(Paolo Virno: Väen kielioppi. Suom. Inkeri Koskinen. Tutkijaliitto 2006)
Vuoden 2005 lopulla
Tämä kaupunki on minikokoa. Luulisin että asukkaita on suunnilleen kriittinen massa, että tämä ei ole enää maaseutua, noin 58 000. Tämä on keskellä Suomea mutta meren rannalla.
Kun olin töissä läänivainaan toimistossa joskus tämän vuosituhannen alussa, tutustuin ihmisiin, jotka työkseen katselivat kaupunkia ympäristönäkökulmasta. Kuulin, että kaupungin kokoon nähden tämä on Suomen autoistunein.
Vaikka keskustaa leikkaavat komeat esplanaadit, kirkot ja hovioikeus toisissa päissä, niin entinen kuvernementin pääkaupungin tiivis keskusta ei suuresti houkuttele varsinkaan lapsiperheitä, koska lukuun ottamatta aivan pientä aluetta kaupungin torin ympäristössä, autoilla on kaikkialle esteetön pääsy.
Ympäristöihminen toimistossaan sanoi, että lakisääteiset saastesuppilot keräävät hirvittävän korkeita hiukkaspitoisuuksia. Koska autoille on annettu hyvin suorat kadut, ne kulkevat lujaa ja asfaltti hankautuu ihmisten keuhkojen sisuksiin. Varsinkin lapsille ne ovat tuhoisia.
Kaupungissa on tasan yksi puisto ja se on kuvissa näkyvä aseman puisto. En ole huomannut terveysviranomaisten huolta puistojen vähyyden suhteen.
Asun aivan sen puiston kupeessa ja kävelin siellä usein. Puistossa oli runsaasti jalopuita kuten kuvernementin pääkaupunkiin kuuluu. Tsaarinajan virkamiehistä pidettiin hyvää huolta, lähellä oli myös työväen puutalokortteleita. Puistoon oli nyt tasavallan ja demokratian aikaan vaikea päästä: se oli ympäröity aidoin. Tekosyynä oli, että joku saattoi raiteiden yli loikkiessaan jäädä junan alle – ensimmäisessä kuvassa juna on menossa kohti varikkoa.
Mutta sitten ilmeni että on olemassa ympäristöihmisten 30-40 vuotta torjuma suunnitelma rakentaa puiston halki katu, joka nyt yhdistäisi mukavasti muutaman ison ostoskeskuksen ja torin alle kaivetun parkkipaikan.
Kaupungin ainoat keuhkot olivat menossa. Sen lisäksi katu tulisi kulkemaan hyvin tiiviisti rakennetun korttelin ohi, korttelissa asuu noin 1000 ihmistä. Korttelin takana on kolme koulua ja koululaiset kulkevat risteyksessä aamuin ja illoin.
Korttelin asukastoimikunta ehdotti kaupungille että korttelin nurkalle pannaan liikennevalot. Ei pantu. Ei edes ensimmäistä hidastustöyssyä.
Kaupungin kotisivun mukaan kaupunki on ”merellinen menestyjä”. Sen johto asuu kuitenkin jossain menneessä maailmassa, jossa autot kulkevat niin nopeasti kuin mahdollista ja onnettomuuksia tietysti sattuu.
Katu on tehnyt asuinkorttelista epäviihtyisän. Jatkuva meteli rassaa hermoja ja lasten vapaata pääsyä kadulle ei voida enää sallia. Korttelin piiritystilanteesta tuli pysyvä.
Ennen kadun rakentamista soitin huolissani kaupungille, sieltä vastasi joku insinööri, joka kertoi kadun olevan kuningasajatuksensa ja sen toteutumisen myötä hän lähtee eläkkeelle.
Siis horisija, jonka päähän on jäänyt soimaan ajatus että kunhan yksityisautoja on tarpeeksi, niin kyllä kaupunkikin menestyy.
Olisikohan niin ajateltu joskus 1950-luvulla viimeksi?
Itsestään selvästi kaupungin insinöörit (ensimmäistäkään arkkitehtiä ei kaupungilla tietenkään ole) eivät ole vaivautuneet käymään edes naapurimaiden kaupungeissa katsomassa mallia ydinkeskustan viihtyisyydestä.
Ei tämä ole ainut suomalainen kaupunki jossa vähät välitetään asukkaista. Oikeastaan se tuntuu olevan suomalaisten kaupunkien sääntö.
Kuukausi pari sitten juttelin korttelin kulmalla poliisin kanssa. Hän mittasi nopeuksia. Rikkomuksia tuli koko ajan. Poliisi sanoi että on yritettävä edes joskus vähän hillitä autojakin, vaikka poliisivaje on hirmuinen.
Vuoden 2008 lopulla, kamerakulma täsmälleen sama.
Ehkä olisi mahdollista Väellä ja Voimalla rakentaa kaupunkiin Työn, Ymmärryksen ja Politiikan leikkauskohta. Virnon kirja on lukemisen arvoinen miltei tarpeeseen kuin tarpeeseen.
Totesin Kuopiossa asuessani, että sieltä länsirannikolta kaupungin tärkeimmät päätöksentekijät ovat. Savolaiset ovat tainneet vuorostaan tulla sikäläisiksi katupiällysmiehiksi.
VastaaPoistaOliskohan se noin? Mutta nyt kun ajattelen, niin ei ole näkynyt hirveästi monttuja, niin että päällystesmiähiä on ollu enämpi liikkehellä.
VastaaPoistaJaa-a, jos Vaasassa onnistuu ehdottamasi kaltaisen toiminnan triangeli, voin luvata, että muutan kaupunkiin. Jostain syystä vain epäilen, ettei ole tarpeen ryhtyä selvittämään muuttofirman osoitetta.
VastaaPoistaHannah, kysymys saattaa olla teoreettinen.
VastaaPoistaTeoria toisaalta saattaa muuttua käytännöksi, jos ajattelevat ja työtä tekevät ihmiset kokoontuvat keoksi, joka puolestaan vyöryttää viisauksia jopa kaupungintalo(i)lle asti.
Itse tykönäni olen yhä vakuuttuneempi siitä että ei ole estetiikkaa ilman etiikkaa ja päinvastoin.
Mikä edellyttää esimerkiksi koko maassa asemapuistojen säilyttämistä. Ne ovat valtion varassa ja siis vaaravyöhykkeessä.
Ripsa kirjoitat:
VastaaPoista"Itse tykönäni olen yhä vakuuttuneempi siitä että ei ole estetiikkaa ilman etiikkaa ja päinvastoin."
Tuota ajatusta kannatan minäkin, vaikka joku onkin sanonut sotaa kauniiksi. Hyi!
Vaasassa ei ole tullut käytyä vielä tähän ikään.
Asukasluvun ero ei tähän meidän kaupunkiin verrattuna näköjänsä ei ole ollut kovin suuri.
Nyt kuntaliitosten myötä vuoden alusta alkaen se täällä ylittää 70 00.
Toki kaupunkikeskuksen miljöö pysyy tietysti kutakuinkin samana, vaikka ennen reuna-alueilla asuvat ovatkin nyt kaupunkilaisiamme.
Kyllä myös meidän kaupunkimme keskusta on muuttunut viime vuosina paljonkin, vaikka kadut ovat samoilla paikoillaan kuin parikymmentäkin vuotta sitten.
Sulana pysyvä kävelykatukin seuraa allaan olevaa vanhaa katua.
Rakennuksia on tullut lisää, mikä ei välttämättä ole kovinkaan paljon muuttanut keskustan ilmettä.
Vanhojen talojen julkisivujen sisäpuolet ovat kyllä kokeneet nyttemmin suuriakin muutoksia.
Kiitos kirjavinkistä!
Noora, täällä on kivaa kesäisin, kun ihmiset ovat saaristossa ja meteli ja kiire eivät tunnu niin hirmuisilta.
VastaaPoistaJoinakin vuosina on ollut myös turistiveneitä, joilla on päässyt ihmettelemään Merenkurkkua, tuota Unescon maailmanperintösaaristoa joka jatkuu miltei Ruotsiin saakka, ei ihan, on siinä vähän avomerta välissä.
Joensuussa oltiin koko perhe viikon verran, kun Leo oli tekemässä labyrinttia täyden auringonpimennyksen aikaan, siihen laululavan eteen.
Siellä sisällä sitten tanssijat tanssivat.
Rimoja käytiin hakemassa vanhalta sahalta, tai siis se sahan omistaja/työntekijä oli vanha. Minä jotenkin ymmärsin mitä ukko puhui, mutta Leo ei sanaakaan.
Itä ja länsi eivät oikein kohtaa. Sinne on vaikea päästä julkisilla kulkuneuvoilla.
Valitettavasti yöksi sitten kerääntyi pilviä, joten aurinkoa ei voinut katsoa. Mutta linnut hiljenivät täysin siinä kolmen neljän välissä.
Helikopterit ja lentokoneet pörräsivät pilvien yläpuolella. Ei köyhille taiteilijoille annettu niihin sentään vapaalippua.
Asuttiin Kiihtelysvaaran vanhalla koululla joka oli silloin tanssin koulutuskeskus, ei taida olla enää. Kurssi oli menossa: capoeiraa, brasilialaista taistelutanssia ja rommi maisteltiin öisin,mutta niin että porukka pysyi tanssikunnossa. Kiharapäiset kaverit puhuivat portugalia, joku taisi osata englantia.
Se oli kiva ja aivan tavattoman eksoottinen viikko.
Muistan hyvin tuon auringonpimennyksen, koskapa rakas ystäväni tuli tänne Tampereelta katsomaan pimennystä, ja toi silloin näytille myös sulhasensa.
VastaaPoistaLaululavalla kyllä olimme silloin myös porukalla, mutta jostain syystä labyrintti jäi minulta näkemättä.
Tanssinopetus taitaa olla täällä nykyään jalkautuneena useampaan paikkaan.
Oliko Karttusen Jari siellä koululla opettamassa?
Hän on tehnyt mm. opettajana paljon töitä kaupunkimme tanssikulttuurin edistämiseksi.
Lieneekö nykyisin ulkomailla, en ole aivan varma.
Express bussi-yhteys Vaasaan toimi ainakin vielä joku vuosi sitten, kun köröttelin samalla linjalla aina töihin naapurikuntaan. Miten lie nykyään, en tiedä. Mutta kaipa yhteys edelleen on olemassa.
Kai tämä nyt oli sama auringonpimennys? Labyrintti oli todella iso, pari metriä korkea ja pystytetty sen joensuulaisen sahan rimojen varaan.
VastaaPoistaTanssiporukalla oli siis tanssikoulu Kiihtelysvaarassa ja opiskelijoita tuli ympäri maailmaa. Koulua ja muutakin modernia tanssia vetivät silloin Jaana ja Jaap Klevering, muistaakseni Jaap oli siellä läänintaiteilijana. Ellei ollut Jaana. Mutta kumpikin siis tanssijoita ja saaneet koulutuksensa Hollannissa.
Me tehtiin aika ison tanssiesityksen lavastukseksi se labyrintti. Eikä ollut eka kerta, Kaustisilla meillä oli se labyrintti ensin, ja sielläkin tanssivat Jaana ja Jaap.
Eli oltiin silloin semmoinen kulttuuripoppoo.
Niin on kyllä pää hataraksi mennyt, mutta kyllä se oli tuo 22.7.90 ollut täydellinen auringon pimennys.
VastaaPoistaKatsoimme tuolloin pimeää aurinkoa noetuilla lasinpaloilla. Täälläkin mäellämme oli paljon porukkaa sitä happeningiä ihmettelemässä.
Kleveringit tosiaan olivat paljon paikallisessa mediassa esillä tuolloin.
Kenties muistan tuon laululavavierailun ajankohdan väärin, tai sitten pidin vain niin intensiivisesti vierailleni seuraa, enkä tarkkaillut ympäristöä juuri lainkaan.
Tjooh, Noora, en minäkään muista täsmällisesti mihin aikaan tanssi tapahtui.
VastaaPoistaMutta labyrintti me purettiin seuraavana päivänä ja sitten lähdettiin koko perhe kohti Vaasaa.
Mutta muistan pohjoiskarjalaisen mentaliteetin joka minusta oli oikeasti eksoottinen ja kaiken lisäksi rento!
Totta enimmiten tuo mentaliteetti luonnehdinta, mutta kyllä täältä jäykkäniskoja ja tuppisuitakin löytyy!
VastaaPoistaMutta muistatkos, että ihan vähän aikaa sitten löydettiin itäisten ja läntisten suomalaisten ihan selvä geneettinen ero? Siitä oli isoin otsikoin ainakin Hesarissa.
VastaaPoistaIhmiset ovat ilmaantuneet itään eri suunnalta kuin länteen. Onhan tässä Vaasa-Joensuu-akselilla aika paljon lääniä ylitettävänä.
Joo, millanen ihmisen temperamentti on, niin sehän määräytyy syntyessä, mutta kulttuuritekijät, ympäristö, koulu ja semmoiset sitten antavat ihmiselle sen tavan millä hän synnynnäisiä taipumuksiaan toteuttaa.
Eivät pohjalaiset esimerkiksi ole läheskään niin ykskantaisia, kuin tavallinen luonnehdinta on. Saattavat puhua yhden lauseen verran, mutta siinä onkin sitten asiaa vaikka kokonaiseksi puheeksi!