Välitilassa

Tämä tarkoittaa levottomuutta. Kevät on yrittänyt lämmittää ilmaa, tulla ilmeiseksi, mutta ei näytä onnistuvan. Ihminen on elävä organismi ja tuntee epävarmuuden joka lisääntyy päivä päivältä, kun ei vuodenaika pääse eteenpäin eikä taaksepäin.

Ei ole satanut kunnolla ainakaan kuukauteen, ehkä siitä on jo kauemmin. Voi olla kuukausia, sillä mitä muuta kuin satamattomuutta voi olla se, ettei talvella ollut lunta. Sitä kertyi sen verran että itsenäisyyspäivänä räntäsade muistutti kaikinpuolisesta juhlapäivien tuhruisuudesta. Sitten se suli pois, lumi.

Ei se oikeaa lunta ollutkaan.

Talvikuukausista on päästy jo yli vapun. Satoi räntää. Se on jälleen kerran juhlapäiväinen normaaliutta, mutta sen jälkeen jäätyivät yöt, jotka tuntuvat vieläkin aamuisin eikä edes kissa suostu menemään ulos. Ei edes parvekkeelle, muuten hänellä ei ulos ole asiaakaan,  löytökissalla, joka on päästään pyörällä karattuaan joskus vahingossa ulos.

Lidia jää seisomaan luhtikäytävälle ja ajattelee että ehkä joku ihminen kertoo mitä pitäisi tehdä. Kuitenkin se päätyi meille jo aikuisena. Hänellä on ollut ainakin yhdet pennut jossakin. Valitettavasti on ihmisperheitä, jotka muuttaessaan pois saattavat nostaa kissan pihalle ja jättää siihen. Ainakin kerran me ihmiset olemme tuoneet pienen kissanpennun talvipakkasesta suojaan, sitten kissataloon, jossa se ehkä sai kodin, ehkä ei. 

”Ehkä ei”-mahdollisuutta oli hyvin vaikea ajatella. Emme voineet ottaa pentua, koska meillä oli kaksi hyvin reviiritietoista kissaa jo kotona.

Lidia haistaa jo sisältä millainen ilma on. Ihminen tarvitsee haistamiseen ilmatieteen laitosta ja uutisia.

Vesijumppakaverit puistelevat päätään ja sanovat että ei tule kesää. Ei ole enää kuin aivan vähän aikaa siihen, kun uimahalli sulkee ovensa kesäksi. Bussia odotellessa tulee edelleen kylmä. Ilmeisesti ilmastonmuutos tarkoittaa tasaista lämpötilan muutosta. Talvella voi olla sama lämpötila kuin kesällä.

Isoäidillä oli aina sellainen iso Helsingin yliopiston keltainen almanakka, johon hän kirjoitti jokainen päivä tekemiset, ilman, erityiset asiat kuten lehmän poikimisen tai jonkun ihmisen syntymäpäivän, lisäksi hänellä oli jokapäiväistä kirjoittamista varten käsillä edellisvuoden kalenteri, josta hän saattoi katsoa mitkä olivat olleet työlistalla sinä päivänä. Hän olisi huokaissut näinä päivinä: miten voi suunnitella kylvämistä, kun routa on edelleen sulamatta? Pelkkää kauraa ei voinut kylvää. Kaura oli hätätilassa tietenkin mahdollinen asia, koska sen voi kylvää roudankin päälle.

Ohra ja ruis ovat kaikkien ruokaa. Kaura on hevosen ruokaa, eikä arvokasta maata voi kylvää vain hevosta varten.

Mutta isoäiti ei ollut ehkä nähnyt näin mahdottomia kelejä. Hän oli syntynyt 1880-luvulla eivätkä vuodenajat olleet silloin sekaisin. Hän oli äidiltään varmaan kuullut 1860-luvun nälkävuosista. Minulle isoäidin äiti ei puhunut nälkävuosista mitään, hänen kanssaan istuin juomassa hopeateetä ja hän kyseli minkänimisiä lehmiä navetassa nyt on ja onko kartanon yläpuolella näkynyt kanahaukkoja. Isä oli kyllä jo puhunut nälkävuosista. Se tapahtui silloin kun en tahtonut syödä jotain ruokaa. 

Nyt vasta olen käsittänyt että ”isoäiti” tiesi, että 6-vuotiaan työnä oli vartioida pihan kanahäkkiä. Kanahaukkoja oli ja paljon. Ne saattoivat viedä pihalta täysikasvuisen kissan ja minä itkin kissan perään päiviä. Isoäidin äitiä kutsuttiin isoäidiksi. Ei vanhin lapsenlapsi voinut muuttaa kutsumanimeä. Isoäiti oli tyytyväinen siihenkin, että osasin kammata hänen kiharat, tummanruskeat hiuksensa. Se tapahtui aina kirkonmenojen jälkeen tuvassa.

Vapun vietto Helsingissä tänä vuonna 2014 näytti poliisien mielenosoitukselta. Television uutisissakin puhuttiin mielenosoituksesta. Muistin syksyn 1971 jolloin olin Kööpenhaminassa marssimassa mustien lippujen alla. Syy, jota en oikein hyvin käsittänyt, oli ”ei” EEC:lle. Tajusin nimen ja ei-sanan vasta Suomessa. Mielenosoitus oli hauska, ihmiset lauloivat ja joillakin oli mukanaan rummut, yhdellä ilmiselvä pasuuna. En nähnyt yhtään poliisia. Ehkä poliisi ei myöskään tahtonut EEC-nimistä eurooppalaista hiili- ja teräsunionia?

Olin ollut kaksi vuotta poissa Euroopasta. Isoäiti oli ollut kuolleena jo parikymmentä vuotta. Käytiin oikean isoäidin ja tädin kanssa sytyttämässä kynttilä ennen joulua hautausmaalle. Olin vanhojen naisten kanssa pari kuukautta.

Kävin hakemassa vesikelkalla puita liiteristä, sytytin tulen kamareihin, täti meni ruokkimaan eläimiä, minä istuin katsomassa ulos lumiselle pellolle. Lähellä suurta pylväskatajaa toisessa päässä seisoi hirvi. En uskaltanut liikahtaa paikaltani, se olisi voinut nähdä liikkeen.

Sitten kun hirvi hyppäsi pois metsään ja lumi pöllysi, menin tupaan. Isoäiti istui takkatulen äärellä, käski ottamaan kupin kahvia. Hän alkoi kertoa nuoruudestaan. Siitä tuli koko illan keskustelu. Millaista oli ollut ja millaista on nyt. Isoäiti selvitti miksi hänen äitinsä ei ollut puhunut nälkävuosista. Ensimmäiset lapset olivat syntyneet 1870-luvulla, ne olivat heikkoja. Tuli tulirokko ja tappoi lapsista neljä. En ollut kuullut tarinaa ennen.

Nyt aika on nytkähtänyt uudestaan eteenpäin. En ehkä pysyisi enää mielenosoittajien tahdissa mukana. Mutta pelkästään vastalauseena pitäisi mennä uudestaan mustien lippujen alle ja muistella muinaisen syksyn lauluja. Suomi ei ole tietenkään Tanska, mutta maailman voisi siltikin muuttaa paremmaksi paikaksi.