Mutta nyt valo on lempeä ja tyyni, ei edes tuule.
Täällä Merenkurkussa sataa harvoin enää kesäisin. Viime kesä oli poikkeus. En tunne ketään vanhaa kalastajaa, mutta epäilemättä he päivittelevät karikoiden yhä kiihtyvää kasvuvauhtia. Jäistä paljastuu yhä uusia kiviä, ne kasvavat jäiden alla talvisin.
Meillä on epäonneksemme pelastuslaitos aivan muutaman sadan metrin päässä ja helikopterit jyrisevät tästä yli miltei päivittäin. Kissat juoksevat parvekkeelta sisälle. Kiinanruusun nuput säikähtävät ja päättävät olla avautumatta juuri silloin.
Sitten kun helle iski, ilmeisesti veneet olivat onnellisesti päässeet saarilleen ja ihmiset asettuneet ja merkinneet merikarttoihinsa uudet karit ja kuumuus oli ainut olomuoto. Sitä kuuntelivat jo seinätkin. Ensimmäinen kukkanuppu avautui.
Ruusu tanssii.
Kun joutuu olemaan sisätiloissa lukuun ottamatta paria vesijumppaa, niin miltei näkee seinien yrittävän avartua ylöspäin, kohti ilmaa. Aivot lopettavat vähitellen toimintaansa, kunnes on pakko luovuttaa: edes lukeminen ei oikein enää onnistu. Mutta aivot ovatkin ne ihmisen kuumin väline, oli kyseessä sitten mikä ruumiintoiminto tahansa. Aivot tekevät työtä jopa nukkuessa, ne ahkeroivat jopa automaattivaihteella.
Malevitš katsoo seinältä niin kuin olisi katsonut aina.
Viime yönä taivas oli jo kylmä. En tiedä miksi sitä sinistä kutsutaan, mutta kyllä taivas oli auki aivan pohjoisnavalle asti. Ajattelin maaseudun ihmisiä ja mietin milloin hilla kukkii, mutta luulen että se ehti kukkia. Viljelijät ovat helteestä iloisia, heitä näkyi television uutisissa vihreiden kasvustojensa keskellä: jyvät eivät ole tyhjiä.
Yritän olla ajattelematta Runebergia ja Saarijärven Paavoa, mutta kyllä minä olen huolissani siitä että Suomella on yhä vähemmän kaupiteltavaa. Että me saisimme vihanneksia ympäri vuoden.
En oikein käsitä miten omavaraisuudesta oli varaa luopua. Pitää mennä kirjastoon hakemaan kirjoja, jotka saisivat aivot ponnistelemaan. Olisin vähän enemmän oman itseni varassa. Sisällä oli vielä toissapäivänä 28 astetta, nyt enää 22.
Lidia katselee menoa pihalla. Sille sitä merkitsevät lintujen sirkutus, ne hyppelevät puiden oksilla ja nokkivat syötävää. Ei se lintua kiinni saisi, vaikka sellainen istuisi eteen, kotikissa. Lidia sanoo Ngao ja Allu MIAU. Aamiaispöydässä mies sanoo kyllä keskustelevansa kissojen kanssa, mutta yksityisesti. Mitä ne sitten kiljuvat? Mitä minä nyt olen tehnyt?
Saisi sataa.
Onpa hieno Malevits! Onko kirjahyllykin dyykattu roskiksesta?
VastaaPoistaMalevits on mainittu - siis tämä Punainen neliö - kaikissa alan teoksissa. Kelpais varmaan Turkuunkin.
VastaaPoistaJoo kirjahylly ei ole dyykattu, vaan se on isoisäni oletettavasti 20-luvun lopussa rakentama kirjahylly, jossa on hänen omistamansa Suomen kansalliskirjasto -teossarja - tai, kuten näyttää osa siitä, koska joku aina lukee jotain opuksista.
Ajankohtaa arvelen sen takia, että koristereunus on massatuotanto-jugendia. Sen sijaan lipastonnupit ovat aitoa suomalaista talonpoiskamaa.
Näkyy ylähyllyllä olevan lähettämästäsi paketista peräisin oleva Neuvostoproosaa-teoskin.
olipa ihana teksti, ripsa! siis todella! laitetaan tähän vielä kolmaskin huutomerkki ! vaikka niiden kanssa yleensä kitsastelenkin.
VastaaPoistaarvaas mitä minä suren. sitä että perinteinen heinäseipäiden teko on hävinnyt. ja niiden mukana ladot.
vanhoja aikakauslehtiä selaillessa yksi toistuvista kesäaiheista on heinänteko maalaismaisemassa. vanhimmissa kuvissa väki vauvasta vaariin hikoilee heinäpelloilla viikatteiden, hankojen ja haravoiden kanssa. vähän myöhemmin kiertävät sarkojan haravakoneet, niittokoneet ja kumipyöräkärryt hevosten vetäminä. 60-luvulle tultaessa tapahtuu varsinainen muutos: hevoset korvataan traktoreilla ja viikatemiehet paalauskoneilla.
kuvat julistavat kansan uskoa tekniikkaan ja tulevaisuuteen, ja niissä näkyy maan teollistuminen ja teknistyminen. samalla ne kertovat kovasta työnteosta, joka väistämättä kuului kansan enemmistön kesään, asuihan suuri osa väestöstä maaseudulla.
tällä vuosituhannella kesäkuvatkin ovat muuttuneet. heinäntekoa ei näy enää missään. valkoiseen muoviin käärityt heinäpaalit on järjestetty siisteihin riveihin peltojen päihin. historiaan ovat jääneet heinäseiväsrivistöt ja peltoaukeita yhdistävät latorivit. oikeastaan koko heinänteko on historiaa. heinäpaalit syntyvät koneiden rattaissa niin nopeasti, ettei kaadetun ja kuivuvan heinän tuoksukaan tunnu enää missään.
mitä kuvalehtien tarinat sitten kertovat nykyajan kesänvietosta? heinäpeltojen sijasta kuvissa näkyvät jazzfestivaalien ja rockkonserttien kaljateltat, taidenäyttelyiden ja oopperajuhlien viinipöydät. kuvien yksityisempää antia ovat veneeseen tai hirsihuvilaan ahtautuneet ihmiset, jotka lataavat pattereitaan, jotta syksyllä jaksaisi taas aloittaa uuden kielikurssin, palata kuntosalille ja ennen kaikkea jotta jaksaisi palata vakavaan arkielämään uuvuttavine aikatauluineen.
ps. voivatko muuten ladot olla 'latoriveissä'? minusta voivat, mutta kalevi saattaa olla eri mieltä.
Ilo lukea tekstisi ja päästä tutustumaan ajatusmaailmaasi.
VastaaPoistaMitä, kivetkö kasvavat? Kiinanruusun nupun pidättäytymisen uskon, sehän on orgaanista luontoa, mutta että kivikin tekee jotain? Johan nyt :)
Ihastuttava, tunteita herättävä kirjahylly. Kaunis.
Kissojen kieli ja ääntely - hmm... Siinäpä riittää tutkimista ja miettimistä!
Kuumaa meilläkin peltikaton alla mutta ostimme liikuteltavan jäähdyttimen. Se toimii.
Kemira myytiin jenkeille ja vaikka on tarkoitus siirtyä luomuun niin se on kallista puuhaa kokonaisen maan kannalta. On siis vielä pakko elää vähän vanhan mallin mukaan koska omavaraisuus on hyvin pienestä kiinni. Ja myynnin mukana meni kaivos, josta sitä tuiki tärkeää peruslannoitetta saa ja sitä ei löydy mistä vaan. Oliko fosfori tai vastaava. Mutta de nada sanoi joku, oli kuulemma hyvä kauppa koska saimme jotain joka kuulosti hienommalta. Ajattelematta sitä, että no - mitä nyt sitten kotimaan talousmenojen osalta tarkoittaa taas jälleen askel väärään suuntaan. Sitä ei mietitty ja sen takia väittelyt ovat aina kiinni siitä, pitääkö Roosin vai juutalaisten näkemystä maailmasta oikeutettuna. PItääkö jotain tehdä vai ei ja kenen pitää.
VastaaPoistaMinäkään en pidä väkisin kouluttamisesta eli aivopesusta mikä yleensä seuraa siitä, että halutaan ruveta kuten BF Skinner (ja muut vanhat sotaakäyneet edelleen hysteeriset ukot) vähän laittamaan asiat kohdalleen ja paikoilleen. Ettäs tiiätte, sanovat.
Mutta se, että maailmassa eletään nyt ilman kolme ruoka-ateriaa (think tank e2 mukaan maailmassa köyhyys kasvaa niin, että ruokaa on enää yksi lautanen per päivä n. 900 miljoonalle ihmiselle. Kyse on silti siitä, voiko sitä ja pitääkö siihen enää varsinaisesti ainakaan rahalla mitään tehdä koska se ei ole osoittautunut järin järkeväksi viimeiset 40 vuotta).
meri, minä olen ollut kyllä heinätöissä niin pienestä kuin muistan. Lapsille oli omat pienemmät haravat ja heidänkin työpanostaan tarvittiin, ainakin pomppimaan heinäladossa heiniä tiiviimpään kasaan.
VastaaPoistaEnsimmäinen muistoni pellosta on hyvin varhainen, olen ollut melko varmasti alle 2-vuotias. Minut oli kääritty viltteihin, kuu paistoi ja nukuin ruiskuhilaan alla.
Rita, oikeasti olen kuullut tuon kivien kasvamis-jutun myös ihan pienenä, kun perhe asui Lappajärven rannalla. Lappajärvellä oli vielä silloin muutama ammattikalastaja ja muikkua oli paljon.
Moottoriveneitä kolisi kiviin vähän väliä, mutta niin kolisee täälläkin.
H.G., Kemiran tuotteiden suhteen olen aina ollut vähän epäileväinen. Ei muuten mutta tuntuu siltä että viimeistään 80-luvulla viljelijät alkoivat panna fosfaatteja pelloille vähän raskaalla kädellä ja Itämeri on viittä vaille kuollut. Se kun vie hapen vesistä valuessaan pelloilta.
Sen sijaan pienviljelys oli sikäli järkevää, että (ainakin 50-luvulla minkä ajan muistan parhaiten) kyläkunta voi suunnitella isommat työt yhdessä ja semmoinen voi olla vaikka syksyinen lannanajo navetoista.
Naiset taas kuurasivat navetan samalla.
Ei tarvittu yhdellä perheviljelmällä 40 lehmää ja mitä nyt on paljon varmaan ylikin.
Mutta totta tuo, että yhtäkään lautasta ei monin paikoin enää maapallon ihmisten päivällisillä näy. Tai siis lautaset alkavat olla tyhjiä ja pysyä tyhjinä.
Lukekaas Keksin eli Sarin juttu uusista nikseistä siirtolaisiksi pyrkiviä afrikkalaisia kohtaan! Tuossa se on sivupalkissa.
Tuo Malevits huvittaa. Toi mieleen mietteeni, kun ensi kertaa kävin Kiasmassa. Kirjotin ylös matkapäiväkirjaan, "enpä tiennytkään että papan pajantausta on taidekokoelma, samanlaisia ruostuneen raudan kasojahan siellä on".
VastaaPoistaEi maalla enää 60-luvun puolivälin jälkeen ole ollut työväkeä mihinkään "kansallisromanttiseen". Jos joku nykyään tarvitsee työvoimaa maatalouteen, kuten mm. vihannesviljelijät, he joutuvat turvautumaan virolaisiin ja ukrainalaisiin.
Ei suomalainen työtön kouluttaudu edes maatalouslomittajaksi, työ on liian raskasta ja likaista.
Omavarainen tämä maa ei ole ollutkaan enää vuosiin, mutta kaiken ruuan ostaminen merkitsisi kyllä kauppataseessa isoa lovea täytettäväksi.
HannaH, kun olin Lapissa sen ainoan kerran kun ikinä olen ollut, niin luin paikallislehdestä, että jos maastossa on marjoja tai sammalta, niin työtön on velvoitettu keräämään niitä, olletikin että työn palkka on verotonta.
VastaaPoistaMietin tässä että mahtaako laki olla edelleen voimassa...
Ovatko nuoret ihmiset laiskoja? Ei muuta kuin siistejä (lue: nuuduttavia) sisätöitä?
Ei kai se Lappi vielä ole Suomesta irtaututunut? Joten taisi olla paikallislehden lakikirjaa vain.
VastaaPoistaParempihan se on, että jos koulutusta on hankkinut ja saanut, että sitten ottaa vastaan vain siihen sopivia hommia. Olisihan se muutoin tuhlausta.
Asia kun ei ole millään lailla yksinkertainen. Ei edes niin, että pakkotyön teetättäminen olisi työvoimaa tarvitsevalle jokin ilon aihe. Eihän se sitä ole.
Joo, kuuluu Suomen Lappi Suomeen ja tuo työttömyyspykälä oli vuodelta 1969, eli suht. uusi, mutta epäilen että sitä sovellettaisiin käytäntöön missään.
VastaaPoistaPaikallislehden toimittaja oli lakitekstin vain sattunut löytämään.
EI ole mitään järkeä siinä, että Thaimaasta rahdataan tänne hillan ja puolukan poimijoita, kun paikat ovat pullollaan työttömiä.
En tarkoita pakkotyötä, tarkoitan sitä, että jossain Saksassa sekä jäkälät (eivät sammaleet) ja Suomen puhtaat ja erittäin aromikkaat marjat ovat oikeasti suosittua juhlaruokaa.
Sen verran olen maalla asuessani ja emäntien ja isäntien kanssa puhuessani tehnyt epävirallista tutkimusta, että tuommoiset alle 35-vuotiaat eivät mene mettään hyttysten ja käärmeiden ruuaksi.
Maallakin on vieraannuttu siitä ruuasta joka kasvaa aidan takana. Puolukan poimiminen poimurilla on helppoa, eikä putsaaminenkaan ole vaikeaa, hillan poimiminen on hikistä hommaa ja suot on tunnettava, muuten näkki syö.
Puhumattakaan sienistä, jotka ovat herkkujen herkkua, eikä ole pakko poimia valkoisia kärpässieniä tai myrkkyseitikkiä.
Pitäisi olla jonkinmoista positiivista tiedotusta tästä. Tiedän että moni isäntä ja emäntä tienaa vuoden kahvirahat ja paljon ylikin.
Jakelukanavatkin ovat järjestämättä. Takavuosina Valio oli mukana ja homma toimi, nyt Valio on tainnut perääntyä ja koko VIENTItuote on vähän niin ja näin.
Tarkoitan että siitä tulisi oikeasti rahaa. Siis Suomelle. Ynnä mainetta!
ripsa
VastaaPoistaSiis tarkoitat Kansalliskirjastoa etkä Kansallista elämäkerrastoa? Mitä teoksia siihen kuuluu.
meri
Ilon latoriveistä suon sinulle kernaasti, vaikka eivät ne ladot ylipäätään riveissä olleet, kuten monesti aitat. Latomeri on sitten toinen juttu. Siinä en väärinkäsitystä katso läpi sormien.
Tarkkaan ottaen Suomen kansalliskirjallisuus, 15-osainen järkälerivi. Siis Kalevala on eka ja taitaa jokunen Sillanpää olla viimenen. Julkaisu on aloitettu 1932.
VastaaPoistaJoo, meri, täällon latomerta edelleen ja kaukana ne kyllä on riveistä. Aittarivistöjä ei ole kyllä myöskään, paitsi rannikon kalastajakylissä, mikäli niitä nyt joitakuita on säilynyt.
Mutta kai ne ovat kalamajoja tai venevajoja.
Käsittääkseni jossain päin Etelä-Pohjanmaata on osaa latomerta suojeltu ja viljelijät kiristelivät hampaitaan. Ovat noiden hirmuisojen traktoreiden ja puimureiden tiellä.
Jostain latoja on tietysti purettu ja dinosaurusten munat ovat riveissä peltojen laidoilla, lähellä peltoteitä.
Vuosikymmen pari sitten oli vielä AIV-aumoja siellä täällä, vieläkin näkyy niitä torneja jossain, mutta kyllä ne munanmuotoisiksi nykyään paalataan.
Sen sijaan joku isäntä/emäntä on saattanut olla niin paljon pedantti että on koonnut seipäät rivistöiksi kuin missäkin sankarihautausmaalla...
Totanoin
VastaaPoistaPohjanmaan lakeuksilla ladot olivat tulvien aikaan kuin meressä. Siitä latomeri.
Jep. Ja sitä paitsi tämä on kaikki vanhaa merenpohjaa. Eikä niin kamalan vanhaakaan, maa nousee nopeimmin kuin missään maapallolla tässä kohti. Siis Kyrönmaanjokilaaksossa, vaikkei tässä mitään laaksoa missään näy.
VastaaPoistaJos vanhatisännät muistavat sen meren vielä? Ylimuistoista aikaa?
Nyt sataa tihuuttaa. Viimeinkin. Yli kahteen kuukauteen ei ole tullut kuin muutama pisara. Ruoho on jo ruskeaksi kulottunutta.
VastaaPoistaKesäterveiseni täältä Ripsa sinulle.
VastaaPoistaHieno kirjoitus, kuten Meri jo kirjoitti.
Olisipa mukavaa jäädä blogiin rupattelemaan, mutta on taas pakattava kimpsut ja kampsut autoon ja laskeuduttava maatiaiselämään.
Sen verran noista heinäseipäistä, että meidän mökkinaapuri nostalgisoi tietoisesti, niittää pihanperäänsä joka kesä. Heinät riittävät parille seipäälle, joten minäkin voin ihailla niitä.
Muutoinhan peltojen reunat ovat nyt täynnä muovipyörylöitä, seipäitä ei enää tarvita.
Sääli toisaalta. No, seipäille moni on keksinyt uusiokäyttöä jos jonkinlaista.
Suloista kesää kaikille!
Noora, me kutsutaan muovipaaleja dinosauruksen muniksi. Tieteiskirjallisuus on täällä totta!
VastaaPoistaKyllä heinäseipäitä näkyy siellä täällä vieläkin, semmoisilla pienillä tilkuilla. Niillä saa niityn kätevästi leikatuksi, se nimittäin pitäisi kerran tai kahdesti kesässä niittää, että kukkisi hyvin eikä sammal ottaisi valtaa.
Meillä mökillä käytettiin pihan ruohonleikkurina lampaita, kaksi niitä oli. Toimivat erinomaisesti!