Tieteisfantasiaa kahden pakkasen välissä

Nyt on ensimmäiseksi merkittävä se kirja jota olen lukenut pitkään enkä ole ottanut siihen rinnalle muita kirjoja. Niin ei käy enää kovin useasti. Asun huushollissa jossa on paljon kirjoja ja kirjasto on kävelymatkan päässä. Käveleminen onnistui oikein hyvin myös kovien pakkasten aikaan. Kuivan pakkasilman hengittäminen oli vähän hankalaa, mutta jalat osasivat kuitenkin pysyä tahdissa. 

Matkalla kirjastosta kotiin vuoden 2023 joulun aikaan

Minulla on muutama Johanna Sinisalon kirjaa jo ennestään. Olen kirjoittanutkin niistä mutta lähinnä lehtiin. Nyt lehdet eivät juuri tarvitse enää kirjallisuusjuttuja, eivät edes kritiikkejä. Tähän liittyy sen verran negatiivisia tunteita että mainittakoon muutama: kirjallisuuskriitikkojen ja sitä myötä kritiikkien määrä on vähentynyt Suomessa paljon. Tuo tuli kirjoitetuksi juuri päinvastoin kuin olisi pitänyt: lehtien toimituskäytäntö muuttui ensin, koska enää ei löytynyt tilaa kulttuurisivuille ja sitä myötä kirjallisuudelle. Suurimmissakin lehdissä kirjoista kirjoittaminen selvästi väheni.

Suurin harmi tässä tulee tietenkin siitä, että jos kouluissa olisi kirjallisuusopetusta, niin mistä opettajat saavat tietonsa kirjoista? Kustantajien luetteloistako? Vai ovatko maakuntien paikallislehdet jollain tavalla parempia tietäjiä ja osaavat vinkata maakunnassa elävästä/elävistä kirjailijoista/kirjoittajista, joiden kirjoja kannattaisi ottaa opetusohjelmaan? Onko kouluissa esimerkiksi omia kirjastoja, joista oppilaat voivat lainata kirjoja? Lasten ja nuorten kirjallisuus on kyllä esillä kerran vuodessa, kun jaetaan Finlandia-palkintoja. Ehkä lasten vanhemmat ja äidinkielten opettajat pääsevät peräti esittämään raadeille ehdotuksia?

En ole itse ikinä lukenut yhtään Magdalena Hain kirjaa ja nyt harmittaa kun tiedän että en missään tapauksessa saa kirjaa käsiini kirjastosta aikoihin. En voi erityisesti pyytääkään kirjoja, koska en ole kirjoittamassa kirjoista sanomalehtiin: kirjoista kirjoittajia ei niissä enää tarvita. Mihin ihmeeseen siis voisin tarvita Magdalena Hain suosittuja lasten/nuorten kirjoja? Pyytämiseen ei taida olla yhtään hyvää syytä. Voisin minä mutista siitä että tahdon lasten pääsevän irti puhelinten pakonomaisesta näpräämisestä.

Siihen olisi vain yksinkertainen syy: lasten toivoisi laajentavan kokemusmaailmaansa standardiminimistä (jollainen on varmaan kaikissa koulun kirjastoissa ainakin) aivan itse ja omaehtoisesti   ja levittäytyvän niin laajalti mielenkuvitusmaailmaansa että sieltä tulevat jo toisesta päästä vastaan kaikenlainen kirjojen maailma. Ihmisten onnellistamiseksi ei tarvita mitään muuta. Siihen voi tietenkin lisätä vielä kuvia ja musiikkia, mutta niitäkin on saatavilla. Kirjasto on onneksi paljon enemmän nykyään kuin mitä oli silloin kun olin lapsi. Silloin ei saanut esimerkiksi lainata aikuisten kirjahyllyistä mitään ennen kuin oli 12-vuotias. Lastenkirjallisuutta oli vähän. Sain sitten kirjakauppaan itselleni pienen pallin että saatoin istua lukemassa jotain joka oli pakko saada luetuksi juuri silloin. Olin lukenut jostakin herkullisesta kirjasta sanomalehdestä.

Pitää olla tietenkin lukutaito. En tiedä ovatko viime vuoden tiedot lasten ja nuorten lukutaidon romahtamisesta totta. Itse en usko että olisin selvinnyt lapsuudesta ja nuoruudesta edes tähän määrään täyspäisenä ilman kirjoja. Eikä minulla ollut mitenkään varaa itse romahtaa, saati että olisi nykyään, kun muita huveja on vähemmän.  Onneksi jouluksi tulivat pakkaset, joten pääsin kaivautumaan  kirjojen maailmaan. Se on helppoa aivan missä tahansa. Juhlapyhät olivat ja menivät, kirjasto oli monina päivinä kiinni tai sitten olin arkajalka enkä uskonut selviäväni vilustumatta 25 asteen pakkasessa sinne ja takaisin. Kotoa löytyi kirjoja, joita en ollut lukenut ainakaan 40 vuoteen. Ja lisäksi vielä oli sellaisia joita en ollut ehtinyt vielä lukea. Sitten ovat vielä netin kirjat.


En siis ole nähnyt Magdalena Hain lasten-/nuortenkirjaa vielä. Mutta tuossa on nyt vieressä Johanna Sinisalon kirja, joka kertoo yhdestä perheestä ja etenkin sen lapsista. Perheen tyttö on 6-vuotias Sissi ja muutaman vuoden nuorempi poika Luukas. Kirjan kannessa on kuva vantterasta hahmosta, josta ei voi sanoa sukupuolta eikä ikää. Paitsi että se ei ole aivan pieni lapsi. Oikeastaan luulen että se on lapsista vanhempi, Sissi, nuorempi Luukas olisi selvemmin pikkulapsi.  

Lapsilla on eri äidit ja kaikki neljä asuvat yhdessä. Lasten isät käyvät silloin tällöin kylässä. Kirja on ilman muuta aikuisten kirja, koska siinä käsitellään kehityspsykologiaa ja tautien syntyä (en tiedä onko kirjan tekemisen aikaan jo liittynyt tieto korona-pandemiasta, siitä muistaakseni liikkui tietoja jo vuoden 2019 loppupuolella ja kirja on julkaistu 2020), mutta ilman sitä tietoakin on tietysti tärkeää sekä äideille että isille ja tietysti lukijoillekin tietää miten taudit tarttuvat ja  miten tauteja voi torjua tai parantaa. Olisin nuorena ehdottomasti halunnut lukea tämän kirjan, koska siinä kerrotaan lasten mielikuvituselämästä. Käsitykseni oli silloin se, että sen paremmin vanhemmat ja muu suku kuin opettajatkaan eivät mitenkään voi arvata miten villiä elämä oli lasten päiden sisällä.
 
 Kirjan nimi on Vieraat ja jokainen lukija saa tietysti itse miettiä miksi sen nimi on tuo. Oma kandidaattini ovat bakteerit ja virukset jotka ovat ihmisten ympärillä. Bakteereja ja viruksia on kaikkialla. Luin tämän aamun Tampereella ilmestyvästä Aamulehdestä että kaupungissa on ruvennut leviämään ärhäkkä noro-virus. Kirjan tapahtumapaikkakin on Tampere. Nyt kirjoitetaan että kaupungin ratikan kiskot ovat paikoin särkyneet vuodenvaihteen kovissa pakkasissa. Kirjan kannen hahmon iholla kulkee sikermä johtoja ja sitten niiden liitäntöjä. Johdot saavat selityksensä kirjasta tai sitten eivät. Voisiko tuo olla vagus-hermo, jonka merkitys on tärkeä ihmisen hermostossa? Ymmärrän asiasta sen verran että hermosto on hirvittävän monimutkainen juttu ja vagus-hermorata esiintyy kirjassa.

Johanna Sinisalo on kirjoittanut tieteiskirjallisuutta ainakin ennen, ja jos ei sitä niin ainakin fantasiakirjallisuutta, vaikka kaiketi kaikki keksityt tarinat ovat fantasiaa. Ongin kirjan kirjastosta koska olin turhautunut siitä, että en saanut käsiini Isaac Asimovin Säätiö-kirjasarjaa. Olen lukenut sen ehkä 1970-luvun lopulla. Se on massiivinen 5-osainen järkäle, jonka arvoa minun silmissäni lisää se, että Asimov oli aivan oikea tiedemies. Siinä kirjassa esiintyi ikivanha nainen, jolla oli jäljellä enää aivan vähän kohtia ruumiissaan semmoista, joka oli ollut jo syntyessä. Nainen oli muistaakseni 500 vuotta vanha ja kyborgi. Asimov tarvitsi kirjaansa semmoisen ihmisen joka oikeasti muisti, en tiedä sitten kuinka iso osa hänen aivoistaan oli jäljellä. Olisin halunnut lukea kirjasarjan uudestaan.

Avasin Sinisalon kirjan auki tuosta noin ja löysin yhden kohdan kirjassa, jossa Sissi kertoo mitä oli tapahtunut:
”Mä tiedän että Siiri on antanut sitä vaguskorvahoitoa Luukkaalle. Ainakin kerran samaan aikaan kun mä olin Leian synttäreillä, ja silloin mä menin vähän taikauneen, ja mä oon varma että se on toisenkin kerran, silloin kun mä olin hetken taikaunessa Lellussa.”(Vieraat, s. 246/448, kustantaja Karisto, 2020)

Olen erittäin pitkän elämäni lapsuudesta muistavinani, että ei ollut mitään rajaa, mistä saattoi ruveta kerimään tarinaa. Aikuisten maailma oli kyllä vuonna 1951 paljon kauempana lasten maailmasta kuin nyt. Mutta muistan talvella 1951-52 katsoneeni Pohjanmaan taivasta hartaasti ja kauan, iltatolkulla, sen jälkeen kun olin päässyt käymään lasten kerhossa, jossa opetettiin tähtikarttoja. Siis niitä eläviä tähtiä, jotka vaelsivat paikasta toiseen riippuen toisistaan. Ja ehkä meistä Maassa asuvista, vaikka ihmiset ovat liian pieniä vaikuttaakseen mitään, mutta Maa oli vähän isompi kappale.

Kerroin pihan lapsille tähtikartoista. Meillä ei ollut juuri pihavaloja ja tähdet loistivat kirkkaina. Jatkoin itse sitä kerhon pitämistä, koska jostain syystä kukaan toinen pihan lapsi ei ollut käynyt tiede-kerhossa. Ehkä he eivät olleet saaneet vanhempiensa lupaa? Olisi pitänyt mennä toiselle puolen isoja kivitaloja. Ehkä he olisivat tarvinneet vanhemmat mukaansa, etteivät olisi eksyneet. Pakkasta oli ainakin kaksikymmentä astetta. Kinoksessa säteilivät tähdet kun yksinäinen verstaan lamppu osui siihen.

Kirjan loppu on hirveän kamala ja hankala ja tolkuton. Mutta kun ajattelen niitä kirjan henkilöitä niin minusta niiden elämä oli hankalaa ja tolkutonta ja sen lisäksi kamalan onnellista, niin että olisivat ne senhetkisenkin katastrofin voittaneet. Vieraat on kunnon kirja. Ehkä pitäisi kävellä kirjastoon huomenna kun on viimeinkin lauhtunut eikä vielä uudestaan kylmä ja panna nimensä siihen listaan, jossa jonotetaan lukemaan Magdalena Hain kirjaa.

Torstaina tulevat kylmät taas. Sitä paitsi ovista ja ikkunoista vetää. Pitää valita lukupaikaksi joku kauempana ikkunoista.