Aluksi kivet ovat mustalla alustalla aloillaan. Kiviä voi heitellä vaikka museon takana olevaan mereen eikä meri ole siitä millänsäkään.
Sitten tapahtuu huijaus. Irma Optimistin käsissä kivet muuttuvat paperiarkeissa joiden keskellä on musteläiskä.
Paperiarkit suoristuvat narulla. Esittäjä voi olla kotiäiti jolla on Suuri Tehtävä.
Kaikki musteläikkäpaperit, kymmenen, ripustetaan narulle.
Irma Optimisti vetää sakset puseron alta ja leikkaa läiskät pois. Pukee arkit kaulaansa kauluriksi.
Valkoiset kaulurit riisutaan ja lasketaan maahan. Valmiita mihin?
Museo voi poimia saksitut musteläiskät ja kätkeä ne kokoelmiinsa. Siinä on muisto siitä, miten metamorfoosi tapahtuu. Tapahtuma piti toistaa kymmenen kertaa, jokainen vaihe erikseen, koska kiviä oli kymmenen.
Miksi? Siksikö että meillä on kymmensormijärjestelmä? Siksi että kaikki on kerrottava kymmenellä, sadalla, tuhannella ja miljoonalla ja niin edelleen. Sitten numerot käsittävät jo koko universumin ja siitä tulee käsitettävä, kunhan vain Irma Optimisti jaksaa toistamista tarpeeksi kauan. Kapitalismi ehtii kuolla.
Ulkona lievästi lainehtiva meri jää tässä toissijaiseen asemaan. Aina se ei ole, olen nähnyt joskus videopätkän, jossa Irma Optimisti soutaa veneellä tai jollalla. Siinäkin tapahtui jotain, mutta kiviä ei näkynyt. Jos kiven heittää esimerkiksi jättiläinen tarpeeksi kovaa, niin veneen pohjaan tulee reikä.
Kivi on mennyt läpi maankuoren, noussut ylös Kiinassa ja jatkaa menoaan avaruuteen. Nyt jäljelle ei jää paljon. Kysymys on siitä, millainen voima lähtee jättiläisestä, joka ei ole Irma Optimisti.
Mutta täällä ollaan suojassa tuulelta ja mereltä ja hissillä pääsee yläkertaan. Siellä on seinillä kuvia ja lattiassa veistoksia.
Mielennkiintoinen kirjoitus tästä taiteesta, kiitos Ripsa!
VastaaPoistaMarja-Leena!
VastaaPoistaOnko teillä siellä Vancouverissa ryhmiä, jotka tekevät performanceja? Don DeLillo käytti sanaa Body Artist, joka on ehkä vähän eri asia. Tai en minä tiedä.
Tämä kirjoitussarja ei taitanut loppua vielä...
Performance art/taidetta on aika paljon täällä, joskus myös body art. Itse en ole niin perehtynyt siihen.
VastaaPoistaPidän silmällä lisää tätä sarjaa, Ripsa!
Nyt kun sattuu olemaan että meillä täällä Vaasassa on useampia näitä juttuja, niin täytyy miettiä mitä ne ovat.
VastaaPoistaMinä pidän oikein kovasti siitä, että rikotaan rajoja, että mennään kuvataiteen puolelta musiikkiin ja sieltä näyttelemiseen, sieltä tanssin suuntaan ja niin edelleen. Sen lisäksi esittäjä on itse sekä suunnittelija että tekijä useimmiten.
Joskus on kokonainen ryhmä ja sellaista seuraa kuin näytelmäkappaletta. Sitten ovat vielä videot, joita niitäkin voi osittain kutsua performansseiksi.
Minäkin seuraan, Marja-Leena, sinun kokeilujasi kameralla ja muilla medioilla, olet tainnut käyttää kopiokonettakin aina joskus. Ja on kivaa kun panet niitä blogiisi!
Täytyy todella perehtyä tuohon sinun tapaasi tehdä vähän tarkemmin. Nyt kun tuli puheeksi, niin olen varmaan puhunut liian vähän töistäsi ja ansaitsisit todella palautetta!