Muutama päivä ennen uutta vuotta ja vielä loppiaisen aikaan nämä nuorista aikuisiksi varttuvat päättivät häiritä koko suuren asuinkompleksin elämää kolmeen neljään asti yöllä, melkein joka yö. Ei niin että raketteja, joiden ampuminen vaakasuoraan aika ajoin sai sulkutulen piirteitä, olisi ammuttu kaikkia samaan aikaan, vaan niin, että kun ihminen oli noin kello 1 yöllä saanut unen päästä kiinni, nämä riittejään läpikäyvät idiootit päättivät herättää kaikki parilla raketilla noin tunnin välein.
Tämä on Suomea tänään. Olen miettinyt unettomina öinä ihmisten aikuistumista, ja sitten ystävältäni tuli kuvakertomus muinaisesta intiaanipoikien initiaatiosta. Minusta tuntuu siltä, että niillä pojilla oli tosi kyseessä, toisin kun vanhempiensa korkeata elintasoa oireilevilla laumoilla täällä.
Wind-vuori sijaitsee Columbia-joen kanjonin varrella Washingtonin osavaltion puolella noin 80 km Portlandista,Oregonista, itään. Sen huipulla on kiveliöitä, joihin on kaivettu syviä kuoppia henkien vaatimuksesta. Alkuperäiset amerikkalaiset eli intiaanit ovat kaivaneet niitä 200-1000 vuotta sitten.
Wind-vuori ei ole kovin korkea ajatellen Luoteis-Amerikan vuoristoja, mutta sijainti on ratkaiseva: sieltä näkee maiseman joen kanjoniin ja läheisille Kaskadien vuorille joka suuntaan. Nimestä voi päätellä, että vuorella tuulee usein pitkin kanjonia itä-länsi –suuntaan.
Kuvat on otettu kesän ja syksyn patikkaretkillä vuoren huipulle, joka on 580 metriä joen yläpuolella. Arkeologit uskovat, että nuorten miesten initiaatioriitteihin kuului yhden tai useamman vuorokauden nukkumaton aika kivionkaloissa. Pojat paastosivat, mietiskelivät ja tekivät kovaa ruumiillista työtä rakentaessaan kiviröykkiöitä irtonaisesta basalttikiveliöstä huipulle. Riitin tarkoituksena oli saada näky siitä eläimestä, joka tulisi olemaan pojan suojelija-henki aikuisena.
Samantapaisia vaelluspaikkoja voi löytää kanjonin erämaa-alueella ja toisilla huipuilla Columbia-joen varrella. Näiden kuvien onkalot kurottuvat länteen, mutta toisia on löydetty suunnattuna itään ja etelään.
Alkuperäiset amerikkalaiset, intiaanit, edelleen pitävät henkien tapaamispaikkoja, kiveliöitä, pyhinä, ja ne on kaikki suojeltu valkoisten lakienkin mukaan.
Intiaanien tarinoita on säilynyt niin paljon, että niistä voi päätellä kiveliö-kuoppien tarkoituksen suhteellisen tarkkaan, vaikka Luoteis-Amerikan intiaanikielet ovatkin muutamaa lukuun ottamatta hävinneet.
Enemmän olisi voinut säilyä, ellei silloisessa Luoteis-territoriossa olisi alkanut massiivinen valkoisten valloitusvaellus 1800-luvun puolivälin maissa. Koska seutu on vuorten ja valtavien metsien kattama, olivat eri intiaaniheimot riippuvaisia aivan erilaisista elinkeinoista: rannikolla oli kalastajia ja vuoristoissa, Columbia-joen kanjonissa sekä Willamette-laaksossa oli enemmän metsästäjä- ja keräilijäheimoja.
Miten vain, he olivat suhteellisen suojattomia valkoisten invaasiota vastaan. Silti useiden heimoja kanssa tehtiin sopimukset riista- ja kalastusmaista ynnä pysyvien asuinalueiden hallinnasta. Kun territoriosta tuli osavaltioita, ne kätevästi unohtivat sopimukset.
USA:n liittovaltio keskitti intiaanisopimukset virastoon nimeltä Bureau of Indian Affairs, josta tuli yli sadaksi vuodeksi kirosana intiaanien kielissä ja mielissä, missä tahansa sopimuksia sitten rikottiinkin. Tilanne on maailmanmitassa erikoinen: sopimukset intiaanien ja Yhdysvaltain liittovaltion kesken olivat kansojen välisiä. Tämä tarkoittaisi sitä, että intiaanit eivät olisi Yhdysvaltain kansalaisia.
Tosin intiaanipasseja he eivät saa vaan Yhdysvaltain.
Vasta 1960-70-luvuilla intiaanien pyrkimykset jonkinlaiseen itsehallintoon toteutuivat. American Indian Movement (AIM= pyrkimys) tuli tunnetuksi sittemmin maailmanlaajuisesti Lakota-intiaanien taistelusta pyhän Mustan vuoristonsa omistuksesta.
Keskiössä on paikkakunta nimeltä Wounded knee, joka tuli tunnetuksi intiaanisotien aikaan siitä, että Lakota-heimo voitti valkoisten kenraali Custerin armeijan, ja se kuoli viimeiseen mieheen.
Kosto oli tietysti hirmuinen. Silti Mustat vuoret ovat edelleen Lakota-heimon kertomuksissa pyhää maata, ja liittovaltion viimeisin pyrkimys on kieltää heimon omistusoikeus vuoriin ja sen sijaan sallia kaivosyhtiöiden uraanivaltausten täysimittainen käyttö. Todennäköisesti lopullinen ratkaisu tapahtuu oikeusistuimissa.
Mutta Kolumbia-joen kanjonin kiveliöiden mietiskelykuopat ovat säilyneet. Mietin käyvätkö nuoret intiaanipojat vieläkin istumassa siellä, kaivavatko oman onkalonsa? Käykö niissä ehkä nykyään valkoisia amerikkalaisia ajattelemassa omaa totemieläintään?
(Kiveliökuoppien tarina ja kuvat: M.J. O’Brien)
Edit. 7.1.09 Valitettavasti tekstiin pujahti virhe, kun luin nopeasti valtavaa määrää artikkeleita, joita tämän blogin lukijakin voi helposti löytää intiaanien asemasta Yhdysvalloissa. Aiheesta on kirjoitettu lukuisia kirjojakin, tietoa mm. täältä.
Mutta Wounded Knee oli vain yksi monien verilöylyjen sarjassa. Sen sijaan Custerin rykmentti tuhottiin Little Big Hornin taistelussa.
Hieno päre alati ajankohtaisesta asiasta.
VastaaPoistaMinä kauhistun itse tuota taivaalle ammuttujen rakettien määrää. Olen vähän sitä mieltä, että ne ampujat ovat usein tuommoisia 10 -13 vuotiaita, joiden aikuistumisriitit ovat vasta edessä päin ja joiden pitäisi olla jo petissä vanhempien seurannan alla. Mutta 15 vuotias on jo epäilemättä rippikoulu- eli aikuistumisriitti-iässä.
Hienoja kuvia ja mukavaa tietoa intiaaninuorison elämästä.
Olen näitä joitain opetuksessani käyttänyt, mutta tämä oli minulle ihan uusi juttu.
Näiden juttujen kohdalla tulee mieleen aina se kysymys, että miten tytöt aikuistuivat näissä yhteisöissä. Siitä on aina vähän tietoa.
Intiaanien aikuistumisriiteissä on paljon samaa kuin Pohjois-Siperian ihmisten uskomuksissa henkiin ja totemieläimiin. Mutta ilmeisesti viimeisimmät intiaanisiirtolaiset muuttivat Beringin salmen yli Amerikan puolelle viime jääkauden aikaan, jolloin salmea ei ollut, vaan oli maakannas. Olisikohan tuosta 10 000-14 000 vuotta, suunnilleen.
VastaaPoistaMinun on huomautettava virheestä joka tuli kun kirjoitin postausta. Tietenkin Custerin rykmentin tuho tapahtui Little Big Hornin taistelussa eikä Wounded Kneessä. Wounded Knee on käsittääkseni osa Lakotojen reservaattia ja sen ympärillä on ollut kahinoita vähän väliä.
Olet oikeassa tuossa tyttöjen initiaation suhteessa. Riittejä on heilläkin ollut ja itse asiassa intiaanien keskuudessa niitä tunnetaan paljonkin, mm. tuo edellisessä päreessä ollut runoilija Gary Snyder on tutkinut Haida-intiaanien initiaatiota ja paljolti tyttöjen kautta: tyttöjen initiaatio muistuttaa hämmästyttävässä määrin Joutsenlampea: intiaanipäällikön tytär ja hänen palvelijansa muuttuvat joutseniksi ja sitten tapahtuu kaikenlaista.
Suomen initiaatio, rippikoulu, niin. En yhtään tiedä mikä merkitys sillä on nykyään. Näyttää se porukka aika maallistuneelta, mutta onko se sitä, en tiedä.
Luulen että nämä Vaasan vandaalit, jotka ovat tehneet kaupungista Gazan kuuloisen, ovat ehkä vanhempia. On vaikea uskoa että 10-13-vuotiaat ovat valveilla vielä kello neljä. Ja sitä paitsi tekevät tahallaan kiusaa posauttamalla raketteja noin tunnin välein.
Mutta sinä ehkä tiedät noista nykyajan ikäkausista enemmän kuin minä.
Yritän kyllä vimmatusti puhua näiden korttelin nuorten kanssa. Lopputuloksena on joko rähinä (enimmäkseen suomalaisten kanssa) tai pitkä ja monipolvinen keskustelu (maahanmuuttajalasten kanssa).
Ikävät nuo nuoret raketinampujat! Kyllä niitä on joka paikassa.
VastaaPoistaKiinnostavaa lukemista Columbian joen vuorista! Olen lukenut aluen kivitaiteesta. Kauhistuttava intianien historia on samanlainen Kanadassakin ja veiläkin he pidetään toisen luokan kansalaisina, varsinkin ne jotka asuvat reservationissä. Haidat ja muut länsirannikon intianethan ovat kuuluisia rikkaasta kulttuurista ja taiteesta, onhan ilmasto helpompi elämiseen.
Raketinampujat ovat ikäviä, vielä ikävämpää on että poliisi ilmoittaa olevansa liian kiireinen juoksemaan nuorison perässä.
VastaaPoistaEn tiedä kuka ne panisi järjestykseen.
Haida-intiaaneistä sen verran, että jokin vuosi sitten Olympia-niemimaalla suomalainen metsäyhtiö Enso yritti aloittaa hakkuut Haidojen pyhissä metsissä. Enso joutui lopulta perääntymään.
Sitten minulla on semmoinen suomennettu teos kuin Welma Wallis: Lintutyttö ja mies joka seurasi aurinkoa (Like 1996, kuvat Jim Grant). Kirjassa on hieno ja yksityiskohtainen kuvitus muinaisesta intiaanielämästä eri heimojen alueella. Wallis on gwich'n-intiaaniheimoa Alaskan puolelta.
Kirjassa kuljetaan vesitse ja osin maitsekin aina Meksikonlahdelle asti.
Ainakin tuon kirjan tarinoista ilmenee, että intiaanit kulkivat edestakaisin rannikkoa, harjoittivat kauppaa ja tunsivat hyvin eri heimojen tavat ja elinkeinot.
Intiaanien historia on siis hyvin vanhaa. Arkeologit ja kielitieteilijät yrittävät edelleen päätellä mikä on ollut minkin alueen asutusajankohta. Clovis-kulttuurista olen nähnyt sellaisen arvion, että kulttuuri saattaa olla 40 000 vuotta vanhaa.
Joka tapauksessa mesa-intiaanien kulttuuri on ilmeisesti ainakin 20 000 vanhaa. Ja heimot ovat ilmeisesti asettuneet viljelemään maissia hyvin varhaisessa vaiheessa.
Intiaanien tappaminen ja syrjintä on ollut yleistä kaikkialla, minne valkoiset rynnistivät.
Väitetään että suomalaisten ja ruotsalaisten suhtautuminen heihin on ollut rauhanomaista. Mahtaako johtua meidän metsäläisyydestämme?
Niin, olen lukenut samaa mielenkiintoista kulttuurin liikenteesta ja vanhuudesta, myös koko mailmassa. Yritän löytää tuon kirjan, kiitos!
VastaaPoistaSuomalaisten, norjalaisten ja ruotsalaisten suhtautuminen Saamelaisiin ei ole ollut hyvä sekään, ja vieläkin on ristiriitaa, vaikka ehkä ei niin kamala kuin pohjoisamerikassa. Luen muutamia saamelais blogeja ja olen oppinut jotakin.
Marja-Leena, perimmältään syrjinnän ydin on sama: maan ryöstäminen alkuperäisasukkailta.
VastaaPoistaSuomi itsenäistyi vasta 1917, mutta niin vain ensimmäiseksi Lapin "kenenkään omistamattomat" maat siirtyivät valtiolle, vaikka Ruotsin kuningas oli saamelaisten kanssa aikoinaan tehnyt sopimuksen.
En tiedä tappoivatko suomalaiset saamelaisia, ehkä, ehkä eivät, mutta kohtelu oli julmaa ja epäinhimillistä pitkään.