31.5.15

Uusin Jobin kirja


Venäläisen Andrei Zvyagintsevin ohjaama Leviathan on kuin kuvitettu Vanhan testamentin Jobin kirja. Kaikki tietävät tuon äärettömän epäonnisen ihmisen?

Job päätyy kiroamaan syntymänsä:

Kuoleman varjo vieköön / sen mukanaan,/musta pilvi peittäköön sen,/ auringon pimentyminen/ säikyttäköön sen pois.//

Nielköön synkkä pimeys sen yön,/ niin ettei sitä lasketa vuoden päiviin,/ että se katoaa kuukauden/ öiden kierrosta.//

Hedelmätön olkoon se yö,/ ilosta tyhjä.//

Sen päivän lävistäköön kirous,/ joka herättäisi itsensä/ Leviatanin.//

Pimetkööt sen aamun tähdet,/ älköön se yö nähkö/ sarastuksen valoa,/ turhaan se odottakoon/ päivänkoiton katsetta.//

Se päivä ja yö/ ei sulkenut edestäni kohdun porttia,/ ei kätkenyt silmiltäni/ tätä kärsimystä.//
(Job 2-3: 5-10)

Minulla on uusi Raamatun käännös tuossa vieressäni. Siinä on selitys: Leviatan on meren alkuhirviö, joka kanaanilaisen uskomuksen mukaan herättyään nielee eli pimentää auringon. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että venäläiselokuva on kuvattu Barentsin meren rannalla paikassa, jossa on asunut ennen ja jälkeenkin venäläisten tulon turjansaamelaisia. Paikka on ollut kalastajasaamelaisten aluetta, suomalaiselta nimeltään Turjanperä, venäjäksi Teriberka.

Kehotan siis edelleen lukemaan tuon pari postausta alempana mainitsemani kulttuurilehti Kaltion esseen, siis saamelaiskirjailija Pasi Pikkupeuran tekstin Kuolan saamelaisista. Turjansaamelaiset on ehkä tapettu sukupuuttoon, ainakin nähtävästi Stalin teki kaikkensa asian eteen. Pikkupeura kirjoittaa kielen olevan erittäin uhanalainen.

Linkistä näkee miltä tuo alkumeri näyttää nyt. Laivojen luurangot, joista joidenkin väitetään hohtavan pimeässä, ovat samanlaisia kuin valaan luuranko. Sen vieressä pieni poika istuu miettimässä toivotonta elämäänsä. Kuolan tunturit ovat vanhaa korkeata vuoristoa, joka jatkuu tuntureina Lapissa ja laskeutuu vaaroina ja mäkinä aina Suomen Savoon asti.

Kuola on valtava alue. Edelleen on pakko puistella päätään kun ajattelee historioitsija Jalmari Jaakkolan intomielistä ajatusta Kuolan niemimaasta suomalaisten vallan alla (Suomen idänkysymys, 1941). Siitä vasta olisi soppa syntynyt. Ei olisi ehkä Suomi säilynyt näinkään suurena, jos akateemiset (?) karjalaiset (?) olisivat saaneet toteuttaa mielitekonsa.



Elokuva jäi pyörimään päässä. Siinä on mahtava musiikki, Philip Glassin sävellys. Se sai alussa säpsähtämään kun musiikki tärähti ämyreistä melkein pimeän kankaan takaa kuin mikäkin helvetin kita. No, minä helvetistä mitään tiedä, mutta suuria meriä olen kyllä nähnyt. Kiviä vasten hakkaavat vedet jymisevät. Entiset vuoret laskeutuvat suoraan ja jyrkästi mereen.

Maanjäristyksessä, pienemmissä sellaisissa olen ollut myös, mutta meren aalloista uskoo kyllä heti, että kalliot varisevat mereen ja minä niiden mukana. Pitää peräytyä varovasti siitä kielekkeeltä. Olen kuullut että suuri maanjäristys kumisee myös.

Ennen kuin nuori nainen hyppää alas aaltoihin, merellä näkyy valaan kylki, kun se sukeltaa. Rusehtava kylki, ei näyttänyt maitovalaalta, joita on Vienan merellä ainakin. Minulla olevan kirjan Vienanmeren luostarisaaren maitovalaat kuvista näkyy että nimensä mukaisesti ne ovat maidonvalkoisia. Olisiko elokuvan valas ollut ryhävalas tai miekkavalas?

Joka tapauksessa tarina merihirviöstä on varmasti vanha. Ja kun se syö auringon, niin silloin on auringonpimennys tai sitten kasvaa se suuri tammi jossain Suomenlahden rannalla ja pimentää taivaan, kunnes nousee merestä mies ja hakkaa sen tammen. Tai Sampo ja aurinko jäävät maan sisään ja niitä pitää sitten kalevalaisten miesten ruveta vapauttamaan. Muistaakseni myös jätti kuun kumottamatta. Jossain Lönnrotin keräämässä kansanrunossa on että ”tuli kokko Turjanmaalta”.

On etsittävä Kalevalan sanakirja. Sen mukaan turjalaisia kutsuttiin nimellä tarjalantš, joka kuulostaa venäjältä. Elokuva tapahtuu lähellä Suomea. Mutta venäläisen tekemä elokuva. Siinä ei ole vähäisintäkään toivoa. Jopa paikallinen uskomusjärjestelmä (kirkko) myötäilee korruption, hävityksen ja tappamisen vuosisatoja kestänyttä historiaa.



Eräs detalji elokuvassa jäi hiertämään. Loppupuolella näkyy rauniokirkossa seinämaalaus, johon kamera tarkentaa ja yhtäkkiä maalaus räjähtää loistaviin väreihin samalla tavalla kuin Andrei Tarkovskin elokuvassa Andrei Rublevin ikonit, ihan sen leffan lopussa. En tiedä mistä kirkosta on kyse. Raunioilla paikallinen nuoriso viettää aikaansa juopotellen, kuinkas muutenkaan.

Muuten kristinusko on elokuvassa mukana. Tulee selväksi, että rikkaat papit myötäilevät korruptiota, köyhä pappi yrittää tehdä osansa ja edes ruokkia köyhimmät seurakuntalaiset.

Leviathan (elokuvan nimi on kirjoitettu noin) tapahtuu nykyajassa: pormestarin huoneen seinällä on Putinin kuva. Kun tuttavaperheet lähtevät piknikille juomaan ja syömään, niin ampumista varten joku on raijannut mukaansa neuvostoliittolaisia puoluejohtajia, siis kehystettyinä valokuvatauluina. Uusia Venäjän johtajia ei käytetä maaleina.

Elokuva sai viime vuonna Cannesin elokuvajuhlilla parhaan käsikirjoituksen palkinnon. Mutta kuunnelkaa keskustelu, joka venäläisen kulttuurin tilasta radiossa käytiin! Elokuva on tavattoman hyvä tapa levittää informaatiota – tai propagandaa.



Tulin katsoneeksi elokuvaa nimenomaan naisten aseman kuvana. Kuva lankesi itsestään, koska alussa näytetään naistuomaria lukea lopottamassa oikeuden päätöstä. Suoritus on todennäköisesti jopa lukijalleen täyttä hepreaa ja sisälukutaidon näyte. Mutta elokuvan miehen elämässä kaikki menee sekaisin ja alta pois. Hän on naimisissa. Vaimo on mykistynyt ajat sitten. Muutkin elokuvassa näytetyt naishahmot ovat ihmisiä vailla valtaa yli oman kohtalonsa.

Naisen työpaikka on kalatehtaalla, mies voi olla poliisi. Ortodoksikirkossa näytetään pitkään sileäkasvoista tyttöä kuuntelemassa papin saarnaa, joka päättyy määrittelemään sanaa totuus, pravda. Sitten kamera siirtyy kuvaamaan nunnaa. Vasta viimeksi näytetään möhömahaisen korruptoituneen pormestarin kasvoja, mutta hän onkin mies ja tuskin paikalla uskon vuoksi.

Suomessakin joskus törmää kirjoituksiin, joissa ortodoksinaiset toivovat valtaa omassa kirkossaan. Suomen ortodoksikirkko on valtionkirkko, mutta se ei hyväksy naispappeutta. Se kirkko on jäänyt olemaan vanhoillaan, kuten 1900-luvun alussa kirkolliset ja maalliset aktiivit soimasivat paikoilleen jääneitä ihmisiä.

Venäjällä ortodoksikirkko on vallan keskiössä samalla tavoin kuin se oli tsaarien aikaan. Vallassa on voinut olla tasapainon hakemista, mutta ihmiset tuntuvat olevan uskonnollisia. Tämänkin elokuvan nähtyään tulee miettineeksi uskontojen ja demokratian välistä suhdetta.


2 kommenttia:

Valto Ensio kirjoitti...

Rips

Minä tätä Leviathania olen odottanut Kniin saapuvaksi, mutta koska tämän periferian ihmiset eivät ko. ek:n luonteisia teoksia käy katsomassa, niin kaipa sitä ei ennen näe, kuin telkkariin tulee. Arvostelujen mukaan, ja nyt tämän sinunkin kirjoittaman vahvistamana, se olisi katsomisen arvoinen jo Venäjän agressioiden luoman tilanteen takia.

Muuten: melkoinen plus-piste Heidi Hautalan meriittilistaan Venäjän mustalle listalle pääsy tämän ympäripyöreitä päästelevän hallitsijaporukkamme joukoissa.

Ripsa kirjoitti...

Valto,

kuuntelitko tuon Ylen keskustelun? Se oli myös kyllä mielenkiintoinen juttu. Sen mukaan elokuvasensuuri ei ole nyt ollenkaan niin tappavaa lajia kun oli Neuvostoliiton olemisen aikoihin. Sitä en kyllä tiedä näkevätkö Leviathania ihan nämä tavalliset ihmiset. Voi olla että tuommoista elokuvaa eivät Barentsin meren rannalla asuvat näe ikinä. Vaikea kuvitella leffaa valtion omistamiin televisiokanaviin.

En tiedä onko Heidi Hautala enää "meidän" eliittiämme, kun hän on ollut niin kauan Brysselissä. En ole selvillä noista vaikutuskanavista, tietenkään. Meillä on ilmiselvä porvarihallitus ja kyllä se tulee näkymään.