7.3.13

Sano minulle missä asut niin



Eläminen kiertyy kyllä lopulta aina asumisen ympärille. Mutta on se paljon tärkeämpääkin: koko rakennettu ympäristö. Eläminen tarkoittaa kulkemista paikasta toiseen. Rakentamisen tavasta sitten riippuu se, miten hyvin kulkeminen onnistuu.

Ihmisillä on oma koti, oma kotikunta, oma maa. Mutta ei läheskään aina. Olemassa ihmisiä joilla ei ole varmuutta mistään. Venäjän suunnalla olen monasti ajatellut kodittomuutta tai ihmisten epätoivoa ja toivon pilkahduksia. En tunne sitä maata kuin taiteen ja kirjallisuuden kautta, eikä minulla useimpien maiden suhteen muuta tapaa olekaan. Taiteissa on kyse kommunikaatiosta.

Jos voi asua jossain, on helppoa ja yksinkertaista myös lähteä pois. Vielä parempi: jos on asunut sellaisessa paikassa, paikkakunnalla, maassa, jossa ihminen on hyväksytty, on uudessakin paikassa helpompi olla hyväksytty. Mikään ei ole itsestään selvää.

Vöyrinkaupunkia, Vaasa


Olen kieppunut kahden venäläisen,Viktor Jerofejevin ja Joseph Brodskyn esseiden välissä. Jerofejevin kirjan nimi on ytimekkäästi että Miehet, Brodskyn yhtä ytimekkäästi että Keräilijän kappale. Kumpikin on esseekirja, Brodskyn vuodelta 1995 ja Jerofejevin 2001. Ei siinä ole paljoa aikaeroa. Lisäksi kumpikin kertoo lähinnä miehistä ja niistä lähimpänä on oma itse, joka on maskuliininen. Se ei riitä että on maskuliininen, täytyy lisätä että on venäläisellä tavalla maskuliininen.

Brodsky elää maanpakolaisvuosiaan ja joutuu ties mistä syystä jonkinmoiseen kulttuurikokoukseen Rio de Janeiroon. Näin hän miettii ympäristöään:

Mitä tulee favelojen köyhyyteen, niin antakoot minulle anteeksi ne jotka siihen kykenevät, kun totean, että köyhyys on sopusoinnussa sikäläisen maiseman ainutlaatuisuuden kanssa. Tällaista meren ja vuorten muodostamaa taustaa vasten eivät sosiaalista draamaa katsele epäluuloisin silmin vain katselijat vaan myös uhrit. Kauneus tekee todellisuuden aina jotenkin merkityksetttömäksi; täällä kauneus muodostaa todellisuuden pääosan.

Brodsky viittaa usein esseissään todellisuuden tekemiin kampituksiin. Oletan että niiltä ei säästy kukaan. Mutta vielä suuremmalla todennäköisyydellä Brodsky tulee miettineeksi maailmansa ympäristöjä, koska hänet on viskattu maanpakolaisuuteen. Hän ottaa sen roolin tavattomalla ankaruudella vastaan. Kysymys on myös kyvystä suunnistaa: jossakin vaiheessa surkuhupaisaa Rion ”kokousta” Brodsky päätyy yöllä tai myöhään illalla meren rannalle, kun jotkut tahtovat uida. Varmasti hait päivystävät niin kuin aina. Brodsky potee rintakipua, humala haihtuu päästä ja hän rupeaa selviämään nopeasti kun on epävarma siitä missä on hotelli Gloria.

Asumassani kaupungissa on yksi elokuvateatteri ja sen nimi on Gloria. Siinä on paljon elokuvateattereita. Numero 5:ssä oli viime viikolla Michael Hanekenin ohjaama elokuva nimeltä Rakkaus, ranskaksi Amour ja se oli vanhojen ihmisten rakkaudesta kertova elokuva. Asunto oli ehkä Pariisissa, se oli iso ja tilava ja täynnä tavaraa. Pääosassa oli eteishalli. Sen varrella oli ovia sisähuoneisiin, ulospäin oli yksi värilasein rakennettu pitkä ikkuna. Kun elokuva alkoi, asuntoon meni sisään ambulanssihenkilökunta ja pelastusmiehistö. Pitkä ikkuna oli auki. Siinä vaiheessa ei kerrottu, miksi ikkuna oli auki tai mitä se tarkoitti, se vain oli auki.

Yksi huoneiston ovi oli kiinni ja pelastusmiehistö käyttäytyi kuin riivattu ja tahtoi mennä sinne sisälle. Sisältä löytyy tummansiniseen pukuun puettu vanha nainen sängyltä ja hänellä on kukkia kädessään ja ympärillään. Kamera sujahtaa nopeasti naisen yli ja menee takaisin pelastushenkilökunnan touhuun. Kaikki näyttävät avaavan ikkunoita.

Michael Haneken ohjaama elokuva on parhaita sisätilakuvauksia mitä olen koskaan nähnyt . Yksikään kuvakulma ei ole liikaa, se kuuluu asiaan. Tulen ajatelleeksi omaa kuolemaani ja huomaan toivovani että olisin myös makaamassa sängyssä ja kukkia ympäriinsä. Minua kiinnostaisi tavattomasti se idea, että olisin sängyssä kuin mysteeri.

Koska meillä on aina ollut kissoja, kuvittelen että näky ei olisi ehkä aivan yhtä ylentävä kuin elokuvassa. Kissa olisi suljettu sisään huoneistoon, joten se olisi nälissään syönyt minua, riippuen ajasta, saattaisin olla luuranko.

Elokuva on voittanut monia palkintoja ja sen vuoksi Haneke on onnistunut tuomaan sanomansa laajemmalle katsojajoukolle, kuin mitä yksinkertaisesta lavastuksesta olisi voinut ajatella. Haneke pani esille tavallisen elämän lopun. Se mikä siinä oli tavatonta oli sen elämän loppu. Sitä ei yleensä näytetä.

Eikä tilakaan yleensä ole se mikä se oli nyt: tavallinen hieman liian täyteen ahdettu kaupunkiasunto. Ehkä siitä jopa näkyi se, että ihmiset eivät olleet hirveän rikkaita. Flyygeli oli vaikuttava. Se ei ollut olohuoneessa silmänvangitsijana, vaan siksi että se oli kahden ihmisen työväline. Ehkä myös tyttären, joka on kolmantena ihmisenä elokuvassa läsnä, mutta vain käymäsillään.

Etelähelsinkiläisen talon pääty


Haneke ja venäläiset kirjailijat tuntuvat sopivan yhteen sen takia, että he kuvaavat tiloja. Jerojefev muistaa paikat joissa on tavannut niitä tai näitä ihmisiä. Hän kuvaa yksityiskohtia hyvin tarkkaan, samoin ihmisiä. Hän muistaa tapaamisen Brodskyn ja Jevgeni Jevtušenkon kanssa. Se on ollut Jevtušenkon luona Moskovassa. Seinillä on ollut moderneja taideteoksia ja kirjoituspöydän laatikossa vihreitä seteleitä.

Mutta minua edelleen kiinnostavat maanpakolais-Brodskyn ajatukset Riosta. Brodsky kyllä keskittyy kiitettävästi omaan itseensä ja lähestyvään infarktiin, mutta hän näkee kaiken aikaa asioita ympärillään, mikä on minusta aika merkillistä. Brodskystä useimmat muistavat Nobel-palkinnon ja yksinäisen maanpakolaisuuden.

Hän myös kuoli infarktiin.

Aiheesta lisää täällä.

10 kommenttia:

  1. Minä asun vanhassa omakotitalossa. Ei ole paljoa vanhaa näkyvissä remonteeraamisen jäljiltä, tieto vain siitä suurinpiirtein, millaisia ihmisiä tässä asunut on. Talon "henki" siis vaeltelee edelleen nurkissa ja sen niihin nurkkiinsa jättämä, puoliksi juotu pöytäviinapullo on kirjahyllyssäni haalistunein etiketein.

    Nämä kirjallisuusesseesi (molemmat) ovat hyvää, luettavaa asiaa. Kykenemätön olen muuta lausumaan.

    VastaaPoista
  2. Valto,

    meillä oli täällä työväenopistossa semioottinen esitelmä muutama vuosi sitten, sen nimi oli yksinkertaisesti että Vaasan henki. Siis kun on paikan henki ja paikka nyt sitten sattuu olemaan tämä kaupunki.

    Siinä luennoitsijalla oli kuvia Vaasan asemakaavasta ja se näytti miten kaupungissa on oikeastaan kaksi korkeampaa paikkaa, siis keskustassa: toisen päällä on ortodoksikirkko ja toisen päällä on luterilainen.

    Ortodoksikirkko on tietysti kasarmilla. Kasarmi ei ole enää venäläisten, kyllä se on nyt suomalaisten, mutta ei meillä ole edes rantapyssyä enää.

    Taisivat byrokraatit ja poliitikot tulla miettineeksi, että ei kai se tuo ruotsin priha tänne enää hyökkää.

    VastaaPoista
  3. Ripsa

    Minä huomaan itse "syyllistyväni" paikanhengen hengissäpitoon kun kirjoitan niin paljon syntymäkotiini Unimäkeen liittyvää tarinaa.

    Ja kun siinä paikassa sinällään ei luulisi mitään ihmeellistä olevan; tyypillinen savolaissuomalainen korpiloukko vain.

    Mutta niin vain ovat lapset ja osa lastenlapsistakin jo tietoisia Unimäen hengistä, Anusta ja Marista ja kohta kait Taunosta, Gunillasta, minusta jne...

    VastaaPoista
  4. Valto,

    niin se vain on. Kaikilla ihmisillä on jonkinmoinen unitalo olemassa. Taitaa olla jungilainen symboli ja muistaakseni kuvaa elämää, sen tärkeitä asioita ja ihmisiä.

    Ja tietysti sitä paikkaa. Minusta ainakin esimerkiksi Ripsaluoman portaikkoon näkyville jätetyt hirret ovat aivan oleellinen asia myös minua. Olen aivan pikkuisena jo ne nähnyt.

    Ja sitten osannut lukea yhdestä hirrestä sen vuosiluvun, 1800-lukua se oli, mutta enpäs enää muista mikä se tarkkaan ottaen oli. Vanhasta talosta siirretyt hirret.

    Olisin asunut sitä taloa mielelläni, mutta ei kahdella tyhjätaskulla ollut mahdollista lunastaa isoa taloa saati pitää sitä kunnossa.

    VastaaPoista
  5. "Ihmisen" hyväksyminen on mielenkiintoinen juttu. Itse en koe olleeni täysin hyväksytty kuin hetkittäin.

    Asumisasioita on myös mielenkiintoista pohtia, kun juuri itse haikailen pääsystä tästä Pispalan naapurista ihan oikeaan Pispalaan.

    VastaaPoista
  6. Keiju,

    jos tulee jostain muualta töihin toiseen paikkaan, ja aivan vilpittömästi haluten tehdä ihmisille hyvää oloa ja virkistystä ihan säätyyn katsomatta, niin sille ihmiselle yleensä yritetään näyttää sen paikka.

    Se tarkoittaa sitä samaa säätyä. Koko tässä lokeroimisessa on kaikki niin typerää ja joutavanpäiväistä, että ei sitä tarvitsisi edes mainita, ellei sillä järjestelmällä ihmisen työtä ympäristönsä hyväksi yritetä lopettaa hinnalla millä hyvänsä.

    Ollaan päästy maalla eroon niistä ruotsinvallan rälsseistä ja voudeista, mutta tilalle tulivat kotoperäiset päällepäsmärit.

    Olisi taatusti onnellista jos pääsisit asumaan Pispalaan! Olen siinä vanhassa Pispalassa oleillut kavereideni kanssa, niiden joilla oli siellä hellahuone. Se oli kiva paikka.

    VastaaPoista
  7. Teokset

    Wittgenstein julkaisi elämänsä aikana vain yhden filosofisen teoksen, Tractatus logico-philosophicuksen (1921). Hänen myöhemmän kautensa pääteos Filosofisia tutkimuksia (1953) julkaistiin kaksi vuotta tekijänsä kuoleman jälkeen. Wittgensteinin laajasta kirjallisesta jäämistöstä on sittemmin toimitettu lukuisia teoksia: Huomautuksia matematiikan perusteista, Sininen ja ruskea kirja, Filosofisia huomautuksia, Huomautuksia Väreistä, Huomautuksia psykologian filosofiasta I ja II, Viimeiset kirjoitukset psykologian filosofiasta, Varmuudesta, Zettel – filosofisia katkelmia sekä Yleisiä huomautuksia. Myös opiskelijoiden kirjaamia luentomuistiinpanoja ja muiden tallentamia keskusteluja on julkaistu. Vuonna 2000 Wittgensteinin kirjallinen jäämistö julkaistiin kokonaisuudessaan elektronisena editiona. (Wittgensteinin kirjallisesta jäämistöstä ja siitä toimitetuista teoksista tarkemmin, katso Kuusela 2004.)
    ur

    VastaaPoista
  8. Kalevi,

    joo, suunnilleen olen tuon julkaisulistan tiennytkin.

    Enkä lukenut kaikkea. Silmäillyt, miettinyt ja tehnyt muistiinpanoja.

    VastaaPoista
  9. Ripsa

    Tuli mieleeni tuolta muualta, että devari ei ole mikään nurkassa kököttävä laite. Jos sinulla on läppäri tai pöytäkone, jossa on romppuasema, niin dvd-levyke asemaan ja elvaria eaikatsomaan.

    VastaaPoista
  10. Joo Kalevi.

    Toimii kyllä, ongelma on vain näytön koko. Sais olla isompi. Kaihini suvaitsee nähdä värejä ja niin muodoin esineitä ja ihmisiä näytöltä aika lailla miten sattuu.

    Voithan sä lähettää näitä s-postissakin, näitä niksejä. Mulla ei pöytäkoneen asema toimi lainkaan ja sen näyttö on sentäs 15 tuumaa.

    VastaaPoista

Kommentointi on suotavaa, mutta ei pakollista