22.10.11

Tiivis viikko



On hienoa että näin pienestä kaupungista löytyy taidegraafikoita näin paljon. Heitä on yhdistykseksi asti. Vaasan taidegraafikot täytti eilen 30 vuotta. Sekin on kauan.

Tilat ovat ikuinen ongelma. Grafiikassa tarvitaan useammanlaisia prässejä. Kun esimerkiksi Janikan kanssa puhuu, niin grafiikoiden nimiä tulee hurja määrä: carborandum, silkkipaino, serigrafia, etsaus, akvatinta ja paljon muuta. Janika Herlevi on nuori taidegraafikoiden puheenjohtaja. Mutta koska ollaan provinssissa, vaikkakin tietysti sen pääkaupungissa, kun tarkoitetaan tsaarin kuvernementtia, niin kyllä titteli ei ole titteli vaan tarkoittaa kovaa työtä.

Graafikot puhuvat tavoista tehdä. Se tarkoittaa pitkäaikaista puurtamista että vedokset onnistuisivat. Olen katsonut sitä puuhaa päältä sen verran kauan että tuli hiki seisoskellessa. Graafikoissa on selvästi jotain käsityöläismäistä – se on tässä tapauksessa täyttä plussaa, koska tekniikka uhkaa kaiken aikaa ottaa niskalenkin taiteilijan työstä. Luulen että taidegraafikoiden työssä oppiminen vie suurimman osan elämää. Sen käytännönläheisyys tekee näistä ihmisistä keraamikkojen ja tekstiilitaiteilijoiden sukua.

Vaasan taidehalli on kaupungintalon kellarissa. Se saisi olla tällaisiin tilaisuuksiin isompi, nyt tuntuu kuin katto romahtaisi niskaan hetikohta. Toisaalta tila on kaunis. Mutta se kaikuu hyvin tehokkaasti, eli puhekumppani kysyy yhtä usein mitä kuin minäkin.

Kuulin sivumennen kertomuksia ripustuksesta, jota on tehty yötä päivää. Työssä tuntui olleen kokonainen armeija ja lasien/raamien toimittajien kanssa oli tottakai ongelmia niin kuin aina. Jos joku lasi helähtää rikki, niin tilalle tuotu tuskin on tismalleen tilatun kokoinen. Aina joku kohta pettää.

Otin kuvia avaisista, varsinkin siitä vaiheesta, kun väki väheni. Lasit ovat pirullisia kuvaamisen esteitä. Heijastuksia tulee väistämättä. Kuvat on otettava vähän sivusta, että edes oma varjo jäisi pois.

Pieni taidehalli on valaistu jollain nerokkaalla tavalla, jota en ole vielä käsittänyt. Silmät eivät väsy. Kuvien näkemisestä tulee täysi olo. Takaisin tullessa kaupunki on vähän epäskarppi mutta kaunis. Lokakuu on ollut lämmin.

Avajaisissa. Keskellä Tuija Arina-Sundelin, Vaasan taiteilijaseuran puheenjohtaja, joka taitaa myös taidegrafiikan ja jolta välillä piti käydä kysymässä että mikä tuo on tai tämä.

Jani Järvinen, vas. Pako ja Ruhtinas

Cata Ahlbäck: Zen

Kuvataiteilijat Maria ja Markus

Raili Halme: Kontakteja

Natalia Haimi: Rainbow Dance


Ja sitten hieman epäskarppi kävely läpi kaupungin. Yli 10 astetta lämmintä! 
Sattumoisin blogiystäväni Marja-Leena Rathje on itse ystävineen pitänyt näyttelyn Vaasan taidehallissa vuonna 2002 ja tuon tähän hänen linkkinsä tuosta näyttelystä tähän (englanniksi, Marja-Leena on Vancouver, bC:stä, Kanadasta, siirtolainen, kuten olen itsekin joskus ollut) koska minusta linkissä puhutaan tärkeistä asioista:







10 kommenttia:

  1. Ah, taidenäyttelyn avajaiset. Niihin sain itseoikeutetusti osallistua kerran toisensa jälkeen viime vuosikymmenellä työskennellessäni Oulun taiteilijaseuran palveluksessa Galleria 5:ssä. Lokakuun alkupuoli oli silloin vielä lämpimämpi kuin nyt (loppukuussa ehtikin tulla pakkasta ja lunta). Galleria 5:tä pyöritti virallisesti Visuaalinen keskus, jonka muodostivat yhdessä taiteilijaseura ja taideteollisuusyhdistys PROTO. Noin puolet näyttelyistä oli taideteollisia. Avajaisista muistan erityisesti yhdet, joissa tarjottiin leivonnaisten ja juomien lisäksi monia erilaisia juustoja. Yleistä hilpeyttä tuntuivat herättävän lähtiessäni lausumat sanat: "Nyt on näyttely syöty..."

    Jostain syystä satuin juuri ennen tämän merkinnän lukemista kuuntelemaan musiikkia The Byrds -yhtyeen klassikkolevyltä Younger Than Yesterday (julk. 1967). Kuuntelin galleria-aikanani paljon Byrdsiä ja muuta saman ajan musiikkia. Sain työympäristöstä silloin valtaisan väriherätyksen, halusin täyttää maailmani mahdollisimman monilla ja voimakkailla väreillä – mieluiten toistenkin maailmat. Värit liittyvät myös vuoden 1967 kulttuurikumoukseen. Niinpä tällainen mainitun Byrds-albumin kaltainen musiikki ja ajatus taidenäyttelyistä (ja niiden avajaisista) kietoutuvat yhä päässäni yhteen. Kiintoisa yhteensattuma.

    VastaaPoista
  2. Keiju,

    äitini oli kriitikko, joten olin hänen kanssaan näyttelyiden avajaisissa Tampereella 8-vuotiaasta asti. Samaten teattereiden ensi-illoissa ja konserteissa.

    Erittäin tehokasta taidekasvatusta!

    Kummallista kyllä, taideharrastukseni ei loppunut perheen hajoamiseen ja muuttoon sukulaisten huostaan. Vaan jatkui ja päätyi yliopiston kirjallisuuden ja draaman opintoihin.

    Värit olivat tärkeä tekijä. Ehkä kaikkein tärkeintä oli modernismin tulo suomalaiseen kuvataiteeseen silloin kun olin kasvamassa. Se oli hyvää aikaa, koska lehdissä ja kadunkulmissakin keskusteltiin taiteesta, ihmiset tuntuivat olevan aidosti kiinnostuneita.

    Meillä oli jopa teinikunnassa oma lehti, joka täyttyi "uuden taiteen" tuotteista.

    Avajaiset todella ovat kotoisa juttu.

    VastaaPoista
  3. Hei Ripsa! Tämä oli todella hauskaa lukea monestakin puolesta. Vaasan Taidehallissahan oli minun ja parin ystävän graafiikka työn näyttely v.2002. Katso täällä jos huvittaa: http://www.marja-leena-rathje.info/traces/
    Se olikin mainio paikka ja mukava avajainen ja kokemus meille kaikille.

    Toiseksi tavattiin Juha Tammenpään kun hän esitte meille Vaasan taidegraafikkapajaa, ja nähtiin hänen mainiota teoksia! Hyviä muistoja siitä ajasta. Hyvä kuulla että seura jatkaa taidegraaffikko tyotä innolla. Olisi mukava nähdä se näytös, mutta kiitos sinulle kun kirjoitit ja näytit kuvia.

    VastaaPoista
  4. Marja-Leena!

    Kuule, hyppää lentokoneeseen ja tule kylään! Rahaahan meillä ei ole, mutta puhetta ja taidetta kyllä riittää!

    Muistelin jo että olit puhunut Vaasan näyttelystä. Täällä meillä oli mukana unkarilainen vierailija, joka kävi kesällä opettamassa nuoria. Unkari on sen takia tärkeä että meillä oli täällä akvarellisti/graafikko Nandor Mikola, joka oli Unkarista kotoisin ja saanut siellä taiteilijakoulutuksensa jo ennen sotia.

    Hän on jo kuollut, mutta muita graafikoita on täällä paljon. Mielestäni aika lailla paljon, kun ajattelee muita taiteilijoita. Mutta varmaan Tammenpään Juha sinulle kertoikin.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kutsusta! Taiteilijallakaan ei ole paljon rahaa mutta toivon kyllä Suomessa viela joskus käydä sukuloimassa, siellä Vaasassakin on nuorempia serkkuja.

    Nander Mikola nimi kuulostaa oikein tutulta... oliko hänellä kaunis oma galleria erään puiston ja veden rannalla jossa muistan käyneen? Juhan isä oli myös graafikko jos muistan oikein, ja sitä että siellä on aika paljon graafikoita, kiitos sille pajalle kun se on tärkeä tehdäkseen tämänlaista työtä, minullekin.

    VastaaPoista
  6. Marja-Leena!

    Kyllä, Nandorilla oli oma ateljee/museo Tullin pakkahuoneella, mutta nyt se on Kuntsin (kokoelman nimi) Nykytaiteen museo, ja siis koko rakennus. Hieno paikka onkin, sisäsatamassa (ulkosatama on toistaiseksi Vaskiluodossa).

    Kyllä, Juhan isä Tapani on graafikko myös. Järjestävät Stundarsissa kesänäyttelyitä. Paikka on parikymmentä kilometriä kaupungin ulkopuolella. Tapani on myös Botnia-taiteilijaseuran puheenjohtaja. Olin seuran sihteeri, kunnes korvat lopettivat yhteistyönsä, enkä voinut puhua enää puhelimessa. Tapahtui keväällä. Siihen seuraan kutsutaan varttuneempia kuvataiteilijoita, nuoriakin, jos he ovat jo selvästi ammattilaistuneita.

    Mutta tästä ja täällä käynnistäsi varmaan sait käsityksen siitä, että täällä tapahtuu vaikka mitä! Kuvataide on oleellista mille tahansa kaupungille, koska se NÄKYY, siksi sen pitäisi olla - samoin kuin kaiken muun kulttuurin - yksi tärkeimmistä kunnallispolitiikan aiheista.

    Mutta eihän se ole. En usko että se on sitä oikeastaan missään, lukuunottamatta ehkä historiallisia keskuksia, kuten Firenzeä tai Pariisia, nyt Euroopassa pysyäkseni.

    Vaasakin on jo yli 400 vuotta vanha, joten täällä pitäisi kulttuurin näkyä kaikkialla. Jonkun pitäisi tehdä aiheesta kysely. Tulos voisi olla masentava, mutta sitten pitäisi lisätä, ja paljon, kaikkia taideaineita!

    VastaaPoista
  7. Rainbowin tuotteet ovat edullisia.

    VastaaPoista
  8. Kalevi!

    Kieltäydyn kategorisesti syömästä purkkiruokaa. Kun minua ei totutettu siihen edes lapsena, niin en kai minä enää niitä syö.

    TÄSSÄ Rainbow-jutussa oli kyllä kyse tanssista, ei kalapurkista.

    VastaaPoista
  9. Ripsa, juuri luin viimeisin postauksesi ja sitten tulin vilkaisemaan tätä uudelleen. Vastaan tuli yllätys, lisäyksesi meidän Vaasan näyttelystä! Suuret kiitokset!!

    VastaaPoista
  10. Marja-Leena,

    olin oikeasti sitä mieltä että se blogiteksti joka oli traces-tekstissä oli tärkeää.

    Näyttelystänne on aikaa (minä ilmeisesti en sattunut näkemään sitä!), mutta mieheni Leo (myös kuvataiteilija ja sieltä Portlandista Länsirannikolta kotoisin, ihan oikea amerikkalainen, asunut sukuineen maassa 1700-luvulta lähtien) sanoi muistavansa sen. Mutta en tiedä mitä hän muistaa siitä näyttelystä.

    Kiireinen kaveri, opettaa ja tekee kuvia, mutta yritän saada hänet katsomaan tuon linkin.

    VastaaPoista

Kommentointi on suotavaa, mutta ei pakollista