Kaksi planeettaa paistoi kirkkaana
pimeään huoneeseen. Ne ovat juuri siinä suunnassa missä pitääkin,
auringonlaskun lähellä.
En muista mitä ne ovat. En osaa lukea
tähtikarttaa. Osasin sen erittäin hyvin 6-vuotiaana, kun
pikkukaupungin valot eivät häirinneet taivaan tutkimista. Tämä
kaupunki on liian täynnä meteliä ja valoa öisin. Maaliskuu on
vielä talvea, on vielä aikaa kevätpäivän tasaukseen.
Isompi on hyvin kirkas. Se on
todennnäköisesti joku suuremmista planeetoista, Jupiter tai
Saturnus. Muistaakseni kumpikin niistä syövät lapsiaan, ellei se
ollut vallankumous.
Saturnaliasta kehittyi karnevaali-aika,
monen mutkan kautta. Muistaakseni tsaarinvallan aikaan juhlittiin
ennen paastoa väärän kuninkaan päivää.
Minulla on se tunne, että kun ajat
vaihtavat suuntaansa, tai muuttuvat kerta kaikkiaan tai tulee
äkkipysähdys, niin tästä konjuktiosta, kahden planeetan
tapaamisesta, ei kykene enää silloin kertomaan mitään. Voi olla
että aamulla olen jo unohtanut.
Mutta kävin kirjastossa ja hain
kirjoja, kun en yhtenä päivänä ehtinyt ajatella mitään omaani.
Löysin pohjalaisrunoilijan Leea Kedon uusimman runokirjan,
joka on aivan oikea kirja. Runot on ladottu vain joka toiselle
sivulle, joka toinen on tyhjä. Tyhjälle sivulle voi kuvitella
kuvan.
Runot ovat niin voimakkaita että
niistä jää jälkikuvat. Kuvien ei tarvitse olla eideettisiä
ollakseen olemassa.
PITKÄ PIMIÄ
Tulispa ikuunen pimiä,
loppuus öljy ja sähkö
eikä ikinä valkenis aamu.
Luettaas kämmenten viivoosta
kaikki
menny ja tuleva,
unohrettaas saman tien.
Lämmiteltääs toistemma silmien
valos,
ei kerrottaasi kellekään
millä me pysyttihin hengis
sen pitkän pimiän yli
(Leea Keto: Läpitte tuulisen
lakian. Edico OY, 2011)
Kuuntelen Johann Helmich Romanin
(1694-1758) musiikkia, kaukaisilta ajoilta, Tukholmasta,
kuninkaallisista häistä. Music for a Royal Wedding.
Musiikki-CD:n kannessa on vanha kuva Drottningholmista, jossa olin
kesällä. Lukemattomia laivoja tuomassa tavaraa häihin.
Kauppalaivoja ne ovat selvästi. Pieniä ja pulleita, nopeasti
kääntyviä. Niissä vesissä on oltava.
En muista enää kuka silloin on ollut
Ruotsin kuningas. Suomen asioihin se on vaikuttanut, koska tuohon
aikaan mahtuu Iso Viha. Siitä on sellainenkin tieto, että Oulun
lääniin jäi henkiin kalmukkien ja kasakoiden jäljiltä vain
kourallinen ihmisiä. Kirkoissa on joku aina jossain pitänyt kirjaa,
tai pappiloissa.
Perinnöllisyystieteilijöille
kourallisesta ihmisiä on jäänyt geenistö, joka on aarreaitta. Se
ei tarkoita sairauksien aarreaittaa ainoastaan, vaikka
perinnöllisten sairauksien määrä on siellä huomattava. Nyt vain
eletään niin pahoja aikoja, että tiede ei oikein kykene tutkimaan
geenistöä ihan muuten vain. Siihen ei anneta rahaa.
Ajattelin tuota runoa lukiessani
lapsenlapsia. Jos he jäävät henkiin, niin ei ole mitään tapaa
kertoa tätä aikaa heille.
