Luettu: Petri Järveläisen päiväkirja-pamfletti ”Sinikeltainen ja verenpunainen” (Väyläkirjat, 20.5. 2022). Suomalaisen on aika mahdoton välttyä ajattelemasta mitä itänaapurissa tapahtuu, mutta olen nyt lukenut tätä hieman erilaisesta kulmasta kuin Ylen uutisia. Tässä on kysymys suomalaisesta ortodoksista ja hänen ajatuksistaan. Käsittääkseni hän tekee edelleen työtä nuorison kasvattajana. Lapinlahti on paikkakunta, jossa on myös opisto.
Kun kirjoitan tätä, Suomi on jo jättänyt hakemuksen Natoon ja Turkki on vastustanut sitä. Petri Järveläinen heräsi tuohon sotaan, niin kuin varmaan puolet suomalaisista, vähintään. Mutta nyt sitten Suomella pitäisi olla turvallisuustakeet. Olen tietysti sen varassa mitä uutisissa kerrotaan. Paljon jää varmaan kertomatta. Mutta onneksi Ukraina on onnistunut säilyttämään netin ja muun kommunikaatio-väylän, niin että jotain sentään tiedämme.
Taitaa olla syytä tehdä pari postausta tästä aiheesta. Petri Järveläinen on tuttu ihminen vuosien takaa, ajalta jolloin kirjoittavat ihmiset kirjoittivat blogeja. Petri lopetti omansa kauan sitten, mutta minä jatkan edelleen - samoin monet muut, vaikka Blogistan on huomattavasti hiljaisempi kuin mitä oli joskus 10-15 vuotta sitten.
En ole tavannut Petriä koskaan livenä. Netti on erinomainen elinpiirin laajentaja näinä ankeina aikoina. Nyt siis puhutaan Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaa vastaan. Minusta tässä päiväkirja-pamfletissa tulee aika paljon sellaista aineistoa jota uutiset eivät kata.
”Hitlerin aikakaudella alkanut valhe muuntui Spandaun ja sen jälkeisen vapautumisen valheeksi. Kyseessä olikin Hitlerin ja Stalinin tapainen hyeena, jonka viehätysvoima oli todellisuuden vastainen sepite. Tarina vetää vertoja sellaiselle tasolle, että Speeristä kehittyy sen valossa edellämainittujakin pahempi liero. Tuosta viehättävästä ja lahjakkaasta, sivistyneestä ja meidänkaltaisestamme ihmisestä, joita Hannah Arendt kummasteli.
(Petri Järveläinen, 2022, Sinikeltainen ja verenpunainen, Päiväkirja sodan ajalta s 26.)
"Kun Putinista on tullut jonkinlainen maailmanpolitiikan Breivik ja Moskovan patriarkaatti on antanut tälle tukensa, ekumeenisessa tilassa ollaan siirrytty uudelle tasolle. Valitettavasti kyse voi olla siitä kuin tasavallan presidentti Niinistön tänään toimittajalle antamassa vastauksessa kysymykseen, jatketaanko Putinin kanssa keskustelua. Vastaus oli sen suuntainen, että puhuminen on puhuttu. ”
(Sinikeltainen, s. 29)
Speeristä kertoo Yrsa Stenius (Elämäni mies, 1998) mm. näin, haastattelija on Gitta Sereny:
”Ja minkä vuoksi te pahoititte mielenne? Väkijoukkoja on seisonut Euroopan kaupunkien rautatieasemilla kaikkien sotien aikana. Mitä juutalaisissa oli erikoista, miksi juuri heidän näkemisensä sai teidät reagoimaan, ellette nyt kerta kaikkiaan tiennyt minkälaisiin kohtaloihin he ovat matkalle?
Albert Speer ei kuitenkaan ole kuka tahansa vastustaja. Äkkiä hänen tummien silmiensä katse on kivikova, ja matala, miellyttävä baritoni kirskahtaa raivon kuultaessa äänestä.
’Pitäkää mielessänne mitä minä sanon’, Speer vastaa.
’Olen puhunut siitä että olin sokea, tahallisen sokea, mutta en ole ikinä väittänyt etten tiennyt mistään mitään. ’ ” s. 59 (Yrsa Stenius)
Petri puhuu Speeristä myös. Hän on löytänyt henkilön nimeltä Albert Speer. En tiedä millä tavoin hän törmäsi Speeriin, minä löysin sen arvosteltavien kirjojen joukosta silloin kun se oli ilmestynyt. En muista oliko ”Rakas minä”, toinen kirja Speeristä, julkaistu ennemmin vai myöhemmin.
Petrin kirjassa on anekdootti keskustelusta Herättäjä-yhdistyksen Paavo Maunulan kanssa. Petri sanoo olleensa nuori vielä silloin, mutta kirja oli herättänyt (yhdistys on siis herätysliikkeen, jota kutsutaan myös körttiläiseksi ja jota esiintyy etenkin Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjois-Savossa). Kysymys on siis siitä, miten nämä kaiken maailman speerit päätyvät olemaan niin lumoavia. Tietysti jos joutuu myös Hitlerin lumopiiriin, alkaa vielä astetta suurempi lumovoima, koska sitten tulee mukaan vallan piiri.
Maunula oli käskenyt nuorta miestä opiskelemaan saksaa, joka on kaunis kieli. Olen kertonut tässä blogissa miten kävi saksan kielioppitenttini. Se hävisi venäläiselle kirjallisuudelle.
Kummassakin Speer-kirjassa on kyse oudosta henkilöhahmosta, jossa on karismaa. Aftonbladetin entinen päätoimittaja Yrsa Stenius löysi Gitta Serenyn haastatteluaineistot. Haastattelija oli säilyttänyt ne Speerin kuoleman jälkeen. Speer oli mm. hankintaministeri Hitlerin ”hallituksessa” mutta hän oli myös arkkitehti.
Petri Järveläinen on tutkinut teologiaa, mutta on myös filosofi. Hänellä on taustaa opinnoista Suomessa, Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Tunnustukseltaan hän on suomalainen ortodoksi. Tämä on tärkeää muistaa yksinkertaisesti siksi, että maailman ortodoksikirkoilla on erilaisia painotuksia. Kun Petri oli opettanut Venäjällä, niin eettiset painotukset asettuivat esteeksi. Oli tapahtunut niin, että Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Venäjän ortodoksikirkko tuntui joutuneen oudoille poluille.
”Suomen ortodoksinen kirkko on perustettu Venäjällä vallinneen kaaoksen tilanteessa. Sillä on toki yhteytensä tähän kirkkoon, johon se ei nykyisin ole kirkollisessa yhteydessä, muun muassa siten, että sen palveluksissa lauletaan Pietarin hovikapellasta periytynyttä ukrainalaiseen kansanmusiikkiin pohjautuvaa sävelmistöä. ” Sinikeltainen, s. 29
Kun Putinista on tullut jonkinlainen maailmanpolitiikan Breivik ja Moskovan patriarkaatti on antanut tälle tukensa, ekumeenisessa tilassa ollaan siirrytty uudelle tasolle. Valitettavasti kyse voi olla siitä kuin tasavallan presidentti Niinistön tänään toimittajalle antamassa vastauksessa kysymykseen, jatketaanko Putinin kanssa keskustelua. Vastaus oli sen suuntainen, että puhuminen on puhuttu.
(Sinikeltainen, s. 29)
Autokefalia liittyy Moskovan patriarkaatista eroamisiin. Olen kuullut joltakulta muulta ortodoksilta Suomessa siitä että täällä oleva ortodoksikirkko ei ole Moskovan patriarkaatin alainen vaan itsenäinen ortodoksikirkko. Samoin on Kiovan patriarkaatin laita. Vaikuttaa siltä että ortodoksiset kirkot ovat sisäisesti erimielisiä ja Moskova taitaa olla eristäytynyt muista.
En ymmärrä näitä kirkollisia termejä ollenkaan. Keskikoulussa ja lukiossa pakollista oli kirkkohistoria, mutta niitä kirjoja en ole nähnyt nyt yli 60 vuoteen. Ehkä niitä on päivitetty. Olen itse uskonnoton ja osansa siinä on evankelis-luterilaisella kirkolla tietenkin myös.
Mutta syy siihen, miksi uskonto on tässä suhteessa noussut näkyville on tietenkin Moskovan patriarkka Kirill, joka on nykyisen presidentti Vladimir Putinin hyvä ystävä. Kysymys on käsittääkseni siitä, että maallinen ja hengellinen valta ovat liittoutuneet. Niin ei ilmeisesti Konstantinopolin patriarkaatin mukaan pitäisi olla. Itse asiasta en tiedä mitään, mutta kai meillä Suomessa hengellinen ja maallinen ovat eri hallintorakenteita? En ole asiasta varma.
Konfliktin juuret ovat kaukana 800-luvun Kiovan Rus-patriarkaatissa. Nimi on enne. Kuinka paljon on olemassa patriarkaatteja, joissa sauvaa pitelee nainen? Olisiko matriarkaatti mahdollinen? Sitten ei olisi sotia?
Kiovassa oli ilmeisesti ensimmäinen järjestäytynyt kirkkokunta johon liitettiin nimi Rus. Rus nimen sanotaan tulevan viikinkiveljeksistä, jotka soutivat Kiovan seutuvilla ja kävivät kauppaa ja sotivat. Russija tarkoittaa venäläistä nykyään. Silloin 800-luvulla Venäjää ei vielä ollut. Tässä on siis ollut alkuperäinen syy pitkälliseen konfliktiin ja sitä myötä vähittäiseen hajoamiseen. Minusta on kummallista, että joku kansa/kulttuuri ottaa itselleen noin pitkän ja hämärän hännän. Mutta ehkä siellä tšaarit ovat päättäneet miten pitää elää.
Mutta en tiedä tiedetäänkö Suomessa kovin hyvin mitä kaikkea venäläinen kulttuuri pitää sisällään. Jotakin kummallista siinä on. Silti elää pitää, kun maantiede kertoo missä ollaan.
