Näytetään tekstit, joissa on tunniste talvilapset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste talvilapset. Näytä kaikki tekstit

11.1.20

Talvilapsia I

Vuosi alkoi sillä lailla että iskin hampaani erityisen herkulliseen ruisreikäleipään ja kiskoin niillä palaa leivästä suuhuni. Leivän maku levisi nälkäiseen suuhuni. Mikään ei ole niin hyvää kuin vähän kuivahtanut ruisreikäleipä.

Siitä repimisestä oli seuraus: hammas otti ja halkesi. Se osui takahampaaseen ja särähti vielä uudestaan, tuntui samalta kuin kivi olisi osunut hampaaseen. Todennäköisesti tulin nielaisseeksi hampaasta palan. Sitten sain sylkäistyksi loput ulos. Ja alaleuassa on reikä. Tämä tarkoittaa melkoista rahanmenoa. Juuri oli pakko hankkia lukulasit kun en enää nähnyt lukea pientä tekstiä.

En minä silmien karsastusta ja näön hekkenemistä pidä mitenkään kummallisena, omituista on lähinnä se että olen ylipäänsä hengissä. Kuka siinä tapauksessa puhuisi? Sillä suurperheellä ei ollut oikein rahaa edes ruokaan kun olin vastasyntynyt. Koko suku oli riippuvainen yhden ihmisen palkasta eikä edes mustasta pörssistä olisi saatu tarpeeksi. Pörssissä ei ollut juuri ruokaakaan (niin minulle kerrottiin myöhemmin), paitsi joskus ja vähän. Sitä paitsi Pappa oli kieltänyt mustassa pörssissä käymisen.



Äiti naimisiin mentyään oli paukauttanut oven perässään kiinni. Hänen äitinsä oli maanviljelijä. Mutta niin oli myös Mamman suku jossain kaukana Kainuussa, maanviljelijöitä ja kalastajia. Mammalla ei ollut muuta neuvoa kuin lähteä kerjuureissulle. Siinä sitä olikin. Se taisi olla köyhin paikka Suomessa. Mutta sieltä tuli ruokaa keskellä talvea, että perhe eli sen ensimmäisen sodanjälkeisen pulavuotensa. Elin ensimmäisen elinvuoteni. Jäin henkiin.

Jotenkuten henkiinjääminen ei kyllä ole oikein mistään kotoisin. Pitäisi tietysti olla selvästi joko hengissä ja voida pulskasti tai sitten ottaa ja kuolla pois. Kyllä varmaan Suomessa kuoli vauvoja nälkäänkin. Tai ehkä olin jonkinmoinen talvilapsi. Sellainen joka menee jonkinlaiseen horteeseen ja säilyy hengissä esimerkiksi raunioissa.

Sellaisia on varmaan aika paljon nyt Syyriassa ja Irakissa. Niissä maissa ei rauhalle anneta mahdollisuutta.

Radion tiedeohjelmassa kerrattiin semmoinen asia, jonka jo tiesin: että hankitut ominaisuudet eivät periydy. Mutta jotkut sitkeät tavat reagoida asioihin säilyvät, varhain opitut, semmoiset jotka vauvakin tajuaa, ilman että sillä on vielä sanoja. Jos vauvalla on jatkuvasti nälkä ja se itkee, se voi olla sairas tai sitten ruokaa ei ole tarpeeksi. Se alkaa sitten vähitellen lopettaa itkemistään. Vauvan kroppa tietää mitä tehdä. Ei ole ruokaa tuhlattavaksi ja kaikki pitää säästää. Se nukkuu enemmän kuin ennen. Vauvan vanhemmat muuallakin kuin rauniokaupungeissa ihmettelevät mikä vauvalla on. Ei pitäisi olla mitään vikaa. Kun tässä ollaan elossa kaikki  ja on sentään rauha.

Raunioista pelastettu horrostavan lapsen elimistö toimii säästöliekillä. Ihminen on evoluution myötä oppinut säätelemään elintoimintojaan. Säästöliekillä käymisen käsky olisi selkokielisesti jotenkin niin, että “maailma ei ole helppo paikka eikä ole varmaa onko ruokaa saatavissa myöhemminkään”. On opittava säännöstelemään sitä. Että siis on osattava säilyttämään saatua ruokaa rasvakudoksissa, kunnes  on  varmempaa että sitä sapuskaa löytyy.

Olisin halunnut kuulla biologeilta, osaavatko vauvat ajatella. Jos aikuiset eivät osaa lukea itkua? Lääkäreitä tai klinikoita tuskin on lähelläkään.



Olin oppinut nopeasti kävelemään ja puhumaan ja ylipäänsä vaikuttamaan elossaolevalta. Muistan sanattomia ajatuksia, mutta ne ovat lähinnä kuvia. Ehkä näin ihmisiä jotka ilmestyivät sängyn yläpuolelle. Sitä paitsi kolmen kuukauden ikäisenä minulla on ollut vesirokko. Se on edelleen minussa, se virus, käväisi joku vuosi sitten ilmoittamassa itsestään vyöruusuna.

Kuulostaa aika loogiselta, että jos perheeseen on joskus niukkoina aikoina syntynyt uusi suu ruokittavaksi, niin se annetaan susille, se syöjä. Lapsen kanssa mennään metsään ja jätetään lapsi sammalvuoteelle.

Olen ollut lukevinani hylättyjen lasten tarinaa Grimmin sadusta nimeltä Hannu ja Kerttu. En tiedä sitten miksi siinä sadussa on lisämausteena se, että se metsänoita syötti Hannun ja Kertun ympyriäiseksi ja rupesi suunnittelemaan ruuan valmistamista lapsista.

Ihmissyöntiä keskellä saksalaisia metsiä? Entäs sitten suomalaiset metsät, onko niihin johtamassa polkuja joiden päässä on noidan mökki? Että kaikki ne polut eivät olleetkaan hirvien tekemiä? Oliko se muuten noita? Jos se olikin vain joku yksityisestä hoitokodista karannut vanha nainen, joka ajatteli että aina sitä metsästä saa ruokaa. Vaikka ympärillä olisi minkälainen yhteisö, niin perheet ovat samalla tavalla suljettuja niin kuin ovat olleet aina. Ei niistä tiedä mitä suljettujen ovien takana tapahtuu.

Joka tapauksessa suhteeni ruokaan on ollut suurimman osan elämääni omituinen. Minusta tuli anorektikko joskus 10-12-vuotiaana. Grimmin sensuroimattomat sadut luin 8-vuotiaana. Opin vasta aivan äskettäin että Grimmin sadut oli sensuroitu jossain vaiheessa. Ajateltiin että lapset näkevät painajaisia niistä verisammioissa uivista pienistä sormista ja varpaista. Muistan hyvin että tukka nousi pystyyn niistä kertomuksista.

Seuraavaksi luin joskus aikuisena että Grimmin veljekset olivat haastatelleet niitä aikuisia, joilta satuja saivat. Ne sadut oli kerrottu sen takia että lapsia on varoitettava siitä, ettei ulkomaailma ole aina niin mukava. Ei pidä lähteä vieraaseen metsään. Siellä tulee susi vastaan. Sitä ei lapsille kerrottu, että kyllä aikuiset, siis ihmiset, ovat se suurin uhka.

En ole kyllä kuullut ihmissyönnistä,  jossa käytettäisiin nimenomaan ylimääräiset suut ruuaksi. Nyt kun sitä ajattelen niin Syyrian lapset ja aikuiset näyttävät uutiskuvissa kummatkin aivan yhtä surkeilta ja nälkäisiltä. En muista kuinka kauan se sota on jo jatkunut, ainakin kuusi vuotta. Tuskin siellä lapsia syödään. Ihmisillä on taipumus nähdä lapset omana tulevaisuutenaan, vaikka sen maan tulevaisuudesta ei olisikaan tietoa. Tulevaisuus tarkoittaa jossakin päin maailmaa vielä elossa olevia lapsia, jotka huolehtivat vanhuksista sitten kun kasvavat.


Nyt on kuitenkin toivottavasti tällä erää salamurhien ja vastaiskujen jälkeen rauhallista. Iran tuli vahingossa ampuneeksi ukrainalaisten lentokoneen. Se taas oli niitä Boeingin lentokoneita joita on pudonnut taivaalta. Siviileitä kuoli, mutta sellaisia tapahtumia pidetään vain oheisvahinkoina.  Sotien ohessa tapahtuu harhalaukauksia.

Tuskin syyrialaiset enää edes muistavat minkä takia on sodittu. Kaupunkeja on tuhottu ja kalifaattiakin yrittivät. Ehkä sellainen piti synnyttää muutenkin?  Ei se kyllä milään uudelta valtiolta vaikuttanut.