Kuuroudesta

Tänään onnistuin näkemään kohtuullisen paljon koskematonta lunta. Aivan kuin se olisi siellä omiaan vähän kirkastamaan aivojakin. Nyt sataa lunta kolmatta päivää yhtä kyytiä. Ja kun on sunnuntai, niin eivät lumiaurat ole joka paikassa ehtineet käydä. En ole  varma siitä miten kaupungin järjestyssääntö määrää, mutta on aivan selvästi taloja, jotka eivät auraa jalkakäytäviä edessään ja jalankulkijan on kuljettava kadulla ja toivottava että autot näkevät. Siellä on suhteellisen harmaata ja edelleen sataa lunta.

En pysy perässä kaikissa noissa projekteissani. Toisaalta: minulla ei ole työnantajaa, joten saan kulkea paikasta toiseen niin kuin tahdon.  Yksi paikka on radio, Ylen radio-ohjelmat, musiikkinani on viime aikoina ollut Beethoven, mutta myös Mozart. Jostain syystä meillä on aika paljon klassista musiikkia CD-muodossa. Se vain pantiin poikki, vaikka meillä ei ollut mitään tekemistä nettiyhtiön kanssa, joka mainosta painottaakseen katkaisi radioaaltojen tulon kaapelitse. Radio on edelleen analoginen, mutta eivät pienet ja vikkelät nettiyhtiöt semmoista tiedä. Asukkailta ei kysytty.

On tietenkin selvää että näinä vaikeina aikoina yhtiöitä on voitava tukea, koska ihmiset eivät enää osta eivätkä kulje paikasta toiseen. Ihmiset joutuvat suojautumaan virukselta, mutta yritykset yrittävät kampata suojautuvia ihmisiä. Pitäisi päästä siis kävelemään jonnekin  pieniin ja ahtaisiin toimistoihin hakemaan sitä tai tätä. Mutta se ei onnistu koska on virus. 

Minulla on toinen olemisen paikka tuo televisio, josta tulee aina joskus hyviä elokuvia. En käsitä minkä takia se yhtiö ei lopettanut televisiota, mutta radion lopetti. Radion saa kuulumaan kyllä tietokoneelta, mutta minä tarvitsen induktiosilmukan ja sen takia toinen ihminen ei voi kuunnella samaa ohjelmaa. Tuon stereo-järjestelmän kautta sen sai kuulumaan aivan hyvin sekä kuulovammaiselle että normaalikuuloiselle.

Yhtenä aamuna ennen kuin lähdin vesijuoksemaan uimahalliin (erittäin tärkeä paikka!), minulle tuli nettikysely.  Se koski kuulovammaisuutta, vammaisliitto teki kyselyn. Kysely oli oikein yksinkertainen: oletko huomannut ongelmia yhteydenpidossa kasvomaskien kanssa. No tottakai olen. En kuule näkemättä ihmisten kasvoja, lähinnä suuta. Opin lukemaan huulilta 11-vuotiaana kun kuulo meni. Koulussa minut pantiin eturiviin, niin että saatoin nähdä opettajan kasvot. Viittomakieltä ei voinut opetella missään.

Kuulo meni sikotaudin jälkitautina. Nykyään useimpiin lastentauteihin on rokote. Kuulon puute on rajoittanut esimerkiksi ammatinvalintaa ja muita oleellisia juttuja. Mieskin tuli valituksi oikein: se oli oppinut kävelemään sillä puolella ihmistä, että kuulin minäkin sillä vähän kuulevalla korvalla. Sen isältä oli mennyt samaten vasen korva, mutta sodassa. Oli ollut liian lähellä tykkiä.  Tietenkin se paremmin kuulevakin korva huononee iän myötä.

On mahdollista että joku tärkeä ihminen THL:stä tai terveysministeri sanoo jotain tärkeää televisiossa, mutta minä en kuule mitään, koska en näe hänen suutaan. Jos pääsisin rokotukseen, minun pitäisi *soittaa* terveyskeskuksen numeroon. En pysty puhumaan puhelimessa, en saa selvää mitä hoitaja tai lääkäri sanoo. Varmasti se kuulonhuoltoliitto vai mikähän sitten on, on kiitollinen vastauksestani, mutta tuskin se kuulovammaisten tilannetta pystyy parantamaan. Eikä taida rokote olla tulossa ihan pian. Lääketehtaat ovat myöhässä tai sitten ne eivät halua antaa rokotteita suomalaisille.

Katsoin Ruotsin television tekemän elokuvan Rokotesotureista, siis ne vastustavat rokotteita. En edelleenkään kykene ymmärtämään noita ihmisiä. Minä olin lapsi aikana, jolloin rokotteita ei ollut. Nämä saisivat lapsensa ilmaiseksi rokotetuksi eivätkä tahdo sitä aivan täysin järjettömistä syistä, koska heidän mielestään on olemassa salaliitto.

En ymmärrä tuosta kolmoisrokotteesta kieltäytymisestä yhtään muuta kuin sen, että Suomessakin on vanhempia jotka pitävät kuuroa lasta tärkeämpänä kuin rokotettua lasta. Minusta se on oikeasti julmaa.

Muutama päivä sitten kuuntelin Kalle Haatasen radio-ohjelman, otsikkona oli Pahan ongelma. Käsittääkseni Haatanen keskusteli Lauri Snellman-nimisen ihmisen kanssa. Alaotsikkona olisi voinut olla teodikean ongelma. Olen joskus lukenut jotain aiheesta. Teodikea on filosofian puolella mutta käsittelee sitä perusdilemmaa, että jos on hyvä ja kiltti ihminen, niin minkä takia mikään jumala rankaisisi semmoista? Tietysti on semmoinen Raamatun kertomus kiltistä ihmisestä nimeltä Job, jolta se jumala vie aivan kaikki.

Selvästi kiltin ihmisen ongelma on olemassa.  Oletan että seuraavaksi joku alkaa kaivella sitä, olisiko Job kuitenkin salaa tehnyt jotain hirveää syntiä. Ja moraali tulee siitä elämänohjeesta että kaikella on tarkoitus. Jotenkin sitten päästään siihen, että uskonnolliset ratkaisut kiistävät positiivisen kehityksen mahdollisuuden. Ihmisiä kampataan koko ajan.  Mietin sitä tuolla kävellessäni auraamattomilla jalkakäytävillä, että todennäköisesti nyt sitten tuuskahdan nenälleni kinokseen ja sen päälle vielä niskaan putoaa räystäästä valtava jääpuikko. Ne ovat tänä talvena massiivisia.

Jollain tavalla kävely ja teodikea solmiutuivat yhteen. Päädyin  potemaan huonoa omaatuntoa siitä, että  yritykseni lukea David Humen esseitä oli katkennut. Kirja on edelleen tallessa. Kirjat säilyvät. En kykenisi viemään yhtään ainutta opusta  minkään taloyhtiön lämmityskattilaan.

Ohjelmassa esitettiin joitakin ratkaisuehdotuksia. Yksi niistä oli vapaa tahto. Muistan kuulleeni ajat sitten tämän keskustelun yhteydessä jonkun kysyvän, että kenes taskussa se tahto on. Kun joku keksii ratkaisun, niin sille on etsittävä tosielämästä selvä syy-seuraus-juttu, joka perustuisi siihen miten ihminen toimii. Tuskin ajatus hyvästä elämästä vaatii jumaluuksien tunnustamista.

Jossain vaiheessa tuli semmoinen huomautus, Aristoteleen sanoma, että ihminen on järjellinen eläin.  Sillä lailla osa elämästä on sitten onnea. Sitten Heidegger kysyy tiukasti että mikä on järjen olemus.

Ei siitä sen selvempää tullut. Mutta tärkeintä oli itse keskustelu, joka oli nopeaa ja säksättävää ja  innostunutta. Ajattelin niitä kahta miestä puhumassa pahuudesta ja hyvyydestä. Todennäköisesti ne jatkoivat edelleen samaa rataa sen jälkeen kun mikrofoni pantiin kiinni. Nuo ilmansuunnat mitä he ehtivät vajaa tunnin aikana käsitellä, ei vienyt pahaa yhtään kauemmas. Mutta ei siitä oikein tullut myöskään hyvyyden määritelmää.

Olen näinä aikoina sen tai tämän kirjan sisällä. Kirjani eivät katoa minnekään, ne pitävät painovoimallaan kirjahyllyjä pystyssä niin kauan kunnes hyllyt hajoavat. Kaikki katoaa joskus, entropia on tärkein luonnonlaki. Voi siitä Marsin punaisesta hiekastakin nousta vielä jotain, kun ihminen päästetään rakentamaan itselleen sopivaa biosfääriä.  Olen ymmärtänyt asian niin, että vaikka aika-avaruudessa onkin erilaisia lakeja kuin maan päällä,  niin on se avaruuskin luontoa. Vai onko?

Kaupungin kirjastokin on auki.  Vähän yli vuosi sitten se pantiin kiinni. Mutta silloin oli voimassa poikkeuslaki. Nyt se ei ole voimassa ja ihmiset ovat lähteneet Lappiin lomalle, koska määrääjät sattuvat olemaan vailla valtaa. Lomahulluus ihmetyttää minua, koska käsittääkseni koko Suomessa on nyt lunta ja ihmiset voivat hiihtää kaikkialla.


Mikäs ihmistä pitelisi? Ratkaisuhan on tarpeellinen: tuli tuhotuksi tämä Maa-niminen planeetta, niin käytetään nyt loput varat siihen että saadaan siirtokunta Marsiin. Katselin televisiosta miten se mönkijä pomppi kuun pinnalla laskeutuessaan. Mutta ei se ollut live-video. Siellä ei ollut ketään joka olisi pidellyt kameraa.

Ne television näyttämät kuvat olivatkin tietokoneen mallinnus laskeutumisesta. Jostain luin että niillä olisi tehtävänä jättää sinne kuoppaan aurinkopanelit. Eiköhän seuraava hiekkamyrsky hautaa ne sinne? Elleivät ne ole nyt hetikohta lähettämässä ihmisiä sinne rakentamaan sitä siirtokuntaa. Mitäs ihmiskunta enää muutakaan voi.

Ne marsilaiset tuskin aivan heti alkavat miettiä teodikean ongelmia. Ehkä koko ajatus jää vain jonkinlaiseksi kangastukseksi, siis sekin että ihmisellä olisi vapaa tahto.