Retroa 3

Kari Aronpuro siirtyy semiotiikan maisemiin.  Semiotiikassa on vaikka mitä, koska merkit vaihtelevat. Mukana on kaikenlaisia mielialoja maisemien mukaan. Sivulla 339 on motto:
Denn wahrhaftig
steckt die Kunst in der Natur,
wer sie heraus kann reissen
der hat sie.
Dürer

 

Dürer eli 21.5.1471-6.4.1528 ja oli kuvataiteilija, kehitti etsaus-tekniikkaa, muun muassa. En ollut ajatellut Düreria jonain semiotiikan merkkinä, mutta nyt tulin ajatelleeksi että hän on varmasti ollut tietoinen esimerkiksi Firenzen renessanssista ja renessanssi juuri Firenzessä on tärkeä. Kannattaa katsoa esimerkiksi hänen Melankoliansa, joka on hieno työ, siinä ei edes kosmoksen läheisyys auta suruun.

Syksyyn sen ei tarvitse liittyä. Sitä paitsi syksyisin on tehtävä työtä. Silloin alkavat koulut ja yliopistot ovat auki. Teattereissa on uusia näytelmiä, orkesterit ilmoittavat esityksistään.

Olen etsinyt tietoa siitä, kävikö Dürer esimerkiksi Firenzessä ja kävivätkö italialaiset hänen luonaan Saksassa, mutta en löytänyt. Saksasta tuli seuraava suuri keksintö: kirjapainotaito, Gutenbergistä Aronpurolla on oma osasto muotokuvarunoissa. Ehkä killoilla on ollut tapaamisia rajojen yli? Alppeja on ylitetty jo ajat sitten.

Killoilla puolestaan oli oma kappeli Firenzessä, yksi niistä kauneimmin koristelluista: Orsan Michele. En unohda varsinkaan sitä alttarikatosta joka on 1300-luvulta. Käsittääkseni maalarit ja piirtäjät kuuluivat takojien, seppien ja hopeaseppien kiltaan.  Killoilla taas oli työhuoneita ja niissä opetettiin asiaankuuluvia taitoja. Esimerkiksi Leonardo opiskeli Andrea del Verrocchion alaisuudessa. Retro-kirjassa on monia viitteitä Firenzeen. Omakin perheeni on ollut kuukauden Grassinassa, jossa sijaitsee Casa Finlandese, lyhyen bussimatkan päässä Firenzestä.

Aika pian sen jälkeen kirjassa tuleekin jo Pohjoinen Guernica, jonka voisin kuvitella olevan Aronpuron runokirjasta nimeltä Aperitiff, avoin kaupunki. En ole siitä varma. Siitä olen varma että olen sen lukenut. Retro on kirjastosta lainassa ja sen hahmottamiseen menee aikaa. Pohjoinen Guernica ei ole leikkiä, vaan vaikuttaa kuvaukselta siitä, mitä tapahtui Tampereella huhtikuun alussa vuonna 1918.

Kysyin Tampereen asioista isoäidiltä vuonna 1968. Tiesin hänen olleen muonittajana Tampereella vuoden 1918 keväällä. Hän sanoi että Väinö Linna valehteli. Sitten hän kertoi että kaikilla oli nälkä. Olin ollut ymmälläni historiasta jota minulle oli kerrottu jo vuosia, ennen kaikkea siitä ettei siinä oltu sanottu mitään Tampereesta. Olin pari vuotta aiemmin muuttanut Tampereen yliopistoon opiskelemaan.

Isoäiti sanoi että vapaus on tärkeä asia. Sota oli nimeltään vapaussota, koska sen jälkeen Suomi irtautui Venäjästä. En sanonut hänelle mitään. Ei ollut lisää kysymyksiä.

Isä oli liittynyt suojeluskuntaan jo vuonna 1936. Hän ei kertonut siitä minulle vaan kuulin siitä vasta hänen isosiskoltaan. Pappa oli suuttunut pojalleen. En tiedä antoiko ikinä anteeksi, mutta oli masentunut talvisodan ja jatkosodan ajan, sairastui sitten dementiaan ja kuoli. Koko suuri perhe joutui sitten ulos ja hajalleen ympäri Suomen.

Muistan nuo keskustelut tuon Aronpuron runon vuoksi. Isoäiti oli äidinäiti, Pappa taas isänisä. Olin Tampereella vuonna 1968, kävin silloin tällöin isoäidin luona. Tampereesta ei sen jälkeen kyllä koskaan enää puhuttu.  Isoäidillä oli tapana tuhahdella mielestään turhille asioille, mutta vanhana hän ei enää tuhahtanut. Oli hiljaa vain siinä takan kupeessa.

Isoäiti ja Pappa tunsivat toisensa. En tiedä oliko heillä erimielisyyksiä poliittisesta historiasta. Pappa kuoli kun olin 2-vuotias. Nyt ajattelen että ihmisten elämä olisi varmasti helpompaa jos nuoruuttaan ei tarvitsisi käyttää miettimällä sitä, mistä on vaiettu. Se on hankalaa senkin vuoksi, että valehtelu olisi helppo huomata, mutta se että mistään ei puhuta on outoa.

Mutta Retrossakin on kysymyksiä ja vastauksia. Olin yliopistolla vuosia, mutta en muista koskaan kuulleeni mitä sen paikalla on ennen ollut. Tampereella tulin kävelleeksi paljon, ei ollut rahaa bussilippuihin. Tässä on kyse Tampereen semiootiikasta:

”Viikolla viisi

"Isoisä, mitä oli ennen Kauppakeskuksen kohdalla?
Tehdas.

Isoisä, mitä oli ennen yliopiston paikalla?
Hautakiviveistämö.

Isoisä, mitä oli ennen Konserttitalon kohdalla?
Teurastamo.

Isoisä, mitä oli ennen puiston ja lammen luona?
Pleikkiniitty.

Isoisä, mitä oli ennen Pikkolon paikalla?
Pahainen kärrytie, kukonaskel etelään kasarmi ja vankileiri.

Isoisä, mistä ennen alkaa?
Nykyisyydestä, menneen ja tulevan vatsassa.

Isoäiti, miksi sinulla on partaa poskessa?"
(Kari Aronpuro: Retro, s. 401)

Mutta mikä/mitä on pleikki? En ole koskaan kuullut sitä sanaa. En tietenkään ole syntyperäinen tamperelainen, mutta lampi ja puisto ovat edelleen siinä matkalla yliopistonmäeltä alas. Siinä välissä on nyt Tampere-talo. Siellä olen käynyt vain kerran. Oli joku konsertti ja halusin tietää millainen akustiikka siellä on. Siellä taisi olla myös Muumitalo alakerrassa, mutta ei ilmeisesti ole enää.

Nyky-Tampereella pidän ratikasta. Se on parempi kuin Helsingin ratikka, se ei tärise ja metelöi kääntyessään. Jos istuu sellaiseen yksittäiseen penkkiin oven lähelle, voi lukea lasia reunassa kiertävää runoa.