Pölynimuri ja lehdenpuhallin

Joku asuntolaatikoiden rakentaja on päässyt peruskallioon asti. Epäsäännöllisin väliajoin kuuluu (ja minähän en juuri mitään kuule, mutta rajansa kuuroudellakin!) piip-piip-piip jne. ja sitten asuntoa tärisyttävä jysäys ja pitkä piip. Kun avaa ulko-oven, kuuluu jonkun hirveän täryjyräporan ääni.

Sitten istun kaikessa rauhassa keittiössä lukemassa Tieteessä tapahtuu-lehteä (ilmestyy muuten kokonaisuudessaan myös netissä!), kun alkaa kuulua ikkunoita tärisyttävä ulina. Se ei olekaan sieltä rakennustyömaalta vaan pihalta. Huoltoyhtiöt ovat ajat sitten luopuneet lihasvoimia käyttävistä harjoista ja haravoista. Mutta muistelen lukeneeni, että nämä lehtipuhaltimet olisi kielletty asuntojen välittömässä läheisyydessä.

Säännöt eivät ehkä koske tätä kaupunkia, eivät koske myöskään ylinopeuslait, eivät punaiset valot, ei mikään semmoinen tavallista kadunkävelijää suojeleva laki. Suojatiet on tarkoitettu autojen pysähtymispaikaksi, kun ne odottelevat pääsyä kadun yli. Tänä aamuna oli muutamaa senttiä vaille, ettei eräs punainen karvanoppa-auto ajanut pienen koululaisen päälle. Auto tuli hurjaa ylinopeutta ja ehdin kiljaista pienelle tytölle: ehti juuri ja juuri kääntyä ja juosta takaisin jalkakäytävälle. Joku toinen ei olisi ehtinyt reagoida. Korttelin takana on kaksi koulua, mäen päällä vielä alakoulu, lapsi näytti kyllä niin nuorelta, että oli varmaan menossa sinne.

Juuri jysähti ja unohdin mitä ajattelin sanoa. Minua ei häiritse yhtään kodissamme vallitseva jokakeväinen kissankarvan tunkeutuminen joka paikkaan, myös keuhkoihin. En ole allerginen.

Mutta lehtipuhaltimella on minuun poikkeuksellinen vaikutus. Rupean yskimään, silmät valuvat vettä, kuuroista korvistani joudun repimään kuulokojeet pois, koska en kestä puhaltimien ääntä. Piha on kuilu, sitä ympäröi joka puolelta korkea muuri katua vastaan, joten pöly ei pääse ilman

mukana minnekään. Viime viikon satoi lunta, nyt aurinko on sulattanut kaiken jälleen korpuksi. Talvi oli niin lyhyt, että hiekkaa ei tarvinnut panna pihateille kovin paljon, mutta tarpeeksi, niin että ikkunoista ei kyllä näe ulos enää juuri mitään.

Olin ajatellut ruveta ikkunanpesuun, mutta ei kannata. Imuroinnin vaikutuskin kestää korkeintaan päivän. Taisi tulla laiska kevät. Kirjasto on auki, että ehkä lähden sinne, paitsi että matkalla sinne jyrräävät rekat, jotka nostavat pölypilviä ympärilleen. Taidan olla juuttunut nyt sisälle. Vinosti vastapäätä, Kokkolantien varrella, on ilmanmittauspiste vanhan osuuskaupan viljavaraston katolla. Se on ennen viime viikon lumisateita huidellut huippulukemissa.

Mutta nyt näyttää olevan vielä huonompi kuten täältä näkee. Mittauspiste on aivan vieressä. Se pieni koulutyttö ei jäänyt auton alle, mutta saa sitäkin enemmän myrkyllisiä pienhiukkasia itseensä.

Joka tapauksessa asia on tietysti aivan toisin kuin keltainen iltapäivälehdistö sanoo. Mustat aukot ovat edelleen olemassa eikä Stephen Hawkingilla ole ollut mitään syytä peruuttaa vuoskymmenten takaista tutkimustaan. Siitä vain aletaan saada enemmän tietoa. Hawking puolestaan on mietiskellyt tietojen merkitystä. Se on tiedemiesten ja taiteentekijöiden työtä.

Ainut uusi tieto ei ole suuren alkuräjähdyksen ja maailmansynnyn todistaminen, joka kaikissa tapauksissa olisi ollut vain ajan kysymys. Lukuunottamatta sitä tilannetta että ihmiskunta olisi tässä välissä ehtinyt suorittaa loistavan itsemurhan ja tukehtunut omiin kaasuihinsa. Sitä vaille ihmiskunta edelleen on, ei sitä kiinnosta astronomia eikä suhteellisuusteoria.

Mustilla aukoilla näyttää olevan monilla ympärillään (ks. esim. Scientific American 1/2012) kehä, joka näyttäisi, jos sitä pääsisi katsomaan, vähän samanlaiselta kuin Saturnuksen kehät. Se on sitä avaruudessa leijuvaa pölyä. Mustilla aukoilla on kaikin puolin omituisia ominaisuuksia, mutta ne mahtuvat kyllä astrofysiikan sisään.

Yksi iso, suunnaton musta aukko sijaitsee Linnunradan galaksia keskiössä, jonka ympäri me kierrämme. Kierrämme niin ikuisesti kuin se on mahdollista. On ennen ajateltu, että musta aukko on niin hirvittävän tiheä että se nielaisee kaiken, ( ks. Jenny Greenen artikkelista, SciFiAm, edellä mainittu numero) siis KAIKEN. Mutta niin ei olekaan.

Jotkut mustat aukot ovat saaneet ähkyn eivätkä pystykään sulattamaan itseensä niitä partikkeleita. Sisällä on jo tusinoittain isoja tähtiä planeettoineen päivineen karvoineen. Musta aukko siis on pölynimuri, se on kohta numero 1. Mutta sen lisäksi se on lehdenpuhalluskone, kohta 2.

Nämä ristiriitaiset ja aivan suunnattomat voimat siis tappelevat keskenään ja jättävät sen roskakehän pyörimään vimmattua vauhtia ympäri kehän itsensä kappaleita ja mustaa aukkoa. Tässä vaiheessa jäin miettimään väriä. Onko musta avaruudessa oikein tosimusta vai vielä enemmän musta? Miten on sen renkaan laita, mistä sen erottaa?

Seurauksena on joka tapauksessa kaikenlaista säteilyä, gamma-, röntgen- ja mitä kaikkia säteilyitä niitä nyt onkaan. Mustan aukon lähelle ei ole kovin turvallista mennä, jos tahtoo elävänä takaisin, mikä ei nykytietämyksen valossa ole muutenkaan mahdollista.

Itse asiassa siinä lähistöllä mikä tahansa elävä ottaa ja kuolee miljoonasosa sekunnissa, mutta voi se olla miljoonasosan miljoonasosakin. Siitä voi tietenkin keskustella, että mikä on elävää ja mikä ei. Ehkä jotenkin niin, että jos on värähtelyä, siitä ainakin teoriassa voi syntyä jotain uutta. Maapallon elämä ei ole ainut aineen olemassolon muoto.

Tällä tarinalla on henkilökohtainen ulottuvuutensa. Jos olisin saanut ilmoittautua, olisin muutama vuosikymmen sitten ehdottomasti ilmoittautunut matkalle Linnunradan keskustaan. Olisin päätynyt mustaan aukkoon ja elämä olisi pysähtynyt silleen. Siihen hetkeen ja jatkunut ikuisesti.

Oletan että en olisi enää tarvinnut ruokaa enkä unta. Unennäkö ja syöminen on varmaan mahdollista vain täällä Telluksen pinnalla, jossa gravitaatio painaa parrellen. Unet ovat olleet erityisen surrealistisia viime aikoina. Tiedän sen syynkin, se on ilmaston muutos.

Edit 26.3. Löysin ällistyttävän saitin jossa on mm. tämä ynnä paljon muuta! Arkipäivän absurdiutta!