Kuva: Leo Ackley
Ihmiset eivät ole Pavlovin koiria vaikka heitä pyritäänkin ehdollistamaan milloin mihinkin suuntaan. Tietysti se, että ihmiset ovat entistä enemmän vieraantuneita sekä itsestään, minuudesta ja persoonallisuudestaan, että sitä kautta myös toisista, vaikuttaa siihen että esimerkiksi mainostajat onnistuvat pyrkimyksissään tehdä meistä kuolaavia piskejä.
Mutta jo se, että se tämä newagehorseshit onnistuu niinkin paljon saamaan ihmiset uskomaan kaiken maailman hötöön sen sijaan että katsoisivat todellisuutta ja pyrkisivät itse olemaan totuudellisia, kertoo että ihmiset kaipaavat muutakin kuin sirkushuveja päänsä täytteeksi. Leipää on katukuvan antaman todistuksen mukaan nautittu jo enemmän kuin tarpeeksi.
Ei ollut sattuma että esimerkiksi Kaurismäet valitsivat ensimmäisen leffansa nimeksi Arvottomat. Vieraantumisesta kyllä kirjoitettiin jo 1950-luvulla, silloin kun oli päästy jotenkin jaloilleen II maailmansodan jälkeen. Myös meillä, ei ainoastaan Ranskassa. Kannattaa silloin tällöin lukea suomalaista 50-luvun lyriikkaa, kyllä ihmisten tunnot sieltä näkyvät.
Jos tässä nyt on ongelmana se, että yhä vähemmän ihmisiä lukee yhä vähemmän hyviä kirjoja, niin se ongelma on ollut aina.
Kun tuli täysmittainen teollistunut yhteiskunta tänne pohjankin perille sotakorvausteollisuuden myötä, niin loppui eräs hyvin arvokas asia: käsillä työn tekeminen. Agraariyhteiskunnassa kuka tahansa osasi tehdä mitä tahansa eikä tehnyt kipeääkään. Se kuului asiaan. Pojalle puukko käteen viimeistään 5-vuotiaana ja tytöille sukankudin, siitä se lähti.
Eivät ihmiset turhaan haikaile punamultakylien perään. Niissä oli esteettisesti hyvät mittasuhteet. Katse lepäsi niissä kylissä. Niitä on ehkä muutama vielä jäljellä, mutta ei monta.
Teollistuminen vieraannutti ihmiset omasta työstä lopullisesti. Liukuhihnatyöläinen ei voinut kertoa mikä oli hänen kätensä jälkeä. Katsokaa nyt vaikka Chaplinin Nykyaika, ei se ole liioiteltu.
Estetiikkaa ei ole ilman etiikkaa.
Täällä ja täällä keskustellaan lukemisesta ja miksi siitä pitäisi keskustella. Ja voisiko siitä keskustella. Ja kuka sanoisi miten siitä pitäisi keskustella. Miksi ylipäänsä pitäisi arvottaa lukemista jollain erityisellä tavalla kun muutakaan olemista ja viihtymistä ei erityisemmin arvoteta?
Olen lukenut parin viikon ajan hyvin hitaasti monikerroksista teosta. Se on pieni ja ohut eikä sitä nielaista tuosta noin vain: Juha Varto: Mitä Simone Weil on minulle opettanut. Lopussa ei ole ole kysymysmerkkiä. Varto käy läpi yhteiskunnan muuttumisen ja ajattelemisen ongelmia. Oleminen muuttaa ajattelua.
Minä en ole lukenut Simone Weililta muuta kuin hänen yhtä lailla ohuen kirjansa Painovoima ja armo (Suom. Maija Lehtonen, Otava 1976). Tähän täytyy nyt lisätä eräänlaisena arvottavana asiana, että sekä Weil että Varto ovat filosofeja. Mutta he kumpikin tuntuvat olevan sellaisia filosofeja, jotka ovat ymmärtäneet keskustelun merkityksen, koska pelkästään yhtä totuutta ei ole olemassa ja koska mahdollisimman monelle pitää antaa mahdollisuus osallistua keskusteluun.
Mutta he kumpikin puhuvat vastuustaan ajattelijoina. Kanssaihmisten pitää tietää heidän ajattelustaan ja filosofien velvollisuus on keskustella aikalaistensa kanssa. Weil nääntyi toiseen maailmansotaan, Varto on aika ajoin epätoivoinen ihmisten kuuroudesta vaikka hän – monien muiden filosofien ohella – on pyrkinyt puhumaan niin paljon kuin mahdollista.
Olisi paha jos kaikki puhe ja keskusteluyritykset olisivat huutoa tuuleen. Kuitenkin ihmisinä meillä on kohtalomme eikä sitä voi väistää. Jokainen on joutunut syntymään ja tulee myös kuolemaan.
Filosofi on nimensä mukaisesti viisauden ystävä. Viisaus tulee tiedosta ja ajattelukyvyn kehittämisestä. Näin siitä sanoi Simone Weil:
”Kärsimys ja nautinto tiedon lähteenä. Käärme tarjosi Aatamille ja Eevalle tietoa. Seireenit tarjosivat Odysseukselle tietoa. Nämä tarinat osoittavat, että sielu tuhoutuu, jos se etsii tietoa nautinnosta. Minkä vuoksi? Nautinto sinänsä on kenties viatonta, kunhan vain emme etsi siitä tietoa. Sitä saamme vain kärsimyksestä.”
Ja ei, Weil ei ollut mikään uudesti syntynyt Pyhä Teresa, ei loveenlankeaja, ei kärsimysmystikko. On vain niin että kärsimys kuuluu ihmisyyteen.
Totta, kuvaamasi newagehorseshit myy ja voi hyvin juuri siksi, että vaikkei aina siltä näytä, suuri osa ihmisistä etsii kuitenkin.
VastaaPoistaJa he tyytyvät huonoon ja helppoon koska sitä on helposti tarjolla.
Oikeastaan omat ajoittaiset haeskeluni ovat johtaneet minut tällä haavaa sellaiseen luuloon, että jostain syystä Suomessa analyyttisellä filosofialla saattaa olla liian suuri asema. Sitä on kaikkialla, mutta siitä ei irtoa juuri mitään, esim. kaltaiselleni, (tai esim. Esalle).
Toinen on sitten tämä nippelinerous (lue p:llä jos huvittaa) jossa joidenkin mielestä on esiteltävä oma osaamisensa tietynlaisella antikielellä, mieluummin vaikeasti. Siitä taas voi joskus seurata vain tyhjyyttä.
Velvollisuus on iso paha susi sanakseen. Mutta kuten tuo kuvailemani Taylor toteaa, on surullista jos yhteiskunnan sivistyneistö sallii itsensä luisumisen näköalattomaan nihilismiin.
Myös minusta taitaa olla niin, että ellei tuo oppia saanut, koulutettu ja pitkälti verovaroin elätetty väestönosa parempaan pysty, ei mitään keskustelua johtamaan, luomaan tai rakentamaan, niin kuka sitten. Ja miksi he sitten käyttävät yliopistoja, kirjastoja, tietokantoja, laboratorioita etc. - jotka kaikki on pitkälti verovaroin maksettu. Joten ehkä yo-uudistus on kovasti paikallaan.
Tämän päivän TS:ssä Niiniluoto korostaa sivistyksen luonnontieteellistä puolta. Ei sentään yksisilmäisesti.
En tiedä, kaipa sitä tässä geenejä ollaan, kenties hyvinkin, mutta ei kai se tarkoita itsensä alentamista automaatiksi.
Juuri tällaista edelleen ajattelua odotin sinulta(kin).
VastaaPoistaMinusta tuntuu että mm. Blogistanilla voisi olla se kuuluisa tuhannen taalan paikka osoittaa että olemme ihmisiä ja kamppailemme että meistä joskus vielä voisi sanoa, että jossain määrin olemme hyviäkin.
Näitä kohtauspaikkoja on yhä vähemmän. Ja sen vuoksi epätoivo, mikä kuuluu Vartonkin kirjassa on täysin oikeutettua.
Minä olen aika ajoin kääntynyt menneisyyden puoleen, koska muistan lapsuudestani nimenomaan ihmisyhteisöjen optimistisuuden.
Mutta sen rinnalla on ollut paljon kärsimystä, nimetöntä ja sanatonta, paljon työtä, sotavammoja, henkistä vammautumista, koska ajat ovat täällä olleet aina kovat.
Materiaalinen hyvä, joka meillä nyt on, ei missään nimessä tarjoa ratkaisua. Miltei päinvastoin, meidän pitäisi kyetä luopumaan siitä, koska suurimmalla osalla maailman väestöä sitä ei ole.
Kaikilla olisi ruokaa ja koulutusta? Se ei olisi hirveän paljon vaadittu.
Hieno juttu, näitä olen kaivannut. Tyylikkäästi ja yksinkertaisesti: mutta oikeutetusti ja rehellisesti. Sana rehellinen tulee varmasti sanoista re ja hell. Koska hell on vaikeaa on myös kunniallinen realismi sitä: jotta voisi katsoa totuutta silmiin on pakko katsoa helvettiä hetken (=omaa kuolemaansa). Tämä on se ikuinen ei-oleminen mistä Sartrekin yrittää jotain vääntää. Ei-olemisen eli oman kuolemansa ja pelkonsa myöntäminen (ei ainoastaan automaattisesti laukominen joka ei ole myöntäminen vaan puhtaasti retorinen tapahtuma eli ei lasketa) on asia, josta seuraa aina jotain kirkkaampaa eli realismin tajuntaa. Tästä Varto tietää ja myös filosofit, joiden ääni puhuu itseyden syvyydestä eikä ulkoa kirjoista. Olen niin väsynyt kuulemaan sitä ulkoatoisettua, juuri pikkunokkelaa automaattitoistamista missä ismit lentävät niin, ettei korvat jaksa seurata.
VastaaPoistaTietoisuus on unohdettu tiedon rinnalla. Naiselle on tietoisuus oleellista ja miehen tärkein ase taitaa tänä päivänä olla tieto. Mutta aseena se toimiikin niin hyvin, että yliopistot ovat joutuneet selvittämään oman indoktrinaationsa; sielläkin pyritään piilottamaan, hävittämään, muuttamaan tietoa joka kertoo jo siitä, miten sairaaksi ollaan muututtu kun olemme uskoneet tieteeseen (vrt pitää tietoa läsnä). Uskominen on siis eri asia kuin oppiminen mutta nykyään riittää, että uskoo.
Kunhan osaa kuten Koraanin: ulkoa.
Ei ihme, että Varto ja muut näkijät ovat tuskissaan - miten sen sanoa kakaroille, että ovat kakaroita tohtorihattu päässä?
Täysin toivottomia tässä ei kuitenkaan tarvitse olla. Tuolla HannaH'n puolella on esimerkiksi linkki Niin& Näin - filosofiajulkaisuun, jossa annettiin aika paljon tilaa kuitenkin tämän Taylorin näkemysten esittelyyn.
VastaaPoistaIsmit meillä on olleet keskuudessamme aika kauan. Tuon pintakuohun alla on taatusti ihmisiä - muitakin kuin Varto - jotka ovat käyttäneet aikaansa ja energiaansa keskusteluun muun muassa opiskelijoidensa kanssa.
Tuntuu hullulta, mutta varmaan tuo sokraattinen väittely voisi olla se paras tapa jatkaa keskustelua eri puolilla agoraa. Fyysisiä paikkoja on enää vähän, mutta on näitä hyviä virtuaalisia paikkoja, on kenties joitakin hyviä laudatur-seminaareja, väitöstilaisuuksia, joissa ihmiset yrittävät nähdä vaivaa ymmärtääkseen mitä kaikella tieteen tiedolla voisi oikeastaan tehdä.
Kyllähän tieteenkin tieto on tarkoitettu kaikkia palvelemaan vaikka kaikki kenties eivät sitä lue.
Olen lukenut tuon kirjan koska olin itse omassa lopputyössäni halunnut nimenomaan kohdata autenttisuutta (känslan och rollen, den autentiska känslan oli työnimiä) ja sen eteen tein myös empiiristä työtä. Nyt en tarkkaan muista mitä silti kritisoin Taylorissa ja se taisi olla se, ettei hän ole pedagogi eli tunne on koko ajan analysoitu staattisena eikä dynaamisena. Olisikohan ollut se - kerroin siitä kuitenkin mm TPuolimatkalle joka oli siihen aikaan professorina ja oli lukenut Tayloria (ja Scheeleriä).
VastaaPoistaMutta on siinä paljon hyvää ja oikeaa asiaa, silti ei lisää tietoisuutta joka on sama kuin intrinsikaalinen oppiminen (vrt instrumentaalinen). Tämä väärä tiedonintressi johtaa siihen, että autenttisuus häviää koska valo häviää. Tulee tilanne jota Saramago kuvaa; ei enää ole valoa silmissä ja sen takia on oltava olevinaan omassa maailmassa ja se on puolestaan dorkaa koska indoktrinaatio saa niin paljon tilaa edetä.
HG, just noin. Ilman lähdekritiikkiä ei koskaan päästä eteenpäin.
VastaaPoistaMinä en tiedä mikä on yliopistolaitoksien tila tällä hetkellä, mutta olen kuullut opiskelijoiden sanovan, että opetus alkaa olla liukuhihnamaista ja seminaarit luutuneita.
Tämä ei varmasti päde kaikkiin paikkoihin, esimerkiksi Varto on opettanut sekä TAIKissa että Tampereen yliopistossa. Tuntee sekä estetiikkaa että filosofiaa, joka on hykerryttävän hieno yhdistelmä.
Sitten on tietysti kysyttävä, että mistä joku papukaijaksi opetettu oppisi kriittisen ajattelun. Joo, en tiedä.
Lue mitä i-iines kirjoittaa tänään "käsikynkästä" ja miten nainen, jonka blogi sanotaan olevan "rysä" toimii kuten miesten apuna vaikka nainen kirjoittaa yleensä niin, että miettii miten nuoret naiset joutuvat miesten kynsiin (koska se käy vanhan, epäloogisen naisen kautta mitä Iines ei taida tajuta). Tästä syystä autenttisuus ei elä ns. eettisen puheen kannalta ollenkaan samassa maailmassa ja se olisi asia mikä pitäisi tutkia. Ihmiset, kuten Iines on siis falski siinä mielessä mielesäni että on 2 kertaa 3:a naisten puolella ja näkee miten naisten maailma taittuu oudolla tavalla koko ajan lännessä kohti sitä, että vaikka puhutaan ja puhutaan naisen autenttisuudesta, herkkyydestä, alakynnessä olemisesta, seksuaalisuuden häpeästä jne niin Iines saattaa repiä ihan toisenlaisen kannan yhtäkkiä missä hän ei ollenkaan näytä muistavan, että on itse nainen ja nämä seksuaaliset alkukysymykset ovat vaikeita. Tullaan siis siihen pattiin tai kompleksiin, jonka takia vanha nainen on vanha nainen eli kateellinen nuorelle ja miten nuori yrittää ottaa mallia vanhasta naisesta normien suhteen ja joutuu silti kanssasisareittensa kynsiin koska kanssasisaret ovat kuten Iines arvaamattomia. Mies on siis aina sankari: oli nainen oikeassa tai väärässä meidän kulttuuri ei anna naisen olla ja kehittyä miesten rinnalle: viimeistään silloin, kun nainen on jäänyt kakkoseksi hän repii mitkä "silliä haisevat häpykummut" esille naurettavaksi ja ivattavaksi.
VastaaPoistaVaikka olisi puoli vuotta aikaisemmin miettinyt lempeällä äänellä sitä, että naisten tulisi kyetä suhtautumaan luonnollisesti omaan seksuaalisuuteen. Mitä siis tapahtuu? Miksi nainen hyökkää tuolla lailla - ?
Mikä on se alkuvoima, raivo, papukaijamaisuus joka luo niin alkeellisen suhteen myös naisten välille heti kun mies tarvitsee apua sodassaan?
HG, kävin katsomassa nopeasti mistä on kyse ja huomasin että olin kommentoinut samaa asiaa eilenkö se oli, mutta lyhyesti, Takkiraudan blogilla.
VastaaPoistaVoi olla että sinulla ja Iineksellä on nyt hyvin erilainen käsitys siitä, miten sukupuolisuutta pitäisi lähestyä. Mutta en voi ottaa siihen kantaa, koska kyse näyttää minusta olevan persoonallisuuserossa.
Antti Tuuri sanoo jossain kirjassaan että Pohohanmaalla on viisaus vanhoos naisis. Siltä minusta on aina näyttänyt. Olen maalta kotoisin, elänyt Etelä-Pohjanmaan maaseudulla suuren osan elämääni ja isoäidit, tädit ja isoisoäidit ja isotädit ovat olleet kyllä niitä joita olen kuunnellut.
Varmaan tämän asian, seksuaalisuuden ja sen ilmenemismuotojen, käsittelystä voidaan löytää minkämoisia tahansa näkökulmia ja niistä jokaisen naisen ja jokaisen miehen näkökulma ja tapa tutustua toiseen/toiseuteen/eroottisuuteen ja/tai seksuaalisuuteen on riippuvainen sekä geneettisestä että ympäristön perinnöstä.
Sitä paitsi tämä aihe nyt menee vähän ohi ja yli viisaustieteen. Ainakin minun mielestäni ja tämän postauksen kohdalla.
Sattuu olemaan niin että minulla on kissapotilas tuolla huoneen nurkassa ja minun täytyy mennä huolehtimaan Albertista, 19 v., ja katsomaan miten vanhuksen diabetes voi juuri nyt.
Tulimme juuri eläinlääkäriltä.
Albertille voimia!
VastaaPoista:)
H.G., kiitän Albertin puolesta! Hän sai dieettinaksuja ja popsii niitä ja minä seuraan mitä seurauksia niiden syömisestä on.
VastaaPoistaIhmisen iässä Albert on 85-90-vuotias.
Minun tyttöni pääsi ylioppilaaksi ja meillä oli juhlat. Olin pyytänyt Ellan (Jack Russellin) jota minun tyttöni aina välillä on halunnut lainata, koska meillä ei ole omaa koiraa (mieheni ei ole ikinä halunnut vaikka ei ole toista perhettä joka olisi niin paljon kotona kuin me). No, pyysin Ellan juhliin ja se tuli. Oli niin hauskaa kun tuo hassu (sanoivat 15-vuotiaaksi; en enää tiedä siitäkään koska mielestäni Ellan ikää on vaihdeltu välillä nuoremmaksi ja välillä vanhemmaksi mutta vanha se on) koira tuli sisään suoraan porukan ohi keittiöömme katsomaan kuten niin monta kertaa ennenkin. Olimme ihastuneita.
VastaaPoistaKoira otti mukaan matte-äidin ja pienen 3-vuotiaan pojan, joka sitten istui lattialla ja leikki niillä muutamilla leikkikaluilla mitä minulla on ollut tallessa lastemme lapsuudesta. Oli niin kivaa, että tuli tätä vauhdikasta elämää tänne meillekin.
Koirat ovat niin kivoja; uskollisia, kilttejä, iloisia ja lojaaleja. Olispa ihmisetkin sitä - edes vähän enemmän. Mutta siinä missä puhutaan enemmän kuin koskaan niistä asioista sen vähemmäksi taitavat silti mennä koska odotus rupeaa odottamaan jotain, jossa ei ole enää realismia. Ja se vie sitten tangoa; kaikkien tanssia. Joitten puolikuolleiden zombien uskomus elämästä vie sitten loppujen lopuksi muidenkin vinoon.
H.G, olen elänyt lapsuuteni 50-luvulla ja siihen kuuluivat eläimet. Tai kuuluivat jo 40-luvulla, kun asuttiin Sukevan keskusvankilassa.
VastaaPoistaEläimet tuntevat ihmisen joka on samalla aaltopituudella niiden kanssa. No, on niitä vähän hölmömpiäkin eläimiä, minusta kanoilla ei ollut paljon tuota aivovoimaa, mutta sanotaan että villit eteläaasialaiset kanat ovat fiksuja ja niillä on oma ekologinen lokeronsa.
Ihmisessä on se vika, että se on vienyt liikaa tilaa muulta luonnolta ja se joutuu sitten itse kärsimään siitä.
Toisaalta ihminen sitten kuitenkin kaipaa jonkinlaista yhteyttä ja siksi se on ruvennut ottamaan kaupunkeihin lemmikkejä.
Minulla on sen suhteen vähän ambivalentti olo, myös kissojen, koska ne ovat alunperin metsästäjiä.
Vieraantuminen alkaa olla jo monen sadan vuoden ikäinen ilmiö. Silti kai on muistettava että minuus sinänsä on kyllä illuusio.
Ripsa: Jäljitän tuon ajatuksen "..pelkästään yhtä totuutta ei ole olemassa" alkuperää. Pystytkö paikallistamaan, mistä olet omaksunut sen tai missä olet törmännyt siihen?
VastaaPoistaJuttu on niin että joka kerta kun lausahdan tuon, mieleen hiipii samalla kertaa epävarmuus ja varmuus.
VastaaPoistaKun olin 14-15-vuotias (olen kohta 64 v.), luin kirjastosta hakemani puolalaisen (Rudolf?) Szcheshnyn (oikeinkirjoituksesta en ole varma) ateistisen manifestin, joka perustui avaruuden suunnattomuuteen ja ihmisen jättämään kärpäsen jälkeen.
Hän sen kyllä sanoi, mutta todennäköisesti ei ollut ensimmäinen joka niin sanoi.
Hän perusti paljolti manifestinsa astronomialle, jonka alkeet jo tunsin, mutta ylisti myös matematiikkaa kauneuden ja yhteneväisyyksien tyyssijana ja päätyi lopuksi ylistämään Einsteinin suhteellisuusteoriaa.
Einsteinin suhteesta uskontoon hän ei muistaakseni sanonut mitään.
Filosofiaa en ole koskaan lukenut systemaattisesti, joten en voi vedota siihen. Tämä yksi kirja oli varsinainen ahaa-kirja likalle, jonka piti perheen, suvun, tradition yms. syiden vuoksi mennä rippikoululeirille seuraavana kesänä, siksi muistan sen erityisen hyvin.
En siellä leirillä väitellyt muiden ikätovereiden kanssa. Heille tuntui olevan tärkein asia sosiaalinen päteminen joka otti huvittavan muodon.
Pohjalaistyttö sanoi että "tykkään lätyistä" ja helsinkiläistyttö sanoi että "rakastan crepesejä" (krepsejä, kuten hän sen lausui, hän piti tärkeänä opettaa kirjoitusasun meille kaikille).
Että kun seuraan ajatuksenjuoksuani, niin totuuksia on tavallaan tuossa kaksi ja tavallaan on kyse kahdesta eri asiasta, mutta kun puhutaan ruokalajin valmistamisesta, taikinassa on varmaan aika lailla samat ainesosat.
Rippikoululeiri oli Oriveden Eräjärvellä. Mutta en nyt muista olinko siellä vuonna 1960 vai 1961.
Kiitos vastauksesta, pääsin tästä taas jäljille.
VastaaPoistaAlkuperäisestä päreestäsi ei kyllä minusta paistanut epävarmuus tuon asian suhteen, ehkä päinvastoin. Mutta kommentistasi kyllä.
Itsestäni olen havainnut, että joskus kun olen jostain asiasta varma, olenkin samalla peitellyt jotain epävarmuuttani.
Itse asiasta, siis siitä, että totuuksia ei ole vain yksi, olen kyllä aivan varma.
VastaaPoistaEpävarmuus lähteestä sen sijaan on totta, koska tuskin Szsheshny sitä ensimmäisenä on ilmaissut. Mutta kuten sanoin, en ole koskaan lukenut filosofiaa systemaattisesti. Enkä yliopistossa.
Totuuksien törmäämisestä taas johtuvat ihmiskunnan alituiset ongelmat.
Tästä johdutaan keittiöfilosofian peruskäsitteeseen: elä ja anna muidenkin elää, jokainen tulee uskollaan autuaaksi jne. Tuskin siitä sen kummempaa voi johtaa.
Sen sijaan ilmiöiden, yhteiskunnallisten ja kulttuuristen, tutkiminen on kiinnostavaa, koska totuuksien takaa löytyy kokonaisia maailmoita, jotka poikkeavat oleellisesti vaikkapa Suomen ilmiasusta.
Onko siis mielestäsi yksi ainoa totuus, että yhtä totuutta ei ole olemassa? Tämä kysymys ei ole pelkkää saivartelua.
VastaaPoistaMielestäni on todempaa sanoa, että "sekä yksi totuus on olemassa ja yhtä totuutta ei ole olemassa". Koko kahtiajako yhden totuuden olemassaololle johtuu kielestä ja mielestä, ja oikeastaan asian tarkastelutasosta ja myös kontekstista. Väitteesi ei ota mitään näistä huomioon.
Jos omaksut tuon uskosi yhden totuuden olemassaolon universaalista puutteesta, joudut sekä ensimmäisessä kappaleessa esittämäni kaltaisiin kielellisiin umpikujiin, myös käytännön ongelmiin.
Jos maan painovoiman olemassaolo on yksi totuus, ja yhtä totuutta ei ole, on oltava olemassa toinen totuus asiasta. Voidaan tehdä koe: väitteestäsi voi suoraan johtaa, että on henkilö jolle maan painovoima ei ole olemassa. Pyydän sinua etsimään tämän henkilön ja katsotaan kun hän hyppää alas 4 krs. parvekkeeltani. Jos hän selviää loukkaantumattomana, uskon väitteesi heti.
Voit sanoa, että väitteesi ei koske luonnontieteitä, mutta kummassakaan edellisessä kommentissasi et sanonut niin.
Ehkä se tuo että "yksi totuus on olemassa eikä yhtä totuutta ei ole" on lähinnä oikea.
VastaaPoistaEn ole hirveästi miettinyt totuutta koska todellisuuksissa on niin hirveästi ihmeteltävää.
On varmaan niin että jos totuuksien kanssa rupeaa puljaamaan, niin joutuu selkä seinää vasten alta aikayksikön!
Tjooh, nyt tulin vähän anonyymin puijaamaksi.
VastaaPoistaSekä Varto että Weil keskusteluttavat eri intressipiirien. ajattelijoiden, maailmankatsomusten jne. totuuksia.
Todellisuus taas on kaiketi objektiivinen, tai olisi nimettävissä jos meillä olisi arkkienkeleitä tai oikeita jumalia.
Esimerkiksi mikä tahansa luonnontieteellinen fakta muodostuu puheessa totuudeksi, kunnes joku toinen tieteilijä/tieteentekijäryhmä todistaa, todentaa, päättelee miten vain, sen joksikin muuksi ja taas meillä on yksi totuus lisää.
Ameriikassa täytyy vannoa käsi Raamatulla että I speak truth and nothing but truth, ja varmaan useimmat eivät siinä aitiossa valehtelekaan, paitsi mikä estää valehtelemisen jos ei usko Raamattuun eikä sen kolmeen jumalaan. Ja arkkienkeleihin.
Todellisuuksia on summaton määrä. Ehkä niissä kannattaa olla ennemminkin kiinni ja tutkia niitä ja ajatella niitä.
Truth and nothing but the truth voi olla vastakkaisia asioita, riippuu siitä, katsooko omasta suunnasta vai kenen suunnasta. Minun mies katsoo aina puhuvansa totta ja minä taas pidän että hän lähes elää valheessa eli on otaksunut suuren määrän itsestäänselvyyksiä totuuksina eikä välitä vaikka mm minua pahoinpidellään koska se ei hänelle merkitse mitään ja siksi hän on vain omasta mielestä syyntakeeton kun minulle merkitsisi se, että hän joskus sanoisi minua pahoinpitäville, että ovat pahoja. Mutta tässä porukassa jossa isot rahat vaihtavat omistajaa on omanlainen ns. totuus. He saavat kiusata, rääkätä, stalkata, observoida, lukea meilit, tarkistaa minne soitan, jne sillä omaavat sen kompetenssin media/internet-maailmasta. Ja pitävät suun supussa ja kaikki tehdään pieni söde virnistys huulilla koska heille elämä on vain sotaa. Ja niin kaunis kääntyy ulkopuolisten silmin joksikin toiseksi eli totuus rupeaa olemaan valetta ja vale totuutta. Ja minä kun tajuan tämän en saa tukea mistään - kuka auttaa realistisesti totuutta katsovaa? Ja naista vielä, vähän kukkahattunaista?
VastaaPoistaEi kukaan, sillä tieto minkä tuotan revitään ja virnistys huulilla se siirretään taas kolmannelle osapuolelle joka saa rahaa. Ja kaikki, jotka ovat kiusanneet, antaneet ylimalkaisia katudiagnooseja saavat rahaa, jenkkiautoja, myötätuntoa ja mediassa tilaa - mutta minä en. En saisi sanoa miten ovat käyttäneet minua rättinä, ottaneet osaamiseni ja siirtäneet omille laupiaille lampailleen, joita tämä raadollinen "valta" ei tarvitse pelätä. Nyt taitaa tutkimuksetkin tähdätä lähinnä siihen, että saavat minunlaiset kriittiset pois alta - tekevät sekä geenitutkimuksia, käyttäytymistutkimuksia ja diskurssianalyysejä, että minunlaiset saamme leimat hyvin varhain (nykyään varmasti dyslektikot ovat sellaisia) jotta he voisi aina sanoa jotain toinen toisilleen jos nousisi häly.
- se on semmoinen, sanovat. -Semmoinen se on, kuulemma.
Ja siihen jää mahdollisuus puhua järkevää. Saa puolustautua vaikka ei ole mitään tehnyt.
HG, en tiedä yhtään mistä puhut.
VastaaPoistaTottakai aina on pomoja ja alaisia ja tottakai perheissä valta voi olla yksillä, ei toisilla. Vallanalaisuus voi saada erilaisia muotoja.
Ja joo, on, yksityisyyskin on poliittista. Minä sain lääninhallitukselta paperin joka koski minua itseäni ja siinä luki, että salainen.
No, eipä se estä minua puhumasta itsestäni ja asioistani jos katson sen tarpeelliseksi. Mutta yleensä katson sen ainoastaan tarpeelliseksi jos voin hyvällä syyllä uskoa että edustan muitakin kuin itseäni ja että puhumisesta voisi olla hyötyä muillekin.
Dyslexia oli käsittääkseni ei-ymmärretty sairaus joskus 50-luvulla, ei enää. Ei sitä pidetty aivoperäisenä kuin korkeintaan sillä tavalla että tuo ei opi tavaamaan eikä kirjoittamaan oikein koska se on vähän hidas kehityksessä.
Nythän sentään ON erityisluokkia kouluissa. Sikäli mikäli kunta päättää että niihin on varaa.
Niin ja näin Euro-vaalien jälkeen voi sanoa vaikka jotain sellaistakin että köyhät meillä on aina keskuudessamme.
Mikään ei muutu.
Muiden elämää saavat pilata vain sen takia, että heitä kutittaa joku asia ja sen selvittämiseksi lietsovat mitä sontaa tahansa, levittävät, juoruavat ja sitten yhtäkkiä tajuavat, että ovat olleet väärässä - kolauttavat olkapäänsä ja aikovat unohtaa - mutta eivät tajua, että ympäristö ei unohda: maine jää.
VastaaPoistaHe saavat kuten syyhynen kissa/koira raapia selkäänsä minne puuhun tahansa, irrottaa jotain joka vaivaa, sen jälkeen he kuittaavat sen pienellä iloisella tokauksella kun jokin asia valkeni mutta eivät siis kanna mitään vastuuta siitä, että saivat toisen elämän aivan rikki: minulla ei ole töitä, en varmasti edes töitä saa, olen saamassa 800 euron eläkkeen ja siinä se on. Mieheni kuittaa sen menemällä selkäni taakse ties minne laskemaan etujaan, piilottamaan bonuksiaan ja kuittaamaan vaan asiat oman narsistisen luonteen kautta: hän on hyväksikäyttänyt ja nyt ei enää tarvitse. Nyt hän tarvitsee 20 vuotta nuoremman, so simple. Ja ympäristö - minun bestiksiä myöten - ovat hänen naamaansa ihastuneita ja uskovat, että olen minä akkana niin paha että näinkin voi tehdä. On siis jotenkin aina minun (naisen) syy, kun mies on tuollainen ja ympäristö noudattaa heti alvariinsa tätä mieskulttuuria, mikäs sen muuttaisi? Emme me siis tässä lännessä ole islam-kulttuuria parempia kun meidän naiset joutuvat näin runtattuna vaan jonnekin, kun narsisti (taitava, söde, samettinen ääni) pääsee näyttämään miten ihana on. Ja minäkin sen luulin; en voinut tajuta että on oikea narsisti koska Haren kirjassa narsistit ovat Sarasvuon kaltaisia mutta tämä ihminen valitsee kaikki ympärilläolevat hyödyn mukaan. Ja minä olin yhtä kaunis kuten tyttäreni, mutta en ole enää. Olen vain lihava ja nyt huonomaineinen; miksi siis. Siksi, että mies antoi sen tapahtua ja nämä ämmät jotka sitä levitti ovat omasta mielestä olleet siihen oikeutettuja. Voi piru sanon.
Piru tätä yhteiskuntaa ja sen alla kulkevia ääliö-valtasuhteita. Ja miehiä: näitä pelkureita, pahanlaisia itseään ja äidiltään saaneita ihailukuvia noudattavia paskiaisia. Olen siis pettynyt elämään Ripsa, niin pettynyt kaikkeen. Kun olisin tiennyt - kukaan ei sano. Minut hylätään vaan.
So simple. Hylätään ja elämä meni.
Eivät edes tajua hävetä: ei.
HG, tämä menee kyllä ohi ja yli minulta.
VastaaPoistaJa sitä paitsi ohi tämän bloggauksen aiheenkin, joka ei ole tällä kertaa se miten ihminen mahdollisesti voidaan tuhota.
En usko että mikään yhteiskunta on demokraattinen, että se siitäkin mahdollisuudesta.
Muutenhan kyllä demokratiasta puhutaankin paljon, siksi minä nuo vaalitkin tuohon otin. Olen pahoillani jos sinua on kohdeltu väärin, hirveän isoa määrää ihmisiä, itse asiassa olisikohan 2/3 ihmiskuntaa kärsii kaiken aikaa, koko ajan, nälästä, taudeista, vammoista jotka syntyvät vankiloissa ja niin edelleen.
Et ole sentään vanki, se on jotain se.
Sinä olet ystävällinen, sen huomaa rivien välistä. Kiitos siitä Ripsa: en niin - mutta en ole elännyt vapaasti ja mitä enemmän halusin kertoa, että en ole enää lapsuuteni ahdistuksessa kiinni sen varmemmin nämä minua kiusaavat pitivät huolen, että sinne joudun takaisin. Kuin olisi ollut heidän kunniansa, että minä en saa olla vapaa. Jos minä olin vapaa ja sanoin, että olen päässyt lapsuuteni traumasta heille nousi niin kova pelko omasta syyllisyydestään kiusaajina (mikä on ihan oikea diagnoosi: kiusasivat nimittäin) ja se on niin suuri asia, että nyt heidän kärsimys rupeaa johtamaan kaikkea keskustelua ja lopulta minun besits joka on lähtenyt mukaan heidän sielunparannustoimintoihin sanoo, että oli pakko ilmiantaa jotkut synnit joista bestis vain tiesi. Oli kuulemma muuten niin paha olo.
VastaaPoistaVoi vittu sanon minä: on varsinainen raukkis: todella superpaska bestikseksi. En ikinä enää edes kuvittele että kaksi naista voisi jakaa mitään todellisuutta. Pitävät huolen, että saavat itse aina ripittäytyä, puhua ja kertoa mutta jos minä (vahvempana, eettisempänä) myönnän minkäänlaisen ns. inhimillisyyden se napataan sadismi ylähuulessa ja lähtevät riepottelemaan ja sen jälkeen kun ovat saaneet pahan aikasekseen eivät muista enää mistä asiat lähti ja miten itse olivat sadisteja - niin sitten sanovat vain että oli tunne kuin olisi hukkunut.
Voi fan. Anteeksi että käytän sinun blogiasi tähän omaan pahaan mieleen. En siis voi ymmärtää ihmisiä mitenkään ja vielä vähemmän aion uskoa heihin tästedes. Sikoja kaikki. Jääkööt - en minä ollut heidän mielipiteitään alkuunkaan halunnut - en milloinkaan. mIksi joku päätti repiä 40 vuotta vanhat asiat, levittää, rikkoa, manata, sorkkia, levittää uudelleen, hyödyntää ja lopulta mässätä asioilla, joiden pyhyys on minulle ollut merkittävä.
Miten alhaiseksi voi suomenruotsalaiset oikein vajota kun menettävät realistisuuden ajan myötä?
Miten voin päästä omasta naivismistani Ripsa. Miten voin päästä tästä koko elämästäni jota en enää halua missään muodossa. En ystäviä, en mitään.
Joo no, olen ehkä sinua vähän vanhempi enkä ole suomenruotsalainen vaikka Vaasassa asunkin.
VastaaPoistaTuohon ihan viimeiseen: jokaisen on löydettävä se alue itsessään jossa voi työskennellä. Sori nyt HG, mutta sinä käytät hirveästi aikaa valittamiseen. Siihen menee energiaa joka on poissa työn tekemisestä. En tarkoita tällä rahaa. 800 euroa on iso määrä.
Se ei oikein siitä parane. Annetut olosuhteet yleensä pysyvät, ellei lähde kokonaan pois.Tunnut olevan kumminkin vapaa, lapset ovat isoja jo, vai ovatko? Silloinhan olet vapaa. Kotonakin voi kääntää selkänsä. Minä tein töitä pitkään, myös palkkatöitä jonkinlaisessa kodin risteyskohdassa (ks. esim, Märta Tikkanen!), ja mitä kaameampi meteli sen paremmin osasin keskittyä. Sitten meni kuulo ja nyt ei oikeasti ole enää mitään hätää.
Paitsi että kissat pitää kuulla, vanhempi on aika kipeä ja usein enemmänkin. Tahdon olla sen lähellä jos se voi huonosti. Se on vähän niin kuin vauva. Kissan kuva on tuossa viimeisimmässä postauksessa.
Nimittäin jos keskityt siihen että sinua kohdellaan väärin niin mihinkään muuhun et voi sitten keskittyäkään. Lue zeniä. Siellä on paljon ihan tavallisia järkeviä ohjeita.
No olet nämä varmaan kuullut ennenkin. Toimi!