Kaksi kiinanruusua poksahti kuin syksyn viime kukkarukat. Irlantilainen kansanlaulu rupesi soimaan päässä. Nyt kukat jo kuihtuvat, mutta hyvin hitaasti. Puu, paremminkin oikea pensas, on juoppo, sille pitää olla kaatamassa jatkuvasti vettä, muuten se alkaa nuokkua. Sain nuppuisen alun joskus ajat sitten, oikeusaputoimistosta.
Hyväntuulinen ja mukava vastaanottovirkailija kertoi yksilön juomistaipumuksesta. Kaupungissa on vielä vettä, vaikka pohjavesi on ollut jo kauan hyvin syvällä. Kaupungilla kävellessä tulee aina välillä pelko että jos sattuu putoamaan kuoppaan.
En ole hydrologi, joten en tiedä syvyydessä vellovista vesistä kovinkaan paljon. Mutta puistokadulla on vanha kaivon paikka, siinä on katos. Alkuperäisasukkaalta olen kuullut olettamuksen että kaivo on lopetettu joskus isoisovanhempien aikaan, joten vettä ei ole.
Vesi on taatusti uurtanut uomia siihen väliin, ei se kaikki kalliota ole. Jos siis maa antaa myöten, sinne sitä sitten putoaa. Maa avautuu, näyttää hampaansa ja syö suuhunsa.
Pohjavesiongelmaan keksittiin semmoinen ratkaisu, että ruvettiin käyttämään lammen avulla puhdistettua pintavettä mereen juoksevasta joesta. Jokeen puolestaan on rakennettu useampia voimalaitoksia. Voimalaitokset hiertävät altaineen sedimenttejä ja veteen liukenee raskasmetalleja. Kun muutin joen varteen, varoitettiin veden mutageenisyydestä. Sitä ei saisi juottaa ainakaan lapsille.
Ilmoituksesta on jo melkein 30 vuotta, eikä aiheesta enää ole ilmestynyt ultimaatumeita. Silloin oletettiin että vatsa- ja suolistosyövät ainakin lisääntyvät. Tilastoja ei ilmesty lehdissä. Niitä ei näy myöskään terveyskeskusten tai sairaaloiden ilmoitustauluilla.
Dystopioita ei oikeastaan kannata kirjoittaa, koska tulevaisuus on jo täällä. Mutta luin juuri yhden, Margaret Atwoodin trilogian keskimmäisen osan, The Year of the Flood. Siinä puutarhurit yrittävät pitää mehiläisiäkin hengissä ja pitää pientä osaa ihmiskunnasta yhteisön avulla tietoisena siitä miten on tehtävä työtä että ekosysteemi säilyy. En ole lukenut vielä viimeistä osaa, MaddAdamia, josta sitten näkyisi miten käy.
Todennäköisesti ihmiset häviävät. Ei heillä kovin paljon ole mahdollisuuksia, edes heillä jotka tietävät miten elää.
Mutta löysin netistä ajatteluttavan sarjiksen. Jos saan sen tänne niin sitten kehotan muitakin lukemaan sen ja lähteä sitten kävelylle puistoon ja nähdä puistossa kävelijät aika lailla uudella tavalla. Se on englantia mutta ei kovin monimutkaista kieltä.
