31.10.09

Samaan aikaan toisaalla





Meillä on modernin taiteen museo. Se ei ole suuren suuri, mutta kyllä sinne kuvia mahtuu. Yhden kuvan äärellä voi seisoa mietiskelemässä pitkäänkin jos tahtoo. Jos on sillä tuulella. Kuvia voi myös hylätä mielestään vaikka silloin on se ongelma, että ne saattavat tulla uniin kummittelemaan.


Minusta unissa saa olla Pyhäinpäivän kunniaksi kummitteluakin, mutta on hankalaa jos kummituksiin herää.


Kuntsin nykytaiteen museossamme on juuri nyt hyvin herkullinen tilanne, joka johti myös keskusteluihin. Alakerrassa on Viron Stalinin ajan kuvataidetta ja yläkerrassa Suomen Elonkorjaajat 1970-luvulta. Eilen, Pyhäinpäivän kunniaksi Kuntsi kutsui bileisiin Elonkorjaajat. Mitähän heitä nyt tuli paikalle, 6-7 miestä. Ynnä vaasalaista yleisöä.


Yläkerran liehuvassa lipussa oli valokuvakollaasi jossa oli lähinnä epäteräviä alastomia naisia. Muistelin myös 1970-luvun Halvat huvit -galleriaa ja performanssia Vanhalla, jossa kaunis nuori nainen, teatterikoululainen taisi olla vielä silloin, Terhi Panula, laskeutui ruumisarkkuun.


Ehkä Terhi Panula oli kiinni esityksessään Eugene O'Neillin Pitkän päivän matka yöhön. Hän esittää siinä morfiiniriippuvaista perheenäitiä. Esitys sai mielestäni aika hyvät arvostelut. Se taitaa mennä Kansallisteatterissa.


No, paikalla oli muun muassa J.O. Mallander, ja me vaasalaiset menimme lohduttamaan häntä kun hän istui ypöyksin kahvilassa. Ei hän kyllä lohdutusta erityisemmin tarvinnut. Kuultuaan että  minä perheineni asuin aikoinaan Helsingin ensimmäisessä kommuunissa hän totesi, että vasemmistolaisessa. En ollut ajatellut meitä vasemmistolaisina, vaan luovana porukkana joka keksi halvan tavan asua ja elää opiskeluaikojaan.


Mutta nyökkäsin ja sanoin että vasemmistolaisuudella ei ollut niin suurta merkitystä mutta sillä oli kuka osasi tehdä kuvia, grafiikkaa, keramiikkaa, valokuvia, elokuvia, piirtää taloja ja kaiken lisäksi miettiä miten visuaalista ilmaisua voisi kehittää. Osasta tuli kuviksen opeja.


Mallander sanoi että naiset olivat 70-luvulla vasemmistolaisia ja sitten feministejä. Kyllä minä provokaation tunnistan kun sellaisen kuulen. Kaveri on kumminkin juuri samanikäinen kuin minä ja sitä paitsi oli hyvällä tuulella ja rupesi kertomaan yhteistyöstään muun muassa Per Kirkebyn kanssa. Siinä olen hänen kanssaan ehdottomasti samaa mieltä, että on kysyttävä mihin innostus ja nopeat reaktiot ovat kadonneet.


Ehkä me suuret ikäpolvet olimme näkyvillä koska meitä oli paljon? Niin yksinkertaista se varmaan on.


Enemmän sitten puhuttiin apurahapolitiikasta. J.O.M. on istunut 3-vuotisen valtion kuvataidelautakunnassa. Kuuntelin taiteilijoiden keskustelua tyytyväisenä siitä, että ei tarvitse asua Helsingissä, jossa varmaan joutuisi kuuntelemaan kulttuuripolitiikkaa enemmänkin.


Mutta sen minä sanon että vaikka suurin osa kommuunistejamme olikin vasemmistolaisia, niin kyllä meiltä käytiin joukolla katsomassa Halvat huvit -gallerian näyttelyitä. En minä sitä porukkaa  tuntenut, vanhastaan ainoastaan Olli Lyytikäisen, jonka kanssa tuli istutuksi joskus kuuskytäluvulla Vanhalla samassa pöydässä.


Olli oli Kuntsilla ainoastaan kuvina. Julisteessa oli kuva Hamletista pyörän selässä. Hän kuljetti ohjaamatta lujaa kulkevaa pyörää pääkallo sylissään ja katsoi taakseen. No, ei se ollut omakuva, ehkä, paitsi että surettaa vieläkin, kun hänen ateljeensa ja suurin osa tuotantoaan paloi vuonna 1979. Hän kuoli itse pian katastrofin jälkeen (elämästä enemmän esim. täällä). Ei hän ehtinyt saada valmiiksi synteesiä, olen varma siitä että se olisi syntynyt ellei elämä olisi potkaissut vastaan. Kyllä näissä muutamissa töissä ovat idulla monet syntymättömät kuvalliset asiat.


Meillä siis oli yksi kummitus joukossamme kuitenkin. Muistan Ollin valoisana ja mukavana ihmisenä, jonka kanssa saattoi puhua ihan mistä vain.


Vanhat Elonkorjaaja-herrat intoutuivat järjestämään yläkerrassa performanssin, joka perustui sähkölampun valossa luettuihin absurdeihin kommentteihin ja siihen että kaikki olivat pukeutuneet kaldealaisiin (?) kuvioituihin kaapuihin. 


Kaldealaisilla oli sentään unikirja, jota varmaan löytyy pätkittäin netistäkin. Sen vuoksi otan vapauden määritellä heidät kaldealaisiksi. En vain muista onko heitä enää olemassa, jos on, niin jossain Iranissa tai Irakissa.


Mutta sitten käveleskelin katsomassa virolaisten stalinistista tuotantoa. Joku tuli siihen viereen ja sanoi saman jota mietiskelin: taitavia kuvantekijöitä. Joku toinen sanoi että eivätkö virolaiset kuitenkin tehneet OIKEAA taidetta, siis kellareissa, ja missä ne työt nyt ovat? Ehkä virolaiset eivät uskaltaneet tehdä muuta kuin virallista taidetta?


Muistan yhden fraasin jota 1970-luvulla toistettiin: Taide kansaa palvelemaan! Sitä huudettiin mielenosoituksissa. Näyttelyssä julisteen teksti oli pantu V.I. Leninin nimiin. Lenin oli jossain määrin valokuvauksellinen hahmo, mutta ehdottomasti ei Stalin. Ei siitä mihinkään pääse.


Esteettiset tekijät ovat aina myös eettisiä.


Elonkorjaajat-näyttely tuntui tyngältä. Se oli siinä, eikä siihen oikein voinut sanoa mitään. En oikein usko, että mieskööri tekee enää yhdessä töitään. Ryhmä jäi 1970-luvulle. Mutta virolaiset sen sijaan tulivat lähelle ihan vain sen takia, että sen kansan historia on tärkeä myös suomalaisille eikä vähiten kielisukulaisuuden ja vanhojen myyttien vuoksi.


Ihmiset oli pakotettu tietynlaiseen kuvamaailmaan aivan samoin kuin meidät nyt toisenlaiseen pakkopaitaan, mainosten ympäröimiksi.


Ajattelin niitä lukuisia ihmisiä jotka henkensä kaupalla joutuivat menemään veneellä kuin veneellä Ruotsiin pakolaisiksi. Suomesta heidät olisi kiireesti palautettu. Ajattelin tätiäni joka oli Virossa monta kesää 1930-luvulla ja jota myöhemmin muutama Ruotsin pakolainen kävi tapaamassa.





5 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Vasemmistolainen hegemonia taiteissa on kiinnostava aspekti. Italiassa on edelleenkin vallalla se kàsitys, ettà àlymystò, yliopistot, lehdistò ja taiteilijat ovat enemmistòltààn vasemmalla.

Oikeistopoliitikot oikein kehuskelevat sivistymàttòmyydellààn, koska tietàvàt kansan katsovan televisiota teatterin sijaan. Minusta tuollainen "kansa on tyhmàà ja sivistymàtòntà" on vaarallinen tapa ajatella. Se nimittàin johtaa siihen ettà enemmistò ihan oikeasti onkin tyhmàà ja sivistymàtòntà, kun tarpeeksi jankutetaan.

Bulgarialainen tuttavani on sivistynein ihminen jonka tunnen. Hàn eli sità oikeaa reaalisosialismia, jossa ihmeteltiin miksi kukaan haluaisi paratiisista turmeltuneeseen lànteen. Hànen àitinsà kuulemma vain hiljaa mutisi jotain vapaudesta, jota lapset eivàt tunteneet. Hiljaa, ettei vakoojat kuulleet.

Ripsa kirjoitti...

Sari, olen esim. Umberto Ecoa lukiessani haistanut jotain tuollaista. Mutta Italia olikin n.k. eurokommunismin keskus.

Silti. Mitä sitä sanoo siihen, jos ihminen, vitsinkin varjossa, on sitä mieltä että naiset olivat 70-luvulla vasemmistolaisia ja sen jälkeen feministejä? Tai miksi kommuunisti olisi ehdottomasti vasemmistolainen?

Sitten. Kukas olisi oikein tavattoman kuulu ja kokenut oikeistolainen HYVÄ taiteilija? Picasso? Artaud? Ezra Pound?

Leonoora kirjoitti...

Ripsa, Sari
Luulisi, että kaikki tiedostavat ihmiset ovat sillä tavoin universaalisti ajattelevia, että kannattavat pallollamme mm. oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa, ja rauhaa. Eivät nämä nämä ideat toki vaadi välttämättä vasemmistolaisuutta.
Hän, joka on kokenut sen ilon, ja yhteenkuuluvuuden tunteen joukossa, jonka vain "aito" solidaarisuus voi antaa, ei voi koskaan kääntää takkiaan toisin päin.
Eri asia on se, miten myös ns. "vasemmistolaiset vallanpitäjät" valta sairastuttaa.
Voiko ylipäätään kukaan pystyä olemaan kansanjohtajana demokraattinen, tai "tavallista kansaa"? Epäilen

Hannah kirjoitti...

Ei kai tuohon enempää voisi vastata kuin, että sehän osoittaa, että edistys ja viisaus löytyy aina naisten parista. (Mukaillen Tuuria: ...kaikki viisaus on Pohojanmaalla vanahoos naisiis).

Kävin katsomassa tuon saman näyttelyn, virolaistaiteen. Olin vähäsen pettynyt, ettei julistetaidetta ollut enempää. Lähinnä niin hassusta syystä, että kun joskus lapsena tuli harrastettua postimerkkejä, olivat NL:n merkit aina niitä komeimpia, uljaimpia ja värikkäimpiä. Eivät mitään brittiläisiä kuningattarenpäitä, pieniä ja mustia.

Siksi olisi huvittanut nähdä niitä kaikessa ylväässä mahtailussaan, olipa niiden takana mikä määrä totuutta hyvänsä. Ellei muuta, niin voi niistä ainakin oppia jotain julistamisen ja mainoksen keinoista. Myös omia, tulevia vaaleja varten.

Ripsa kirjoitti...

Noora, historiassa tuntuu olevan heiluriliike. Että kun isä kuului aikoinaan saksalaismieliseen suojeluskuntaan, niin minä vastustin puolestani Vietnamin sotaa.

Kummallakin oli nuoruudessaan sota.Sodat eivät ole loppuneet, mutta rauhanmarssit ovat.

Jonkinmoinen perushumanismi tosin taitaa olla yleisin kannatettu ajatussuunta kaikkien maiden sivistyneistöllä - paitsi nyt sitten diktatuurimaissa, jossa ei ole sananvapautta. Sen merkitys on yhä tärkempi mitä lähemmäs "Länsimaiden perikatoa" ollaan menossa.

Onnetonta on se, että ihmisen pitäisi säilyttää ihmisyytensä ja silti tehdä työtä joka on sitä periaatetta vastaan. Sitä on maailma täynnä, eikä ainoastaan n.k. Kolmas maailma.

HannaH, minä olin jostain omituisesta syystä Turussa kun siellä oli siinä isossa taidemuseossa (joen rannalla muistaakseni) valtava Neuvostotaiteen näyttely. Kävin sitä katsomassa.

Väriä kyllä, ja varsinkin taituruutta, varsinkin niissä valtavissa seinämaalauksissa.

Ehkä virolaiset sitten keskittyivät tuohon grafiikkaan. Mutta oli siellä todella hyviä realistisia pienoisveistoksia myös, siis klassisesti koulutettuja taiteilijoita aatetta palvelemassa.

Että mitä voi oppia? Varmaan ainakin sen, että ihmisten joukossa manipulaatio kyllä onnistuu - todennäköisesti aivan kaikenlainen.

Muistan Olavi Paavolaisen aivan selvän haltioitumisen, kun hän oli III valtakunnan vieraana ja sattui osumaan Nurnbergin puoluekokoukseen. Kyllä hän näki että se oli teatteria ja esitys, mutta ilmeisesti aika mahtava sellainen.

Samanlaista hän oli näkevinään kyllä myös Neuvostoliitossa vuonna 1939, jolloin oli jo viittä vaille. Mikähän sen kirjan nimi oli? Se päättyi kuitenkin siihen, että Paavolainen istui täydenkuun aikaan Parthenonin temppelin alueella Ateenassa ja pääsi nipinnapin viimeiseen laivaan joka vielä lähti pohjoiseen.