Tuntemattomia alueita

Tuli juuri uusi Kaltio, Oulussa ilmestyvä kulttuurilehti. Pidän siitä sen vuoksi että se on niin perinpohjin monikulttuurinen lehti. Sitten siinä on tuo pohjoinen ulottuvuus, jota en tunne.

Nyt luen Pasi Pikkupeuran pitempää juttua Valkea täplä, joka kertoo Kuolan niemimaan saamelaisista ja heidän häviämisestään. Stalin on alun perin ollut asialla tietenkin. Sitä on vaikea olla ajattelematta. En pidä siitä että saamelaiset jäävät sivulauseeksi ja vain sen vuoksi että heitä on niin vähän. Kansanedustajat eivät antaneet kunnollista selitystä siihen, miksi yhden kansan oikeuksia ei vieläkään voitu panna toimeen. Saamelaiset ovat siis kansa joka asuu muun muassa Suomen alueella.

Olin viime viikonlopulla reissussa, pari päivää Tampereella. Entisestä opiskelukaupungista alkaa tulla eksoottinen. Olin yötä Pispalan takana, näin paikkoja joissa en ole käynyt vuosikymmeniin. Kuulin uutisen että Hämeenkadusta tulisi kävelykatu. Jos niin käy, niin tamperelaiset saavat olla onnellisia, heidän ei tarvitse aivan yhtä paljon kärsiä kevätpölystä kuin meidän täytyy. Täällä kun autoilla on melkein ihmisoikeudet.

Muistin yhden varhaisen aamun kaukaisena kevätpäivänä kun kävelin alas Pispalasta tyhjää katua. Olin ollut yökylässä ystävän luona hellahuoneessa, vaikka olisi yhtä hyvin voinut olla Amurissa tai Tammelassa. Kun lähdin tulemaan harjua alas edelleni lähti juoksemaan jostakin ilmestynyt rusakko, joka juoksi siksakkia edelleni melkein Mustalahden satamalle asti. Sitten se ilmeisesti sai vainun syötävästä ruohosta, koska paineli pensaisiin siitä.

Omituinen yöllinen kohtaaminen ei tietenkään ollut sattuma vaan välttämättömyys. Tampere oli ensimmäinen isompi kaupunki jossa olen asunut, ja rusakon tapaaminen oli sykähdyttävä asia. Maalla isoäidin luona rusakoista olisin puhunut vain tulppaaninsipuleiden tuhoajina. Siinäkin oli erilaista ilmaa. Serkku väitti että sipulit söi mäyrä.

Joka tapauksessa elämää Suomessa on kaupungeissakin. Politiikkaa on tullut sekä radiosta että televisiosta viikon verran. Ennen vaaleja eduskunta päätti olla allekirjoittamatta edelleenkään saamelaisten oikeuksia maahan, kieleen ja kulttuuriin – mutta kun YK:n alkuperäisväestön määritelmien mukaan sillä väestöllä on oltava oikeus omaan maahan, niin päätöstä ei voida tehdä. Kun alkuperäiskansojen oikeuksien ratifioinnissa pitää hyväksyä koko määritelmä.

Pikkupeuran pitkässä artikkelissa kerrotaan että Suomen Talvisodan jälkeen propagoitiin Kuolan liittämisestä Suomeen. Professori Jalmari Jaakkola näkyy olleen asialla jo 1941. Artikkelista selviää että ihmiset ja elinkeinot ovat mennyttä. Tätä lukiessa tuntuu käsittämättömältä että venäläisten hävitystyö on ollut niin täydellinen.

Kun tässä asun Unescon maailmanperintöalueen laidalla, niin omituisin tieto on se, että Kuolan saamelaisalueelle on perustettu Unescon suojelema luonnonpuisto. Täältä olisi Kuolan saamelaisten maille pitkä matka, kulttuurisesti se on todennäköisesti liian pitkä. Eikä sinne olisi asiaa muutenkaan, kun ei osaa venäjää, ei osaisi kulkea. En tiedä mitä tätä juttua lukiessa voisi sanoa. Olisiko saamelaisväestö ollut onnellisempi Suomen valtion alaisuudessa?

On minulla muutakin aktuaalista surtavaa. Viron kalasääskipesät ovat taas netissä nähtävillä, täällä ja myös maan toisella reunalla, ja sitä myötä olen aloittanut uudestaan sen pohtimisen, miksi sääksien pitää muuttaa ja aivan yksin, kun siitä seuraa ongelmia. Kun linnut ovat hädissään, hätä tarttuu helposti ihmiseenkin.

Sääkset niin kuin ihmisetkin elävät mielellään saman kumppanin kanssa, mutta ne eroavat talvehtimismatkoillaan eikä ole takuuta siitä, pääsevätkö kumppanitkin takaisin. Aivan niin kuin evoluutio olisi loppunut kesken näiden hienojen lintujen kanssa. Ne näyttävät egyptiläisten hautamaalausten Horus-jumalalinnuilta. Jokainen sääksi, jota olen tarkkaillut on ollut erilainen persoonallisuus. Niillä on selvästi omat luonteensa. Mutta sillä ei taida olla mitään tekemistä evoluution kanssa, koska meissä kaikissa on variaatioita.

On kai sentään mahdotonta, että sääksillä olisi kulttuurievoluutiota? Eihän se toimi edes ihmisten suhteen. Muuten säälimätön terrori pieniä eläjiä kohtaan olisi loppunut jo aikaa sitten. Miksi maailman saamelaisilla ei vieläkään ole omaa valtiota ja määräysvaltaa omiin asioihinsa?

Kevät etenee. Ei taida auttaa kuin toivoa kaiken kuitenkin muuttuvan paremmaksi. Sääksistä joku pari aina onnistuu kasvattamaan muutaman poikasen. Ihmisille soisi omia pesiään samalla lailla, että voivat olla rauhassa keskenään ihmisiä. Kuolasta etelään Karjalassa on vielä kielipesiä, joissa ihmiset voivat oppia karjalaa. Suurin osa pesissä käyvistä on lapsia. Olisi hyvä niille ihmisille, ja meille myös, että Kalevalan kielestä jotain säilyisi. Siellä on alue jonka nimi on Kalevalan piiri.

Ei säilyttämisessä ole kyse nostalgiasta vaan siitä, että ilman juuri sellaista konservatiivisuutta olisi paljon vaikeampi muistaa. Omat juuret ovat tärkeitä ja lähisuvulle tietenkin yhtä lailla. Lähisuku vaikuttaa meihinkin.

Linnut, linnut

Ei ole ollut juuri pakkasöitä vielä. Eilisilta oli kirkas, mutta ei tuullut. En olisi tajunnut pakkasta vaikka sitä olisi ollutkin. Mutta tähän aikaan vuodesta tuuli lämmittää ilman. Vaikka sitten tuulisi Jäämereltä.


Maa on lämmin, samoin Itämeri. Tässä Merenkurkussa on aika vähän vettä, enemmän kiviä. Eilen illalla pari talitinttiä tuli koputtelemaan parvekkeen ikkunaa. Ne tekevät niin joka syksy. Yleensä ne koputtavat ennen kylmiä. Tietävät ennen kuin ihmiset milloin ilma on muuttumassa.


On jo viikkoja siitä kun viimeiset isojen lintujen aurat menivät tästä ohi. Toivon että talitintit eivät ole oppineet tyhmää tapaa huvittaa itseään pelkästään syömällä, mutta talipallot vein tuonne alhaalla olevan puun oksalle. Kammottavaa jos tulen opettaneeksi tintit bulimikoiksi. Pullasorsathan meillä jo ovat keskuudessamme. On niitä lihavia pulujakin.

Jatkuvasti kuulen mielessäni käskyn olla ajattelematta eläimiä ihmisinä. Antropomorfointi on hirveän raskas rikos. Lajien välillä pitää olla ero. Voin puhista itsekseni, kenen määräyksestä muka, mutta sitä en voi sanoa ihmisille päin naamaa, koska tuntuu siltä että jok'ikinen on lukenut täydet kurssit biologiaa lukiossa ainakin, paitsi minä. Minä en tiedä lukion valinnaisista kursseista kuin kieli- ja matikkalinjan, biologia kuului matikan puolelle.


En ollut hyvä kielissäkään, niin että aivan turha se jako oli kohdallani. Olisin voinut pitää klassillisesta lyseosta, mutta kun niihin ei tyttöjä otettu, niin osakseni jäi jotakuinkin alituinen kouluinho.


Muistan ajatelleeni kaipaavasti menetettyä maailmaa viimeistään silloin kun luin Maarit Verrosen novellikirjaa Keihäslintu (2004), mutta jo kauan ennen kirjan lukemista olin oppinut juuttumaan television ääreen lauantai-iltaisiin joskus klo 18-19 aikoihin, luonto-ohjelman ääreen. Verronen on opiskellut luonnontieteitä ennen kuin hän päätyi kirjailijaksi. Kirjoista olen ajatellut, että ei ehkä ole ollut kaukana se, että hän olisi ruvennut kirjoittamaan luonnosta, tähdistä vaikka. Hänen fiktionsa on kaiken aikaa hyvin lähellä kaikkea sellaista todellisuutta, jota minäkin katson.


Keihäslintu on jo sukupuuttoon kuollut lintu. Novellissa lintua miettivä nuori nainen kuvittelee linnun sanovan ”auk” tai ”auug”. Linnun ornitologinen nimi suomeksi on siivetönruokki ja se tapettiin sukupuuttoon höyhenten vuoksi. Se ei päässyt karkuun tappajiaan. Ihmiset saivat höyhentyynynsä. Kun keihäslinnun taru oli lopussa, päässä rupesi soimaan ”siivetönnä en voi lentää, vanki olen maan”.


Muistan vieläkin tarinan lukemisen. Kyyneleet tulivat silmiin. Oli mahdotonta hyväksyä sellaista julmuutta. Mutta ihmiset tappoivat sen sukupuuttoon ihan yhtä lailla kun nyt ovat tappamassa itseään ilmaston avulla. Tai kaikki eivät ehkä olisi valmiita tappamaan itseään, vaikuttaa enemmänkin siltä, että suurin osa ihmisistä ei ole oman ennenaikaisen kuolemansa suhteen äänivaltainen lainkaan.


Mutta linnut. Tiedän että kohta on talvi. Se voi olla kylmä tai vähemmän kylmä, mutta kyllä se ainakin vielä tulee. Olen jostain lukenut, että magneettinen napa siirtyy koko ajan ja joskus Suomessa on ollut lähes trooppinen ilmasto. Muistaakseni se oli Eem-meren aikaan. Jääkausi saattaa alkaa siitä, että maapallon pyörimisrytmi menee vähän sekaisin ja se surraa muutaman kierroksen todella lujaa tai hidastaa huomattavasti: yhtäkkiä massoittain lajeja kuolee sukupuuttoon.


Moderni homo sapiens on kyllä kestänyt ainakin yhden jääkauden. Ihmisen historiaa joudutaan aina ajoittamaan uudelleen, kun h. sapiensin jäänteitä tulee näkyville huomattavasti ennen tiedettyä aikaisemmalta ajalta. Homo heidelbergiensis, neandertalis ja sapiens vaikuttavat serkuilta, vaikka eivät ihan ole. Ja sitten ajattelen niitä lintuja.

Jukatanin niemimaan asteroidin tai meteorin putoamiseen päätyi isojen dinosaurusten aika. Lukuunottamatta yhtä haaraa, joista linnut kehittyivät. Muistan erityisen hyvin tapaamisen yhden dinosaurus-lauman kanssa. Se tuijotti minua synkän tarkkaavaisesti korkeiden mäntyjen latvasta.


Korpit olivat kokoontuneet keskustellakseen ajankohtaisista asioista. Oli kevättalvi. Olin pikkuflikka enkä ollut ikinä nähnyt korppeja ennen. Raakuin niille tervehdykseksi. Ne käänsivät kaikki katseensa minua kohtaan. Laskin että ainakin niitä oli kymmenen ja ehkä lisääkin.


Männyt olivat tienhaarassa joista toinen johti suoraan mutkaiselle päätielle 66 ja toinen seuraavaan kylään. Peräännyin puiden alta pari askelta ja sanoin ihan hiljaa että ”en minä sitä tarkoittanut”. Linnut eivät vastanneet vaan katsoivat kohti.


Tätini oli kulkemassa kiivaasti ohi matkalla navettaan katsomaan mahdollista lehmän poikimista, jota oli odotettu hartaasti jo yli päivän. Ajattelin että nuo linnut eivät tahdo puhua kanssani, niistä ei ole leikkikavereiksi.


Täti tarrasi minua käsivarresta ja nujuutti navettaan asti, pesi käteni ja pani huivin päähäni. Täti oli vihainen. ”Etköhän opi säikyttelemättä minua”, se torui. Katsoin tädin suurentuneita silmiä. ”Mitä”, minä kysyin. ”Ekkö sinoo ennen korppia nähäny”, se tivasi.


Sitten se istutti eteensä saunalavitsalle ja selitti että yleensä ne syövät kyllä kuolleita elukoita, mutta nyt ne olivat nähneet pienen tytön. ”Ja sinusta ei jää kuin märkä läntti”, se sanoi. Se väitti että korpit veisivät kuolleet luuni pesiinsä. Luut pitäisivät pesää kasassa kuin kurkihirret. Minusta tulisi kurjen hirsi. Siis korpin hirsi. Korppihirsi.


Mentiin navettaan katsomaan kiljuvaa lehmää. Sen häntä sojotti ylhäällä. Täti katsoi minua, sitten se yhtäkkiä kääntyi, sanoi, oikein huusi lujaa, että ”Ulos täältä, mene hakemaan äitee!”. Minä juoksin ohi lutin ja liiverin ja pelkäsin joka askeleella että nyt tulee ensimmäinen korppi ja toinen ja minut lennätetään pois.

Regressioanalyysi?

Jostain syystä Tieteessä tapahtuu-lehden tämän vuoden ensimmäinen numero on jäänyt lukematta. Luulen että se johtui siitä, että miltei ensimmäisenä oli juttu kvanttimekaniikasta. En ole lukenut vielä suomalaisen kirjoittajan englanniksi kirjoittamaa scifi-kirjaa nimeltä Kvanttivaras, joten en osaa sanoa, onko tässä artikkelissa jotain aiheesta.

Sen tiedän etten ymmärrä artikkelista yhtään mitään. Se aiheutti minussa mitä ilmeisimmin torjuntareaktion. Moni scifi-kirja tekee sen minulle edelleen. Tiedän, pitäisi lukea niitä vähän enemmän, että ymmärtäisin onko torjuntaan jokin rationaalinen tai emotionaalinen syy, jonka voisin hyväksyä.

Nyt sitten iltapäivän ensimmäisenä pidempänä tuntina, kun odottelin että aurinko alkaisi lämmittää, ja pääsisin ajeluttamaan Jopoani vähän matkaa, hyppäsin kylmästi kvanttimekaniikasta kertovan artikkelin yli ja päädyin yllätyksekseni ex-pääministerin isän Tatu Vanhasen kirjoittamaan artikkeliin, jossa käsitellään Suomen paikkaa kansainvälisessä vertailussa. Tatu Vanhanen näyttää olevan emeritusprofessori valtio-opissa Turun yliopistolla. Hän on siis ainakin ollut tiedemies.

Pohojalaanen verenpaisumus

Luin jutun ja lähdin sitten fillarireissulle. Kamera löysi jokakeväisen vedenpaisumuksen ynnä avovettä ja hanhen. Hanhet ovat vasta tulossa. Missään ei näy vihreää ruohoa vielä, ja sitä olen nähnyt niiden kesällä näykkivän rannalta.

Piti katsoa uudelleen artikkelia ja sen sisältämiä asioita. Olen varma että artikkeli on tässä nyt keskustelunavauksena, koska se sai kaltaiseni maallikonkin hämmästymään.

Minua ällistytti aivan yksinkertainen asia: Vanhanen ja hänen tutkijakollegansa Richard Lynn ovat kirjoittaneet jo aiemmin siitä, että Afrikasta poismuuttaneet populaatiot olisivat älykkäämpiä, siis niiden ÄO olisi korkeampi kuin trooppisten maiden väestöjen älykkyys. Olin luullut että vuonna 2006 kollegoiden tekemä yhteinen tutkimus oli jo ammuttu alas.

Ehkä sitä ei ole ammuttu alas kansainvälisesti, vaan ainoastaan Suomessa? Olisiko siihen vaikuttanut Suomen sisäpolitiikka? Juuri nyt olen kyllästynyt kaikkeen politiikkaan ja syy on se, että en usko sen olevan rehellistä työtä.

Itse artikkelista en löydä kovin paljon mitään uutta. Vaikka asiat on niputettu korrelaatioin pitkin kaltevaa käyrää, niin minusta tässä väitetään että elämisen vaikeus saa älykkyyden lisääntymään. Sen verran olen lukenut että hankitut ominaisuudet eivät periydy. Elleivät ne siis evoluution kannalta ole ratkaisevia.

Kevät repeää jäähän

Miksi Pohjolaan tulleiden ihmisten älykkyys nousisi ratkaisevasti? Ja miksi, jos se nousisi, se ei saisi ihmisiä kiireen vilkkaa muuttamaan takaisin etelään vähän paremmille laidunmaille?

En käsitä miten olisi hyväksyttävissä, että tropiikissa asustavat ihmiset eivät koskaan joudu miettimään olemassaoloonsa liittyviä asioita. Epäilen sitä hyvin vahvasti. Olen itse asiassa varma siitä että antropologeilla on iso määrä tietoa joka panisi epäilemään tuota hypoteesia vielä enemmän.

Epäilys ei ole sama asia kuin jonkin asian todistaminen. En siis voi todistaa yhtään mitään. Mutta olen aika varma siitä, että korrelaatioita esimerkiksi pitkäikäisyyteen, ruuan saatavuuteen, monipuoliseen ravitsemukseen, sosiaaliseen rakenteeseen suvuissa jne. olisi löydettävissä. En tiedä miksi korrelaatio oli aivan välttämättä saatava sovitetuksi älykkyysosamäärään. Yhdistettynä kylmään ilmanalaan, kaiken lisäksi?

Sitä voi tietysti pohtia mitä älykkyys on. Mutta sitä on pohdittu niin kauan että ei siitä ole todennäköisesti tullut yhtään sen selvempää. Arkikielessä ihminen ehkä mieluummin puhuu viisaudesta kuin älykkyydestä. Älykkyys voi olla pelkkä tekniikkalaji. Ei kai se silloin korreloi hyvinvoinnin tai vaurauden tai jonkun muun mukavan ominaisuuden kanssa. Tai sitten se voi yhtä hyvin korreloida sen kanssa mennen tullen.

Newsweekin artikkelissa, joka ilmeisesti sai Vanhasen kirjoittamaan tämän artikkelinsa, sanotaan otsikossa että The best Countries in the World. Ja artikkeli on viime vuoden elokuulta. Ymmärrän kyllä että kaikenlaiset tahot mittailevat paremmuutta ja huonommuutta. Kansalaiskunto on ilmeisesti edelleen jollain lailla mitattavissa oleva suure. Kansalaisuuden pitäminen on edelleen tärkeätä vaikka meillä onkin YK ja EU. Kansalaisuuteen perustuva yhteiskunta on ihmisille tärkeä.

Ja Pisa-tutkimuksessa Suomi tuli muutamaan kertaan ykköseksi. En minä ole tähän mennessä ymmärtänyt yhtään, mitä silläkään tutkimuksella on mitattu. Ehkä kykyä oppia? Ihminen oppii vaikka apinoidessaan muita, vai mitä? Jos sillä väitetään tutkitun älykkyyttä maailmanlaajuisesti, niin tutkijoilla on virheellinen käsitys maailmasta.

Esimerkiksi älykkyysosamäärän tutkimustulokset ovat riippuvaisia tutkittavien kulttuurista. Se on käsittääkseni tiedetty kymmeniä vuosia. Kulttuurisesti maapallo on hyvin heterogeeninen. Sen vuoksi koko tämänkertainen korrelaatioartikkeli ei mielestäni sano yhtään mitään.

Toisaalta minä en ole edes eläkkeellä oleva tiedemies. Tämä on siis pelkkä mielipide.

Miksi hanhi syö ruohoa?

Olen ehdottomasti sitä mieltä että myös tiedemiehillä on oikeus heittäytyä mitä hurjimpiin spekulaatioihin jos he tahtovat. Tiedemiehilläkin on oikeus olla onnellisia. Mistä tuli mieleeni sekin että minkälainen maa voisi olla maailman paras. Ehkä se olisi sellainen, jossa ihmiset olisivat tyytyväisimpiä elämäänsä. Ehkä jopa onnellisia?

Edit 16.4.2011. On pakko kertoa, että äsken rupesin selailemaan Tieteessä tapahtuu-lehden numeroa 2/2011. Sanoin tuolla postauksessa että ehkä tämä on keskustelunavaus. No, Tatu Vanhasen avaukseen vastaavat Petter Portin (Turun yliopiston perinnöllisyystieten professori emeritus) ja Eka Roivainen (psykologian lisensiaatti ja kuntoutuspsykologi), jotka kumpikin ampuvat regressioanalyysin alas. Roivainen vähän pitemmälle selittäen, Portin lyhyehkösti. Portin kirjoittaa: ”Kuinka moni järkevästi ajatteleva ihminen muuten vielä ylipäänsä pitää totena, että niin monimutkainen ominaisuus kuin älykkyys voitaisiin puristaa yhteen numeroon?”. Ihan samaa mietin itse, kun luin Vanhasen artikkelia. Mutta, kuten sanoin, olen täysi diletantti ja maallikko kaikessa mitä tulee biologiaan, perinnöllisyyteen, matematiikkaan ja muihin ei-humanistisiin tieteisiin. Olen nyt erityisen iloinen siitä, että ihan tavallisella ajattelulla voi/saa reagoida viisaiden ihmisten kirjoituksiin. Viisaus taitaa olla kyseenalainen määre sekin!