Pysyttelen lähinnä sisätiloissa. Silloin tällöin, vähän vastahakoisesti, käyn kaupassa. Olen tietoinen siitä, että nuoremmat voivat kävellä ympäriinsä levittämässä virusta eivätkä ole köyhiä eivätkä kipeitä. Eivät tiedä sairastavansa.
Entäs välimatka muihin ihmisiin? Juuri nyt kuuntelen Aikojen loppua, voiko se olla sävellyksen nimi? Messiaen ja sävellys on syntynyt saksalaisten vankileirillä käsittääkseni I maailmansodan aikana. Kuuntelen tätä induktio-silmukan avulla ja tämä kokonainen konsertti on äänitetty Tampereen tuomiokirkossa.
Muutama vuosi sitten istuin melkein tunnin siinä kirkossa. Olin menossa junalla kotiin ja minulle oli siunaantunut aikaa. Minulla oli kamera mukana. Ikkunoista lankesi kaunis sinertävä valo.
Nyt olisi ollut Tampere Biennale, mutta sitä ei voitu järjestää. Se olisi ollut Tampere-talossa. Nyt Yleisradio otti kulttuuritehtäväkseen äänittää osia ohjelmasta meitä kaikkia varten. En ole koskaan ollut siellä Biennalessa, mutta konsertissa kyllä. Melkein vuosi sitten kuoli koulutoverini Anja Aarnio, joka oli ollut ennen eläkkeelle jäämistään suunnittelemassa ohjelmaa Tampere-taloon. Anja on ollut mielessäni paljon tämän vielä aika lyhytaikaisen karanteenin ajan. Kertoisin hänelle millaista on täällä poikkeustilan aikana ja hän kertoisi millaista on Huutijärvellä. Hänen talonsa oli siinä pienen harjun päällä, alhaalla oli järvi. En ole varma siitä mikä järvi se on, ehkä Roine. Mutta voi se olla joku muukin niistä järvistä.
Olin vuosi sitten ajatellut lähteä Anjan luo sinne taloon ja pyytää että jos nyt lähdettäisiin kapuamaan johonkin näköalatorniin ja hän kertoisi, kun olin onnistunut unohtamaan ne järvet. Meillä oli ollut keskikoulussa mukava maantiedon opettaja, joka oli vienyt meidät Kirkkoharjulle ja kertonut hyvin täsmällisesti mitä kaikkea siellä harjun päällä kasvaa. Ja mikä harju ylipäänsä oli. Kyllä me kaikki tiesimme mikä järvi on mikäkin. Meillä oli siinä vieressä, alas mäkeä Ilmonin talolta Lepokodille päin Ukkilampi. Anja nauroi, että kyllä se on nykyään Ukkijärvi.
Lampi oli kasvanut järveksi niinä 50 vuotena kun olin ollut poissa. Se opettaja oli vain väliaikaisesti koulussa. Kuultiin että tienaamassa rahaa opintojen loppuun saattamiseksi.
Poikkeustilan tulo ei oikeastaan hämmästyttänyt minua. Kevät tuli aikaisemmin kuin koskaan ennen, alkoi jo maaliskuun alussa, vaikka talvea ei tullut lainkaan. Silloin alkoi olla selvä, että korona-virus tulee leviämään. Meille oli siunaantunut hallitus, joka määräsi sisätiloihin vanhemmat ikäryhmät, koska heistä suurin osa sairastuu vakavasti − jos siis sairastuu. Linjaus on hämmästyttävä, kun ajattelee kuinka kehnosti vanhoja ihmisiä on kohdeltu vuosikaudet.
Juuri ennen tätä hankalaa elämänmuutosta sain luetuksi Tero Tähtisen esseekokoelman nimeltä Virginian hiukset (Savukeidas 2014). Tiedän kyllä hänet sanankäyttäjänä, minulla on hänen suomentamansa eräänlainen esseekirja, Gary Snyderin Erämaan opetus (Savukeidas Kustannus 2010), joka on runsaudensarvi varsinkin sellaiselle, joka on tottunut lukemaan Snyderin runoja. Jostain syystä en ole sattunut lukemaan Tähtisen omia tekstejä ennen tätä. Se voi johtua siitäkin, että kirjastossa essee-valikoima on pieni. Nyt tämä sattui silmiini ja muistin kuka Tähtinen on. Ymmärsin jo ennen kirjaan tarttumista että kysymyksessä on Virginia Woolf.
Olin vähän vastahakoinen tarttumaan Tähtiseen, koska olen kesken Woolfin teosten lukemisessa. Woolf ei ole kuulunut pitkäaikaiseen luku-urakkaani samalla tapaa kuin esimerkiksi antiikin kreikkalaiset draamat, joita olen opiskellut jo 1960-luvulla. Onneksi kirja rönsyilee vähän kaikkialla, eikä keskity pelkästään Woolfin itsemurhaan.
Olin nuorena lähellä itsemurhatapausta ja olen sen aiheen kolunnut läpi. Se on oikea ja tosi aihe, mutta jonkun toisen näkökulma saattaisi sotkea hienon ja periaatteellisen rakennelmani. Sellaista lähimmäisen tekoa vastaan ei voi rakentaa suojamuuria, siitä tulisi liian hauras.
Mutta Tähtinen onnistui onneksi voittamaan (mahdollisen?) melodraaman tajunsa vaatimuksen. Ne Virginian hiukset olivat vasta kirjan lopussa kellumassa joessa, jonne kirjailija käveli kiviä taskussaan. Sen sijaan tekstissä on mietiskelyä puista, metsistä. Yhdysvaltain länsirannikolla ollaan paljon, aihe on tässä peräisin Gary Snyderilta. Mietin hetken aikaa mitä pitäisi ajatella ”ekotietoisuudesta”, mutta ei sitä oikeastaan voi muutenkaan kuvata, Snyderin ajattelua.
Meillä on kirjahyllyssä muutaman beatnikin tekstejä ajoilta kun he olivat palovartijoina vuorilla (John Suiter: Poets on the Peaks. Gary Snyder, Philip Whalen & Jack Kerouac in the North Cascades, 2002). Olen lukenut kirjaa silloin tällöin, siinä on hienot mustavalkoiset kuvat. Kirja ei vaikuta kovin kaupalliselta, kyllä siinä on lähinnä nuorten runoilijoiden ääni kuuluvissa.
Syy siihen miksi Tähtisen ja Snyderin jutut nyt osuivat oli tietysti yksinkertainen. Ihminen on yksi osa ”ekotodellisuutta” ja vaikuttaa olevan vaarassa. Sen kimppuun on tällä kertaa hyökännyt korona-virus. Ajattelen omaa suhdettani muuhun elävään luontoon (paitsi ihmisiin) ja useasti olen kääntynyt pois. En kestä katsella läpikaupallistumista ja kvasielämää, joksi monien ihmisten elämä on muuttunut. Puut lähinnä yrittävät vain selvitä hengissä. Ne eivät puhu vaan humisevat.
Eikä virus ole rangaistus ihmisten huonosta käytöksestä. Ei virus ole maapallon ekologisen järjestelmän poliisi, joka iskee lajistaan huonontuneeseen ihmiseen. Tuskin ihminen tietää historiastaan tarpeeksi miettiäkseen mistä sen tuhovimma on peräisin. Eikä virus tee muuta kuin mitä sen oma RNA vaatii.
Ekosysteemillä ei ole parlamenttia, ei EU:ta eikä edes YK:ta. Onhan meillä kansainvälisiä lakeja, mutta kaikki näkevät miten loputonta luonnon riistäminen ja tuhoaminen on. Ei meillä metsäsuomalaisilla ole edes metsää enää.
Sille ei näy loppua. Ei näy myöskään loppua ihmisten riistämiselle. Jotkut ihmiset riistävät joitakin toisia ihmisiä. Jostakin Aasian ihmisten keskuudesta on lähtenyt paljon epidemioita. Edellinen isompi pandemia oli käsittääkseni Espanjan kuume vuosina 1917-19. En tiedä mistä se virustauti tuli.
Mihin tahansa uusiin ja nopeisiin kriiseihin on tietenkin olemassa jokin selvä ja käsitettävä syy. Espanjan kuumetta edelsi I maailmansota. Ihmiset olivat köyhiä ja kipeitä jo ennestään. Virus löysi helposti tiensä.
Nyt pitää keskittyä siis lukemaan ja kirjoittamaan. Mutta mitäs muutakaan minä tekisin paitsi oleellisinta. Kävin tänään rannalla kävelemässä, kevään tulo on lohdullista. Että kaikesta huolimatta kevät alkaa tulla, yksi ystäväni kirjoitti. Meren lahdella näkyi yksi joutsen. Mutta löysin niitä kuvia Tampereen Tuomiokirkosta. Kaunis valo, eikö?
