9.2.09

Kenen hillittömyys?




Hillittömyys tuottaa kärsimystä, esteettisellä ihanteella on hintansa. Tässä puhutaan Arthur Rimbaudista, joka katosi nuorena Afrikkaan, kun ei löytänyt itsessään sitä suurta runoilijaa joka hän tunsi olevansa. Ehkä hän oli suuri, mutta ei vain oppinut ilmaisemaan suuruuttaan.

Kirja on Umberto Econ toimittama kuvataidekirja nimeltä Kauneuden historia (2008, kirjasta enemmän täällä), jossa käydään läpi Euroopan taiteen historia. Rimbaud sanoo pienellä präntätyssä tekstissä: Eräänä iltana istuin kauneus sylissäni – Minusta se oli katkera. – Solvasin sitä. Sitaatti on luvussa Kauneuden uskonto ja sen symbolismia käsittelevässä osassa.

Rimbaud, Mallarmé, Wilde, Edgar Allan Poe, Baudelaire, koko symbolistien dekadentti joukkio, on edustettuna tekstissä, jota kuvittavat Gustav Klimt, Henri de Fantin-Latour ja Ėduard Manet. Symbolismi oli voimissaan noin vuosina 1850-1914, joka tapauksessa ensimmäinen maailmansota lopetti kaikki kuvataiteelliset ja runolliset kokeilut, ja maailmantuska jäi joksikin aikaa.

Kiinnitin huomioni Gustav Klimtiin, koska meillä sattuu olemaan hänestä kokonainen kirja, Gottfried Fliedlin kirjoittama elämänkertateos Maailma naisen hahmossa. Klimt eli juuri symbolismin aikoihin, 1862-1918. Suomennos on Tarja Braunin ja hyvä sellainen.

Econ kirjassa Klimtin maalaus on nimeltään Salome. Nimi on väärä ja se on toistunut vääränä yhä uudelleen monissa taidekirjoissa. Maalauksen raameissa nimittäin lukee Judith ja Holofernes.

Näiden kahden Raamatun naishahmon suhde miehen tappamiseen on oleellisesti erilainen. Judith tappaa itse, palvelustyttönsä auttamana, Holoferneen. Sen sijaan Salome esittää kuuluisan seitsemän hunnun tanssin ja saa siitä hyvästä palkakseen kuningas Herodekselta Johannes Kastajan pään.

Fliedlin kirjassa nimisotkuun uhrataan melkoisesti palstatilaa, koska se on outo. Klimtin kuva on tyypillinen jugend-maalaus, jossa dekoratiivisuus miltei peittää hahmot alleen. Judithin ilme on kuvassa julkean itsetietoinen, vaikka katumus ei tietenkään murhaajan kuvaan istukaan, ainakaan raivon ja intohimon hetkellä.

Nainen on pukeutunut kauniisti ja värikkäästi ja näyttää tunkeneen Holoferneen pään laukkuun. Ehkä kyse oli tietoisesta teosta eikä raivon osoituksesta?

En tiennyt sitä, että 1900-luvun alun Wienissä oli käynnissä voimallinen naisemansipaatioliike. Naiset alkoivat yhä enemmän käydä töissä ja hankkia yhä vähemmän lapsia. Freud piti vastaanottoaan Wienissä ja tapasi paljon hysteerisiä naisia, joiden kohtaukset hän johti yläluokan elämäntavan dekadenssiin ja toimettomuuteen. Hän myös löysi naisista mielestään seksuaalista turhautumista, mikä on saattanut pitääkin paikkansa, mikäli emansipaatio löysi ilmiasunsa seksuaalisesta itsenäisyydestä.

En tiedä, koska minulla ei ole käytössäni Wienin sosiaalihistoriaa. Mutta ehkä Klimt Judith-maalauksessaan kommentoi Wienin naisten itsellisyysliikettä.

Mutta toinen kuva, joka kuvaa samaa tappokohtausta, onkin sitten länsimaisen maalaustaiteen ensimmäisiä naiskuvia, autenttinen vihan kuva, joka kohdistuu mieheen. Maalari on nimeltään Artemisia Gentilleschi. Hänen elämästään ja kohtalostaan on kirjoitettu paljon, esimerkiksi täältä saa osviittaa hänen merkityksestään barokkitaiteeseen - ja antaa oivaltaa hänen merkityksensä naisten tekemälle kuvataiteelle.

Artemisia ja hänen taiteilijaisänsä Orazio kuuluivat n.k. caravaggisteihin, barokin taiteilijoihin, jotka seurasivat Caravaggion jälkiä. Yksi Caravaggion tavaramerkeistä oli maalausten valo, toinen oli hänen oma väkivaltansa: hän joutui pakenemaan Italiasta tapettuaan ihmisen.

Artemisia eli vuosina 1593-1653. Hänen maalaamansa Judith ja Holofernes on kaikkea muuta kuin dekadentti kuva. Sitä voisi sanoa suorastaan realistiseksi. Samalla kuva on selvä manifesti siitä, miten nainen suhtautuu hänet raiskanneeseen mieheen.

Tässä ei ole kysymys intohimodraamasta, jollaiseen Klimt tuntuu viittaavan, vaan teloituksesta. (Kumpikin tähän präntätyistä kuvista on osa maalauksesta, keskeinen, koska oli tarpeen kuvata tappo.)

Näistä kahdesta kuvasta voi oppia paljon ja nähdä kahden aikakauden käsityksen miehen ja naisen suhteesta tai oikeastaan suhteen väkivaltaisuudesta. Väkivalta ei ole näiden kuvien jälkeen suinkaan vähentynyt – pikemminkin päinvastoin.

Edelleen kaikkien Toista maailmansotaa seuranneiden selitysten, historiankirjojen, elokuvien ja muun jälkeen joukkoraiskauksia käytetään yleisesti sodissa keinona lyödä vastustaja moraalisesti polvilleen. Viimeksi tätä sodankäyntitapaa sovellettiin Euroopassa Jugoslavian sodan yhteydessä 1990-luvulla.

Ehkä uusia Judith-kuvia on jo tehty, mutta minun silmiini niitä ei ole osunut. Ehkä Judith on nykyään nimeltään joku muu. Eikä hänen välttämättä tarvitse asua Euroopassa lainkaan.

Allegoria ei ehkä ole ollenkaan juutalaiskristillinen, se ei ehkä liity mihinkään uskontoon, vaan aikakausiin ja kulttuureihin?


Edit 12.2. The article is in English here as I have got questions of the context, mainly: why Klimt?

21 kommenttia:

  1. Ripsa
    Tuo Econ kirjan olen päättänyt ostaa itsellenikin, mutta edelleen se on vielä kirjakaupassa.

    Kiinnostavia kaikkinensa nuo esseesi aiheet.

    Nyt täytyy lähteä asioille, joten tämän enempää sanoja en tällä erää ehdi naputella.

    VastaaPoista
  2. Noora, elä ihmeessä jätä kirjoja makaamaan kirjakauppaan!

    Vielä parempi: marssi kirjastoon ja pyydä kirjastoa tilaamaan muutama kappale kirjaa.

    Niin minä yleensä teen ja kyllä kai ne sielläkin sen tekevät. No, jos kaupungilla on rahaa...

    VastaaPoista
  3. Rimbaudista juuri luettu.

    VastaaPoista
  4. Hannele, tulin juuri ajatelleeksi, että jos vaikka nuoren neron myytti olisi Rimbaudin oudosta kohtalosta peräisin.

    Että hävisi Afrikkaan.

    VastaaPoista
  5. A couple quick comments on the English version:

    A minor point: Caravaggio didn't leave Italy after he was accused of murder. He fled from Rome to Naples, won over an important patron and was a great success there. He soon went to Malta, but not to avoid the law. There he found another major patron.

    There's a much more modern "Judith and Holgernes" online at:

    http://www.judithofbethulia.com/?page_id=35

    In fact, the whole website is devoted to the iconography of Judith (but without mentioning Artemisia!).

    What strikes me most are the similarities in your two images. Both Judiths are cool and detached from their victims. The Artemisia painting is less a crime of passion than a surgical procedure. There's no sign of anger or hatred on Judith's face, no suggestion of violent movement. Her actions are clinical, almost as if she were slaughtering a lamb for dinner.

    It reminds me of the saying: revenge is a dish best served cold.

    Maybe what emerges is a sense of two Judiths acting as true agents, independent, confident and in control of their destinies.

    VastaaPoista
  6. Yes, I knew that about Caravaggio. In fact, I've seen in Malta his painting in this Temple order (or what were they called?) knights (actually what has made me mixed up with the different orders was Umberto Eco's Foucault's Pendulum!) ordered painting, I think of John the Babtist.

    And paid attention on the light, which is simply strange. It's present in Artemisia's works too.

    Killing is usually considered men's work, but in these two paintings women think that they're defending their honour. Just as men are defending their honour when going to the enemy's side and gang-raping defenseless women (many places in Bosnia).

    Both of the paintings talk about the violent and unequal situation between men and women.

    If one is a soldier, the killing is just a job like anything else, and in the way these Judith's are following that (male) pattern.

    VastaaPoista
  7. Ripsa: Just as men are defending their honour...

    It seems to me that rape has nothing to do with defending men's "honour" (to use your quaint British spelling!). Rape is an assertion of power and complete dominance in its crudest form. In that sense, it doesn't even have anything to do with sex.

    But otherwise I have no quibble with what you write...

    VastaaPoista
  8. Riemullista Valentiinan päivää!

    VastaaPoista
  9. Mickey!

    I'm not sure what it is if not honour, if the whole lot of men of other tribe or of enemy or of people with other religion cross the border and MAKE THEIR OWN BLOOD mixed with the hated tribe etc. people. To win them from inside?

    That is to break the continuity of the neighbour.

    I've heard that there has been that type of idea presented for instance in Berlin in 1945 by Russians, who made a biggest gang-rape probably ever in war among the German women.

    German women were waiting for the Russians to come and offered themselves to as many Germans as possible just before the men had to go underground. To avoid the Russian blood.

    Is this maybe the women's idea of the violence - what rape always is - for the desperate women trying to save what there is to save, in order in some level to understand?

    The humiliation has to do with having a baby with a FOREIGNER, BARBARIAN, you name it.

    You remember the pictures in liberated Paris, where women were hauled and beat and dragged around with shaved heads, because they had been Nazi BRIDES. They were thought to be on enemy's side, after the war.

    Very much the same happened in North after the war here for women who had babies, or were known to have a relationship with a German soldiers. The matter was buried, it's still hardly spoken of.

    There are very mixed up thoughts and emotions of that type of war crimes. Luckily they now ARE war crimes, finally.

    I'm quite sure that honour plays some part in the scene. (I had very little of English at school, but for some reason I can't be rid of colour, honour or theatre, without even realizing it's a Brit spelling!)

    Noora, täällä paistaa aurinko ja arkiston esityksenä on tänään Jacques Tatin Playtime!

    Hauskaa Valentiinaa sinullekin!

    VastaaPoista
  10. The humiliation has to do with having a baby with a FOREIGNER, BARBARIAN, you name it.

    Women who are postmenopausal, and can't have a baby, aren't affected by the humiliation of having a baby with a foreigner -- yet they're humiliated at least as much. Nor, I suspect, do the majority of actually rapes result in pregnancy (since intercourse rarely results in pregnancy).

    It seems to me that fear of pregnancy isn't at the top of the list of reasons that women fear rape. Larger issues would have to include: the physical abuse, or at least the threat of abuse, involved in rape; the sense of total powerlessness that rape creates; the physical intrusion by the man and the complete objectification of the victim.

    More generally, I'm not sure I follow your other arguments here. French women who consorted with Nazis, whether they were married to them or not, were of course subjected to ill treatment and ridicule after the liberation of France. But I don't see how that's related to the question of rape, since it was often voluntary.

    As for the question of honor, it's assumed in many cultures that women, perhaps even in a subliminal way, encouraged rape. In that sense, you could say that their honor has been publicly (and very unfairly) compromised. But that's a secondary consequence of rape.

    VastaaPoista
  11. Well, I don't mean that the mixed blood in REALITY makes any difference one way or the other. It's rather like a myth, and especially so in the Third Reich Bloot und Boden-ideology.

    Gang-rapes have probably very atavistic roots.

    But when we talk about French or Finnish woman lovers of German soldiers, it of course was "voluntary", both countries had lack even of food! Selling oneself, or act as a girlfriend could save whole families' lives.

    Now we go back to Artemisia Gentilleschi: the man that raped her, promised to get married with her and she agreed. But then the man started to back up and at the same time accusing Artemisia not having been a virgin, which then followed with the trial, where Artemisia was tortured.

    The end result was that the "engagement" was broken off and Artemisia was then a free artist.

    This happened about 500 years ago. I don't think it's awfully long time at all.

    What happens between Italian families could equally well happen in wars and part of the behaviour might be honor, man's, family's, armies'.

    It's been such a short time since women where a property of a man, and part of his wealth and honour and status, that very likely some psychological factors are still felt. But you refer to that at the end of your comment.

    VastaaPoista
  12. Ended up rethinking any military offensives by this quote from the interview of Amos Oz:

    Twenty years ago, Oz wrote an essay in which he asked: "What is one justified in dying for and what is it permissible to kill for?" "If I am not mistaken," he says, when I put it to him again, "my answer was life itself, and freedom. And nothing else. Not holy places, not national interests, not resources. But life and freedom."

    I think this was in Guardian, but not, sure, I swept past it and picked it up.

    I think anyway it was well put by a person who's lived all his life in Israel and even before UN declared the birth of TWO countries in Palestine.

    I also think it goes for all people who wish the world for peace simply because we have other immense problems to take care of, and always some war comes in between.

    Oz will be soon 70 years old. A long life and all of it in uncertainty.

    VastaaPoista
  13. Mallarmé yritti ilmaista sellaista, mitä ei ollut... hänen ajatustava mukaan ei kait Judithilla mitään vaatetta. En osaa lukea väkivaltaa tuosta.

    VastaaPoista
  14. Kirjoittiko Mallarme Judithista? Ei ole sattunut silmiini.

    Mutta Mallarmen kanssa on noin ylipäänsä vaikeuksia enemmän kuin kymmenen muun symbolistin kanssa. Ei ihme että häntä on suomennettu äärimmäisen vähän.

    Södergran kirjoitti kanssa runokirjan jonka nimi oli Landet som icke är.

    VastaaPoista
  15. Mallarmé ei kirjoittanut Judithista,
    yritän vain löytää jotain yhtäläistä... mitä en näe.

    Olen yrittänyt juuri "ymmärtää" Södergranin Landet som icke är.

    VastaaPoista
  16. Olipa hyvä että Södergran tuli puheeksi.

    On paljon muistakin asioita kuin maita joita ei ole olemassa, joita pitäisi tutkia.

    Ihmissuhteet vilkahtelevat Södergraninkin teksteissä, varsinkin esimerkiksi kirjeissä Hagar Olssonille.

    Mutta runot luin niin nuorena, että minulla ei todennäköisesti ollut edellytyksiä ymmärtää niitä, joten niihin pitää ehdottomasti jossain vaiheessa palata.

    VastaaPoista
  17. Tässä vielä Wikipediasta löytämäni vuoden 2003 apokryfi-suomennos-ehdotuksesta Juditin kirjan Holoferneen tappoa koskeva osa, Wikin käännöstekstistä löytyy koko Juditin kirja ja se kannattaa lukea koska standardiraamatussa apokryfikirjoja ei ole:

    4
    Kun kaikki ylimmästä alimpaan palvelijaan olivat
    poistuneet eikä makuuhuoneessa enää ollut ketään, Judit
    seisahtui Holoferneksen vuoteen luo ja rukoili hiljaa mielessään:
    ”Herra, Kaikkivaltias, tue minun kättäni, anna tekoni koitua
    Jerusalemin kunniaksi.
    5
    Nyt on tullut aika auttaa kansaasi ja
    viedä aikeeni päätökseen. Nyt on aika tuhota viholliset, jotka
    ovat nousseet meitä vastaan.”
    6
    Judit meni lähemmäs vuodekatoksen pylvästä, joka oli
    Holoferneksen pään puolella, ja otti siitä käteensä miekan, jonka
    sotapäällikkö oli ripustanut pylvääseen.
    7
    Hän astui vuoteen
    viereen, tarttui Holofernesta hiuksista ja sanoi: ”Herra, Israelin
    Jumala, anna minulle voimaa!”

    8
    Sitten hän voimiensa takaa löi
    Holofernesta kahdesti kaulaan, niin että pää irtosi ruumiista.
    9
    Hän kieritti ruumiin vuoteelta ja otti katoskankaan vuoteen pylväistä.
    Judit palaa Bait-Ilajaan
    Heti tämän tehtyään Judit poistui teltasta. Hän antoi Holofer-
    10
    neksen pään orjattarelleen,ja tämä pani sen ruokalaukkuunsa.
    Sitten he lähtivät yhdessä matkaan ikään kuin olisivat tapansa
    mukaan menossa rukoilemaan, mutta leirin läpi kuljettuaan he
    kiersivät laakson, nousivat vuoren rinnettä kohti Bait-Ilajaa ja
    tulivat kaupungin portille.

    VastaaPoista
  18. Ikinä mitään Rimbaudia lukenut. Enkä muutakaan. Mutta pisti silmään, että siinä on eli tässä Dylanin säkeistö:

    "Situations have ended sad,
    Relationships have all been bad.
    Mine've been like Verlaine's and Rimbaud.
    But there's no way I can compare
    All those scenes to this affair,
    Yer gonna make me lonesome when you go."

    Siitä hienosta Bloody Tracksista. Mistä tulee mieleen, että tavallisesti ihmiset sanovat, että "juu, tietenkään en vertaa sun kärsimystä mun tähän juttuun, tämähän on pientä siihen verrattuna", mutta Dylanski ihan tosta vain sanoo, että se on nyt vähän yksin, kun typy häipyi.

    VastaaPoista
  19. Suomessa on se ongelma että hyviä ranskalaisen runouden kääntäjiä, saati kustantajia, on häviävän vähän.

    Sitä ois kiva saada ulottuville ees joskus. Verlainea on suomennettu aika paljonkin, mutta kaveri on vähän vanhempi eikä niin monimutkaisia kielikuvia käyttävä kuin mitä Rimbaud, mutta etenkin Mallarme olivat.

    Mun Dylanit ovat kuulovamman vuoksi jääneet kuuskytäluvulle ja seitkytäluvun alkuun. Mutta kyllä se on hieno laululyyrikko. Rockia siitä ei kyllä oikein saa. Mulla on Nashville Skyline, josta kansanlaulu-bluegrass -ihmiset aikoinaan suuttuivat koska se otti siinä käyttöön sähkökitaran.

    Mielenkiintoista kun jätit ottamatta huomioon hurjan tappojutun ja huomasit runouden!

    VastaaPoista
  20. Minulle Södergran on ollut kenties tärkeä osaltaan siksi, että olen itsekin viettänyt lapsena jonkin aikaa keuhkotautiparantolassa.
    Äidin mukaan minulla ei ollut kylläkään keuhkotautia, vaan rankan keuhkokuumeen jälkeen jääneet varjostumat keuhkoissa.
    Karmaeat traumat sairaalassa olosta jäi pitkäksi aikaa, sillä minulla oli hirvittävä ikävä kotiin, jo senkin takia, että muut lapset kiusasivat minua, koska olin vilkas ja levoton. Enkä oikein sopeutunut sairaalaoloihin muutoinkaan.
    Yollä kuvittelin aina, että olisipa sellainen putki, jota myöten voisi ryömiä salaa pois sieltä, ja päästä kotiin.
    Karmea kotiinpaluu se sitten kuitenkin ja vihdoinkin oli, sillä koirani oli sillä aikaa tapettu.

    VastaaPoista
  21. Noora, meidän sukupolvelle lasten eloonjääminen ei ollut itsestään selvää lainkaan.

    Sinä olet ollut isompi keuhkokuumeen aikaan, olet kaiken lisäksi tajunnut missä mennään. Eikä ole ollut vissiin edes penisilliiniä silloin, ehkä vain sulfaa. Muuten kai olisit saanut kuurin keuhkokuumetta varten.

    Varjostumat ovat vaarallisia, ne voivat tarkoittaa nesteen kertymistä keuhkoihin.

    Se koiran tappaminen oli ehdottoman anteeksiantamatonta. Vielä teko sairasta lasta kohtaan!

    Minä olin kuolla vesirokkoon kolmen kuukauden ikäisenä. Vesirokkovirus on kaikenlisäksi niitä jotka jäävät lurkkimaan kehoon. Aika ajoin toivoin kuolevani kun sitten sain ruusun, joka on juuri sama virus, siitä ei ole monta vuotta.

    On mahdollista että nämä nivelkivut jäivät sitten seurauksena siitä.

    VastaaPoista

Kommentointi on suotavaa, mutta ei pakollista