Minulla on tuossa näytön alla pieniä keltaisia muistilappuja. Kirjoitan niihin mahdollisimman nopeasti, kun kuulen radiosta jotain mielenkiintoista. Radio on kuultavissani hienosti, koska minulla on siihen liitettynä induktiosilmukka.
Kaikissa kuulokojeissa ei ole induktiosilmukka-asentoa, mutta minä olen joka kerta kojeen uusimisen aikaan pyytänyt sitä. Yleensä sitä kysytään erikseen. Tahdon puhua kuulemisesta sen takia, koska se on suurimmalle osalle ihmisiä itsestään selvä asia, mutta meitä kuulovammaisia on tässä maassa 800 000 ihmistä.
Minun vasen korvani kuuroutui 12-vuotiaana. Kuulohermo tuhoutui miltei kokonaan sikotaudin jälkitautina. Jouduin hoippumaan kuumeessa pystyssä ja ruokkimaan nelihenkisen perheen, koska äiti oli sairaalassa keuhkokuumeessa ja isä ei muka osannut perunoita keittää. Tilanne oli hyvin 50-lukulainen. Vanhemmiten kuuleva korva alkaa kuuroutua. En siis kuule stereona mitään, mutta induktiosilmukka on loistava keksintö. Se tuo musiikkiakin uudelleen ulottuvilleni.
Suurin osa radio-ohjelmistani kuuluu Ylen 1:stä ja käsittelee kirjallisuutta useimmiten. Juuri äsken lopetin kirjailija Sirpa Kähkösen haastattelun kuuntelun. Hän on nyt syksyllä kirjoittanut kirjan isoisästään, joka joutui olemaan vuosikausia Tammisaaren vankilassa (tai yliopistossa)1920-30-luvuilla. Kirja on tietokirja, ei romaani. Kähkönen on tunnettu sodanaikaisen Kuopion käsittelystä romaanisarjassaan, jossa taitaa olla jo neljä osaa. Hienoja opuksia kaikki.
Teema jatkuu tavallaan illalla televisiossa jossa tulee Jörn Donnerin ohjaama elokuva Kuulustelu. Aion yrittää elokuvan katselua, vaikka suomalaisten tekstittämättömien elokuvien katsominen onnistuu vain satunnaisesti. Tämä johtuu äänisuunnittelusta, joka johdonmukaisesti tuhoaa replikoinnin. Siinä ei auta edes induktiosilmukka.
Televisiossa minulla on kuulokkeet, joita ohjaa infrapunasäde televisiosta kuulokkeisiin. Sekin on hieno keksintö, mutta toimii kunnolla vain tekstityksen kanssa, valitettavasti. Siis silloin kun kyse on suomenkielisestä ohjelmasta, äänimiehet/-naiset on päästetty huseeraamaan niin, että kuulovammaisilla ei juuri ole iloa suomenkielisistä ohjelmista. Vaikka meitä niin enemmistö tässä maassa onkin.
Mutta nuo keltaiset laput.
Käyn niitä aina vähän väliä läpi. Luen edelleen vähän väliä Claudio Magrisin kirjaa Mikrokosmoksia, vaikka sen jo kertaalleen luin. Kirja on runsaudensarvi: historiaa, maantiedettä, kulttuuria, musiikkia, tiedettä – ihan mitä vain ihminen ikinänsä voisi haluta.
Magrisin ohella nimittäin Triestessä (entisessä vapaavaltiossa) on vaikuttanut paljon taiteilijoita, kirjailijoita, ajattelijoita, kalastajia, maanviljelijöitä, fasisteja ja anti-fasisteja, kulkureita, kauppiaita, turisteja, Ameriikankävijöitä ja kaikkiaan kaiken maailman eurooppalaisia. Mikrokosmoksia kertoo kaupungista ja sitä ympäröivästä maaseudusta unohtumattoman uskomattomia tarinoita ja valtavalla vauhdilla.
Keltainen lappuni toteaa: Poliittiset ideologiat eivät koskaan ole esteettisesti neutraaleja.
En yhtään tiedä mihin tai kehen tässä viitataan, mutta minä viittaan innokkaasti Stalinin ja Hitlerin ajan kuvataiteeseen, sen yksilönkulttiin ja sensuuriin. Kummankin diktaattorin rovioissa paloi kirjoja. Siellä missä palaa kirjoja, palaa kohta ihmisiä.
Sitten keltaisessa lapussa lukee: Italo Svevo, James Joyce, Rainer Maria Rilke: Triesten kulttuuriturismia. Svevo: Zenon tunnustuksia. Spengler: rotu kulttuurisena, ei synnynnäisenä ominaisuutena! Sitten: Vu doo (minusta pitäisi olla voodoo), paranormaalit kokemukset > huijaus ja meditaatio? Ei sitä aivoissa kelluvaa henkeä löydy! Daniel Dennett: Tietoisuus on tarina , jonka olemme kirjoittaneet itsellemme. Mutta kartesiolaisessa teatterissa on ensin sielu ja sitten ruumis.
Kaiken kaikkiaan: Aavistus intuitiosta on väärä. Tietoisuuteen ei pääse käsiksi. Minästä on siis syytä luopua.
Tämä tuli mieleen nyt, kun kirjani Torpeedo julkaisusta, tuosta mukavasta tuokiosta Vaasan kirjastossa on kulunut viikko. Olo on sellainen, että vieläkin kutittaa niskaa, käsiä ja nilkkoja. Huomenna on mentävä vesijumppaan, että kroppa saa kyytiä ja aivot tyhjenevät turhasta – keltaisia muistilappuja on hankittava lisää. Kirjaa saa hyvinvarustetuista kirjastoista ja kirjakaupoista.
Sitä voi ostaa vaikka isoäideille, isoisille, kummitytöille ja –pojille (mutta ei alle 13-vuotiaille), omille vanhemmilleen, kälyilleen, natoilleen ja langoilleen. Tai vaikka vain ystävilleen, parhailleenkin.
Minä inhoan joulua, joten minun mielestäni kirjoja voi ostaa koska vain, jos vaikka jättää yhden aterian päivässä väliin. Tai vaikka on koko päivän syömättä, hyvää se vain tekee.
Lidia kyllästyi sauhuamiseeni
