Muukalaistarinoita

Opiskelin nuorena yliopistossa kirjallisuutta ja muita kiinnostavia aineita. Pääsin yliopistoon suoraan todistuksen perusteella, ei tarvinnut pyrkiä. Rahaa ei ollut, mutta työtä riittäisi kyllä sitten joskus. Se arvaus meni pieleen, mutta niin meni monelta muultakin.

Kävin kesäisin roskatöissä (skit job) Ruotsissa, kun Suomessa ei saanut edes opintolainaa muista tukiaisista puhumattakaan. Ruotsin arbetsförmedlingenille riitti että oli suomalainen ja köyhä, siis selvästi köyhempi kuin ruotsalaiset. Kaverit tönivät terävästi kyynärpäillään kun yritin ruveta kertomaan opinnoistani. Eivät antaisi jos vaatisin, eivät mitään.

Työpaikalla vanhainkodin sairasosastolla oli sänkyyn sidottuna dementoitunut suomalainen nainen, joka oli sairaalassa unohtanut ruotsin kielen. Ehkä hän ei ollut sitä kovin paljon koskaan osannutkaan. Tehtaaseen suurin osa invandrarna päätyi eikä siellä kummoista kielitaitoa vaadittu.

Jouduimme yhdessä toisen suomalaistytön kanssa sairaanhoitajien silmätikuksi kun tuli tehdyksi virhe. Oli aamu ja meidän sairaala-apulaisten työnä oli städa ja vaihtaa lakanat. Joku muu oli jo syöttänyt ne joita piti syöttää. Syöttäminen ruotsiksi ei sujunut kovin hyvin vielä minulta.

Piti nostaa kerran vinssillä hyvin lihava ja hyvin sairas vanharouva sängystä rullatuoliin. Meitä oli kaksi laihaa suomalaistyttöä nostamassa häntä. Vinssissä oli väkipyörä, jonka sai kiinnitetyksi kiinni (fästa upp), mutta sitä ennen piti jaksaa pyörittää sitä pyörää ja se liikkui hyvin hitaasti. Minä olin rullade upp, kun otteeni lipesi ja hyvin lihava rouva putosi lattialle. Rouva levisi lattialle ja me häivyimme. Rouva näytti valkoiselta hyytelöltä, vaikka sitä ei sanottu ääneen millään kielellä.

Sovimme että emme tienneet asiasta mitään. Rouva jäi kiljumaan sieltä lattialta finnjäveleitä. Kuului systerien ääniä ja ne juoksivat. Sitten ne rupesivat huutelemaan biträdejä. Me menimme portaisiin ja sitä tietä kellariin. Kellarista piti hakea pyykkejä, minkä teimme ja tulimme takaisin posket punaisina, mutta lihavasta rouvasta emme tienneet mitään.

Vårdsystern rupesi kulkemaan kannoillamme. Meitä ei syytetty mistään. Vasta sitten tuli syytös, kun hän löysi minut puhumassa vanhan suomalaistädin kanssa. Olin jo huomannut että vanhus virkistyi aivan vain pelkästään siitä että joku puhui hänelle.

Sairaanhoitaja ilmoitti ykskantaan, että jos hän tapaa minut vielä puhumasta suomea osastolla niin tulee lopputili. Sanoin että en ole saanut edes förskottia ja vuokra pitää maksaa. Sairaanhoitaja punastui niin, että arvelin verisuonen päästä katkenneen, mutta sitten hän vain viittasi minua poistumaan toimistostaan. Hän osasi hillitä itsensä.

Olen näinä päivinä ihmetellyt sitä, miksi ensin oli julistettava että Suomi on ruotsalainen ja sen jälkeen että Suomi on venäläinen. Miksi Suomi ei voi olla suomalainen? Muutenhan Ruotsikin olisi suomalainen, tai Venäjä.

En ole onneksi koskaan joutunut minkäänlaisiin roskatöihin Venäjällä, en edes Neuvostoliitossa. Voi se olla puutekin, koska osaisin sitten varmasti jonkinlaista venäjää. Mutta Ruotsin jälkeen olisin pelännyt Venäjää hirveästi. Mutta minulla on muistissa paljon tarinoita töistä muilla mailla, niitä on jäänyt mieleen muidenkin kertomana. Siksi nämä ovat anekdootteja.

Kerran kun istuttiin suomalaiskavereiden kanssa katsomassa televisiota yhteishuoneessa kun yläkerrassa asuva ruotsalaispoika tuli ovelle. Käännyttiin katsomaan, ei sanottu mitään.

Se totesi yksinkertaisesti vain ”de ä inga mänskor här” ja lähti pois. Kukaan ei keksinyt vastausta siihen. Mentiin keittämään iltateetä, aamulla olisi aikainen herätys.