6.5.14

Välitilassa

Tämä tarkoittaa levottomuutta. Kevät on yrittänyt lämmittää ilmaa, tulla ilmeiseksi, mutta ei näytä onnistuvan. Ihminen on elävä organismi ja tuntee epävarmuuden joka lisääntyy päivä päivältä, kun ei vuodenaika pääse eteenpäin eikä taaksepäin.

Ei ole satanut kunnolla ainakaan kuukauteen, ehkä siitä on jo kauemmin. Voi olla kuukausia, sillä mitä muuta kuin satamattomuutta voi olla se, ettei talvella ollut lunta. Sitä kertyi sen verran että itsenäisyyspäivänä räntäsade muistutti kaikinpuolisesta juhlapäivien tuhruisuudesta. Sitten se suli pois, lumi.

Ei se oikeaa lunta ollutkaan.

Talvikuukausista on päästy jo yli vapun. Satoi räntää. Se on jälleen kerran juhlapäiväinen normaaliutta, mutta sen jälkeen jäätyivät yöt, jotka tuntuvat vieläkin aamuisin eikä edes kissa suostu menemään ulos. Ei edes parvekkeelle, muuten hänellä ei ulos ole asiaakaan,  löytökissalla, joka on päästään pyörällä karattuaan joskus vahingossa ulos.



Lidia jää seisomaan luhtikäytävälle ja ajattelee että ehkä joku ihminen kertoo mitä pitäisi tehdä. Kuitenkin se päätyi meille jo aikuisena. Hänellä on ollut ainakin yhdet pennut jossakin. Valitettavasti on ihmisperheitä, jotka muuttaessaan pois saattavat nostaa kissan pihalle ja jättää siihen. Ainakin kerran me ihmiset olemme tuoneet pienen kissanpennun talvipakkasesta suojaan, sitten kissataloon, jossa se ehkä sai kodin, ehkä ei. 

”Ehkä ei”-mahdollisuutta oli hyvin vaikea ajatella. Emme voineet ottaa pentua, koska meillä oli kaksi hyvin reviiritietoista kissaa jo kotona.

Lidia haistaa jo sisältä millainen ilma on. Ihminen tarvitsee haistamiseen ilmatieteen laitosta ja uutisia.

Vesijumppakaverit puistelevat päätään ja sanovat että ei tule kesää. Ei ole enää kuin aivan vähän aikaa siihen, kun uimahalli sulkee ovensa kesäksi. Bussia odotellessa tulee edelleen kylmä. Ilmeisesti ilmastonmuutos tarkoittaa tasaista lämpötilan muutosta. Talvella voi olla sama lämpötila kuin kesällä.



Isoäidillä oli aina sellainen iso Helsingin yliopiston keltainen almanakka, johon hän kirjoitti jokainen päivä tekemiset, ilman, erityiset asiat kuten lehmän poikimisen tai jonkun ihmisen syntymäpäivän, lisäksi hänellä oli jokapäiväistä kirjoittamista varten käsillä edellisvuoden kalenteri, josta hän saattoi katsoa mitkä olivat olleet työlistalla sinä päivänä. Hän olisi huokaissut näinä päivinä: miten voi suunnitella kylvämistä, kun routa on edelleen sulamatta? Pelkkää kauraa ei voinut kylvää. Kaura oli hätätilassa tietenkin mahdollinen asia, koska sen voi kylvää roudankin päälle.

Ohra ja ruis ovat kaikkien ruokaa. Kaura on hevosen ruokaa, eikä arvokasta maata voi kylvää vain hevosta varten.

Mutta isoäiti ei ollut ehkä nähnyt näin mahdottomia kelejä. Hän oli syntynyt 1880-luvulla eivätkä vuodenajat olleet silloin sekaisin. Hän oli äidiltään varmaan kuullut 1860-luvun nälkävuosista. Minulle isoäidin äiti ei puhunut nälkävuosista mitään, hänen kanssaan istuin juomassa hopeateetä ja hän kyseli minkänimisiä lehmiä navetassa nyt on ja onko kartanon yläpuolella näkynyt kanahaukkoja. Isä oli kyllä jo puhunut nälkävuosista. Se tapahtui silloin kun en tahtonut syödä jotain ruokaa. 

Nyt vasta olen käsittänyt että ”isoäiti” tiesi, että 6-vuotiaan työnä oli vartioida pihan kanahäkkiä. Kanahaukkoja oli ja paljon. Ne saattoivat viedä pihalta täysikasvuisen kissan ja minä itkin kissan perään päiviä. Isoäidin äitiä kutsuttiin isoäidiksi. Ei vanhin lapsenlapsi voinut muuttaa kutsumanimeä. Isoäiti oli tyytyväinen siihenkin, että osasin kammata hänen kiharat, tummanruskeat hiuksensa. Se tapahtui aina kirkonmenojen jälkeen tuvassa.



Vapun vietto Helsingissä tänä vuonna 2014 näytti poliisien mielenosoitukselta. Television uutisissakin puhuttiin mielenosoituksesta. Muistin syksyn 1971 jolloin olin Kööpenhaminassa marssimassa mustien lippujen alla. Syy, jota en oikein hyvin käsittänyt, oli ”ei” EEC:lle. Tajusin nimen ja ei-sanan vasta Suomessa. Mielenosoitus oli hauska, ihmiset lauloivat ja joillakin oli mukanaan rummut, yhdellä ilmiselvä pasuuna. En nähnyt yhtään poliisia. Ehkä poliisi ei myöskään tahtonut EEC-nimistä eurooppalaista hiili- ja teräsunionia?

Olin ollut kaksi vuotta poissa Euroopasta. Isoäiti oli ollut kuolleena jo parikymmentä vuotta. Käytiin oikean isoäidin ja tädin kanssa sytyttämässä kynttilä ennen joulua hautausmaalle. Olin vanhojen naisten kanssa pari kuukautta.

Kävin hakemassa vesikelkalla puita liiteristä, sytytin tulen kamareihin, täti meni ruokkimaan eläimiä, minä istuin katsomassa ulos lumiselle pellolle. Lähellä suurta pylväskatajaa toisessa päässä seisoi hirvi. En uskaltanut liikahtaa paikaltani, se olisi voinut nähdä liikkeen.

Sitten kun hirvi hyppäsi pois metsään ja lumi pöllysi, menin tupaan. Isoäiti istui takkatulen äärellä, käski ottamaan kupin kahvia. Hän alkoi kertoa nuoruudestaan. Siitä tuli koko illan keskustelu. Millaista oli ollut ja millaista on nyt. Isoäiti selvitti miksi hänen äitinsä ei ollut puhunut nälkävuosista. Ensimmäiset lapset olivat syntyneet 1870-luvulla, ne olivat heikkoja. Tuli tulirokko ja tappoi lapsista neljä. En ollut kuullut tarinaa ennen.

Nyt aika on nytkähtänyt uudestaan eteenpäin. En ehkä pysyisi enää mielenosoittajien tahdissa mukana. Mutta pelkästään vastalauseena pitäisi mennä uudestaan mustien lippujen alle ja muistella muinaisen syksyn lauluja. Suomi ei ole tietenkään Tanska, mutta maailman voisi siltikin muuttaa paremmaksi paikaksi.











7 kommenttia:

Keiju kirjoitti...

Minäkään en pysy mustien lippujen perässä. Minun lippuni on punainen.

Ripsa kirjoitti...

Keiju,

tuo on niin paljon hyvä kommentti että siihen ei oikein voi lisätä mitään.

Minulla ei oikeastaan ole itselläni mitään selvää väriä. Olen tuuliviiri. Mutta vääryydet tunnistan kyllä, olin sitten Tanskassa tai Suomessa.

Sitten on eri asia se, mitä vääryyksille mahtaa.

Rita kirjoitti...

Tuli lukiessa ikävä omaa isoäitiäni ja hänen kanssaan käytyjä keskusteluja.

Nuo voikukkakuvat vangitsevat sekä katseen että ajatukset. Mikä kauneus, tuoreus ja elinvoima !

Valto Ensio kirjoitti...

Lippujen värille sama, samaa kudosta, paskaa ja paskamaisia ajatuksia kaikkien niiden alla liikuskelee.

Ja heiluttelujen tuloksetkin ovat tiedossa.

Säästä sen verran, että minä pidän normaalina sitä, että kylmyys jarruttelee nimenomaan nyt, toukokuun aikana kesän puhkeamista eikä sitten marjojen kukinnan aikoina.

Vettä tosin voisi nyt parin viikon jakson ropistella että päästäisiin tasapainoon sen kanssa.

Ripsa kirjoitti...

Rita,

hirveän vähän oli aikaa nuorena aikuisena enää puhua suvun vanhimpien kanssa.

Sen takia juuri tuollainen pitempi pysähdys ja pitkän matkan jälkeen oli hyvä. Tavallisia asioita: puut pesään, tuli hellaan että saa tiskiveden, herkkupalan pihistaminen kissalle tuvan kaapista, veden vinttaaminen navetan kaivosta.

Mutta oli siis aika jolloin saattoi puhua isoäidin kanssa samaa kieltä. Se lyhyt aika, sitten minun oli taas mentävä ja he pyysivät kirjoittamaan vähän useammin.

Keväässä ja varsinkin voikukissa on voimaa. Ei yhtään ihme että noita lehtiä pitää käyttää salaatiksi!

Valto,

Tarkoitatko että lippujen väri on ihan se ja sama?

Ei se ihan ole. Meidän kulkueissa on ehkä vähemmän kuitenkin toisia ihmisiä painavia ajatuksia. Nuori kansa ja semmoista, ja sitten se tärkein: ovat ne kuitenkin nuoria ihmisiä! Niissä löytyy kuitenkin edelleen se parhain voima, joka on vasta aloittelemassa ja hapuilemassa omaa ajatteluaan.

No, marssit ovat juhlahetkiä. Täytyy toivoa että juhlista säilyy jotain korkealentoista arkeenkin. Mites sitä muuten jaksais jatkaa?

Eivät ole metsämarjat ehtineet yrittää kukkaan vielä missään. Halla on paha juuri siksi ettei ole satanut. Pohjavesi kaikkoaa jos tätä vielä jatkuu kauan.

Hmm. Nyt pitäisi niiden jotka osaavat sadetanssin alkaa se!

Valto Ensio kirjoitti...

Ripsa

Tarkennan:

Lippujen värillä silloin, kun niiden liehuessa marssitaan, on tietenkin väliä niille, jotka paikalle ovat väriä tunnustamaan saapuneet.

Historiallisessa ja yleisessä mielessä olen kuitenkin ymmärtävinäni, ettei lippujen väri ole ollut sen enempää pysyvää kuin aatteetkaan, joille värejä on valittu.

Paletissa toki riittää jokaiselle aikakaudelle ja jokaisen aikakauden nuorille ("radikaaleille") uusia värejä, mutta vasta sitten sillä on väliä, kun värit eivätkä aatteet haalistu sitä mukaa kuin värjääjänsäkin. Sitten, kun "väri kestää isältä pojalle" voisi siihen hieman luottaakin, että jotain pysyvääkin olisi olemassa.

Miksi sukupolvet toisensa jälkeen aloittavat uudet kahinat samoista "aatteista", rahoista, rajoista ja sukujuurista?

Teemat banderoilleissa eivät ole siis ajan saatossa juurikaan vaihtuneet.

Ei, nuorissa ei ole sen enempää toivoa kuin vanhoissakaan. Samoja typeryyksiä kerta toisensa jälkeen tänne tullaan vain tekemään sen ohella, että ilmiselvää degeneroitumistakin on havaittavissa laajoissa kansanosissa kautta maailman.

Mutta niin kai sen täytyy mennäkin että evoluutioprosessi toimisi kuten sen määrä toimia on (jos ehtii muiden, katastrofaalisten syiden takia).

Ripsa kirjoitti...

Valto

Nyt en mista miksi anarkistien lipun väri on musta, olen sen kyllä lukenut. Kööpenhaminan marssilla 1971 liput olivat punamustia, siis kahdesta kolmiosta muodostettuja lippuja.

Nyt ollaan siellä EEC:ssä sekä Tanska että Suomi. Ja se on nyt EU. Mutta siis ei Tanskakaan tahtonut siihen unioniin, vaikka nillä ei ollut YYA-sopimusta.

Teemat banderolleissa eivät vaihdu, koska epätasa-arvo pysyy. Köyhyys on kyllä suhteellista, koska meillä ei juuri nyt ole nälkää, ei ainakaan nälänhätää niin kuin 1860-luvun nälkävuosina.

Sukupolvet eivät kykene oppimaan toisiltaan, koska kukin sukupolvi käy oman kasvunsa omissa joukoissaan ja tulee sitten hakanneeksi päätään samoihin seiniin kuin edeltävätkin sukupolvet.

Kasvaminen on sosiaalinen ja psykologinen prosessi, eikä siinä tietyn ikävaiheen jälkeen juuri ole vanhemmilla mitään sanan sijaa. Mutta kyllähän sinä tämän tiedät!