Rakkauspassio

En ottanut käsiohjelmaa pääsylipun tarkastajilta eilen illalla. Minulla oli sellainen kotona, pyörinyt työpöydällä syksystä asti. Ystäväni oli Helsingissä nähnyt esityksen Klockriketeaternissa ja huomannut, että sama esitys tulee Wasa Teateriin tammikuussa. Se tuli ja jää olemaan kuukaudeksi ja lähtee sitten Riksteaternin kiertueelle Ruotsiin.

Oli mukavaa kyllä huomata että Riksteatern edelleen ottaa Suomesta esityksiä. Olen joskus ollut niitä sinne ehdottamassa, kauan sitten. Jotkut instituutiot pysyvät.

Teatteriväki on reagoinut positiivisesti heikkeneviin rahavaroihin tässä maassa. Suomessa on hieno ammattiteattereiden verkko, mutta nyt kun lamaa on kulttuurirahoituksen puolella kestänyt jo 1990-luvun alusta lähtien (ainakin), myös laitosteatterit ovat kärsineet siitä. Varmasti kaupunkien orkesterit saavat osansa rahan puutteesta myös.

Rahan puute on välttämättömyys, josta ymmärretään tehdä hyve. Kaupunkien oivallus: tehdään yhteistuotantoja, koska kerran rahaa ei riitä jokaiselle kaupungille tarpeeksi. Kuuluvat tehneen tällaisia varsinkin lasten näytelmissä, mutta myös suuremmissa produktioissa kuten musiikkinäytelmissä, joissa tarvitaan puvustusta, lavastusta ja paljon muusikoita. Tulee olemaan kiinnostavaa nähdä säilyykö teatteri Suomen kansan lempilapsena, jollaisena sitä on maailmalla mainostettu. Eli miten yleisö suhtautuu.

Minna Canth kirjoitti näytelmänsä Sylvi Svenska Teaternille vuonna 1893. Kirjailija suuttui Suomalaisen teatterin johtokunnalle, joka hyllytti hänen näytelmänsä Kovan onnen lapsia. Johtokunta koostui fennomaaneista ja ilmeisesti sen (poliittisista?) konservatiiveista. Tässä on yli sata vuotta sitten sattunut teatterisota.

Sylvi on tämän produktion ohjaajan ja lavastajan, Mikko Roihan sovittama. Svenskanin esityksessä ei ollut simultaanikäännöstä yhdestä kielestä toiseksi, kuten tässä, saati draaman käännekohdassa kääntämätöntä kohtausta, joka esitettiin englanniksi. Esitys päätyy kiteyttämään Sylvin pääsanoman tällä kolmannella kotimaisella: I want to love, and to be loved.

Monissa muissa maissa teattereissa ei ole vakinaista henkilökuntaa, vaan näyttelijäseurue harjoittelee ja suunnittelee esityksen ja vuokraa sitten – jos sallitaan – näyttämön sieltä tai täältä. Se on tarkoittanut kirjaimellisesti kiertäviä näyttelijäryhmiä, jotka esiintyvät missä saavat tilaa. Silloin ei ole mitenkään varmaa tietenkään kuinka paljon yleisöä kertyy. Ellei sitten mainostusta ole hoidettu hyvin pätevällä tavalla.

En olisi kuullut esityksestä koskaan mitään ellei ystäväni olisi nähnyt sitä. Hän tiesi kyllä että olisin siitä kiinnostunut. En ollut ennen eilistä koskaan käynyt Vaasan ruotsinkielisessä teatterissa. Mutta minulle ei tule yhtään paikkakunnan lehteä myöskään. Olen kuulovammainen eikä teatteri ylipäänsä ole juuri vetänyt enää puoleensa vuosikymmeniin.

Tämän produktion rooleissa oli näyttelijöitä Kokkolan kaupunginteatterista (Pia Andersson: Sylvi), Åbo Svenska Teaterista (Lasse Fagerström: Axel), Klockriketeaterista (Matti Raita: Viktor), Wasa Teaterista (Lina Ekblad: Alma) ja Savonlinnan teatterista (Mervi Koskinen: Mari, Old Lady, Hake). Esitys oli hyvää ammattilaistasoa. Suomessa on pätevä näyttelijäkoulutus, samoin lavastus, valaistus ja musiikki/ääni olivat päteviä. Niistä ei ole oikeastaan mitään erityistä sanottavaa. Esityksiä oli kaikissa näyttelijöiden kotiteattereissa ja sen lisäksi Berliinin Vapaassa teatterissa ja tietenkin eri Ruotsin teatterissa Riksteaternin kiertueella. Kivaa että samoja esityksiä voi nähdä monilla paikkakunnilla, esitykset eivät mene hukkaan.

Esitys oli niin lyhyt, että sinä aikana ei olisi voinut syntyäkään tiukempaa draaman kaarta kuin nyt syntyi. Olen lukenut tekstin ajat sitten eikä minulla ole aavistustakaan siitä kuinka paljon sitä on lyhennetty. Siitä on todennäköisesti karsittu pois jotakin aikakauteen kuuluvia asioita.

Sylvi on kertomus aviorikoksesta, oikea rangaistava rikos, koska vaimo myrkyttää miehensä rakastuttuaan toiseen mieheen. Avioero on ollut käytännöllisesti katsoen mahdoton Minna Canthin elinaikana. Eikä hän suinkaan kirjoita omasta kokemuksestaan. Canthia pidettiin kirjailijana onnettomien olosuhteiden tulkkina ja siis omaelämänkerturina. Vasta viime aikoina on tuotu julki tietoa siitä, että Canth eli onnellisen avioliiton ja hänen miehensä tuki häntä ja auttoi niin paljon kuin pystyi.

Sylvi on ehdottomasti yksi hienoimmista puheenvuoroista naisen aseman puolesta, jota on esitetty, se samoin kuin muu Canthin tuotanto on suoraan edistänyt naisten tasa-arvoa. Aviomiehellä oli aika tavalla yksinvalta naisen elämän suhteen. Sen takia naiset onnittelivat itseään jos olivat päässeet hyviin naimisiin. Kaipa se tarkoittaa turvattua taloudellista asemaa silloin niin kuin nytkin.

Näin esityksen Vaasan ensi-illassa ja toivon sille katsojia. Kieli ei ole este, koska käännös ilmestyy seinälle. Aviorikos ei ole enää rikos (lukuun ottamatta myrkytystä; Sylvin tarina perustuu tosielämän tapahtumaan), mutta avoimia liittoja ei ole onnistuttu kovin laajalti edelleenkään perustamaan. Siitä huolimatta että ihmisille on periaatteessa jo luovutettu oikeus omiin tunteisiinsa. Ihmiset eivät tunne tunteitaan erityisen hyvin.

Ehkä mustasukkaisuus ei liity pelkästään omistamisviettiin. Rakkaus on taatusti myös monella tavalla ylimainostettu juttu ja sitä kääritään esimerkiksi hää-bisneksen vaaleanpunaisiin tyllikankaisiin. Tässä ensimmäinen Sylvi oli pukeutunut pikkutytöksi, toinen puoliturkkiin ja silkkiin puettu oli toiseen mieheen rakastunut aviovaimo, kolmas verkkareihin pukeutunut vanki, neljäs tiukkaan punaiseen kotelomekkoon pukeutunut ”vapaa” nainen, joka söi epäilemättä puoliraakaa pihviä ravintolassa. Ehkä näytelmän voi nähdä puheenvuorona tunteiden perhepolitiikasta? Eikö? Entäs puolustuksena naisten koulutukselle? No ei sitäkään. Ehkä pitää kysyä mikä on instituutio nimeltä avioliitto ja mihin sitä tarvitaan.

Joka tapauksessa näytelmään on kirjoitettu tarina aviovaimon ja prostituoidun samanlaisesta kohtalosta. Ja onko sitten niin, että jos nuori nainen seuraa tunteitaan, hänelle käy väistämättä huonosti? Naisen pitää osata katsoa eteensä!

Jäin miettimään tämän päivän nuoria naisia. Mitähän kertoo se, että yläkoulun oppilaista suuri osa tahtoo isona julkkikseksi? Mikä on siis kaiken koreuden sisältö?

Edit. 31.1. Lina Ekblad siis esitti Almaa, villiä tyttöä, joka veti Viktoria puoleensa, siis miestä johon Sylvi rakastui. Lukekaa ihmeessä teksti, jota varmaan saa korkeatasoisista kirjastoista!