18.12.13

Lukemista jouluksi


Radiosta kuulin että eivät ihmiset enää kuulu pitäjäseuroihin ja sitä myötä eivät myöskään lue joululehtiä. Muistan itse, kuinka hartaasti luettiin joulun aikana kaikki mahdollisia jouluksi tulevia lehtiä.

Niitä oli paljon. Tavalliset sanomalehdet julkaisivat paksuja joululukemistoja, joissa oli kertomuksia, runoja, esseitä, kritiikkejä – kaikki aivan vain sen takia, että lehdet eivät ilmestyneet joka päivä (ainakaan maalla) ja koska erityislehdet halusivat muistaa asianharrastajia kuluneesta vuodesta. Ja pyhät olivat pitkiä.

Isälle tuli esimerkiksi historiallinen aikakauslehti, joka oli täynnä mitä kummallisimpia tekstejä uusista historiantutkimuksen käänteistä. Erityisen innostunut olin pitkistä reportaaseista, joissa kerrottiin milloin missäkin päin maailmaa löytyneistä raunioista ja ankarissa olosuhteissa työskentelevistä arkeologeista. Pentti Saarikoski runoili sittemmin että ”Tule kuopasta ylös, arkeologi!” ja Muksut tekivät runoon sävelen.

Kai Saarikosken mielestä arkeologi on itse muuttunut muumioksi oltuaan ikuisuuden pimeässä kaivannossa. Vaikka runoilija itse kyllä oli varmasti lukenut paljon pölyisiä kirjoja ja pölyisiä kieliä, joista hän sitten suomensikin joitakin. Ainakin Odysseia on yläkerran kirjahyllyssäni, P.S.:n suomentama.

Isä oli opiskellut arkeologiaa ja ollut kaivamassa Pompeijia esiin yhden kesän ajan. Niinpä luin hänen kanssaan niitä sankarimatkailijoiden tarinoita. En ollut niinkään kiinnostunut pääsemään hänen mukaansa Pompeijiin, se on vain Italiassa, mutta sen sijaan Kaksoisvirtain maassa olisi ollut vaikka minkälaisia raunioita tutkittavana. Isä kyllä yritti. Mutta Unesco oli se taho joka kaivauksia silloin – ja varmaan vieläkin – rahoitti, eikä isää valittu kaivauksiin Kaksoisvirtainmaahan.

Nyt isä olisi taatusti ollut epätoivoinen Kaksoisvirtainmaan tilanteesta. Siellä on sodittu ties kuinka kauan eikä kukaan ole varmaan tarkistanut mitä kaikkea muinaisessa Niniven kaupungissa on jo tuhoutunut. Sodan alkuvaiheessa museot ryöstettiin järjestelmällisesti. Tuskin kaikkea siitä korvaamattomasta tavarasta on saatu enää takaisin.

Kaiken lisäksi Turkki otti ja patosi vuorilta alas syöksyvät vedet ja kahdesta virrasta, Eufratista ja Tigriksestä ei ole enää kastelemaan alangon viljelysmaita. Isä olisi miettinyt mistä hän ja hänen arkeologinperheensä saavat sitten enää sapuskaa. Enemmän vielä hän olisi huolestunut siitä, että siellä jo valmiina olleet ihmiset köyhtyvät ja kurjistuvat.

Äidille tuli Parnasso jonka joulunumero oli paksu kuin kirja. Lisäksi tuli Suomalainen Suomi, joka taitaa olla sama lehti kuin Kanava, mikäli sitä vielä julkaistaan. Suomalainen Suomi oli tylsä, mutta
Parnassossa oli lukemista pitkälle kevääseen.




Istuin juuri syömässä voileipää ja lukemassa entisen ammattiliittoni lehteä Meteliä. Se on teatterilaisten lehti, mutta liittoon kuuluu muitakin, esimerkiksi tanssijoita. Opiskelutoverini Marjo Kuusela, joka oli minua vuotta alemmalla kurssilla Tampereen yliopiston Draamastudiossa, käy lehdessä läpi tanssin maailmaa 1960-luvulta lähtien.

Siinä on huima kaari. En ole nähnyt hänen mainitsemiaan esityksiä kuin joitakin. Tampere ei ollut erityinen tanssikeskus. Meillä kävi Draamastudiossa opettamassa Ruth Matso, joka oli järjestänyt oppitunnit maanantaiaamuiksi. Koko liikuntatunteja harrastava porukka kiroili ajankohtaa, mutta kävi.

Ruth Matso joutui opettamaan suurinta osaa meistä kuin keitä tahansa opiskelijoita. Liikunnasta ei tietoakaan. Suurin osa meistä ei ollut asunut lähelläkään minkäänlaista tanssin opetusta, liikunnan opetus oli pesäpalloa ja hiihtoa. Radiosta kuulin että ehkä tanssijat saavat oman talon. Mutta se tulee olemaan tietenkin Helsingissä. Opiskelukaverini Marjo on varmaan tyytyväinen. Kyllä minäkin rakastan tanssia.

Eikä Draamastudiotakaan ole. Koulutuspolitiikka oli sellaista, että Helsingissä päätettiin ettei Pirkanmaalla tarvita omaa koulua, koska Helsinki pystyy vastaamaan koko maan tarpeeseen. En minä erityisesti Helsinkiin olisi halunnut koskaan, mutta varmaan siellä edelleen on töitä kaikenlaisille komeljanttareille. En tiedä mahtaako muualla olla.

Taidealan koulutus halutaan edelleen ajaa alas, koska niissä opiskelevat ihmiset eivät työllisty. Se on viime aikoina ollut tärkein asia. Työllistymistä halutaan, vaikka harvemmin kuvataiteilijalla on palkkatyöpaikka, ainakaan vakinainen sellainen. Yleissivistystä ei kannata tukea korkeakoulutuksessa, koska tekniikan ja talouden alueella luovista ajatuksista ei kuitenkaan olisi mitään käyttöä.

Tekniikka ja talouskaan eivät kannata, koska Nokiakin lopetti, vaikka kuinka vei tehtaita Kiinaan.

Lahden ja Kankaanpään kuvataideosastot lopetetaan. Niistä ei ole Suomelle mitään hyötyä ja Suomi on kriisissä. Olen miettinyt pääni puhki, miten kriisitietoisuuteen kasvetaan ilman että kaikki tulevat säikyiksi.

Kriisit tarkoittavat potkuja vähintään. Nyt potkuja tulee kuvataiteilijoille, jotka opettavat.



Isän suku on kotoisin Nurmosta. Nurmoo-seuran kustantama Nurmon joulu tuli muutama päivä sitten. Siinä on paljon lukemista ja lukemiset tuovat mieleen ne joulut mitkä olen viettänyt sukutalossa. Enää niitä jouluja ei tule. Suku meni poikki ja katki, kun vanhimmat kuolivat.

Olen katsellut vanhoja kuvia lehdessä, miettinyt keitä ne ihmiset olivat. Suunnilleen kaikki olivat sukua ennen. Muutama vuosi sitten olin viikon verran siellä entisessä yhteisessä talossa, pyöräilin kirkolle, katsastin kirjaston.

Kaupan jonossa tuli vanha täti sanomaan käsipäivää, sanoi asuvansa nyt kirkolla, mutta ennen siinä meitä lähellä. Olin yhtenä kysymysmerkkinä. Täti hymyili ja sanoi että ”Ekkös sinoo niitä luoman
varren flikkoja?”. Oli myönnettävä.

Sukunäölleen ei taida voida mitään. Tädit ovat sitä paitsi tarkkanäköisiä. Tämä on saattanut olla pikkuserkku tai kääpiöserkku kaiken lisäksi. Ja miksen minä kehdannut kysyä hänen nimeään?

8 kommenttia:

  1. Tädistä tuli mieleen eräs kokemus noin kolmen vuosikymmenen takaa. Olimme äitini ja isäni (mahdollisesti vielä isonveljenkin, en muista) kanssa autoreissulla Keski-Suomessa ja saavuimme Kinnulaan. Söimme jossakin paikallisessa grillibaarissa, niin kuin siihen aikaan usein tehtiin. Paikassa oli myös muuan humalainen paikallinen mies, joka yhtäkkiä huomasi äitini ja lausahti: "Anteeksi, kun kysyn, mutta ootkos sinä niitä Ruuskan tyttöjä?" Äitini häkeltyi täysin, sillä hänen mumminsa tyttönimi oli Ruuska. Äidin mummi oli kotoisin Haapavedeltä, johon Kinnulasta on matkaa kai linnuntietäkin toistasataa kilometriä, mutta silti ajatus jäi askarruttamaan: jospa hänen ulkonäössään on jotain niin tyypillistä Ruuskaa, että känninen mies Kinnulasta yhdisti heti? Myöhemmin törmäsin itse erääseen Haapaveden Ruuskaan, tyttöön partiojohtajakurssilla, ja hän väitti Ruuskan sukuja olevan vain yksi. Tietoa ei ole vahvistettu.

    VastaaPoista
  2. Keiju,

    Haapavesi on niin paljon pieni paikka, että se mies taatusti tunsi äitis. Jos asuu pienellä paikkakunnalla pitempään, niin tuntee aika nopeasti talojen väet.

    Haapavedelläkö ovat ne folk-juhlat? Kävin joskus siellä pitämässä jonkun kurssin, eikä se nuorempi väki muusta puhunutkaan kuin musiikista.

    Siitä minä kyllä pidin. Samaa henkeä kuin Kaustisellakin. Tai mitä oli Porin jatsareilla siinä ensimmäisinä vuosina.

    Ei tuntunut olevan enää, ei yhtään.

    VastaaPoista
  3. ripsa

    tule ylös sieltä kuopasta arkeologi / älä kaivele menneitä arkeologi. / sitä mikä on kadonnut kuitenkaan / et tavoita milloinkaan.

    kaikki on tuomittu uusiutumaan. jos saarikoski eläisi, arkeologi ehkä vastaisi: kyllä minä saan olla täällä kuopassa jos haluan. mutta voi olla että myöhemmin lähden kanssasi kosmokseen iltaa istumaan.

    t. meri

    VastaaPoista
  4. Ymmärsit väärin – ei tämä Haapavedellä sattunut, vaan Kinnulassa. Joka siis on eri maakunnassa.

    VastaaPoista
  5. Meri

    Mietin ihan sitä samaa. Mahtoiko kukaan arkeologi ikinä vastata Saarikoskelle? Eivät arkeologit samaistu fossiileihinsa vaan toisiin ihmisiin niin kuin kuka tahansa.

    Samoin mietin salapoliisi-täti Agatha Christie'tä, joka oli miehensä mukana kaivauksilla muistaakseni nyk. Irakin alueella ainakin.

    Kosmoksessa oli mielettömän hyvää ruokaa. Joskus kun porukalla oli rahaa, mentiin ja syötiin. Ja istuttiin tietysti Valomerkkiin asti. Porukan piti kuitenkin olla OK, ei Kosmokseen kovin usein rähisijöitä mennytkään.

    Keiju

    Ei, kyllä minä tiedän että Haapavesi on siinä Keski-Pohjois-Pohjanmaan rajalla. Äitisi isoäiti oli sieltä ja se Kinnulan juoppo tunnisti äitisi.

    Sitä minä olen sanonut aina, että kun asuu monissa paikoissa Suomessa ja varsinkin jos asuu maalla, alkaa löytää niitä sukuja ja niitä näköisyyksiä.

    Geenit kai ne määräävät. Sitä mukaa siis Pekka Ruuska olis sun sukua, se muusikko. Vai oliko sen nimi Pekka?

    Kinnulan ohi olen ajanut monta kertaa matkalla Pohjanmaalta Keski-Suomeen.

    VastaaPoista
  6. Hyvin mielenkiintoista tietää että isäsi oli arkeologi ja työskenteli Pompeeiin kaivaksessa!

    Varmaan jos olisin pysynyt Suomessa nuita tapauksia eksyneitten sukulaisiin tulisi vastaan. Kun molemmat isän ja äidin suvut olivat niin suuria, ja Savon maaseuduilta. Sitä ei satu täällä kun ollan harvempia ja harvemmassa isossa maassa.

    Taidealan koulutus täälläkin vähennetään, niin kävi omalle studiolle yliopistolla. Suuri sääli kun rahoitetaan vain oljy yhtiöitten ympäristön ja meren saastamista kun on kiirettä lähettää kaikki Kiinaan!

    VastaaPoista
  7. Pekka Ruuskasta juuri juttelimme sen haapavetisen Ruuskan tytön kanssa. Hän sanoi kuulleensa, että Pekkakin on sukua. Kai Pekka Ruuska sitten on minunkin etäinen sukulaiseni. Kunpa vain ei olisi yhtä etäinen kuin Mauno Koivisto. Jokaisen suomalaisen suvustahan löytyy joku presidentti, kun riittävän pitkälle tongitaan. Ensimmäinen tyttöystäväni muisti mainostaa, että hänen suvustaan löytyy Relander.

    Haapavesi Folkissa en ole käynyt kertaakaan, Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla sentään yhden kerran 1990-luvun alussa. Siellä oli mukava tunnelma. Pori Jazz oli minulle täysin outoa maaperää viime kesään saakka, jolloin kävin Kirjurinluodossa kuuntelemassa Earth, Wind & Firea ja kumppaneita aidan takaa. Yhtään äännähdystä en kuullut varsinaista jazzia, en edes jazzkadulla. Muutama päivä takaperin tuli vastaan nettitieto, jonka mukaan ensi vuonna Porissa esiintyy Patti Smith. Kaikki kunnia Pattille, mutta hänen yleisönsä taisi 70-luvulla olla niitä, joiden mielestä jatsi oli paskaa.

    VastaaPoista
  8. Marja-Leena,

    Pompeiji oli siinä sodan jälkeen varmaan suurin kaivauskohde Italiassa ainakin. Mutta muistan lukeneeni isän lehdistä että kyllä Niniven alueella tehtiin löytöjä jatkuvasti. Koko Mesopotamia on ihmiskunnan historiaa.

    Niin ja jos olisit vaikka tullut Suomeen opiskelemaan stipendiaatiksi, käynyt Taideakatemian, niin ehkä taiteilijantiesi olisi muutenkin erilainen, ei ainoastaan sukulaistesi vuoksi. Vaikka kyllä he tekevät elämän mielenkiintoiseksi usein, varsinkin ne lähimmät.

    Muistan että kerroit teidän taidekouustanne. Nämä herra Isoherrat vissiin tietävät senkin, että taidekouluja voidaan tuosta vain lakkauttaa ja jos rahaa joskus löytyisi, niin perustaa sitten uudestaan. Eivät nähtävästi käsitä että vie kymmeniä vuosia aloittaa jotain niin isoa.

    Keiju,

    ei sun sitten auta kun käydä sanomassa terve Pekka Ruuskalle! Ylipäänsä suvuissa on aina muutama mielenkiintoinen tapaus.

    Vai Koivisto on suvussasi. Sattuuhan sitä.

    En muuten muista ikinä Ameriikassa kuulleeni että jazz olis paskaa, päinvastoin. Vuonna 1969 olin New Yorkissa parin korttelin päässä Chelsea Hotelissa, jossa Patti Smith asusti silloin tällöin, hän oli lähdössä soittamaan jonnekin pieneen kylään rokkia, vaikka ei vissiin kutsuttuna vieraana, jonka nimi oli Woodstock.

    New Yorkissa jazz-klubille pääseminen vain maksoi niin paljon, ettei mulla ollut siihen rahaa. Jazz käsitettiin rock'n'rollin vanhemmaksi muodoksi. Sitä myös tanssittiin esimerkiksi Cotton Clubissa, meillä piti vain hartaasti kuunnella. Ehkä pitää edelleenin, en tiedä.

    Olin perustamassa jazzareita, mutta ei me sinne rokkareita haluttu. Vuosi oli 1966. Meidän rokkareiden mielestä jazzia oli tilaisuus kuunnella aivan liian harvoin.

    No, Porissa oli paljon lahjakkaita jazz-muusikoita, mm. rumpali Rusina.

    VastaaPoista

Kommentointi on suotavaa, mutta ei pakollista