Oikeasta ja väärästä

En ole kauhean hyvä saarnaamisessa. Mutta jollain lailla varmaan on perusteltua puhua oikeasta ja väärästä erään suomalaisen ruhtinaan ja suomalaisten veropakolaisten suhteen.

Olen selvillä siitä että vastaus on hyvin yksinkertainen: rahalla ei ole isänmaata. Missään ei ole koskaan voittanut vielä demokratia, joka takaisi ehdottomasti kaikille ihmisoikeudet. Kun vastaus tähän myös on ilmeinen: ihmiset nyt ovat niin raadollisia, niin tähän voi tietenkin sanoa, että on kummallista, että nimenomaisesti ahneus on sitten se raadonhajuinen ominaisuus, jota on kunnioitettava.

Ajatus yhteisestä  köyhästä ja kunniallisesta kansasta on aika varmasti haaveellista höpötystä ja seurausta poliittisesta kampanjasta siihen tai tähän suuntaan. Politiikka taas on likaisten käsien puuhaa.

Hallitukset haistelevat aina tuulia. Paras tilanne hallituksella on silloin, kun kulttuuriin hiipii yksilöllisyyden vaatimus. Kansalaiset jäävät tuijottamaan omaa napaansa. Se osa joka ei siihen pysty, vaan hortoilee eestaas eikä ymmärrä että on ylväs yksilö, joutuu joron jäljille ja jää sinne.

Teatterin opiskelun ohella kiinnostuin välittömästi yliopistoon päästyäni sosiaalipsykologiasta. Se johtui siitä että olin aina ihmetellyt miksi aikuiset käyttäytyvät niin kummallisesti ja tempoilevat ja ovat ristiriidassa itsensä kanssa toisten samanmielisten kanssa eikä mistään tule ikinä valmista.

Aivan kuin päämäärä puuttuisi.

Muistan hyvin kun Tampereen yliopiston Draamastudiossa näytettiin Bertolt Brechtin Itä-Berliinissä sijaitsevassa teatterissa esitetty filmatisoitu Äiti Peloton, Mutter Courage. Se oli hieno esitys. Vaikka olin katsonut teatteria säännöllisesti 8-vuotiaasta asti, en ollut koskaan nähnyt niin pelkistettyä kuvaa sodasta ja siitä, mitä se tekee ihmisille.

En tiedä onko tuo Theater am Shiffbauerdamm vielä olemassa. Se sijaitsi muinaisessa DDR:ssä, Saksan demokraattisessa tasavallassa, kuten se taidettiin suomentaa. En ole koskaan käynyt siellä, joten kolmiulotteisen esityksen kokemus jäi uupumaan. Sillä on tottakai merkitystä. Mutta Äiti Peloton oli elokuvattu niin että kolmiulotteisuuden illuusio syntyi hienosta valaistuksesta.

Muistaakseni sitten vuonna 1967 löysin Tukholmassa kesätöissä ollessani Gamla Stanista pikkuisen levykaupan jossa oli vuonna 1931 tehty levy nimeltä Dreigroschenopera, eli Kolmen pennin ooppera. Ostin levyn heti, tunsin sanat, koska olin lukenut näytelmän saksaksi.

Levy päätyi matkalaukussani Amerikkaan, jossa päädyin ällistyttämään rockin kyllästämän ystäväpiirin saksalaistyyppisellä schlagerilla. Kukaan ei tietenkään osannut saksaa, joten yritin parhaani mukaan kääntää sitä kehnolle englannilleni.

Törmäsin lopulta jossain pitkäksi venyneessä Vietnamin sodan vastaisessa kokouksessa vanhaan wobblie-kaveriin Samiin. Sam oli siis oikein tosivanha ja joutunut jo aikoinaan McCarthyn komitean hampaisiin. Menin käymään hänen kotonaan levy mukanani.

Sam sattui osaamaan saksaa, en tiedä oliko hän juutalaispakolainen Natsi-Saksasta vai olivatko hänen vanhempansa, mutta vaimonsa kanssa hän puhui saksaa. Hän pyysi levyä lainaksi, minä annoin.

Kun olin sitten lähdössä pois maasta ja tulossa kotiin, unohdin koko levyn. Pitkällä kotimatkalla ajattelin sitten, että levy oli hänelle hyvin tärkeä.

Tänään löysin levytyksen vuodelta 1930 YouTubesta. Se on selvästi rahisevampi kuin omani oli, mutta hyvin tunnistettavia ovat sekä Puukko-Mackie että Lotte Lenyan esittämä Merirosvo-Jenny. Se on selvästi eri äänitys kyllä.

Kun kuuntelin sitä nyt uudestaan melkein 50 vuoden päästä, niin ajattelin että henkilöt ja tapahtumat ovat hyvinkin tätä päivää. Kurt Weill on säveltänyt oopperan ja Theo Mackebenin orkesteri soittaa. Paljon puhaltimia, marsseja, musiikki samanlaista kuin esimerkiksi Sinisessä enkelissä, jos muistatte.

Mietiskelin sitä, että vuodesta 1930 oli aikaa enää kolme vuotta sitten, kun kansallissosialistisen puolueen jäsen Adolf Hitler valittiin Saksan valtakunnankansleriksi. Weill ja Brecht pakenivat Amerikkaan.

Kolmenpennin ooppera, tai oikeastaan Kerjäläisromaani, puolestaan kyllä löytyy hyvinvarustetuista kirjastoista.