Tänään tuulisessa kaupungissa,
mukana olivat kaikki elementit, aurinko, vesi, liike, tykyttävä
kipu polvessa, lievittyvä, hitaat ajatukset kulkivat eteenpäin.
Katu jatkui, meteli, sitten tuli pysähdys ja ylhäällä kivimuurin
päällä levittäytyi vihreys, johon oli hyvä tarkentaa vähäksi
aikaa.
Sitten paljon puhetta jossa oli paljon
toivoa. Sellainen pitää olla kaikkien ihmisten keskikesä, vihreys
ei satu silmiin ja se on nähtävä siinä pimeässä joka on vain
kun kesäpäivä seisahtuu.
Kerran vuodessa sentään hetket
kulkevat kauemmin ja pysyvämmin. Onhan talvellakin pysähdys.
Kotiin tuli puheen ja touhun ja kissan
protestien keskelle kirja. Se oli lahja ja hyvin kallisarvoinen
sellainen. Sen vuoksi mieli kurottuu eteenpäin ja kyky nähdä.
Onneksi se ei ollut ensimmäinen kerta, muuten en olisi tässä ja
latelisi sanoja.
Siteeraan yhden runon. Olkoon se
juhannuksen vuoksi! Ja kaikille mahdollisille ihmisille!
JÄRJELTÄ SUURET, MIELELTÄ VÄHÄT
Lempeästi avautuu katu iltaa kohti,
nuo kuukasvoiset muurahaiset
anturoivat polkuja kammioihinsa,
kantavat taakkaa
kuningattaren puolesta, jäntevät
pistimet varuillaan
ja laahaa haalareiden yksinäisyys,
kaikki yhden
ja yksi yhden puolesta, kuningatar
suuressa armossaan pitää pesän
koossa
ja mistäpä unelmoivat
tuntosarviset, ehkäpä
muistavat vierailut termiittien
baabelissa
tai siintää kuva hänen
majesteetistaan?
Häntä ruokitaan, häntä
suojellaan
ja ehkä hermoradat kohtaavat,
yhdistyvät ajatukseksi
että millainen on minun ruumiini,
mitä mieltäisin
viitan alle, alle kaikkien
käytävien, miltä tulee verkoston näyttää
ja tuli mitä tuli tämän korren
minä kannan,
luulen tietäväni mitä tapahtuu,
että pesä rakentuu
ja pesää ei saa sohia!
Ja millä sohia, raajat osaavat vain
kantaa ja kulkea,
toiset pistää ja repiä, niillä
pidetään pesää pystyssä,
pystyssä päin aamua kohti, kohti
aherrusta joka on mieli
kohti mieltä joka on metsää
täynnä.
(Kristian Huuhtanen: Huoneet
synnyttävät huoneita, SanaSato 2013)
