Olen tullut pyörittäneeksi päässäni
ympäristöä, lähinnä sen rakennettua osaa, suunnilleen siitä
asti, kun noin vuosi sitten huomasin kaupungin vanhimpien puutalojen
ränsistyvän tyhjillään. Niitä ei kannata enää korjata.
Toisessa puutalossa olen ollut kerran
töissä vähän aikaa, en kauan, mutta sen verran kauan että eräänä
kylmänä talvipäivänä tajusin ettei hormeja ole luultavasti
pitkään aikaan nuohottu. Sen verran sankan savun uuni työnsi
suoraan sisälle, vaikka totisesti tiedän kyllä miten uuneja
lämmitetään. Tiedetään, että esimerkiksi naakat pitävät
savupiippuihin muuratuista pesistä.
Reagoin suoraan selkäytimellä, kun
näen huonosti kohdellun sopusuhtaisen, ihmisenmittaisen rakennuksen.
Se johtunee siitä, että kasvoin ihmisenmittaisessa ympäristössä.
Pieniä puutaloja, puutarhoja sisäpihalla, eikä ollut talon
rakentamisessa juuri eroa siinä sattuiko elämään maalla vai
kaupungissa.
Ihmisten määrä Suomessa ei ole niin
dramaattisesti kasvanut että nyt tarvittaisiin pelkkiä
betonikolosseja. Mutta sen sijaan niiden ihmisten määrä on
kasvanut dramaattisesti, jotka tahtovat heti ja nyt tehdä
hyödyttömillä tonteilla rahaa: grynderit. Sanan opin asuessani
Helsingin Oulunkylän vanhassa kansakoulussa 70-luvulla.
Puuarkkitehtuuria parhaimmillaan, vuodelta 1924.
Kaavoittaminen on käsittääkseni
pakollista ja joku sellaiset kaavat sitten hyväksyykin. Koko
prosessi on silmissäni hämärää aluetta. Monen muun lailla tunnen
oloni ahdistuneeksi kun näen purkutraktorit.
Esseisti Antti Nylén kirjoitti
viimeisessä kirjassaan Halun ja epäluulon esseet (Savukeidas
2010) muun muassa Robert Bressonista, ranskalaisesta
elokuvaohjaajasta, joka oli hänelle yksi esimerkki katolisesta
taiteesta. Huomasin listasta nähneeni suurimman osan Bressonin
elokuvista (mm. Maalaispapin päiväkirja, Balthazar,
Kuolemaantuomittu on karannut). Niitä ei ole enää nähtävänä
juuri missään. En ollut ikinä ajatellut Bressonia nimenomaisesti
katolisuuden edustajana.
Oikeastaan päinvastoin. Olin pitänyt
hänen elokuviaan viimeisenä etappina vieraantumisen kuvana, mitä
voisi pitää umpipakanallisena. Voi tietysti olla että minulla on
väärä kuva katolisuudesta, mutta en lukenut ristin kuvaa tai hyvin
vähäeleisiä näyttelijäsuorituksia minään muuna kuin
kulttuurisina merkkeinä.
Mutta löysin käsikirjastostani
Pertti Hyttisen toimittaman opuksen nimeltä Merkintöjä
Robert Bressonista. Kirjan lukemisesta on kauan. Sen kirjoittajat
ovat hienoja elokuvan tutkijoita ja tuntijoita kuten esimerkiksi
Susan Sontag, Paul Schrader, Sakari Toiviainen.
Mikä merkillisintä, kirjan on kustantanut Chydenius-instituutin
Kannatusyhdistys ry. Kokkolassa vuonna 1989. Ei tällaisia kirjoja
ole enää varaa kustantaa. Eikä varsinkaan pienissä maakunnissa.
Toiviainen kirjoittaa Bressonista mm.
näin:
Ammattimainen näyttelijäntyö
elokuvassa on Bressonille teatteria, vieläpä huonoa teatteria,
sillä siitä puuttuu juuri se mikä tekee teatterin eli elävien
näyttelijöiden aineellinen läsnäolo, yleisön suora vaikutus
näyttelijöihin. Mallien on oltava oma itsensä tai löydettävä
oma itsensä ohjaajan avulla tai pakottamana.
Tämä tulee kyllä hyvin ilmi
Bressonin ohjauksista. Hän on selvästi äärettömän hyvin työnsä
tunteva despootti, jonkalaisia teatterissa ei ehkä suvaittaisi.
Näyttelijät eivät ole näyttelijöitä vaan malleja. Bressonin
käsikirjoitus on äärettömän yksityiskohtainen, ohjeita on
noudatettava tarkasti. Teatteri on tässä suhteessa, ehkä
nimenomaan läsnäolon vuoksi, enemmän yhteistyötä. Ohjaaja
viimekädessä näyttää kaapin paikan, mutta ei näyttelijän
oleteta olevan nukke, tai kuten Bresson sanoo, malli. Malli kuvaa
helposti jotakin elokuvassa käsiteltävää ideaa.
Elokuva on yleisemminkin auteurin
aluetta. Mutta oikeastaan vasta tätä kirjaa lukiessani rupesin
käsittämään, että katolisuudella, tai laajemminkin
kristinuskolla saattaa olla Bressonin töissä suuri merkitys. On
kiitettävä Nyléniä tästä tönäisystä. Ilman Bressonin
ohjaajanmuotokuvaa olisi ollut vaikeampi käsittää myöskään
paavin poistumista taka-alalle. Kirkko ei juuri ole pitänyt kiirettä
esimerkiksi pedofiilitapausten selvittämisessä.
Kuulin radiokeskustelun mahdollisista
syistä paavin eroon. Käsitin että Vatikaanissa raivoavat
edistykselliset ja taantumukselliset voimat toistensa kimpussa. Nylén
lisäsi Ratzingerin, siis nyt eroavan paavin, artikkelin kirjansa
selitysosaan. Artikkeli ei selvittänyt minulle paavin/paaviuden
olemusta millään tavalla.
En tiedä katolisuudesta juuri mitään
enkä kuulu mihinkään laitos-uskontoon. Mutta sen tajuan että
paavi on tärkeä ihminen kun ajatellaan satojen miljoonien
tavallisten katolisten elämistä. Tärkein yksittäinen asia on
syntyvyydensäännöstely, siis sen kieltäminen, vaikka maailman
väestönkasvu uhkaa ihmisten henkeä ja terveyttä päivittäin.
Katolisen perheen makuuhuoneessa on paavin ja kardinaalien
mielipaikka. Katoliset papit, kardinaalit ja paavi sen sijaan on
määrätty elämään selibaatissa.
Paavinkirkon näen silmissäni
rakennuksena, vaikkapa sitten Rooman Pietarinkirkkona. Rakennuksessa
on yksi isäntä. Hänen sanansa painaa sen verran kuin hän saa
siihen painoa. Muu on sitten sattuman tai taistelun aiheuttamaa
sekasotkua.
Ajatella että Vatikaani on valtio!
Siinä on ehkä sen uskonnon kummallisin yksityiskohta. En taida
ymmärtää miten tämänhetkiseen tilanteeseen on jouduttu. Miten
talo toimitetaan?
Pinteessä olevan talon näyteikkunassa oli pääsiäisenä aina juuri kuoriutuneita kananpoikia kun olin lapsi
Ripsa
VastaaPoistaTalo voi hyvin kun perustukset ja kate ovat kunnossa. Seinissä saa silloin olla jonkin verran hataruuttakin kunhan ei 0-piste sijoutu juuri siihen tuulettumattomaan kohtaa rakenteessa/eristeessä; muovi, puu, rakennuslevy, maali. Vanhat hirsi- ja sahan- ja kutterinpurueristeiset ovat parhaiksi todetut.
Nykyisillä eristemateriaaleilla kun äikästään puoli metriä paksut seinät ja ylä-alapohjat metrin paksuisiksi, niin kyllähän siinä kyläm ja lämmin puolensa tietävät, mutta onko sellainen rakentaminen ekologista tai mitään, on suunnittelijoiden päiden illuusiota vain. Materiaalin kauppamiehet kyllä naureskelevat, mutta heidän päiden sisältönsähän tiedetään.
Talo (rakentaminen) onkin hyvä rinnaste/vertaus uskonnoille. Valtavastihan niiden ristien siunauksessa, ruoskien viuhuessa ja tuomiopäivänpasuunoiden pauhussa rakennettu on.
Kauhean paksuseinäisiä kivikirkkoja ties millaisin orjatyövoimin aikojen saatossa. Pyramidejakin, ja kaikkea yhtä tyhjäntekemistä.
En minäkään katolisuudesta tiedä höekäsenpölläystä, mutta ihmetellä saanen sen valtavaa kannatusta ja sitä itkunvääntämistä jos niiltä pääjehu kuolee tai muuten horiskoituu, ja varsinkin nyt, kun silti älyää jopa erota toimestaan.
Valto,
VastaaPoistaniin ja kaiken maailman hallitkin romahtelevat! Hesarissa oli siitä juttua että rakentamisessa on lepsuilua aika paljon.
Olen miettinyt paikkoja joissa ihminen voisi hyvin. Tuo talo, se ainut puutalo jäljellä vastapäätä vanhaa kotitaloa, on niin tavattoman surkean näköinen. Näyteikkunat eivät taatusti olleet tuonmalliset vuonna 1951. Saati että siinä olisi ollut liimattuja mainoksia.
Tottakai me kersat oltiin pääsiäistipuja katsomassa ja juteltiin talonväen kanssa. Vaikutti siltä että pääsiäistä juhlivat ja sen lisäksi tahtoivat meille lapsille jotain kivaa. Siis meille, jotka emme sattuneet pääsemään pääsiäiseksi maalle.
Valto, on muuten kumma miten se vähäinenkin kirkkohistoriasta mitä sitä luuli aikoinaan tietävänsä, on haihtunut pois.
Pitäisi siis tietää paremmin eikä ihmetellä että Vatikaani-nimisessä valtiossa on edelleen politiikkaa ja sen myötä isoja ja pieniä laineita suuntaan ja toiseen. Tosi outo asia.
Talo on vanha Pollarin talo. Se näkyy blogini Modernin taiteen suuri saaga kuvassa. Talon pihassa oli Oiva Polarin rakentama ateljeerakennus, myöhemmin Monosen levykauppa. Talon paikalle on jo ajat sitten pitänyt tulla jokin tornitalo, pilvenpiirtäjä.
VastaaPoistaSeppo,
VastaaPoistaihme juttu, en tiennyt. Kenenkähän ne pääsiäistiput olivat? Meitä siis oli aina pääsiäisenä kersoja siitä Vaasantalosta ja ympäristössä seuraamassa kuinka tiput hakkaavat kuorta ja pääsevät maailmaan.
Olin kyllä hirmustunut siitä että Monosen levykauppa oli mennyt. Olin vähän ajatellut käydä selailemassa älppäreitä. Mutta kamalinta oli Seurahuoneen muutos!
On täytynyt todella olla niin että kersalauma on viettänyt omaa elämäänsä ja aikuiset omaansa. Pollarin talo on todella orvon näköinen. Käsittääkseni vanhempani tunsivat Pollarin väen kyllä. Mutta ehkä meitä lapsia ei koskaan kutsuttu kylään ihan muuten vain?
Tuossa talossa on vissiin hirsikehikko kuorrutettuna paneleilla? Päättelisin tuosta keskellä päätyä ikkunoiden väliin sijoittuvasta kiripuusta jonka tapaisella mutkalle menneitä hirsiseiniä on pruukattu oikoa. Vai mikä parru lie? En saanut suurennettua lähemmä, että olisi näkynyt mahdolliset pultinkannat. Joskus kiripuutkin on koteloitu, ettei niistä pultit näy. Tälle puulle on oma nimityksensäkin, mutta just nyt ei tule mieleen vaikka sellaisiakin olen joskus ollut asettamassa...
VastaaPoistaJos tuossa talossa on ehyt hirsikehikko niin se on sitten Vaasan ensimmäisiä ja siksi sen purkaminen saattaapi olla ihan heti vaikeaa. Mutta jos antavat olla korjailemati ja katto pääsee vuotamaan, niin laho kyllä purkutöitä jouduttaa. Ja uudet, lahot sukupolvet.
Meidän vastapäätä, kadun toiselpuolel on yksi tämän kaupunginosan (Kajaani) ensimmäisistä hirsirakennuksista ("kuorrutettu") vielä pystyssä, rakennuskymmen 1920-, siitä Eemeli kuoli pois ja nyt on kylymillään.
Valto,
VastaaPoistajessus mikä kysymys! Mikä on kiripuu?
Mutta olen aika varma siitä että hirttä tuo taloo on. Ei ole Vaasaa, vaan Seinäjokea. Ennen kuin Seinäjoesta tuli edes kauppalaa, se oli täynnä tuommoisia taloja, vähän isompia ja vähän pienempiä.
Seinäjoki alkoi kasvaa kun rautatie tuli. Eli joskus 1800-luvulla. Hirsitalot ovat kyllä vanhempia. Eli se tapa rakentaa.
Seppo tunsi talossa ateljeeta pitäneen Oiva Polarin paremmin kuin minä, vaikka olen minäkin hänet tuntenut.
Seppo! Jos olet kuulolla, niin ongipas Valton harmiksi ja iloksi selville milloin Pollarin talo on valmistunut! Valto on ollut rakennuksilla herraties kuinka kauan ja sitä paitsi tuntee Keijon, kysy vaikka!
Eikös tuo ainut jäljellä oleva eksemplaari Seinäjoelta pitäisi nyt sentäs säilyttää? Tämä oli siis Sepolle.
Mutta Valto, noin yleisesti: Seinäjoki oli pikkuinen ja nätti paikka kun aloitin siellä kansakouluni vuonna 1952. Nyt se on kolkko ja tuntuu enempi tai vähempi asuinkelvottomalta.
Mutta edellisen bloggauksen viimeinen kuva on mun kotitaloni siltä ajalta. Eli tässä kuvassa jää selkäni taa.
Ripsa
VastaaPoistaVai Seinäjoelta, hmh, minä jo vähän epäröinkin tuota Vaasaani.
Kun hahmottelet mieleesi hirsiseinän, mutta se on painunut longolleen, siis joko sisäpuolelle tai ulkopuolelle kaartuvaksi, tai jopa niin, että yksi tai useampi janahuspuu on sattunut samalle seinälle ja ne ovat ovat vääntäytyneet sieltä hirskertuuksien välistä omille teilleen, niin niiden oikaisemiskei entisajan kirvesmiehet, pätevät pirulaiset, kehittelivät yksinkertaisen konstin: laitetaan kaksi paksua parrua pystyyn, toinen sisä- toinen ulkopuolelle ja kairataan niiden lävitse reiät ja reikkin kierretangot ja kierteisiin julumetut prikat sekä mutterit ja aletaan sitten kirimään; johan seinä oikijaa! Niitä voipi sitten aika-ajoin kiriä lisääkin. Ja kiripuita voi samalle seinälle laittaa useampiakin, siis tarpeen mukaan.
Mutta tosiaan, en muista tuon parrukiripuun varsinaista nimeä nyt. Kyl se vielä mieleen juohtuu kunhan vähän muistelen. Hirsirakentamisen käsikirjankin annoin kaverille lainaan, siinä sen nimi olisi ollut.
Valto,
VastaaPoistajep, Vaasassa rakennukset ovat fiinimpiä ja vähän korkeampia, koska se nyt sattui olemaan tsaarillinen kuvernementin pääkaupunki. Mm. Järnefelt oli täällä kuvernöörinä tsaarin aikaan. Meillä täällä ovat ne hallintorakennukset säilyneet ja yksi työläiskaupunginosa.
Seinäjoki taas oli maakuntakeskus ja toripaikka kunnes tuli rautatie. Mutta eipä mitään rakennuksia ole pidetty säilyttämisen arvoisina. Mikähän siinä kivessä talon tekee niin hienoksi?
Meidän isäntä on kyllä seurannut puutalon tekemistä alusta loppuun, kun niitä sen lapsuudessa tehtiin yhdessä koko korttelin voimin, niin kuin varmaan sota-ajan jälkeen täälläkin.
Sen mielestä Pollarin talo ei ole sen vanhempi kuin 1920-luvulta. Mutta ei se tietenkään 100% varma voi olla. On tottakai mahdollista että taloa on ehostettu muutenkin kuin tekemällä nuo taloon sopimattomat näyteikkunat alas.
On se kyllä opiskellut arkkitehtuuria ja opettanutkin sitä aika kauan. Mutt englanniksi, joten termit suomeksi ovat hämäriä.
Tajusin mikä tuo kiirispuu on, en ole itte nähnyt sellaista hirsitalossa, mutta olen kuullut sellaista tehtävän.
Ripsa
VastaaPoistaMolemmissa kaupungeissa olen käynyt, mutta eihän pikakävijä paikkakunnista koskaan mitään syväkairausta ehdi tehdä. Asua niissä pitää ja jotkut eivät näe sittenkään.
Kivi on hyvä materiaali jos sitä taiten käytetään. Ajattelepa vaikka kivinavetoita. Niissä oli entivanhaan ainoa huono puoli se, ettei kyetty vielä päälle tulevaa puumateriaalia suojata siten, että ne eivät lahoaisi, tuuletuskin oli mitä oli. Sitten, kun alkoivat holvata betonilla, ja kai kenties taiten tehtynä kivelläkin (kuten kellareita) niin laho-ongelma meni loitommas.
Kivi on myös siitä hyvä, että se on kesällä viileä, mutta talvella se varastoi hyvin lämpöäkin.
Pelkkä betoni on tämmöisenä kiireen aikakautena hyvin ongelmallinen rakennusaine.
Valto
VastaaPoistaOlen harmitellut tähän betonikolossiin asettumistani. Siihen asti menetteli, kun oli vielä varaa autoon ja saattoi pakata kissat ja ittensä ja mennä mökille pariksi kuukaudeksi. Siis kesällä.
Sillä kesällä betoni on karmean kuuma, eikä helteellä saa kunnolla edes hengitetyksi. Talvella ja varsinkin näin pilvisenä talvena on kylmä, koska ovet ja ikkunat falskaavat. Sekulia on tehty.
Täällä on siis tilaa kissoille ja kirjoille ja se nyt on se kaikkein tärkein asia, ei siitä pääse mihkään.
Viimeiset viitisen vuotta ilman mökin tuomaa katkosta on ensimmäinen kerta elämässäni kun joudun elämään vain kaupungissa. En ehkä enää totu tällaiseen aivan erilaiseen asumistapaan.
Toisaalta olen tyytyväinen siitä että ei enää tarvitse ajaa autoa eikä tule saastuttaneeksi tätäkään kaupunkia.
Tänään kuulin juuri että yksi rapistumaan jääneistä vaasalaisista puutaloista puretaan ihan lähiaikoina. Tilalle tulee betonikortteli, mitäs muutakaan.
Se taitaa olla halvin tapa rakentaa?
Nyt tätä rakentamisjuttua on ollut miltei päivittäin radiossa ja telkkarissa. Joku Tampereen yliopiston tyyppi kävi televisiossa kertomassa että energiaa säästäviä taloja ei osata rakentaa.
Täysin käsittämätön väite. Kosteusongelmat on tiedetty ainakin 70-luvulta lähtien. Miksi siis niitä ei ole ratkaistu ja ennen kaikkea, miksi rakentajien moraali on romahtanut? Pelkän rahanko vuoksi?
Yle areenalla on Turun vanhojen talojen kohtalosta dokumenttia: http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/turun_tauti_koitui_monien_rakennusten_kohtaloksi_77225.html#media=77291
VastaaPoistaTaitan just historiayhdistyksen vuosikirjaa. Jotain tietoa löytyi Pollarin talostakin, joka oli siirretty Ylistarosta 1911. Mandi Ja Iisakki Pollari asettuivat taloon Amerikasta palattuaan 1919. Mandi perusti talon yläkertaan matkustajakodin ja Iisakki piharakennukseen limonaditehtaan. Katutasossa toimi useita liikkeitä, mm. Lyyli Ojanperän kahvila Ainola ja Lyyli Hjeltin vaatetusliike. Alpo Keturin isä Bruno avasi 1924 taloon kultasepänliikkeen. Ja Oiva Polari (ent. Pollari) rakensi ateljeetalonsa samalle tontille 1950-luvulla.
VastaaPoistaValto,
VastaaPoistaTurun tauti on ollut vissiin tiedossa vuoskymmeniä nyt ainakin. Sitä kaupunkia en juuri tunne. Olen ollut siellä vain matkalla lautalle ja Ruotsiin, kun tienasin opiskelurahoja.
Se junahan meni suoraan satamaan, joten Turun läpi ei tarvinnut mennä jalkaisin ikinä.
Mutta on mulla tietenkin blogiystäviä siellä nykyään. Tämä tietokoneyhteys on tullut henkireiäksi, kun ei ole asiaa eikä sitä myöten rahaa resuta muuten.
Seppo,
hyvä että teet sitä julkaisua! Että sattuikin.
Ai että Alpo Keturin isä on tehnyt siinä bisnestä. Minä en yhtään muista mikä liike siinä on ollut 1950-luvulla.
Mandi ja Iisakki Pollari Ameriikasta. Nyt jotenkin hykertelen käsiäni, talollahan on historia. Oliko Pollarin perhe siirtänyt talon? Luulin että ainoat Pollarit ovat kotoisin Alavudelta, kun on se niiden niminen kylä. Todennäköisesti sukua kumminkin?
Siis että Oiva Polarin ateljee ei ole sama rakennus kuin limonaditehdas? Minä en sitäkään muista, mutta ilmeisesti sitä ei silloin enää ollut. Kyllä kersat olisivat limonaditehtaan tienneet.
Ripsa
VastaaPoistaSe on VÖLJÄRI eikä "kiripuu". Pämähti mieleen yöllä, kesken unien ja pöydänlaidan lappuun sen tuohon haparoin etten uudestaan kadotuksiin tärkeää asiaa kadota.
Valto
VastaaPoistaVaikuttaisi siltä että kiri tulee sanastaa kirittää tai kiristää, kun taas völjäri tulee sanasta följa, ruots. ja suomeks seurata. Pohjalaiset sanovat että joku on följyssä, esimerkiksi se tarpeellinen laukku tai laatikko.
Oletan että nuo sanat ovat rakentajien omia termejä. Eivätkä siis murrepohjaisia? Mutta en tiedä.
Tottakai olen tavannut paljon rakennusmiehiä. Itse asiassa maalla kaikkien piti osata aina vähän kaikkea, niin kuin esimerkiksi rakentaa talo ittelleen. Tai syytinkitupa vanhemmilleen.
Olen nähnyt kuvan missä äiti ja sen kaksi sisarta kantavat hirsiä kun isoäiti päätti rakentaa likoille oman talon. Se sai puolet tilasta ittelleen, siis veli ei saanut kaikkea. On ollut joskus 30-luvun loppua, se rakentaminen ja hirret kaadettiin omasta mettästä.
Ripsa
VastaaPoistaRakennuksilla, kuten kaikilla työmailla, ovat omat nimityksensä yhdelle jos toisellekin asialle.
Völjäristä en tiedä, mistä se hirsirakentamiseen on juuri po. asian kohdalle pesiytynyt.
Lähetkö v(f)öljyyn on tuttu kysymys savon suunnassakin, tai oikeastaan kehoitus, että on vähän niin kuin pakko lähteä jonnekin, tanssiloihin, juopottelemaan, ongelle tms..
Mutta hei, tulisiko se ruotsin sanasta föl-varsa, sillä rakennuksilla on näitä laipio- ja lattiavasoja, poikosia ja kukkopoikia(räystäslankut) ja kun ajattelee, että "kiripuumme" tulee vanhempien hirsien seuraksi, jälkeenpäin asennettavaksi niin..?
No, jostakin se tulee ja völjäri se tarkoittamani puu nimeltään on, ja nimenomaan v:llä.
Valto,
VastaaPoistatuo onkin kiva ajatus, että sana tulisi varsasta. Mutta en ole kurkihirsistä kuullut että mitä ne sitten olisivat, eivät ainakaan hevosia, vaan kurkia. On ajateltu selvästi lentämistä ja auraa.
Völjäri eikä völjari? Täytyy kuulostella kun seuraavan kerran tapaa täällä rakentajia. Tämä onkin kyllä hyvä kaupunki sitä varten, että täällä on varmasti paljon ruotsinkielisiä rakentajia. Ajattelin noita sanontoja silläkin lailla, että ensimmäinen tekninen oppilaitos on ollut täällä Vaasassa ja siis ruotsinkielinen. Perustettu 1867.
Oppikirjat ovat tulleet ruotsinkielisinä ensiksi ja sitten kuntiin on tulleet vakinaisiksi ensimmäisinä varmaan rakennusmestarit. Insinöörejä tuskin on ollut joka paikassa vielä.
Joskus tekisi mieli pysähtyä ja ravistella hartioista ja oikein lujaa noita laiskasti lampsivia nuoria poikia jotka yrittävät olla pitämättä kiirettä seuraavalle tunnille ammattikoulussa. Siis että tulevat tekemään tärkeätä työtä mikäli käyttävät opiskeluaikansa kunnolla!
Linkissä kuva hirsirakennuksesta jossa völjäreitä on ja niiden nimikin mainitaan.
VastaaPoistahttp://www.perinnehirsi.fi/kengitys/18.shtml
Valto
VastaaPoistaMe muuten kolmisteen kengitettiin meidän hirsinen savusauna. Apuna oli vain traktorin tunkki.
Siinä samalla sitten nostettiin mökki ylös yhdeltä kulmaltaan ja Leo ja Ilimari lapioivat urakalla vetelää savea sieltä alta poies, sitten savilähteeseen upotettiin betonimöhkäle. Nyt se alkaa se nurkka painua uudestaan.
On Ilimari mahtanut olla 13-14-vuotias. Mutta juuri sopivankokoinen remonttihommiin: yksi pää köyttä sen vyötärölle ja toinen koivuun, kolmas isälle ja poika katolle putsaamaan sitä aatellen katon päreiden päälle laitettavaa kiiltäväpintaista teräskattoa.
Ei meidän tarvinnut kuin hoitaa siivous.
Onpas mukavaa että on tuommoisia sivustoja niin että ehkä joku itsekin uskaltaa yrittää korjaamista!