Unien kultala

Olen joutunut olemaan kuukauden alakerrassa. Mietiskellyt miten saisin sen tai tämän kirjan tänne, koska vaikka kissa ymmärtäisi mitä kirjaa tai kirjailijaa tarkoitan, niin toinen ihminen ei ehkä, koska muistan kirjat lähinnä niiden kansista ja siitä, missä niiden kaiken järjen mukaan pitäisi sijaita. Kissa ei saa kirjaa tuoduksi. Mutta muuttamiset yläkerrasta alakertaan tai päinvastoin ovat useimmiten kaoottisia tapahtumia, eivätkä siis hallittavissa. En silti myönnä että kirjoja on liikaa.

Uusissa unissa on paljon vettä. Olen päässyt kellumaan uimahalliin ja sattui vielä niin että kellumiseni alku osui hiihtolomaksi. Uin ilman inhottavia pärskeitä ja kiljumista, joka seuraa koululuokkien vellomisesta vedessä. Hyvä se on että oppivat uimaan. Mutta sitten olen kuullut, että syyskylmillä kun putoaa veneestä, niin ei se uimataito auta. En näe unta uima-altaista, vaan järvistä ja joista.

Luonnonvesissä uiminen on kuin toipilaana kellumista. Ulkona saattoi pyryttää, altaassa surkuttelin puluja, jotka selvästi yrittävät tehdä pesää katon rajaan kevään toivossa. Tuli sunnuntai, oli pakkasta ja taivas on auki. Piti lukea esseitä 1800-luvulta, se on osa projektia, josta olen pitänyt kiinni hengissä pysyäkseni. Esseet ovat Percy Bysshe Shelleyn. Olin juuttua jonkun yliopistoihmisen alkupuheeseen. Siitä alkoivat unet joissa oli vettä.

Ehkä Princetonin yliopiston englannin apulaisproffa on tehnyt alkupuheita työkseen? En tiedä mitä yliopistoihmiset tekevät silloin kun eivät ole luennoimassa tai lue tenttivastauksia. Tässä ei ole Shelleyn koko tuotantoa vaan valikoima. Tuli mieleen, että jos Suomi nyt itsenäisenä valtiona onkin ollut olemassa 100 vuotta niin oli täällä minullakin sukulaisia jo 1800-luvulla ja aiemminkin. Mitä siis esimerkiksi englantilainen runoilija on ajatellut sen vuosisadan aikana? Ei 1800-luku ole sama kuin 1900-luku. Mutta ei se Englannissa ole samanlaista aikaa kuin Suomessa oli. Aikaa on verrattava että ymmärtäisin tekstistä jotain.

Ja kun avasin kirjan proosaosaston, löysin tämmöisen lauseen: What is the connexion of sleeping and of waking?. Kun ei pääse kulkemaan niin kuin haluaisi, johtuu ajattelemaan unia. Vesi unissa ei tietenkään johdu pelkästään siitä, että patterit kurluttavat veden virratessa ja kuulen sen unen läpi. Pattereiden vesi on sitä jokapäivästä, jota ei enää kuule. Radiossa joku kertoi olleensa äänieristetyssä huoneessa. Ei ollutkaan hiljaista, vaan hän rupesi kuulemaan verensä virtaavan. Ihmisen on täydennettävä kokemuksensa sillä, minkä pitäisi olla tavallista ja jokapäiväistä ja jota ei juuri siksi havaitse. Todellisuudessa on useimmiten ääntä.

Tottakai kun 1800-luvun runoilija miettii uni- ja valvetilaa, hän päätyy miettimään todellisuutta. Lukiessani tätä tuli mieleen eroja tämän päivän ja Shelleyn ajan ajatuksissa:

In dreams, images acquire associations peculiar to dreaming; so that the idea of a particular house, when it recurs a second time in dreams, will have relation with the idea of the same house, in the first time, of a nature entirely different from that which the house excites, when seen or thought of in relation to waking ideas.

Freudin Unien tulkinta oli vielä ilmestymättä. Mutta ei Shelley ole kuitenkaan toivottoman kaukana minusta. Hän mietti toistuvaa unta: talo ei ole sama eri unissa eikä varsinkaan sama jota ajattelee valveilla ollessaan. Muistaakseni uni talosta tarkoittaa unennäkijän omakuvaa, Freudin mukaan. Kellari on kellari, eikä sinne erityisemmin halua mennä varsinkaan yöllä. Miksi Freud sen kellarin nimesi, taisi olla Id. Eli Se. Ne kaikki siellä kellarissa pyrkivät sitten päivänvaloon unien avulla.

Tulkitsin, että näen unta vedestä ja tiedän että Shelley hukkui ja aika nuorena vielä. Pään läpi virtaa kaikenlaista koko ajan, eikä sitä etukäteen tiedä, mihin tarttuu kiinni ja mikä on unien vaikutus siihen. Näin unta läheltä virtaavasta joesta. Unen selitys on selvä: pitkin talvea on televisiosta näkynyt uutisia nopeista ja suurista tulvista milloin Itä-Euroopassa, milloin taas Kaliforniassa. Kaliforniassa radiotkin tiedottavat flash flood -ilmiön mahdollisuudesta. Uutisiin joku tulvan eteen joutunut autoilija otti videokuvaa, samalla kun etsi paikkaa missä kääntyä, ettei jäisi tulvan alle. Siinä voi mennä henki.

Sitten tietenkin herätessä ajattelen että onpa mukavaa asua maassa, jossa on mahdollista juoda vettä kraanasta. Tulvien jälkeen vesijohtovesi ei ole usein enää turvallista juotavaksi. Kaliforniasta kertoessaan joku ystävä kirjoitti, että nyt ehkä ei tule ainakaan ihan heti niitä pensaspaloja, jotka palaessaan polttavat ihmisten talot ja tavarat. Sitten tuli uutinen Big Surin lähellä oleva sillasta, pahasti halkeillut sillan valtavan kokoinen pilari, sortumisvaara, ja jossain päin Kaliforniaa joku pato alkoi vuotaa.

Big Sur-nimisen paikan muistan siitä että kirjailija Henry Miller asettui sinne asumaan kun päätti lopullisesti muuttaa Yhdysvaltain itärannikolta länsirannikolle. Aina välillä olen miettinyt kukahan hänen talossaan asuu nyt ja mahtaako joku tehdä tauluja hänen ateljeessaan. Millerin ystävä Lawrence Durrell, englantilainen kirjailija, matkusti samoihin aikoihin Millerin kanssa Kreikassa, kirjailijat tapasivat nuorina. Sittemmin he lähettivät silloin tällöin toisilleen akvarelleja maapallon toiselle puolelle. Kumpikin osasi maalata, teki kuvia kirjoittamisen välillä. Jos joku on kiinnostunut amerikkalaisesta sielunmaisemasta ja paljosta muustakin siellä, lukekoon joku vuosi sitten uudelleen julkaistun hienon matkakirjan Ilmastoitu painajainen, minusta Millerin tärkein kirja.

Mitä tapahtuu taloille joista ihmiset kuolevat pois? Ehkä ne vain ränsistyvät ja puita alkaa kasvaa talojen läpi. Metsä tulee takaisin. Luulen että Suomen maaseutu on täynnä kuolleita taloja. Viime kesänä näin isoäidin talon. Pihassa oleva liiveri oli kallistunut ja harmaantunut selvästi.

Kun näen siitä pihasta ja talosta unia, on kesä, ihmiset touhuavat töitään koko ajan. Nukun aitassa niin kuin aina. Kun sieltä kömpii ylös, näkee puutarhan takana järven säteilevän. Liiveristä käyn hakemassa maitokärryt. Varjot ovat pitkät sillä suunnalla, jalkapohjissa tuntuu kaste. Olin luvannut mennä tädin kanssa lypsylle kotikydölle. Sitä ennen menen tupaan syömään voileipää ja juomaan mehua.

Jalkaan on pantava kumisaappaat vaikka on kesä eikä sateesta tietoakaan. Olin aika pieni ja kydöllä oli aina käärmeitä. Kerran menin sinne varhain keväällä ja näin käärmepallon, joka kiemurteli hitaasti. Siinä oli lähellä vielä lunta, mutta käärmepallo oli kiven päällä. Aurinko oli lämmittänyt sen. Täti veti minut kiivaasti pois. Eivät käärmeet olleet minusta kiinnostuneita vaan toisistaan. Täti suhahti että keväisin myrkky on hyvin voimakasta ja voi tappaa lapsen. En ollut ennen tiennyt että käärmeet ovat myrkyllisiä.

Nyt jo aurinko lämmittää. Ehkä käärmeet alkavat nousta talvihorroksestaan jo nyt, vaikka talvea ei juuri ole ollutkaan. Miten niiden käy jos tulee kovempi yöpakkanen?