Tuuli ulvoo

Kevät yritti tulla, mutta sitten tulivat pakkaset uudestaan. Ei niitä tänä vuonna ole juuri riittänyt päiväsaikaan, ehkä parin viikon ajaksi, mutta nyt pihan Terijoen salavat ehtivät muuttua latvoistaan keltaisiksi, mutta muutosta vihreäksi ei ehtinyt tapahtua. Harakat mellastavat puissa ja keräävät kuivuneita oksia. En tiedä missä mahtavat pesiä.

Luen kaikkialle pesiytyneitä kirja-kasoja. Jostain syystä en ole tullut tutustuneeksi Shelley'iin aiemmin, mutta nyt on tullut hänen aikansa. Olen ehkä enemmän tuttu hänen vihkimättömän vaimonsa Maryn, Frankensteinin luojan, kanssa kuin itse tuon perheen pään, mutta en rupea miettimään sitä liittoa tai sen päähenkilöä edes. Voi liitto vaikuttaa kirjoittamiseen, mutta en kykene sanomaan mihin suuntaan. Sen verran uskallan ehkä sanoa että vaimo oli selvästi proosan puolella, mies taas runouden. Mies-Shelley on ollut jonkunlainen anarkisti myös, mutta teksteistä ei ole vielä selvinnyt että minkälainen.

Aika on ollut hyvin erilainen. Tätä runoa lukiessani näen vain silmissäni Toskanan vihreät oliivi- ja viinimäet, pariskunta oli ollut Italiassa yhdessä. Ihmiset rakastuivat ja muuttivat yhteen varmasti aika samoista syistä kuin nykyäänkin, mutta tuskin sitä elämää voi tähän verrata, kuin aivan perusasioissa. En tiedä minä päivänä runoilija Shelley syntyi tai kuoli, joten en voi edes sanoa että ehti korkeaan 30 vuoden ikään.

Mutta tässä on runoilija Shelleyn runomuotoinen valitus:

Percy Bysshe Shelley (1792-1822)

A Lament

I

O WORLD! O life! O time!

On those last steps I climb,

Trembling at that where I had stood before;

When will return the glory of your prime?

No more – Oh, never more!

II

Out of the day and night

A joy has taken flight;

Fresh spring, and summer, and winter hoar,

Move my faint heart with grief, but with delight

No more – Oh, never more!

(1821, julkaistu 1824)

On ollut hankaluuksia opetella olemaan taas pitkästä aikaa, vetää itsensä pystyyn ja kävellä. Tajusin olemassaoloa miettiessäni taas yhden asian. Kun Laurie Anderson kysyy yhdessä laulurunossaan että What's behind that curtain?, se ei ollutkaan mikään äkillinen päähänpälkähdys, vaan sitaatti jostain judeokristillisestä tekstistä, ilmeisesti niitä juttuja temppelin sisäosista, joihin tavallinen seurakuntalainen ei astu. Mitä on verhon takana?

Olisin vastannut että ei mitään. Nyt kun käsitin yhteyden, niin on ehkä mahdollista, että sieltä tulee joku suitsutusastian kanssa ja alkaa samantien messuta. Tai sitten verhon takaa tulee temppelin vartija, jonka tehtävänä on pitää asiaankuulumattomat ihmiset ulkopuolella.

Olen ollut alamaissa niin kuin Shelley: ilo otti ja katosi. Luin hänen elämänkertaansa. Hän kuoli jo vuosi tuon runon kirjoittamisesta. Tuli Englannista laivalla Italian Pisaan, laiva joutui myrskyyn ja upposi Pisan ulkopuolella. Vaimo oli arvannut että kaikki ei ollut hyvin ja meni Pisaan vastaan ja löysi rantaan huuhtoutuneen ruumiin. Nyt kuolema haaksirikossa on tavallista Välimerellä. Rantaan huuhtoutuneet eivät ole enää varhaisia turisteja vaan pakolaisia, jota joutuvat pakenemaan esimerkiksi kuivuutta. Sota kulkee nälän kintereillä, mutta nälkää voi olla myös ilman sotaa. Useimmiten ne tulevat yhtä aikaa niin kuin olisivat luonnonvoima.

Minä en valita runoillen vaan ulvon ja huudan ja karjun. Siitä on lyhytaikaisesti enemmän hyötyä kuin voisi olettaa olevan runoilusta. En ole Shelley, mutta olen samaa mieltä siitä, että vuodenaikojen vaihtuminen aiheuttaa hauraassa sydämessä ahdistusta ja myös selvää iloa. Sitä tämä on. Aurinko on tullut taas.

Kun olin kesällä pari viikkoa mökillä, hakkasin halkoja saadakseni lihakset lämpimiksi ja toin sisälle polttopuuta takkaa varten. Samasta työstä on parempi lämmetä kaksi kertaa. En lämpiä siitä, että painan nappia. Mutta sitten taas jos painelen näppäimistöä, saattaa ajoittain tulla päähän kihelmöivä tunne ja joskus päänahka alkaa tuntua lämpimältä kun aivot tekevät työtä.

Kun olin keskikoulussa, kerrottiin tarinaa moottoripyöräilijästä, joka ei käyttänyt lakkia ja aivot jäätyivät kun hän meni saunan jälkeen ajamaan kovaan pakkaseen. Vasta aivan äskettäin olen kuullut että se oli urbaani huhu. Tai sitten maalaishuhu. Huhu perustuu siihen, että aivot ovat energinen ruumiinosa ja niin pitää ollakin että saa ajatuksia keitetyksi kokoon. Mutta väitetään ettei ihminen ei kuitenkaan kuole pään paleltumiseen. Tai ainakaan heti, en kyllä usko että 40 asteen pakkasessa kenenkään pää paleltumatta selviää. Sydän on aika voimakas ja suuri lihas ja se kykenee pumppaamaan verta joka tulee aivoihin ja jäähtyy sitten kallosta pakkasilmaan. Mutta päässä on ulkonemia niin kuin nenä ja korvat, jäähtymistä ehkä pitää vielä miettiä. Nenä muuttuu valkoiseksi kun se paleltuu. Sitten se varmaan putoaa pois. Ei ole hauska ajatus että meillä on pieniä koululaisia joilta on nenä pudonnut pois.

Hankin itselleni onnistumisen elämyksiä. Toissapäivänä kävelin kirjastoon. Sattui päiväksi normaali kevätpäivä: tuuli hyytävästi pohjoisesta, aurinko paistoi silmät että olisivat kohta paistuneet läpi. Lapset ja nuoret olivat ajatelleet että auringon myötä on sitten aina lämmin. Olivat jättäneet myssynsä ja huivinsa kotiin, kulkivat paljain päin.

En ole aivan oppinut ymmärtämään miksi pää on paljastettava. Ehkä lapsilla ja nuorilla ei ole enää korvatulehduksia. Minulla oli niitä sitten varmaan heidänkin edestään. Kuulin kyllä tuulen ulvovan, se osui villamyssy läpi kuulokojeeseen ja ulvahdukset saivat korvat soimaan vaikka ehdin kääriä myssyä auki.

Jos koululla on koululääkäri, hän toivottavasti ei ole sanonut että kuulo säilyy vaikka päätä palelee. Ei kuulo niin yksinkertaisesti toimi.

Joku muusikko sanoi juuri radiossa, että hänen soittamansa musiikki on rauhoittavaa: maailmassa on kaikki hyvin. On hienoa että on olemassa erilaisia maailmoja, joihin voi pudottautua vähäksi aikaa. Maailma on aivan tarpeeksi liikkeessä huolestuttaviin suuntiin vähän kaikkialla. Myssyn voi panna päähänsä kylmän tullen, mutta entäs jos kesä ei enää tule, kun öljyn poraus jatkuu ja hiiltäkin pitää polttaa, kun ei muuhunkaan ole varaa? Tänään on nyt mietintämyssy. Se muistuttaa vähän sitä lakkia, joka on paavilla päässään, pannunmyssy.

Pitää pysäyttää joku lapsi ja antaa hänelle ensi talvea varten myssy. Jos se myssy sopisi vaikka hänen pikkusiskolleen tai -veljelleen, ellei hän itse kehtaa sitä käyttää.