Kuuroudesta

Tänään onnistuin näkemään kohtuullisen paljon koskematonta lunta. Aivan kuin se olisi siellä omiaan vähän kirkastamaan aivojakin. Nyt sataa lunta kolmatta päivää yhtä kyytiä. Ja kun on sunnuntai, niin eivät lumiaurat ole joka paikassa ehtineet käydä. En ole  varma siitä miten kaupungin järjestyssääntö määrää, mutta on aivan selvästi taloja, jotka eivät auraa jalkakäytäviä edessään ja jalankulkijan on kuljettava kadulla ja toivottava että autot näkevät. Siellä on suhteellisen harmaata ja edelleen sataa lunta.

En pysy perässä kaikissa noissa projekteissani. Toisaalta: minulla ei ole työnantajaa, joten saan kulkea paikasta toiseen niin kuin tahdon.  Yksi paikka on radio, Ylen radio-ohjelmat, musiikkinani on viime aikoina ollut Beethoven, mutta myös Mozart. Jostain syystä meillä on aika paljon klassista musiikkia CD-muodossa. Se vain pantiin poikki, vaikka meillä ei ollut mitään tekemistä nettiyhtiön kanssa, joka mainosta painottaakseen katkaisi radioaaltojen tulon kaapelitse. Radio on edelleen analoginen, mutta eivät pienet ja vikkelät nettiyhtiöt semmoista tiedä. Asukkailta ei kysytty.

On tietenkin selvää että näinä vaikeina aikoina yhtiöitä on voitava tukea, koska ihmiset eivät enää osta eivätkä kulje paikasta toiseen. Ihmiset joutuvat suojautumaan virukselta, mutta yritykset yrittävät kampata suojautuvia ihmisiä. Pitäisi päästä siis kävelemään jonnekin  pieniin ja ahtaisiin toimistoihin hakemaan sitä tai tätä. Mutta se ei onnistu koska on virus. 

Minulla on toinen olemisen paikka tuo televisio, josta tulee aina joskus hyviä elokuvia. En käsitä minkä takia se yhtiö ei lopettanut televisiota, mutta radion lopetti. Radion saa kuulumaan kyllä tietokoneelta, mutta minä tarvitsen induktiosilmukan ja sen takia toinen ihminen ei voi kuunnella samaa ohjelmaa. Tuon stereo-järjestelmän kautta sen sai kuulumaan aivan hyvin sekä kuulovammaiselle että normaalikuuloiselle.

Yhtenä aamuna ennen kuin lähdin vesijuoksemaan uimahalliin (erittäin tärkeä paikka!), minulle tuli nettikysely.  Se koski kuulovammaisuutta, vammaisliitto teki kyselyn. Kysely oli oikein yksinkertainen: oletko huomannut ongelmia yhteydenpidossa kasvomaskien kanssa. No tottakai olen. En kuule näkemättä ihmisten kasvoja, lähinnä suuta. Opin lukemaan huulilta 11-vuotiaana kun kuulo meni. Koulussa minut pantiin eturiviin, niin että saatoin nähdä opettajan kasvot. Viittomakieltä ei voinut opetella missään.

Kuulo meni sikotaudin jälkitautina. Nykyään useimpiin lastentauteihin on rokote. Kuulon puute on rajoittanut esimerkiksi ammatinvalintaa ja muita oleellisia juttuja. Mieskin tuli valituksi oikein: se oli oppinut kävelemään sillä puolella ihmistä, että kuulin minäkin sillä vähän kuulevalla korvalla. Sen isältä oli mennyt samaten vasen korva, mutta sodassa. Oli ollut liian lähellä tykkiä.  Tietenkin se paremmin kuulevakin korva huononee iän myötä.

On mahdollista että joku tärkeä ihminen THL:stä tai terveysministeri sanoo jotain tärkeää televisiossa, mutta minä en kuule mitään, koska en näe hänen suutaan. Jos pääsisin rokotukseen, minun pitäisi *soittaa* terveyskeskuksen numeroon. En pysty puhumaan puhelimessa, en saa selvää mitä hoitaja tai lääkäri sanoo. Varmasti se kuulonhuoltoliitto vai mikähän sitten on, on kiitollinen vastauksestani, mutta tuskin se kuulovammaisten tilannetta pystyy parantamaan. Eikä taida rokote olla tulossa ihan pian. Lääketehtaat ovat myöhässä tai sitten ne eivät halua antaa rokotteita suomalaisille.

Katsoin Ruotsin television tekemän elokuvan Rokotesotureista, siis ne vastustavat rokotteita. En edelleenkään kykene ymmärtämään noita ihmisiä. Minä olin lapsi aikana, jolloin rokotteita ei ollut. Nämä saisivat lapsensa ilmaiseksi rokotetuksi eivätkä tahdo sitä aivan täysin järjettömistä syistä, koska heidän mielestään on olemassa salaliitto.

En ymmärrä tuosta kolmoisrokotteesta kieltäytymisestä yhtään muuta kuin sen, että Suomessakin on vanhempia jotka pitävät kuuroa lasta tärkeämpänä kuin rokotettua lasta. Minusta se on oikeasti julmaa.

Muutama päivä sitten kuuntelin Kalle Haatasen radio-ohjelman, otsikkona oli Pahan ongelma. Käsittääkseni Haatanen keskusteli Lauri Snellman-nimisen ihmisen kanssa. Alaotsikkona olisi voinut olla teodikean ongelma. Olen joskus lukenut jotain aiheesta. Teodikea on filosofian puolella mutta käsittelee sitä perusdilemmaa, että jos on hyvä ja kiltti ihminen, niin minkä takia mikään jumala rankaisisi semmoista? Tietysti on semmoinen Raamatun kertomus kiltistä ihmisestä nimeltä Job, jolta se jumala vie aivan kaikki.

Selvästi kiltin ihmisen ongelma on olemassa.  Oletan että seuraavaksi joku alkaa kaivella sitä, olisiko Job kuitenkin salaa tehnyt jotain hirveää syntiä. Ja moraali tulee siitä elämänohjeesta että kaikella on tarkoitus. Jotenkin sitten päästään siihen, että uskonnolliset ratkaisut kiistävät positiivisen kehityksen mahdollisuuden. Ihmisiä kampataan koko ajan.  Mietin sitä tuolla kävellessäni auraamattomilla jalkakäytävillä, että todennäköisesti nyt sitten tuuskahdan nenälleni kinokseen ja sen päälle vielä niskaan putoaa räystäästä valtava jääpuikko. Ne ovat tänä talvena massiivisia.

Jollain tavalla kävely ja teodikea solmiutuivat yhteen. Päädyin  potemaan huonoa omaatuntoa siitä, että  yritykseni lukea David Humen esseitä oli katkennut. Kirja on edelleen tallessa. Kirjat säilyvät. En kykenisi viemään yhtään ainutta opusta  minkään taloyhtiön lämmityskattilaan.

Ohjelmassa esitettiin joitakin ratkaisuehdotuksia. Yksi niistä oli vapaa tahto. Muistan kuulleeni ajat sitten tämän keskustelun yhteydessä jonkun kysyvän, että kenes taskussa se tahto on. Kun joku keksii ratkaisun, niin sille on etsittävä tosielämästä selvä syy-seuraus-juttu, joka perustuisi siihen miten ihminen toimii. Tuskin ajatus hyvästä elämästä vaatii jumaluuksien tunnustamista.

Jossain vaiheessa tuli semmoinen huomautus, Aristoteleen sanoma, että ihminen on järjellinen eläin.  Sillä lailla osa elämästä on sitten onnea. Sitten Heidegger kysyy tiukasti että mikä on järjen olemus.

Ei siitä sen selvempää tullut. Mutta tärkeintä oli itse keskustelu, joka oli nopeaa ja säksättävää ja  innostunutta. Ajattelin niitä kahta miestä puhumassa pahuudesta ja hyvyydestä. Todennäköisesti ne jatkoivat edelleen samaa rataa sen jälkeen kun mikrofoni pantiin kiinni. Nuo ilmansuunnat mitä he ehtivät vajaa tunnin aikana käsitellä, ei vienyt pahaa yhtään kauemmas. Mutta ei siitä oikein tullut myöskään hyvyyden määritelmää.

Olen näinä aikoina sen tai tämän kirjan sisällä. Kirjani eivät katoa minnekään, ne pitävät painovoimallaan kirjahyllyjä pystyssä niin kauan kunnes hyllyt hajoavat. Kaikki katoaa joskus, entropia on tärkein luonnonlaki. Voi siitä Marsin punaisesta hiekastakin nousta vielä jotain, kun ihminen päästetään rakentamaan itselleen sopivaa biosfääriä.  Olen ymmärtänyt asian niin, että vaikka aika-avaruudessa onkin erilaisia lakeja kuin maan päällä,  niin on se avaruuskin luontoa. Vai onko?

Kaupungin kirjastokin on auki.  Vähän yli vuosi sitten se pantiin kiinni. Mutta silloin oli voimassa poikkeuslaki. Nyt se ei ole voimassa ja ihmiset ovat lähteneet Lappiin lomalle, koska määrääjät sattuvat olemaan vailla valtaa. Lomahulluus ihmetyttää minua, koska käsittääkseni koko Suomessa on nyt lunta ja ihmiset voivat hiihtää kaikkialla.


Mikäs ihmistä pitelisi? Ratkaisuhan on tarpeellinen: tuli tuhotuksi tämä Maa-niminen planeetta, niin käytetään nyt loput varat siihen että saadaan siirtokunta Marsiin. Katselin televisiosta miten se mönkijä pomppi kuun pinnalla laskeutuessaan. Mutta ei se ollut live-video. Siellä ei ollut ketään joka olisi pidellyt kameraa.

Ne television näyttämät kuvat olivatkin tietokoneen mallinnus laskeutumisesta. Jostain luin että niillä olisi tehtävänä jättää sinne kuoppaan aurinkopanelit. Eiköhän seuraava hiekkamyrsky hautaa ne sinne? Elleivät ne ole nyt hetikohta lähettämässä ihmisiä sinne rakentamaan sitä siirtokuntaa. Mitäs ihmiskunta enää muutakaan voi.

Ne marsilaiset tuskin aivan heti alkavat miettiä teodikean ongelmia. Ehkä koko ajatus jää vain jonkinlaiseksi kangastukseksi, siis sekin että ihmisellä olisi vapaa tahto.

Marraskuu sumussa

Näin jo taas seuraavan merkittävän elokuvan. Se oli Pasolinin Medeia. Näkyy olleen tuotantovuosi 1969. En ole nähnyt sitä, koska en ollut Suomessa silloin. Mutta ei sitä ole myöskään ollut elokuvakerhojen ohjelmissa sitten myöhemmin. Syy on ehkä siinä tolkuttomassa väkivallassa, jota Medeiassa on aivan riittämiin. Samoin on vihjauksia seksistä. Muistaakseni elokuvakerhoihin otettiin elokuvia, jotka oli yleensä sallittu yli 12-vuotiaille. Pasolinia ei ehkä olisi sallittu?

Pasolini antaa runoutensa kukkia tässä työssä. Kuvauspaikka näyttää olleen Turkki. En saanut selvää siitä täsmälleen. Talot on rakennettu kuin valtaviin termiittikekoihin ja sellaisia on ainakin Pohjois-Anatoliassa. Pasolini ei ole ehkä ajatellut asiaa historiallisesti, mutta kaiken järjen mukaan Kultaisen taljan tarina menee jonnekin meren taakse.  Siinä ovat siis Jason ja Medeia. Juuri oli radiossa haastateltavana niitä vanhasta kreikasta suomentajia, jotka suomensivat Sofokleen näytelmät. En kuullut mitä heillä on ohjelmassaan nyt. Ehkä Euripides ja siis esimerkiksi Medeia.

Pasolinin tarinassa siellä hyvin kuivassa ilmanalassa ihmisillä on värikkäät vaatteet, heillä on Minotaurus-jumaluus, heillä on eri heimoja, joilla on jonkin verran kahinoita. Ihmisiä tapetaan. Heitä myös uhrataan: pää poikki ja nopeasti. Elokuvasta ei selviä oliko uhri yhteisön hyvinvoinnin vuoksi vai oliko nuori poika tehnyt jonkin rikoksen.

Elokuva pitäisi nähdä vielä uudestaan. En ymmärtänyt ottaa muistikirjaa. Leffan värikkyys ja hirmuinen eksotiikka otti ylivallan. Pitänee ottaa ja katsoa mitä Riane Eisler sanoo niistä alueista. Se ikivanha Vähä-Aasia! Sitten jäin miettimään tietenkin Pasolinin runoutta. Sitä tuskin on paljon suomennettu ikinä. 

Heräsin siihen, että on kalpea valo taas. Näyttää sataneen lunta. Ei ehkä sada juuri nyt. Mutta säiden vaihtelu jatkuu. Jossain Oulun korkeudella menee raja: siitä ylöspäin on talvi. Talvessa parasta on se että lumi valostaa. Jostain syystä pimeä ei nyt nukuta.

On mentävä vesijumppaan, sitten pitää yrittää saada kuuloa kohdalleen ja näköä seuraavalla viikolla. Aikataulut nyt vähän heittävät. Ehkä keskityn siivoamaan tänään ja siinä ohella sitten voin kuvitella jatkavani lukemista.

Tajusin eilen, että digitaalisilla välineillä kuulee paremmin kuin analogisen radion kautta. Tarvitsen tämän induktio-silmukan, mutta sen pitäisi johtaa ääntä mistä ikinänsä sitä hakee. Se on riippuvainen jotenkin tuosta äänen lähteestä. Ehkä se siis tarkoittaa volyymia, ehkä en saa sitä säädetyksi oikein? En tiedä. Jostain syystä Mozartin pianokonsertot ovat ruvenneet antamaan ryhtiä lukemiselle.

Ei ole totta että Mozart on kevyt. Mozart on aika pirullisen raskas, koska se on jatkuvasti niin monimutkainen. Mutta jotenkin, ehkä sävelkuluiltaan, se kuitenkin nostaa tajunnan tasoa niin että saankin yhtäkkiä kiinni asioista, jotka ovat kirjassa läsnä koko ajan. Ne ovat käsittääkseni kyllä nyansseja, tarinassa on kyllä selvä rakenne. Tosin George Eliotin kirjoittaminen (The Mill on the Floss) on ollut keskittyneempää kuin mitä se on monilla nykyajan kirjoittajilla: hänellä on ollut aikaa. Hän on kyennyt istumaan missä onkin istunut ja keskittymään.  Ja keskittyneeseen lukemiseen tarvitaan juuri tämäntasoista tekstiä. Kuuntelen sitä kyllä, siis kieltä.  Olen ollut aina synesteetikko.

En tiedä onko tätä suomennettu. Eliot on kirjoittanut tuon noin 150 vuotta sitten. En tunne hyvin vanhempaa englanninkielistä kirjallisuutta, etenkään proosaa. Se on tuntunut koukeroiselta. Tässähän on vieressä Venäjä ja  romaanitaiteen kukoistus, kaikki ne suuret Turgenjevista lähtien.  Olisivatko he lukeneet englanninkielistä kirjallisuutta? Romaanin muoto on selvä oikeastaan aivan heti.  Siis heti kun alkoi olla ihmisiä, joilla pysyi kynä kädessä. Tarinoitahan on kaikkialla. Venäläisiin tutustuin 1970-luvun alussa.

Onneksi on Eurooppa. Koska siellä on paljon kieliä, niin myös kirjallisuus on moninaista. Sitä on varmasti käännetty muille kielille, ristiin pitkin Eurooppaa, mutta porvaristo on ollut olemassa melkein kaikissa maissa ja sen ihmisillä on ollut kielitaitoa. Jostain kumman syystä Venäjällä nimenomaan naisten lukemista paheksuttiin, ei niinkään moraalin vuoksi, vaan siksi, että romaanit ja niiden lukeminen syövyttäisivät porvarisnaisten aivot pois.  Ehkä miehet lukivat vähemmän? Mutta jotain tuossa on takana, koska koulun suomen tunneilla muistettiin mainita, että romaanit − ja romanssit − ovat  olleet miesten mielestä vahingoksi Euroopan naisille. Kai meille on sanottu että Euroopan? Tuskin suomalaiset ajattelivat olevansa erityisen eurooppalaisia 1950-luvulla. En minä ainakaan.

Eurooppa on hyvä paikka siksi että kansallisuuksia, joilla on oma valtio, on niin paljon. Nyt kun on ollut pitkä rauhan aika, tuntuu miten tärkeä tämä maanosa on. Tietysti on pelkkä vahinko, että on sattunut syntymään tänne. Ei sitä voi tietää miten olisi käynyt minulle tai keskikoulun koulukavereille, jos olisimme sattuneet syntymään Venäjällä tai Amerikassa. Kumpikin olisi voinut olla mahdollinen paikka, koska suomalaisia on siellä.

Väentungos ei tee maailmaa helpoksi paikaksi. Mutta olisiko EU voinut yksinään aloittaa ilmastonmuutoskampanjan? Ei olisi. YK on edelleen tärkein instituutti. Isot maat tuntuvat juuri nyt olevan aika vastuuttomia. Kiina myös. Se että se on kääntynyt vähän paremmaksi viime aikoina, ei ole vähentänyt vähemmistöjen vainoamista. Kestää nähtävästi kauan ymmärtää että vainot vievät ihmisiltä kyvyn nähdä miten pitää elää. 

Yhteiskunta ei toimi jos se on pelkkä sortokoneisto. Voi olla että Kiina on tehnyt möhläyksen siinä suhteessa, että se on antanut keskiluokan paisua niin isoksi kuin tuntuu olevan. Se tekee osasta yhteiskuntaa vastuutonta porukkaa.

Tuskin ihminen on syntyjään aggressiivinen tai tahtoo pahaa kellekään. Tuskin se tahtoo pahaa eläimille tai luonnollekaan. Mutta väkeä on syntynyt kerta kaikkiaan liikaa. Linkolahan sanoi että on hakattava ne kädet irti pelastusveneestä, koska kaikki eivät voi säästyä. Ehkä tilanne tulee olemaan niin epätoivoinen.

Ja: ehkä se onkin jo. Miten muuten on selitettävissä se, että Eurooppa yrittää olla päästämästä Afrikasta tulevia pakolaisia tänne? Eihän EU niin sano, mutta se ei pääse yhteisymmärrykseen siitä, miten tulevat pakolaiset jaetaan maiden kesken. Lopputulos on samanlainen, masentava.

Ei ole hyvä ajatus että Afrikka, valtava manner, jätetään köyhyyteen. Siellähän ilmastonmuutos näkyy ensimmäiseksi, varsinkin savanneilla, jotka kuivuvat. Miten ruoka riittää kaikille? Ilmaston muutos on käynnissä jo, se ihmisten tekemä. Ei sitä enää pääse peruuttamaan enää. Eikä kukaan pääse sitä pakoon, vaikka olisi miljardööri.

Milloin maailmassa oli todella hyvät elinolosuhteet? Mihin asetetaan aikajana esimerkiksi Euroopassa? Olisiko se 1500-luku tai 1700-luku? Vai pitäisikö aikajana asettaa jonnekin Rooman valtakunnan aikaan? Oliko silloin kaikilla tarpeeksi elämiseen? Mutta orjiahan niillä oli ja järjestelmä oli hierarkisista yhteisöistä koostuva Rooman valta. Pakkohan Rooman oli hyväksyä ne valloittamansa provinssit valtakuntaansa, kaikkia ei voinut orjuuttaa. Viljaakin tarvitsivat kaikki.

Mutta kyllä kai orjuus oli yleistä. Olen käsittänyt taloustieteestä, että orjuus koneiden sijaan tuotantovälineenä ei ole kestävä järjestelmä. Ihmisillä on sitä paitsi arvonsa. Orjalle annettiin sen verran ruokaa ettei hän ihan heti kuole. Tuskin hänestä oli huippuhyväksi tuotantovälineeksi.

Valtioiden pitäisi käsittää että demokratiaan perustuva järjestelmä takaa myös kapitalisteille jonkinmoisen työrauhan. Joskus 50 vuotta sitten Suomessa sanottiin eräiden yhtiöiden edustavan valtiomonopolistista kapitalismia (VaMoKap), jota en kyllä käsittänyt, mutta ehkä tarkoittivat sellaisia kuin Valtion Rautatiet, Outokumpu tai Posti. En ole varma. Olen katsonut tänään uutisista vanhojen järjestöihmisten kasvoja. Minusta he ovat vähän hämmentyneen näköisiä.

Sitä kai ei voida välttää että ihmisyhteisöt ovat olleet liikkeessä aina ja esimerkiksi juuri niin että joskus on repressio tai depressio ja regressio. Joskus taas mennään eteenpäin. Ihmiset ovat vain kaikenlaista tietämistä ja tekemistä keksineitä olentoja, jotka sattuivat polveutumaan apinoista ja jotka jäävät eläimiksi edelleen vaikka yrittävät olla jotain muuta tai toista. Mikä vika eläimissä sitten on? No ei mitään.


Kävelin takapihan ohi ja varis, jota kuvasin eilen, tuli pyytämään sapuskaa. Keskustelen takapihan lintujen kanssa päivittäin. Ne puhuvat myös. Ei sattunut olemaan ruokaa mukana. Pitäisi ehkä yrittää viedä niille hedelmiä ja pähkinöitä, jotka olisivat vähän parempaa ruokaa kuin talipallo.

Variksista kirjoitettiin juuri, että niille tulee valkoläikkäisiä sulkia, kun ne joutuvat syömään ihmisten jäteruokaa. Kukaan ei huoli niitä puolisoiksi.

On niin pimeä että ei näe edes ajatella. Linnut tuntuvat olevan enemmän läsnä. Niitä on enemmän. Tässä on tietenkin lähellä saaristo, ehkä ne voivat halutessaan mennä metsiin myös?  Vai eikö metsissä ole tarpeeksi niille ruokaa? Jos niin on, niin ihmiset tajuavat, että tässä maassa on hakattu liikaa metsiä.

Eivät ihmiset ja linnut niin erilaisia otuksia ole. Jos linnut joutuvat lähtemään metsistä pois, niin mihin ihmiset menevät, kun kaupungeista tulee elinkelvottomia?