Kirjojen kanssa sisällä

Tietokoneiden kanssa pelaaminen on hankalaa. Minulla olisi käyttöä aivan kaikkeen, elleivät ne rikolliset olisi alkaneet syöttää viruksia ja haittaohjelmia näihin koneisiin, ja se alkoi aika pian heti sen jälkeen kun niitä alkoi olla tavallisilla ihmisillä. Ehkä joskus 1990-luvun alussa. 

Silloin sain käyttää konetta aivan rauhassa. Sain kirjoittaa graduni, laudaturseminaarityön ja sentata niin paljon kuin ehdin, mikään ei asettunut esteeksi. Sitten kun Neuvostoliitto ja Euroopan itäblokki kaatuivat, alkoi näkyä, että siellä on jossain paljon fiksuja ja turhautuneita ihmisiä, jotka eivät keksi mitä tehdä. Katsoivat sitten sitä mötikkää pöydällään ja rupesivat tekemään jotain. Keksivät ne virukset, joita saattoi kuljetella mielinmäärin sähköposteihin ja heille tuntemattomien ihmisten työnteko tyssäsi siihen.

Sellainen rikollisuus vaikutti silloin pelkältä huliganismilta. Nyt olen jostain ymmärtänyt, jos siis olen käsittänyt oikein, että viruksiin voi liittää kaikenlaisia vakoilijaohjelmia, vaikka en yhtään ymmärrä mitä hyötyä niistä on tavallisten ihmisten koneella, siis hyötyä rikollisille. Amerikassa on saatu presidentti virkaan vaikuttamalla ihmisten mielipiteisiin väärien tilien kautta. Niin ainakin lehdissä kerrotaan.

Hyvän uutisen pitäisi olla se, että kapinaliike syntyi oikeista presidentinvaaleista köyhien asuttamilta alueilta Caracasissa. Mutta jos ne köyhät ovat aivan tavallisia populisteille altistuneita ihmisiä, ovat höyrähtäneet uskomaan puhujia? 

Venezuelassa hävisivät vasemmistolaisen presidentin aikana öljyrahat. Sen jälkeen tuli presidentti joka tuki samanlaista politiikkaa. Oliko se vasemmisto sitten täysin korruptoitunut?  Vallassa olevilla on yksinkertaisesti paljon kiusauksia ja sitten on mahdollisuus korruptioon. Sen ei tarvitsisi olla niin. Mutta terveydenhoidossa ei ole vielä käytössä korruptionvastaisia rokotteita. 

Yksi kyllä on. Sitä kutsutaan kasvatukseksi tai koulutukseksi. Jos ihminen oppii kysymään sitä Bertolt Brechtin kysymystä että ”Miksi tämä on näin?” ja toistaa sen joka kerta kun ei aivan tajua jotain mutta tahtoisi tajuta. Silloin pitää oppia ne perusasiat.

Kauan sitten valtion pitäisi perustaa itsensä samaa kieltä ja kulttuuria edustavien ihmisten alueeksi. Joka tapauksessa tämä ajatus oli esillä jo Wienin tanssivassa kongressissa vuonna 1814. Olen joskus kuullut sitä kongressia nimitettävän Euroopan unionin aluksi. Kongressi perustettiin siksi, että Napoleon (Bonaparte) oli saanut Euroopan sekaisin. Ranskalaiset olivat tahtoneet keisarin ja sitten keisari sai päähänsä ruveta valloittamaan Eurooppaa. Napoleonin matka tyssäsi Venäjään samoin kuin sitten myöhemmin Hitlerin reissu. 

En ole koskaan lukenut Leo Tolstoin opusta Sota ja rauha. En ole edes katsonut kirjasta tehtyä elokuvaa, jonka ohjaajia tai tuottajia en muista lainkaan. Kaiken järjen mukaan Neuvostoliitto olisi tehnyt sen elokuvan. Ehkä se tsaarin Venäjän perillisenä olisi ajatellut, että kansa tarvitsee esikuvakseen sen, miten Venäjä pysäytti Napoleonin valloitusaikeet. Samaa tarinaa kerrottiin  myös sen jälkeen kun Hitlerille kävi samoin.

Kummassakin tapauksessa ne hyökkäävät armeijat eivät olleet varustautuneet Venäjän talvea varten. Armeijoilla ei ollut toimivaa huoltoa ja Venäjä poltti syksyiset viljapeltonsa. Tai niin ainakin kerrotaan.  En pidä siitä että ihmisten ja kansojen historiat ovat sotien historioita. Minusta historiat pitää kirjoittaa rauhan asioista. Kyllä minä sen ymmärrän että sodat muuttavat karttoja ja rajoja. Mutta eivät ihmiset kulje kartoilla vaan kaduilla ja kartanoilla ja yrittävät elää elämänsä edes jollain lailla pärjäämällä.

Luen parastaikaa Amos Ozin viimeistä kirjaa, Juudasta (suom. Minna Tuovinen, Tammen Keltainen kirjasto 2018) ja hämmästelen sen nuoren päähenkilön Shmuelin sankareiksi valikoituneita Castroa ja Che Guevaraa. Latvialaisen isän ja äidin  lapsi  asui ja kasvoi ja kävi koulua maassa, jolla ei ole mitenkään selvää ja ehdotonta kansainvälistä oikeutta olemassaoloonsa, joten hän piti vapaustaistelijoista? Kirja on ajalta jolloin Israel oli vasta alussa. Shmuel tuntuu elävän 1960-lukua.  

Shmuel oli lähtenyt yliopistosta kun isä ei voinut enää maksaa opiskeluja. Hän meni työhön seuralaiseksi vanhalle intellektuellimiehelle, joka käveli vähän hankalasti. Mies ja hänen miniänsä asuivat talossa, jossa puhuttiin kaikenlaisia asioita. Vanha mies katseli nuorta Shmuelia ja totesi että hänenlaisensa kuuluisi lukea Tolstoita, joka on lempeä ja salliva humanisti. Eikä sotkeutua johonkin melkein 2000 vuoden ikäiseen tarinaan, jossa kerrotaan maan päälle tulleesta Jeesuksesta ja hänet pettävästä Juudaksesta. Että siis ei siitä Juudaksesta tule tolkkua millään.

Oliko  David Ben Gurion silloin vielä Israelin johtaja, siis Ozin kirjan tapahtumien aikaan? Hän on yksi taustahenkilöistä tässä kirjassa. Oz teki viimeiseksi kirjakseen opuksen Israelin synnystä, fiktion keinoin. Niin hän oli tehnyt ennenkin. Oz kuului rauhanoppositioon koko elämänsä. Olisi saanut elää vielä ja kirjoittaa. Ehkä hänen työhuoneestaan löytyy vielä käsikirjoituksia.

Kuuden päivän sodan aikana vuonna 1967 ajattelin, että kun Israelissa oli paljon ihmisiä, jotka olivat holokaustista selvinneitä tai heidän sukuaan, niin miksi heidän piti ehdottomasti hankkiutua n.k. Pyhälle maalle, joka oli jo asuttu? Kun kaiken järjen mukaan kuka tahansa tajuaisi, etteivät ihmiset tahdo luopua maistaan ja kodeistaan?

Kirjailija Ozin kirjoittamat ihmiset kyllä miettivät miksi näin on. Shmuelin mielestä juttu meni sillä tavalla, että ajattelivat vain mennä takaisin kotiin. Heidät on ajettu kodistaan ja tahtovat sinne takaisin. Mutta satoja vuosia on kulunut, no, melkein 2000 vuotta. Shmuel pui nyrkkiään myös Ranskalle ja Englannille, jotka kannattivat Israelin valtiota. Mutta nuori mies tutkii miten Juudas on ollut mahdollinen ja miksi. Tarina on sekin 2000 vuotta vanha.

Juudaksen lukeminen etenee hitaasti. Suomennos on vähän kummallinen. Se on jollain lailla huonoa suomea, mutta sitten toisaalta rentoa. Kun en tunne heprean kieltä, niin en voi sanoa. Vai onko se ollut hepreaa? Jos Oz on yrittänyt tavoitella latvialaisen maahanmuuttajan pojan puhetyyliä ja jos siinä on jiddishiä mukana? Mutta en tiedä puhuivatko Baltian juutalaiset sitä kieltä.

On katsottava mistäpäin Ozin oma suku on. Hänen nimensä ei kuitenkaan ollut Oz, siis sukunimensä. Amos voi olla nimenä mistä päin vain. Pohjois-Afrikassa on tapahtunut todennäköisesti paljon kansainvaelluksia aikojen kuluessa. Ja esimerkiksi Palestiinan/Israelin alueella on asunut vaikka väkeä vaikka mistä. En tiedä mikä on ollut tilanne siinä vaiheessa kun tämän kirjan kertomus tapahtui. En tiedä onko ollut ennen vai jälkeen kuuden päivän sodan, mutta sen sodan kyllä muistan. 

Joskus Ozin kirjan tapahtuma-aikaan aloin vasta ymmärtää mistä johtuu Israelin ja Palestiinan välinen konflikti. Sitä on kestänyt nyt 70 vuotta. Sinä aikana väkivallasta on tullut tavallinen tapa toimia, eivätkä lapset ovat saaneet käydä koulua rauhassa tai valmistautua tavallisiin ammatteihin. Kaikkien on pakko osallistua sotaan. Sota voi olla enemmän vapaaehtoista palestiinalaisella puolella, mutta raketteja sieltäkin lentelee muurin yli. Ja sen väestön on saatava oma tunnustus olemassaoloonsa myös. Täällä on minusta aika hyvä esitys Juudaksesta ja sen kirjoittajasta Amos Ozista, Se on englanninkielinen, mutta Guardianin englanti on helppolukuista, lukekaa! 

Muureista ja rajoista olen saanut tarpeekseni. Olen todennnäköisesti sen kuuden päivän sodan aikana jo ollut sitä mieltä, että rajat pois. Ja että pitäisi olla niin, että passeja ei tarvita. Se edellyttäisi että ihmisillä olisi toisiaan kohtaan hyvä tahto. Ei se ole liikaa vaadittu. 

Mutta vielä edit. tähän kohtaan, kun aivojen yhdellä osalla mietin myös suomennettuja kirjoja, säistä ja ilmastosta riippumatta. 

Loppiaisaatto kuten haluatte

Olin influenssassa sen ajan jonka jonka se kestää, sisällä, nukuin, luin välillä jotain, söin huushollin toisen ihmisen tekemää keittoa. Siinä oli yksinkertainen resepti: tavallista kananlientä, jota myydään kuutioittain kaupoissa, ja siihen pilkottua inkivääriä. Aika yksinkertainen mutta tehokas lääke. Vähitellen on mahdollista ruveta nukkumaan niin että väsymys vähän hellitti. 

Nivelet kyllä naukuvat edelleen. Siinä ei ole mitään ihmettelemistä. Täällä oli monen päivän myrsky, matalapaine, joka saa asiaankuuluvat ja asiattomat nivelten nesteet loiskumaan vasten hermoja joita on siellä täällä. Mutta ennen myrskyä kävin etelässä. Sekin on tehokasta, maiseman vaihtaminen. Kävin puhumassa muutaman päivän ajan tutun kissan kanssa. Rupesin tervehtymään kun kissa nukkui jalkojen päällä. Sitten kissan liesussa ollut ihminen tuli takaisin ja minä tulin kotiin.

Nyt yritän suoristaa selkäruotoa Pendolinon penkkien mutkalta. Kerran jo pääsin uimahalliin. Ihmiset toivottelivat toisilleen hyvää loppuvuotta. En oikeastaan huomannut vuoden vaihtumista. Kuuntelin myrskyn vinkumista katolla. Ei se onneksi lähtenyt rullautumaan pois, katto. Kun ruoto alkoi suoristua, rupesin kuuntelemaan radiota. Ylen Areena on ollut hyvä kumppani jo vuosia. Muutenkin radion Yle 1, koska se on ollut hyvä kulttuuriradio. Nyt siellä on kyllä jotain ruvennut muuttumaan.

Siellä tuli joku omituinen juttu aiheesta Leväluhta (joka on isokyröläinen suohauta noin 500-luvulta jaa), jonka vainajien muinainen DNA tuli luetuksi joulukuussa. Radio Variaation lukijoiden (näyttelijöiden?) lausunta oli vähän niin kuin lausuntaa. Selvää oli. Mutta se oli tehty tavattoman monotoniseksi. Siinä ei ollut sisältöä nimeksikään, pelkkää haikailua muinaiseen hauta-tapaan, siis vesihautoihin. Oikea kukkanen oli käsikirjoituksessa: vainajat ovat olleet kunnioitettuja naisia. Juuri päästiin sanomasta että naisia ja lapsia ja joitakin miehiä! Eivät tiedä. Sanovat että kunnioitettuja naisia, mutta sitten on lapsiakin ja muutama mies. Eivät ole ottaneet selvää. Eivätkä saa selvää, koska hautaa ei ole kokonaisuudessaan vielä edes tutkittu. Tyhjää tunnelmointia.

Saa tietysti tarinoita kertoa mistä tahansa. Mutta tarinoiden kertominen on taitolaji ja se on osattava. Tässä ei tuntunut olevan keskusta eikä sydäntä. Tarina lihavoituu silloin aivan itsestään, jos siinä on kunnollinen ydin.

Mutta sitten päästettiin asialle tehosteihmiset. Lausujan ääni asennettiin tulevaksi jostain kaukaa, himmattiin samalla. Siitä ei juuri saanut enää selvää. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun huomasin että verrattuna Radioateljeen äänisuunnittelija Pekka Lappiin, nämä tekijät eivät ymmärrä tekstin ja näyttelijöiden ja äänen yhteissointia. Sitten otetaan ja annetaan korville mössöä, jota kutsutaan ehkä radiofoniseksi (Radio Variaatio!) siksi, että otetaan tietty määrä ohjelmaa ja esitetään se sillä tai tällä volyymilla, mutta sitten vaihdetaan se monotoniseen seuraavaan moodiin, ilman että sisällössä mikään käskisi tehdä sellaista. 

Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun ihmettelen sitä, onko Ylen Opisto todella lopetettu. Mistä tulisivat enää radiota välineenä ymmärtävät ihmiset, elleivät Ylen työpajoista? Mistä noita tehosteihmisiä napataan? 

Käsittämättömintä tässä on se, ettei Yle tajunnut lukuisia Prix Italia -palkintoja voittaneen Radioateljeen loppumisen aikoihin (sitä ajettiin alas tosi hitaasti), että sen porukan pitäisi  antaa kouluttaa seuraajia. Radioateljeessa osattiin käyttää stereota, niitä ääniä joilla on suunta, tapaa millä saa tuotetuksi kuuntelijalle kokemuksen tilasta. Tässä Leväluhta-esimerkissä nuoriso tunnelmoi ”pohjanmaalaisessa” (suomeksi sanotaan että pohjalaisessa!) maisemassa hauta-ajatuksilla. 

Siinä ei ollut  paikan henkeä. Olen itse käynyt siellä jo pikkulikkana. Isonkyrön kirkkoherra vei. Mutta hän kuului sukuun, joten kyse ei ollut minkäänlaisesta ”kirkottamisesta”, vaan historianopetuksesta. 

Isä ajeli mopolla, mutta kirkkoherralla oli jo silloin auto. Isä oli opiskellut historiaa ja latinaa ja arkeologiaa, kirkkoherra sen sijaan teologiaa, mutta ilmeisesti miehet kuuntelivat toisiaan. Olin joskus kuuntelemassa ilman että ne tiesivät.

Minun oli pakko jälleen vaihtaa ohjelmaa. Radioateljeesta löytyi Markku Innon (äskettäin kuollut Markku Into), turkulaisen runoilijan tekstiin tehty kertomus jostakin käsittääkseni Raunistulan baarista, jossa tapahtui kamalia. Mutta tärkein juttu oli Kierkegaard. Aamu päättyi hyvin koska sain korvilleni höristämisen arvoista kuunneltavaa. Ei tarvinnut pinnistellä. Kierkegaardista puhuttiin Innon tapaisen tyypin ja tanskalaisen kesken. Tanskan yliopiston filosofian laitokselta sitten löytyi se Sören, joka siis ei ollut Viettelijän päiväkirjan kirjoittaja Kierkegaard, vaan joku muu. Se Sören istui alas siksi, kun runoilija istui baarissa mukanaan Kierkegaardin aforismi-kirja tai vastaava. Tanskalaisvierasta houkutteli turkulaisessa baarissa Kierkegaard suomalaisen runoilijan pöydällä vai oliko se vieressä siinä tuolilla. 

Olen kuullut Innon lukevan runojaan ja hän oli todella hyvä. Nyt ei ollut runoilijaa vaan näyttelijä joka oli todella hyvä. Se oli eleetöntä puhetta, mutta eläytyvää. Siinä oli asiaa koko ajan. Siinä oli tarina ja aivan tarinan lopussa vasta selitys siitä, mitä oikeastaan tapahtui. Tavallinen tarina. Mutta kun kyse on Kierkegaardista, niin tottakai ihmisten oleminen ja ajatukset olivat se tärkein. Toivoisin että kulttuuriradiossa ymmärrettäisiin, mitä on runous ja miksi se on niin tärkeä asia ja aivan kulttuurielämän ydintä!

Ei tietenkään ole mitenkään yllätys että Kierkegaard tuli nyt aamuna näkyville. Olen toipumassa matkasta ja myrskystä heti sen päälle. Vuoden vaihtuminen ei ollut muuten ongelma. Joskus se nähtävästi tarvitsee tämmöisen draaman että pitää myrskytä. Ja tulomatkalla pääsin ison harppauksen eteenpäin. Jotain kautta olin tajunnut mistä Kierkegaardin Viettelijän päiväkirja lähti liikkeelle ja pystyin lukemaan kirjaa. 

Siinä ei ole mitään ihmeellistä, että joskus jotkut kirjat vastustavat. Kummallista olisi jos erilaisten ajatusten risteyksessä kaikki vaihtoehdot avautuisivat yhtä hyvin ja nopeasti. Sellainen kaikkien ilmansuuntien samanaikainen avautuminen olisi tuottanut vain hirveän ajatuspuuron päähän.

Minun on ilmeisesti selitettävä tätä vähän tarkemmin vielä. Menetin kuuloni toisesta korvasta ja osin myös toisesta sikotaudin jälkitautina 11-vuotiaana. Nykyään lapsilla ei ole sellaista vaaraa, koska heillä on kolmosrokote, joka suojaa tuhkarokkoa, sikotautia ja vihurirokkoa vastaan. Se on ollut jo muutamille sukukupolville helpotus. Nyt on sitten ilmestynyt kansanliike Pohjanmaalla (kannattaa lukea Heikki Ylikankaan Kansanliikkeiden Pohjanmaa!) ja sen kannattajat eivät usko rokotuksiin. Täällä on paljon ihmisiä jotka sen sijaan tahtovat kuuroja tai puolikuuroja lapsia. Minulta hävisi lapsena moni ammatti kuulon myötä.  Silloin ei vielä ollut niitä rokotuksia, 1950-luvulla. 

Nyt olen varttikuuloinen ja tahdon kuulla kaiken mahdollisen jonka vielä voin, koska on keksitty kuulokojeet. Yritän jopa kuunnella musiikkia, vaikka siitä suuri osa on peruuttamattomasti menetetty. Kuulokojeet eivät pysty täysin toistamaan esimerkiksi klassista tai muuta konserttimusiikkia, intervallit ovat mitä sattuu.

Nyt on Loppiaisaatto. Muistan nähneeni sen äitini kanssa ehkä Tampereen Työväen Teatterissa joskus 1950-luvulla. Silloin oli tapana pitää ohjelmistossa muutama Shakespeare. Yksi niistä oli tietenkin Loppiaisaatto, toiselta nimeltään Kuten haluatte. Sitä lueskelen joka vuosi tähän aikaan. Shakespearen englanti on kaunista, pieni ote:

Twelfth-night; or, What you will

Scene V. Olivia’s house

—-

Clown: Wit, an ’t be thy will, put me into good fooling! Those wits, that think they have thee, do  very oft prove fools; and I, that am sure I lack thee, may pass for a wise man: for what says Quinapalus? ’Better a witty fool than a foolish wit’.

Enter Lady Olivia with Malvolio

God bless thee, lady!

Olivia: Take the fool away.

Clown: Do you not hear, fellows? Take away the lady.

Olivia: Go to, you’re a dry fool; I’ll no more of you: besides, you grow dishonest.

Clown: Two faults, madonna, that drink and good counsel will amend: for give the dry fool  drink, then is the fool not dry; bid the dishonest man mend himself, he is no longer dishonest; if he cannot let the blotcher mend him. Any thing that’s mended is but patched: virtue that transgresses  is but patched with sin; and sin that amends is but patched virtue. If that this simple syllogism will serve, so; if it will not, what remedy? as there is no true cuckold but calamity, so beauty’s a flower. The lady bade take away the fool; therefore, I say again, take her away.