16.9.13

Entä pohjavesi?



Kaksi kiinanruusua poksahti kuin syksyn viime kukkarukat. Irlantilainen kansanlaulu rupesi soimaan päässä. Nyt kukat jo kuihtuvat, mutta hyvin hitaasti. Puu, paremminkin oikea pensas, on juoppo, sille pitää olla kaatamassa jatkuvasti vettä, muuten se alkaa nuokkua. Sain nuppuisen alun joskus ajat sitten, oikeusaputoimistosta.


Hyväntuulinen ja mukava vastaanottovirkailija kertoi yksilön juomistaipumuksesta. Kaupungissa on vielä vettä, vaikka pohjavesi on ollut jo kauan hyvin syvällä. Kaupungilla kävellessä tulee aina välillä pelko että jos sattuu putoamaan kuoppaan.


En ole hydrologi, joten en tiedä syvyydessä vellovista vesistä kovinkaan paljon. Mutta puistokadulla on vanha kaivon paikka, siinä on katos. Alkuperäisasukkaalta olen kuullut olettamuksen että kaivo on lopetettu joskus isoisovanhempien aikaan, joten vettä ei ole.


Vesi on taatusti uurtanut uomia siihen väliin, ei se kaikki kalliota ole. Jos siis maa antaa myöten, sinne sitä sitten putoaa. Maa avautuu, näyttää hampaansa ja syö suuhunsa.


Pohjavesiongelmaan keksittiin semmoinen ratkaisu, että ruvettiin käyttämään lammen avulla puhdistettua pintavettä mereen juoksevasta joesta. Jokeen puolestaan on rakennettu useampia voimalaitoksia. Voimalaitokset hiertävät altaineen sedimenttejä ja veteen liukenee raskasmetalleja. Kun muutin joen varteen, varoitettiin veden mutageenisyydestä. Sitä ei saisi juottaa ainakaan lapsille.


Ilmoituksesta on jo melkein 30 vuotta, eikä aiheesta enää ole ilmestynyt ultimaatumeita. Silloin oletettiin että vatsa- ja suolistosyövät ainakin lisääntyvät. Tilastoja ei ilmesty lehdissä. Niitä ei näy myöskään terveyskeskusten tai sairaaloiden ilmoitustauluilla.


Dystopioita ei oikeastaan kannata kirjoittaa, koska tulevaisuus on jo täällä. Mutta luin juuri yhden, Margaret Atwoodin trilogian keskimmäisen osan, The Year of the Flood. Siinä puutarhurit yrittävät pitää mehiläisiäkin hengissä ja pitää pientä osaa ihmiskunnasta yhteisön avulla tietoisena siitä miten on tehtävä työtä että ekosysteemi säilyy. En ole lukenut vielä viimeistä osaa, MaddAdamia, josta sitten näkyisi miten käy.




Todennäköisesti ihmiset häviävät. Ei heillä kovin paljon ole mahdollisuuksia, edes heillä jotka tietävät miten elää.


Mutta löysin netistä ajatteluttavan sarjiksen. Jos saan sen tänne niin sitten kehotan muitakin lukemaan sen ja lähteä sitten kävelylle puistoon ja nähdä puistossa kävelijät aika lailla uudella tavalla. Se on englantia mutta ei kovin monimutkaista kieltä.






9 kommenttia:


  1. GTK:n logo ylänauhassa
    GTK/ Tietoaineistot/ Maaperäkartan käyttöopas/Pohjavesi

    Pohjaveden synty ja esiintyminen

    Maa- ja kallioperään varastoituneet sadevedet ja lumien sulamisvedet ovat joko maavettä tai pohjavettä. Maanpinnan ja pohjavedenpinnan välisessä maavesivyöhykkeessä vesi täyttää maaperän huokostilat ja kallioperän hiushalkeamat vain osittain, kun taas pohjavedenpinnan alapuolella ne ovat kokonaan veden täyttämiä. Pohjavesivyöhykkeessä pohjavesi virtaa maaston alimpien kohtien suuntaan ja purkautuu paikoin maanpintaan tai vesistöihin painovoiman tai paineen vaikutuksesta.

    Pohjavedenpinta on Suomessa yleensä 1-4 metrin, harjuissa ja kallioperässä jopa 20 metrin syvyydessä. Ylimmillään pohjavedenpinta on keväällä, kun lumet ja routa ovat sulaneet, ja alimmillaan kevättalvella. Sen vuotuiset korkeusvaihtelut ovat yleensä 0,1-1,0 metriä, mutta voivat poikkeustapauksissa olla useitakin metrejä.

    Esiintymispaikan tai -tavan mukaan pohjavesi on vapaata pohjavettä, orsivettä tai salpavettä (piirros >). Suurin osa Suomen pohjavesistä on vapaata pohjavettä. Orsivesi on tiiviin, eristävän maakerroksen päällä olevaa pohjavettä. Orsivesikerros saattaa ajoittain kuivua, toisin kuin syvemmällä oleva vapaan pohjaveden kerros.

    Pohjavesi on ns. salpavettä, jos se rajoittuu tiiviiseen kerrostumaan, esimerkiksi saveen, joka estää vedenpintaa nousemasta vesimassan, ilmanpaineen ja geologisen ympäristön säätelemälle painetasolle. Jos tiivis kerros puhkaistaan, vesi kohoaa painetasoon, jota pohjavesiympäristön olosuhteet säätelevät. Tästä on esimerkkinä ns. arteesinen kaivo, josta vesi nousee maanpinnalle omalla paineellaan.

    Vedenhankintaa varten tärkeiden pohjavesialueiden antoisuus on Suomessa 2,77 milj. m3/vrk. Kaikkien pohjavesialueiden arvioitu antoisuus on 5,8 milj. m3/vrk ja keskimääräinen pohjaveden käyttö 0,71 milj. m3/vrk (Yhdyskuntien vedenhankinnalle tärkeät pohjavesialueet, 1976, Britschgi, R. & Gustafsson, J. (ed). 1996. Suomen luokitellut pohjavesialueet).

    Vedenhankinnalle tärkeiden pohjavesialueiden laskennallisesta antoisuudesta on keskimäärin käytössä vain 26 %. Tiedot perustuvat vuosina 1988 – 1995 koottuihin tietoihin.

    Kopioin ylläolevat tiedot täältä kun kiinnosti itseänikin nuo pohjavesiasiat: http://weppi.gtk.fi/aineistot/mp-opas/pohjav_esiintyminen.htm

    VastaaPoista
  2. Ollessani pyörällä liikkeellä Saarijärvellä, niin yöllä pykäsin väsyneenä kyljenpaikan mäntyisen soraharjun päälle. Aamulla ihmettelin kummallista litinää, suhinaa ja sihinää ja kun siinä sitten menin ympäristöä tarkkailemaan (aamupissille), niin oli aika kummallinen näky, kun mustia vesiputkia luikerteli kanervikossa ja niiden kyljissä olevista rei´istä suihkusi vettä maastoon.

    Siinä oli lähellä tsasouna, jossa sattui siivoojat olemaan hommissa ja ne selittivät, että tekevät sillä systeemillä pohjavettä seutukunnan asukkaille. Suihkuavan veden pumppaamo oli alapuolisen lammen (tai järven) rannalla.

    Sittemmin luinkin tästä systeemistä jostakin lehdestä.

    VastaaPoista
  3. Valto!

    Kiitos tiedoista!

    Joskus tuossa vuostuhannen vaihteessa täällä pohjavesi oli todella syvällä, laskenut 10-20 metriä. Niin että ilmeisesti siitä ei ole vesijohtovedeksi vaan on käytettävä Kyrönjoen pintavettä.

    Täällähän maa nousee koko ajan. Sorakerroksia ei juuri ole. Salpausselkä taitaa olla Suomessa se pohjavesialueista tärkein.

    Merenkurkku ylipäänsä on jumalattoman kivistä aluetta. Se ihan näyttää siltä että ei tarvitsis olla kuin vähän pienempi jättiläinen niin loikkisi niitä kiviä pitkin Ruotsin puolelle.

    Merivedestä voi tehdä ruokavettä, mutta suodatus on kallista. Muistaakseni joskus taannoin Saudi-Arabiassa mietittiin Etelänavan jään hinaamista jonnekin sen erämaan laitamille mutta tekniikka vissiin ei ole ihan pätevää vielä.

    Lisäongelmia tuottaa tietysti maanviljelys täällä. Viljapellot pitää myrkyttää ja keinolannoittaa, eikä niiden aineiden pitkäaikaisista vaikutuksista tiedetä.

    Kokopäiväisiä kalastajia ei taida enää olla. Eivät tuo elantoa, ilmeisesti silakkasaaliit ovat pienentyneet.

    Minä olen lukenut tuosta keinosuodatuksesta myös. Ei onnistu täällä, koska sorakerroksia ei ole.

    Maa ilman vettä. Senniminen kirja on olemassa.

    VastaaPoista
  4. Ehkä heidän, jotka tietävät miten elää, pitäisi ryhtyä diktaattoreiksi.

    VastaaPoista
  5. Keiju,

    jos saat käsiis niin lue tuo Atwood-trilogia. Varsinkin tuossa toka-osassa on hyvin tarkkoja ohjeita siitä, miten löytää ruokaa ja mitä kannattaa syödä (esim.kasvikset lihan sijaan) että jää tilaa muillekin ja myös tuleville sukupolville.

    Diktatuurit eivät ole koskaan menestyneet kovin pitkään. Kuninkuuksien alaisina on usein ollut suht. autonomisia alueita, joissa pätevät yhteisöjen tavat, tottumukset ja lait.

    Sitä paitsi: diktatuuri saa sen diktaattorin pöhöttymään eikä se enää muista miks se sen vallan otti.

    Musta tuntuu siltä että on menty liian pitkälle kestävän kehityksen vastaiseen suuntaan. Ks. mietiskelyt aiheesta "yrityksen tarkoitus on tuottaa voittoa omistajilleen". Ajatus taitaa olla alunperin amerikkalainen, siis jonkinlaisena talouslakina.

    VastaaPoista
  6. Minulle ei nykyään kannata suositella mitään kirjaa, etenkään trilogiaa. Näissä blogiympyröissä pyöriviin ihmisiin verrattuna olen laiska lukemaan, olen melkein aina ollut. Välillä on kausia, jolloin luen paljonkin, mutta ne vaativat jonkin lähtökohtaisen innostuksen puuskan.

    Kun on maailman pelastamisesta kysymys, alkaa tuntua, että kysymys "miten se tehdään" on enää toisarvoinen. Paitsi, että Linkolan kannattajiin en ole koskaan lukeutunut. Mutta demokratialle ihan sama – tässä mielessä olen alkanut ajatella, että huono demokratia on huonompi kuin kohtalainen diktatuuri. Ja nyt elämme huonossa demokratiassa.

    VastaaPoista
  7. Keiju,

    no, täytyy toivoa sitten että saat lukupuuskan, koska ainaski nää kaks osaa, Oryx and Crake ja The Year of the Flood ovat aika täyspainoista tavaraa.

    Ei kirjan pohjoisamerikkalainen tarvitse olla ollakseen hyvä. Suomessa on kaksi tosihyvää dystopia-kirjailijaa: Maarit Verronen ja Jyrki Vainonen.

    Mutta tietenkin on niin, että maailman pelastaminen on aika lailla myöhässä jo. Jo 60-luvulla tiedettiin ilmaston muuttuvan, mitään ei ole tehty. Suomessa on ainakin huono hallitus, en tiedä onko se yhtä huono esim. Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa. Jos nyt aattelis että pohjoismainen demokratia olis jotain.

    Valistunut itsevaltius? Onkohan sitä ikinä nähty?

    VastaaPoista
  8. ripsa

    kiitos tuosta sarjislinkistä, se on todella fantsu. luin sitä pari tuntia.

    mutta siis tuosta pohjavesi-luontoaspektista:

    once you have started you do not know where to stop. tämä englantilainen sananparsi sisältää mielestäni nykymaailman problematiikan ydinkysymyksen. me emme taloudellisessa kilpajuoksussa osaa pysähtyä ajoissa, emme edes hiljentää tietoisesti vauhtia. porhallamme vain eteenpäin koska muutkin tekevät niin, koska emme voi jättäytyä jälkeen tuottamatta haittaa yhteiskunnallemme.

    sananparren voi tulkita niinkin, ettei kasvuun ja kilpailuun sitoutunut taloudellinen järjestelmä tunne käsitteitä kohtuus tai riittävyys. kohtuus on unohdettu, koska se ei palvele taloudellisen kasvun tarpeita.

    teollistunut yhteiskunta tekisi monesti viisaasti, jos se ei lähtisi lainkaan liikkeelle. toiminnasta pidättäytymisen tekee kuitenkin uskomattoman vaikeaksi valkoisen rodun eetos, sen toimintavietti, maailmanvalloituksen ideologia.

    jopa luonnonsuojelija puhuu toiminnan tarpeesta, vaikka alkuperäinen luonto tulisi parhaiten toimeen omaan rauhaansa jätettynä. toistaiseksi tuollaisesta viisaudesta ei ole kovin paljon merkkejä. jostakin kaivoshankkeesta saatetaan luopua sen taloudellisten riskien takia, ei sen mahdollisten ympäristötuhojen takia.

    t. meri

    VastaaPoista
  9. Meri,

    Tuota sarjista luin ihan niin kuin joku olisi piirtänyt olioita Leena Krohnin kirjoihin. Joskus olen miettinytkin, että ovatkohan siskokset Inari ja Leena joskus suunnitelleet yhteistä kirjaa. Vai ovatkohan peräti joskus julkaisseet sellaisen? Tosin Inari Krohn on aika lailla koloristi.

    Tuo tuhoton toiminnan tarve on erityisesti vissiin protestanttinen riivajainen. Joskus jossain kansalaisopiston luentosarjassa oli psykologi puhumassa aiheesta "Kova työihminen", jossa asiaa lähestyttiin vanhenemisen kulmasta.

    Avioliittoja hänen mukaansa tuhoutuu sitä mukaa kun työihmisyys alkaa rapautua. Syypää on myös koulu, ihan kansakoulusta asti, joka panee lapset pyyhkimään uneksimisen ja ihmettelemisen aisteiltaan ja opettaa suorittamaan numeroita. Paremmuuksia. Johtajuuksia.

    Sitten paradoksaalisesti kapitalistinen järjestelmä on onnistunut rapauttamaan ihmisten yhteistyökyvyn. Ei ole enää ihmisille sitä omaa paikkaa. Tämä ei ole agrikulttuurin erityisominaisuus, siis tuon perheviljelmien ajan.

    Täältä kun lähti maatalon tyttäriä Tampereelle pumpulin likoiksi, niin kyllä heilläkin oli luvassa koko elämänmittainen työ. Perustarpeet tulivat tyydytetyksi. Tampere on hyvä esimerkki, siellä löytyy jotain vielä siitä vanhasta työläisidentiteetistä ihan vaikka bussista ja ihmiset puhuvat työstään Finlaysonilla tai Takolla. Voi olla kremppoja ja muita täyden 40 vuoden työrupeaman jälkeen, mutta ne vaikuttavat elämäänsä tyytyväisiltä.

    Tyytymättömyys tulee tuosta saavuttamattomista tarpeista. Enkä nyt muista mistä sen luin, mutta jotain sellaista että haluaminen on se pääjuttu, ei se että jotain saa.

    Jos et ole lukenut tuota Atwoodin tokaosaa (trilogian nimi on Oryx and Crake), niin suosittelen. Siinä kerrotaan aika perinpohjaisesti miten joku yhteisö voisi tulla toimeen. Suomessakin on muutamia yhteisöjä, mutta en ole kuullut miten niiden laita on nykyään.

    Yksi niistä sijaitsi Ähtärissä, toinen Keuruulla. Kumpikin käsittääkseni on edelleen olemassa. Se ei vain taida olla kauhean mediaseksikäs aihe.

    VastaaPoista

Kommentointi on suotavaa, mutta ei pakollista