Tunnustuksia

En ole aikoihin osallistunut meemeihin. Ensimmäiseen sellaiseen ikinä minut haastoi Veloena, mutta en osannut osallistua, koska olisi pitänyt kyetä tekemään linkki. Ne eivät kyllä vieläkään aina onnistu. Luulen että kaikki löytävät Veloenan jos googlaavat tuota nimeä. Ei se ole ihan tavallinen niin kuin ei se likkakaan, ainakaan kaikin osin.

Mutta kukapa meistä olisi. Varsinkin kun nyt toinen flikka, todennäköisesti vielä sukua, antoi tunnustuksen, joka oli ilmiselvä naamioitu meemi. Meemit ovat oikeasti ja tieteessä vähän muita juttuja kuin tällaisia haasteita, mutta ei kai sillä ole väliä. Blogistan on outo paikka. Tämän flikan olen jopa tavannut kerran. Ehkä usiammastikin kun oltiin pieniä, mutta en muista enää.

Pitäisi löytää ittestään kahdeksan (8) asiaa joita ei ole kertonut blogissa. Niitä on varmaan kauhean paljon enemmänkin, mutta olkoon nyt, voihan niitä yrittää rajata jollain tavalla.

Sanoin kyllä Obeesialle, että minua voi lukea kuin avointa kirjaa, kuten sukulaiseni väittävät tekevänsä.

1. Minusta on kivaa lukea öisin. Yölamppu on mukava juttu. Hienoin yölamppu on ollut kynttilä lautasen päällä ja se pienellä rahilla. Siitä tuli aina sanomista, mutta lopulta sain kuitenkin lukea vaikka kuka olisi muuten hereillä, koska en olisi nukkunut kumminkaan.
2. Olen pohtinut puolen elämääni miksi kissat ja koirat noin yleensä eivät tule toimeen. En tiedä sitä vieläkään. Mutta punnitsen erilaisia vaihtoehtoja senkun kerkiän. Useimmiten kuittaan sen niin, että koirat eivät suhtaudu elämiseen rauhallisen filosofisesti. Ne ovat hysteerisiä tottelevaisuutensa vuoksi. Totteleminen ei ole aivan viisasta.
3. Inhoan siivoamista. Mutta kirjahyllyn siivoaminen on hauskaa, koska siinä saa lukea vaikka viikon. Ilman minkäänlaista järjestystä, ihan vain huvikseen.
4. En muista kirjoittaneeni koskaan että olen ollut suhteellisen köyhä koko ikäni. Oletan että en ole sanonut sitä, koska suhtaudun asioiden tilaan ristiriitaisesti. On päiviä, viikkoja ja kuukausia jolloin en edes ajattele asiaa. Sitten saattaa tulla tilanne, esimerkiksi kirpputorilla, minulla on kyllä muutama kolikko, mutta ne ovat Ruotsin, eivät Tsekin tai Slovakian, kruunuja. Pitäisi saada kaksi kirjaa ostetuksi, lahjaksi vain. Itselleni en anna lahjoja, koska en ole koskaan ansainnut niitä. Kirpputorin pitäjä ei hyväksy kruunuja ja minun on pakko lähteä takaisin kotiin. Ehkä minun kannattaisi perustaa pahvimukikerjäyspaikka kirpputorin eteen? Harkitsen asiaa. Se EI olisi performanssi.
5. Siivoamisen välttelemisestä aiheutuu pölyisten johtojen vyyhtejä milloin mihinkin huushollin nurkkaan. Se johtuu näistä tietoteknisistä vimpaimista. Tulin kerran johtoja tuijottaessani ajatelleeksi että en ehkä saisi palovakuutusta. Kunnon ihmisellä varmaan pitäisi olla palovakuutus. Mutta onko minulla omaisuutta, joka ei saisi palaa? En todellakaan tiedä.
6. Minulla on isoisän tekemässä kirjahyllyssä Kansojen historia ja Suomen kansalliskirjasto. En ole lukenut kumpaakaan läpi. Mutta jos tahdon lukea juoruja niin kuninkaiden ja kirjailijoiden elämänkerrat sisältävät niitä paljon. Arvaan että kirjoittajat kutsuvat niitä paremman puutteessa arvauksiksi. Arvaukset puolestaan ovat sitten historiaa.
7. Minulla on filosofian maisterin tutkinto. Olen yrittänyt tuloksetta saada jenkkiystäviäni ymmärtämään mitä se tarkoittaa, mutta huolimatta 20 vuoden yrityksestä, en ole onnistunut. Nykyään sanon, että olen itseoppinut. Riippuu tapauksesta. Joillekin sanon että olen Magister Ludi, ja valtameren toisesta päästä kuuluu kunnioituksen humina.
8. Syksyisinä ja myrskyisinä öitä niin kuin tänään tekisi mieleni kiivetä katolle, ottaa megafoni ja alkaa ulvoa. Minun täytyy suurena salaisuutena tunnustaa että en ole ikinä uskaltanut tehdä sitä. Sovellun maisemiin niin hirvittävän huonosti muutenkin.

Nyt on perjantaiaamu ja tuuli viheltää katolla edelleen. Kaikki nuo elämäni salaisuudet sisältävät lähinnä pelkotiloja siitä tai tästä syystä. Todelliset ongelmat joita minullakin on, niin kuin varmaan suurimmalla osalla ihmisistä, eivät taas ole ratkaistavissa.

Isovanhemmat luottivat aina siihen, että kunhan odottelee, niin asiat ratkeavat itsestään. Minun lapsuusajan perheeni meni kylään Mamman luo, joka oli valmistautunut keittämällä meille päivällisen.

Hän sanoi aivan vakavalla naamalla sitten että jälkiruuaksi on natinkia. Me lapset jäimme odottelemaan suupielet sylkeä valuen natinkia. Aikuiset menivät pois ruokasalista, pihalle, joku alkoi työntää ruohonleikkuukonetta ja arvelin että oli aika piiloutua ullakolle lukemaan vanhoja lehtiä, muuten joutuisin haravoimaan pitkäksi kasvaneet ruohot.

Pikkuveli pyysi että älä mene, että kohta tulee jälkiruokaa. Sanoin että tämä on juoni ja minulle on varmasti jo haettu harava. Lähdin kiipeämään vintille. Käskin veljen pitää suunsa kiinni enemmästä.

Kun tulin alas vintiltä oli aivan hiljaista. Ketään ei näkynyt missään. Menin kangaspuuhuoneeseen, otin viltin ja rupesin nukkumaan. Maailma oli unohtanut minut kokonaan. Kun heräsin tänä aamuna minulla oli kuumetta ja kova yskä. Laskin juuri että siitä, kun aikuiset olivat jättäneet minut, oli kulunut 53 vuotta.