyllä silloinkin maailmaa kiersivät erilaiset virukset.

Kun asuin vuonna 1969 New Yorkissa pari kuukautta, en voinut välttyä tapaamasta torakoita. Ne napsahtelivat katoista ihmisten niskaan kun valot sammutettiin. Niitä oli yhtä lailla äidin serkun huoneistossa joka sijaitsi Riverside Driven ja 119. kadun kulmassa, ellei se ollut 109. katu.  Se ei ollut slummia.

Luettuani McEwanin Torakan jäin miettimään kuinka paljon Lontoon taloissa on torakoita. Kirjan kertomus keskittyy brittien ja amerikkalaisten yhteisiin intresseihin sen saman Tupperin valtakaudella. Torakat käyvät osin feromoneilla, enkä oikein pystynyt käsittämään millä tavalla, mutta minulla ei ole muutenkaan kokemusta valtaapitävien tavoista. Lopussa vaikutti siltä että torakat elivät yhtenä laumana sen takia, että voivat syödä toisiaan sitten kun ne liiskaantuivat kadulle jouduttuaan autojen alle. Harvinaisen yököttävää touhua.

Kirjojen suhteen minusta on tulossa ankarasti valikoiva. En kykene enää lukemaan esimerkiksi amerikkalaista kirjallisuutta suomeksi, ellei suomennos ole hyvä. Sen takia yritän löytää englanninkielisiä kirjoja. Sitten jään toivomaan että kielitaito on ennallaan eikä dementia odota nurkan takana.

Se lasku joka piti maksaa, oli nimeltään muistutuslasku ja tuli joltain perintäfirmalta. Sairaanhoitopiiri ensin korottaa laskunsa kaksinkertaiseksi ja sitten ei viitsi itse lähettää muistutuslaskuja. Itse ne ovat tehneet ne aiemmin. Laskuja ei saa panna väärään paikkaan, muuten tulee äkkiä korkoa korolle.

Sairaala alkaa muistuttaa silhuetiltaan Manhattania, jossa oli jäänyt parempia investointiaikoja odottamaan esimerkiksi Lower East Siden vuokrakasarmialue, sekin kämppä Dannyn luona jossa torakat napsahtelivat sängyn peitteelle pimeässä.  Tiilitalot, joiden seinustalla kiipeävät paloportaat, on jo purettu. Siitä ei ollut kovin pitkä satamaan jonne laivat aikoinaan rantautuivat. Isoisieni  aikaisesta siirtolaisbuumista oli aikaa jo, toinen oli lähtenyt lapsuusperheensä kanssa 1870-luvulla, toinen taas 1900-luvun alussa.

Suomen maaseudulla ihmisillä oli ajolähtö, koska täällä vain vanhin poika saattoi periä talon.  Tulirokko- ja tuhkarokko-epidemioita oli kaikkialla ja kurkkumätää ja lavantautia, niistä kamaluuksista huolimatta lapsia syntyi liikaa. Ei ollut rokotuksiakaan.




12 kommenttia:

  1. ripsa

    yhdessä ansiokkaassa luontodokkarissa näytettiin ampiaista, joka huumasi torakan myrkkypistoksellaan. sitten se kuljetti huumatun torakan pesäänsä ja muni sen sisään. kun uusi ampiaisenpoikanen oli kuoriutunut, se ahmi torakan sisältäpäin.

    opiskeluaikoina hesassa asuin lyhyen aikaa kommuunissa. porukka oli tosi kiva, meillä oli mukavia tee- ja elokuvailtoja. sapiskaa sai ainoastaan rapakunnossa oleva talo, jossa oli torakoita. kun isännöitsijä kävi tarkistuskierroksella, yksi todistuskappale vipelsi sopivasti keittiökaapin sivua ylöspäin.

    meri
       

    VastaaPoista
  2. Meri,

    ai että myös Suomessa? Torakoistahan sanotaan että ne ja rotat ehkä ovat niitä pisimpään elossa pysyviä olioita sitten kun elinmahdollisuudet heikkenevät maapallolla. Näköpiirissähän ei ole parannusta. Valtaapitävät puhuvat nätisti, mutta puheista on aina matkaa tekoihin.

    Kaikkien pitäisi luopua aika paljosta.

    Kun isännöitsijä näkee torakan, niin sitten sillä oli mahdollisuus tehdä jotain niiden poistamiseksi. DDT taisi silloin olla jo kielletty aine? Seuraavaksi vissiin piti sitten purkaa se talo? Ja saada tilalle betonimöhkäle, joita Suomi on pullollaan.

    Rahahan maailmaa pyörittää. Mutta kaiken sen rehvastelun ja muun pintakuohun takana on kuitenkin jotakin, mitä ihminen vajavaisuuksissaan voi kutsua sivilisaatioksi. Jos osaa katsoa ja kuunnella.

    Juuri eilen tulin ajatelleeksi esimerkiksi kea-nimisiä lintuja, joita on Uudessa Seelannissa, uhanalainen laji tietenkin. Muun muassa niistä kertoo Johanna Sinisalon kirja nimeltä Linnunaivot. Kirjan julkaisu on vuostuhannen alkupuolelta (?), mutta käsittääkseni aivan pätevä edelleen.

    Siinä ihmiset yrittävät olla niin tarkkoja kuin mahdollista, mutta eivät silti osaa aivan lukea tuota luonnon kirjaa. Luulen kyllä että suurin osa ihmisistä on hyväntahtoisia. Mutta niin pahuksen mukavuudenhaluisia.

    Sitten on olemassa myös ihmisiä, joilla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa kohtaloonsa. Heidän määränsä ei tunnu vähentyvän.

    VastaaPoista
  3. ripsa rakas

    tämä raharehvastelu ja muu pintakuohu aiheuttaa välillä ahdistusta. usein on sellainen olo, että kaikenlaiset kaukaiset päämäärät pysyvätkin kaukaisina. tuntuu haljulta, ettei itselle tärkeisiin asioihin saa otetta. sitten sitä kuitenkin lohduttautuu: ehkä edistys tosiaan on vain tuulta, joskus sitä on, toisinaan taas ei.

    ajattelen aika usein niitä asuntoja, joissa olen elämäni aikana asunut. oli kommuunia ja köyhyyttä ja vähän torakoitakin, mutta ei ollut näitä sukupuuttoaaltoja, joiden kanssa me nyt pyslaamme jatkuvasti. ottaisin ihan mieluusti pari torakkaa keittiöön, jos sivilisaatio menisi edes vähän enempi hyvää kohti.

    olin tänään seilin saaressa, kun siellä täytyy käydä vähintään kerran vuodessa. mikä ihana keidas meillä onkaan vain muutaman merimailin päässä mantereelta. se on mitä oivallisin paikka viedä retkelle vaikka vain itsensä. kirja tai muistivihko mukaan, kuljeskelua syyspuiden katveessa ja korvapuusti-termoskahvit seilin kirkon pihalla, ah.

    meri

    VastaaPoista
  4. Meri

    Nyt Suomellakin voisi olla oikein hyvät tulevaisuudennäkymät, mutta kun ihmisillä ei ole kykyä miettiä huomista. Ihmiset ovat hajallaan. Luokkayhteiskunta ei ole ikinä mennyt pois ja silläkin on vaikutuksensa.

    Uimahallin pukuhuoneessa mennään pintaa pitkin. Toisaalta siihen sisältyy juuri sama autuus mistä sinä puhut Seilin saaren kohdalla. Toivomukseni jollekulle hyväntahtoiselle maailmanhengelle on jotain semmoista, että pysyispä nyt selkä- ja polvisärky poissa, kun vesijumppaa on kestänyt sentäs jo kuukausi yli vuoden tauon jälkeen.

    Tänään paistaa aurinko. On mentävä kävelemään. Ei siellä lämmin ole, mutta minulle on siunaantunut lämpimiä villapaitoja. Tuuli on tyyntynyt. On se outoa, mutta askelten mittaan nousee ajatuksia ja ihmetyksen aiheita.

    Rastaat ovat kuulemma jo matkalla pohjoisesta tännepäin. Myöhässä ovat, muutama tunnustelija on vasta ollut. Pihlajanmarjoja on paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin tulevassa elämässäni olla karhukainen. Ne jäävät russakoidenkin mentyä. Olen utelias. Ehkä karhukaiset ehtivät kehittyä mielellisiksi ja kielellisiksi ennen seuraavaa alkuräjähdystä.

      Poista
  5. Kalevi,

    ainakaan karhukaiset eivät vie aivan kohtuuttomasti maapallon biosfääriä omaan elinkiertoonsa, niin kuin ihmiset tekevät. Vai että olisivat parempia kuin russakat. Eivätkös ne ole torakoiden venäläinen variantti? Niin muistan itselleni selitetyn pienenä tai nuorena. En ollut vielä nähnyt yhtään sellaista.

    Eikös russakan kanta muoto tarkoita punaista? Ne newyorkilaiset olivat sellaisia kuparinvärisiä.

    Voi tietenkin olla että karhukaiset rupeavat kasvamaan hurjasti, jos ne ovat ainoita olioita. Niistä tulee jättiläisiä. Sitten ne rupeavat kasvattamaan jalkoja ja käsiä. Sitten ne jo keksivät miten atomia halkeaa, kun Marie-nimionen karhukainen keksii ytimenhalkaisun.

    Niillä näyttää näinä aikoina olevan paksu kiinalaismallinen haalari päällään, mutta ehkä se sitten rupeaa kinnaamaan kun ne kasvavat. Sitten ne tarvitsevat lämmitystä taloihinsa.

    Ei kyllä näytä siltä että tämänkertaista maailmanloppua tullaan perumaan. Kukaan ei edes puhu siitä. Niin että hiljainen hyväksyminen tunnustetaan. En usko että ne alkuräjähdystä ovat vailla...

    VastaaPoista
  6. Minulla on hyllyssäni Gummeruksen Kompassikirjasarjan Franz Kafkan Nälkätaiteilija, novelleja, toimittanut ja esipuheen kirjoittanut Kai Laitinen. Novellien suomentajina mainitaan Aarno Peromies, kristiina Kivivuori ja Eeva-Liisa Manner. Kokoelma sisältää novellit Tuomio, Muodonmuutos, Hiilisangollaratsastaja, Selonteko Akatemialle, Rangaistussiirtolassa, Kun Kiinan muuria rakennettiin, metsästäjä Gracchus, Nälkätaiteilija (suom. Kristiina Kivivuori), Maalaislääkäri (suom. Eeva-Liisa Manner). Muodonmuutos alkaa: "Kun Gregor Samsa eräänä aamuna heräsi levottomista unista, huomasi hän muuttuneensa vuoteessa suunnattomaksi syöpäläiseksi. Hän makasi panssarimaisen kovalla selällään ja näki, jos hieman kohotti päätään, kuperan, ruskean, kaarimaisiin kovettumiin jakaantuneen vatsansa, jolta sängynpeite oli valumaisillaan alas. Hänen lukuisat, muuhun kokoon nähden surkean ohuet jalkansa sätkyttelivät avuttomina silmien edessä."

    VastaaPoista
  7. Kalevi

    Olen todennäköisesti lukenut juuri tuon saman kirjan. Teki kyllä vaikutuksen. Jostain syystä sitä ei ole hyllyssäni. Viimeksi olen lukenut Kafkan romaanin nimeltä Amerikka, mutta se ei oikein uponnut. Muistaakseni siinä oli suomentajan alkupuhe, jossa sanottiin, että Kafka ei koskaan käynyt Amerikassa. Keskitysleireiltäkin hän säästyi, mutta ei sitten keuhkotaudilta.

    Kesämökillä meillä on valokuva Kafkan talosta Prahassa. Se on pieni sininen talo. En ole koskaan kyllä käynyt Prahassa, joku tuttu sen toi, kun olin pyytänyt. Sen vieressä on jostain syystä jostain napattu kuva jostain Venäjän tsaarista. Katselen niitä kumpaakin kun yritän selvittää pääni kiharaa sotkua.

    VastaaPoista
  8. ripsa, kalevi

    minulla oli vallilan hellahuoneessa paksu gobeliininen ikkunaverho. ostin sen, koska ikkunakarmien väleistä veti niin kovasti. kankaaseen oli kudottu ameebamaisia eliöitä, jotka tuntuivat ryömivän silmille. kaikenlaiset tursaat ja muut ötökät möngersivät kankaan pinnalla ja ne tulivat uniinkin. lopulta oli pakko vaihtaa verhoksi ihan tavallinen metsovaaran kangas.

    ps. helsingin sanomien tiedepalstalla on niko kettusen ötökkäkirjoituksia. hän on kirjoittanut myös karhukaisista:

    "karhukaiset eivät ole nirsoja ympäristönsä suhteen: niitä löytyy valtamerten pohjilta ja himalajan huipuilta. ne viihtyvät etenkin jäkälissä ja sammalissa. suomessakin on kymmeniä lajeja. otusten selviytymiskyky perustuu siihen, että ne voivat pysäyttää aineenvaihduntansa ja vaipua kryptobioosiin. silloin niiden keho kuivuu lähes täysin ja ne vaikuttavat kuolleilta, kunnes päättävät, että nyt on hyvä päivä herätä ja jatkaa matkaa."

    VastaaPoista
  9. Meri

    Karhukaisia näytettiin myös jossain telkkarin jutussa. Muistin silloin muita dokumentteja, joissa oli kiinalaisia, mongolialaisia ja tiibettiläisiä pukeutuneena niihin Kiinassa tehtyihin paksuihin takkeihin.

    Sitähän voisi arvella että karhukaiset menevät talviunille jonkun sellaisen takin taitteeseen. Aina välillä minä kyllä mietin tuota Kettusta, että mahtaako se käyttää joissain jutuissa vähän liikaa mielikuvitustaan? Vai olisiko siinä seassa spekulaatiota?

    Tursas on se kamalan iso hylkeen sukuinen eläin vai oliko se sukua mustekalalle? Kerrotaan kyllä, että sukeltajat löytävät aina välillä vaikka mitä sieltä valtamerien syvänteistä, jos pääsevät pohjalle asti.

    Mutta toisaalta. Nehän syväjäädyttävät myös ihmisiä siinä toivossa että kuolema on jossain vaiheessa voitettu. Asimovin Säätiössä oli muistaakseni joku noin 500-vuotias nainen, jolla ei juuri ollut yhtään omaa alkuperäistä ruumiinosaa enää. Vai olikohan osa aivoista alkuperäinen?

    Jostain syystä syväjäädytys on jenkkien harrastus. Olen miettinyt joskus että ehkä ne haluavat tulla herätetyksi henkiin kun saavat tietää että Yhdysvaltain perustuslaki on uudistettu perusteellisesti. Viimeinkin.

    VastaaPoista
  10. Tursaat ovat mustekaloja, joilla on kahdeksan lonkeroa. Niitä elää kaikissa maailman valtamerissä. Tursaita pidetään älykkäinä eläiminä. Ne kykenevät oppimaan, käyttämään työkaluja ja muistamaan paikkoja. Tursaslajeja on kolmisen sataa. Wikipedia

    VastaaPoista
  11. Kalevi,

    jep. Mahdollisuus tavata tursasta kävelemässä kadulla oli tosi pieni. Niillä on enemmän käsiä kuin ihmisellä joten ne käsittävät asioita enemmän kans.

    VastaaPoista

Kommentointi on suotavaa, mutta ei pakollista