Kuivat lehdet rapisvat kivasti. Minä ostin pientä kissan jalkapalloa Ninnille. Se osaa kuljettaa halkapolloja oikein hyvin, kolme palloa se on jo hukannut. Tässäasunnossa on varmaankin jokin musta aukko jonne ne menevät, kun löydä niitä. Paras jalkapalloiluaika on yöllä.
Anita, Lidialla on samantapainen tausta kuin Ninnillä ja kumpikin ovat neiti/rouvakissoja. Todennäköisesti eksyneitä kodeistaan.
Rudin ja Allun tullessa huomattiin että oli hyvä kun kissoja oli kaksi, ne saivat painia. Tosin ne olivat poikia kumpikin, asuttiin maalla ja ne metsästivät ruokansa.
Lidia alkaa vasta nyt, 1.5 vuoden kuluttua löytymisestään, alkanut sopeutua meihin muihin. Se pelkää kovia ääniä. Mutta se on äärettömän hellyyden kipeä ja hirmuinen linssilude kuten tuosta viimeisestä kuvasta näkyy.
Kamerassa pitäisi olla moottoriperä, että ehtisi saada enemmän noita syöksyjä ja hyppyjä. Taisin kutsua kiekon pelaamiseksi, koska olen itse pelannut lapsena jääkiekkoa, mutta ehkä tuo on enemmän jalkapalloa. Tai käsipalloa.
Nyt pitää imuroida yläkerrasta lehtien jäänteet...
Suloinen neiti tuo Lidia! Taidan laittaa äidin Pekka-kissan kuvan sivulleni, kunhan ennätän. Eli on minulla siis vielä varakissa. Ja milloin äidistä aika jättää, Pekka tulee sitten meille, vaikka aivan varmahan näistä eloasioista ei voi olla. Mikä lie :)?Silmäni osuvat usein paikallisen sanomalehden eläinpalstalle. Miten juuri tuleekin huomattua ne ilmoitukset, missä kissanpentuja annettaisiin hyvään kotiin.
Tuosta alemmasta jutustasi tulee mieleen ystäväni M, joka saa joskus ohjaaja kipinän kameransa kanssa, ja kuvaa silloin kaikkea mahdollista. Viime kesänä keräsin kaikkea mahdollista hänen linssinsä eteen. ( Myös nukkeja jne. kuvatarinoiksi.) Kyllä naurua piisasi
Noora, sinähän tiedät että Pekkakaan ei ole mikä tahansa kolli vaan hyvä ja iso isäntä! Juuri meidän Allu-isäntä nyt kyllä karjuu. Kun ymmärtäisi että mitä hän tahtoo sanoa.
Mutta tuntuu olevan muuten ihan mukana ja pää toimii, vaikka diabetes varmasti kyllä tekee joskus kipeäksikin.
luin juuri yhdestä blogista kaksiosaisen kertomuksen "kuinka catnappasin löytökissan". itse asiassa tarina ei ole ihan vielä loppuunkerrottu - se jäi roikkumaan pelottavan jännittävään cliffhangeriin. kolmas osa, tule pian! http://ta-miit.blogspot.com/
kissa- vai koiraihminen, kas siinä pulma, vai onko? eikä mitä, kissa tietysti.
Se vain ei ollut ihan koira, vaan Labradorin noutajan ja kojootin risteymä ja ulvoi taatusti lujempaa kuin Allu ikinä pystyy!
Sen nimi oli Alexander Nevski, ihan vain Eisensteinin filmin ja Prokofjevin musiikin ja Peipsijärven taistelun vuoksi. Sillä oli ankarat olot kommuunissamme, koska Volodja, naapurin koira, pääsi pihallemme bambu-metsikön kautta, ja tyrannisoi pikkuista Aleksia. Alex sitten kaivoi aidan alta kolon ja karkasi ja jäi auton alle, kuoli.
Talon ympärillä oli aita, koska takapihalla asusti vuohi. Se tosin oppi hyppäämään yli kaksimetrisen aidan yli ja rankkuri puhisi.
Kissoja oli jo silloin, olisikohan ollut kolme-viisi, riippuen natu-kissojen määrästä. Meidän oma kissa, valkoinen pitkäkarvainen Bakunin putosi kerran kultakalalampeen (siis hyvin kirkasvetiseen luonnonlampeen) ja oli nolo ja laihaluikero pitkään, eikä mennyt enää lähellekään kaloja joiden perkeitä se kyllä söi, kun ruokana oli kalaa ja sitä oli usein.
Kojootti-koira on hieman erityistapaus. Se oli täynnä energiaa kun lähdettiin viikonlopuiksi vuorille. Sitä en ole käsittänyt vieläkään miksi ainakin täällä nuoret opiskelijatytöt ottavat noita hirven kokoisia kauhistuttavia murisevia petoja tänne betonikolossiin.
Ne haukkuvat kumeasti niin että louskutus kuuluu koko korttelissa.
Kuivat lehdet rapisvat kivasti. Minä ostin pientä kissan jalkapalloa Ninnille. Se osaa kuljettaa halkapolloja oikein hyvin, kolme palloa se on jo hukannut. Tässäasunnossa on varmaankin jokin musta aukko jonne ne menevät, kun löydä niitä. Paras jalkapalloiluaika on yöllä.
VastaaPoistaAnita, Lidialla on samantapainen tausta kuin Ninnillä ja kumpikin ovat neiti/rouvakissoja. Todennäköisesti eksyneitä kodeistaan.
VastaaPoistaRudin ja Allun tullessa huomattiin että oli hyvä kun kissoja oli kaksi, ne saivat painia. Tosin ne olivat poikia kumpikin, asuttiin maalla ja ne metsästivät ruokansa.
Lidia alkaa vasta nyt, 1.5 vuoden kuluttua löytymisestään, alkanut sopeutua meihin muihin. Se pelkää kovia ääniä. Mutta se on äärettömän hellyyden kipeä ja hirmuinen linssilude kuten tuosta viimeisestä kuvasta näkyy.
Kamerassa pitäisi olla moottoriperä, että ehtisi saada enemmän noita syöksyjä ja hyppyjä. Taisin kutsua kiekon pelaamiseksi, koska olen itse pelannut lapsena jääkiekkoa, mutta ehkä tuo on enemmän jalkapalloa. Tai käsipalloa.
Nyt pitää imuroida yläkerrasta lehtien jäänteet...
Kissojen ystävät Ripsa ja Anita
VastaaPoistaSuloinen neiti tuo Lidia!
Taidan laittaa äidin Pekka-kissan kuvan sivulleni, kunhan ennätän.
Eli on minulla siis vielä varakissa. Ja milloin äidistä aika jättää, Pekka tulee sitten meille, vaikka aivan varmahan näistä eloasioista ei voi olla.
Mikä lie :)?Silmäni osuvat usein paikallisen sanomalehden eläinpalstalle.
Miten juuri tuleekin huomattua ne ilmoitukset, missä kissanpentuja annettaisiin hyvään kotiin.
Tuosta alemmasta jutustasi tulee mieleen ystäväni M, joka saa joskus ohjaaja kipinän kameransa kanssa, ja kuvaa silloin kaikkea mahdollista. Viime kesänä keräsin kaikkea mahdollista hänen linssinsä eteen. ( Myös nukkeja jne. kuvatarinoiksi.)
Kyllä naurua piisasi
Noora, sinähän tiedät että Pekkakaan ei ole mikä tahansa kolli vaan hyvä ja iso isäntä! Juuri meidän Allu-isäntä nyt kyllä karjuu. Kun ymmärtäisi että mitä hän tahtoo sanoa.
VastaaPoistaMutta tuntuu olevan muuten ihan mukana ja pää toimii, vaikka diabetes varmasti kyllä tekee joskus kipeäksikin.
ripsa, anita ja leonoora
VastaaPoistaluin juuri yhdestä blogista kaksiosaisen kertomuksen "kuinka catnappasin löytökissan". itse asiassa tarina ei ole ihan vielä loppuunkerrottu - se jäi roikkumaan pelottavan jännittävään cliffhangeriin. kolmas osa, tule pian! http://ta-miit.blogspot.com/
kissa- vai koiraihminen, kas siinä pulma, vai onko? eikä mitä, kissa tietysti.
Meillä on ollut koirakin, Ameriikassa.
VastaaPoistaSe vain ei ollut ihan koira, vaan Labradorin noutajan ja kojootin risteymä ja ulvoi taatusti lujempaa kuin Allu ikinä pystyy!
Sen nimi oli Alexander Nevski, ihan vain Eisensteinin filmin ja Prokofjevin musiikin ja Peipsijärven taistelun vuoksi. Sillä oli ankarat olot kommuunissamme, koska Volodja, naapurin koira, pääsi pihallemme bambu-metsikön kautta, ja tyrannisoi pikkuista Aleksia. Alex sitten kaivoi aidan alta kolon ja karkasi ja jäi auton alle, kuoli.
Talon ympärillä oli aita, koska takapihalla asusti vuohi. Se tosin oppi hyppäämään yli kaksimetrisen aidan yli ja rankkuri puhisi.
Kissoja oli jo silloin, olisikohan ollut kolme-viisi, riippuen natu-kissojen määrästä. Meidän oma kissa, valkoinen pitkäkarvainen Bakunin putosi kerran kultakalalampeen (siis hyvin kirkasvetiseen luonnonlampeen) ja oli nolo ja laihaluikero pitkään, eikä mennyt enää lähellekään kaloja joiden perkeitä se kyllä söi, kun ruokana oli kalaa ja sitä oli usein.
Kojootti-koira on hieman erityistapaus. Se oli täynnä energiaa kun lähdettiin viikonlopuiksi vuorille. Sitä en ole käsittänyt vieläkään miksi ainakin täällä nuoret opiskelijatytöt ottavat noita hirven kokoisia kauhistuttavia murisevia petoja tänne betonikolossiin.
Ne haukkuvat kumeasti niin että louskutus kuuluu koko korttelissa.
Kohtalonsa köynnökselläkin.
VastaaPoistaJoo, mutta kohtalonköynnös pudottaa lehtensä talveksi. Että ei Lidia tuoreita lehtiä jahtaa.
VastaaPoistaTuo on se sama kohtalonköynnös, josta lähetin sulle aikoinaan yhden rönsyn. Onko se sinulla vielä tallella? Vai lähetänkö uuden?
Tuo pitää leikkoa silloin kun uusia silmuja rupeaa tulemaan.
Lähetä uus. Olis mukavaa lakastua yhdessä elämän pitkinä talvina.
VastaaPoistaNjooh, se on sitten kun joskus tammi-helmikuussa alkaa olla kasville tarpeeksi valoa silmujen kasvattamiseen.
VastaaPoistaMuistaakseni niistä sulle lähettämästäni kahdesta vain toinen lähti kasvamaan, eli täytyy katsoa että niita juuria on tarpeeksi.
Tämä on puolestaan rönsy ystäväni Piparin kohtalonköynnöksestä. Ei tarvita muuta kuin aurinkoa ja vettä, ettei kuihdu niin se jo vuoden päästä kukkii.
Hmm. Sinähän voit hankkia vaikka jääpallomailan ja pelata palloa kuivuneilla lehdillä, kun et kummiskaan hanki kissaa.