22.5.22

Autokefalioita ja sotaa I

Luettu: Petri Järveläisen päiväkirja-pamfletti ”Sinikeltainen ja verenpunainen” (Väyläkirjat, 20.5. 2022). Suomalaisen on aika mahdoton välttyä ajattelemasta mitä itänaapurissa tapahtuu, mutta olen nyt lukenut tätä hieman erilaisesta kulmasta kuin Ylen uutisia. Tässä on kysymys suomalaisesta ortodoksista ja hänen ajatuksistaan. Käsittääkseni hän tekee edelleen työtä nuorison kasvattajana. Lapinlahti on paikkakunta, jossa on myös opisto.

Kun kirjoitan tätä, Suomi on jo jättänyt hakemuksen Natoon ja Turkki on vastustanut sitä. Petri Järveläinen heräsi tuohon sotaan, niin kuin varmaan puolet suomalaisista, vähintään. Mutta nyt sitten Suomella pitäisi olla turvallisuustakeet. Olen tietysti sen varassa mitä uutisissa kerrotaan. Paljon  jää varmaan kertomatta. Mutta onneksi Ukraina on onnistunut säilyttämään netin ja muun kommunikaatio-väylän, niin että jotain sentään tiedämme.

 



Taitaa olla syytä tehdä pari postausta tästä aiheesta. Petri Järveläinen on tuttu ihminen vuosien takaa, ajalta jolloin kirjoittavat ihmiset kirjoittivat blogeja. Petri lopetti omansa kauan sitten, mutta minä jatkan edelleen - samoin monet muut, vaikka Blogistan on huomattavasti hiljaisempi kuin mitä oli joskus 10-15 vuotta sitten.

En ole tavannut Petriä koskaan livenä. Netti on erinomainen elinpiirin laajentaja näinä ankeina aikoina. Nyt siis puhutaan Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaa vastaan. Minusta tässä päiväkirja-pamfletissa tulee aika paljon sellaista aineistoa jota uutiset eivät kata.

 
Hitlerin aikakaudella alkanut valhe muuntui Spandaun ja sen jälkeisen vapautumisen valheeksi. Kyseessä olikin Hitlerin ja Stalinin tapainen hyeena, jonka viehätysvoima oli todellisuuden vastainen sepite. Tarina vetää vertoja sellaiselle tasolle, että Speeristä kehittyy sen valossa edellämainittujakin pahempi liero. Tuosta viehättävästä ja lahjakkaasta, sivistyneestä ja meidänkaltaisestamme ihmisestä, joita Hannah Arendt kummasteli.
(Petri Järveläinen, 2022, Sinikeltainen ja verenpunainen, Päiväkirja sodan ajalta s 26.)

"Kun Putinista on tullut jonkinlainen maailmanpolitiikan Breivik ja Moskovan patriarkaatti on antanut tälle tukensa, ekumeenisessa tilassa ollaan siirrytty uudelle tasolle. Valitettavasti kyse voi olla siitä kuin tasavallan presidentti Niinistön tänään toimittajalle antamassa vastauksessa kysymykseen, jatketaanko Putinin kanssa keskustelua. Vastaus oli sen suuntainen, että puhuminen on puhuttu.
(Sinikeltainen, s. 29)


Speeristä kertoo Yrsa Stenius (Elämäni mies, 1998) mm. näin, haastattelija on Gitta Sereny:

Ja minkä vuoksi te pahoititte mielenne? Väkijoukkoja on seisonut Euroopan kaupunkien rautatieasemilla kaikkien sotien aikana. Mitä juutalaisissa oli erikoista, miksi juuri heidän näkemisensä sai teidät reagoimaan, ellette nyt kerta kaikkiaan tiennyt minkälaisiin kohtaloihin he ovat matkalle?
       Albert Speer ei kuitenkaan ole kuka tahansa vastustaja. Äkkiä hänen tummien silmiensä katse on kivikova, ja matala, miellyttävä baritoni kirskahtaa raivon kuultaessa äänestä.
’Pitäkää mielessänne mitä minä sanon’, Speer vastaa.
’Olen puhunut siitä että olin sokea, tahallisen sokea, mutta en ole ikinä väittänyt etten tiennyt mistään mitään.
’ ” s. 59 (Yrsa Stenius)


Petri  puhuu Speeristä myös. Hän on löytänyt henkilön nimeltä Albert Speer. En tiedä millä tavoin hän törmäsi Speeriin, minä löysin sen arvosteltavien kirjojen joukosta silloin kun se oli ilmestynyt. En muista oliko ”Rakas minä”, toinen kirja Speeristä, julkaistu ennemmin vai myöhemmin.

Petrin kirjassa on anekdootti keskustelusta Herättäjä-yhdistyksen Paavo Maunulan kanssa. Petri sanoo olleensa nuori vielä silloin, mutta kirja oli herättänyt (yhdistys on siis herätysliikkeen, jota kutsutaan myös körttiläiseksi ja jota esiintyy etenkin Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjois-Savossa). Kysymys on siis siitä, miten nämä kaiken maailman speerit päätyvät olemaan niin lumoavia. Tietysti jos joutuu myös Hitlerin lumopiiriin, alkaa vielä astetta suurempi lumovoima, koska sitten tulee mukaan vallan piiri.

Maunula oli käskenyt nuorta miestä opiskelemaan saksaa, joka on kaunis kieli. Olen kertonut tässä blogissa miten kävi saksan kielioppitenttini. Se hävisi venäläiselle kirjallisuudelle.

Kummassakin Speer-kirjassa on kyse oudosta henkilöhahmosta, jossa on karismaa. Aftonbladetin entinen päätoimittaja Yrsa Stenius löysi Gitta Serenyn haastatteluaineistot. Haastattelija oli säilyttänyt ne Speerin kuoleman jälkeen. Speer oli mm. hankintaministeri Hitlerin ”hallituksessa” mutta hän oli myös arkkitehti.

Petri Järveläinen on tutkinut teologiaa, mutta on myös filosofi. Hänellä on taustaa opinnoista Suomessa, Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Tunnustukseltaan hän on suomalainen ortodoksi. Tämä on tärkeää muistaa yksinkertaisesti siksi, että maailman ortodoksikirkoilla on erilaisia painotuksia. Kun Petri oli opettanut Venäjällä, niin eettiset painotukset asettuivat esteeksi. Oli tapahtunut niin, että Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Venäjän ortodoksikirkko tuntui joutuneen oudoille poluille.  

”Suomen ortodoksinen kirkko on perustettu Venäjällä vallinneen kaaoksen tilanteessa. Sillä on toki yhteytensä tähän kirkkoon, johon se ei nykyisin ole kirkollisessa yhteydessä, muun muassa siten, että sen palveluksissa lauletaan Pietarin hovikapellasta periytynyttä ukrainalaiseen kansanmusiikkiin pohjautuvaa sävelmistöä. ” Sinikeltainen, s. 29

Kun Putinista on tullut jonkinlainen maailmanpolitiikan Breivik ja Moskovan patriarkaatti on antanut tälle tukensa, ekumeenisessa tilassa ollaan siirrytty uudelle tasolle. Valitettavasti kyse voi olla siitä kuin tasavallan presidentti Niinistön tänään toimittajalle antamassa vastauksessa kysymykseen, jatketaanko Putinin kanssa keskustelua. Vastaus oli sen suuntainen, että puhuminen on puhuttu
.
(Sinikeltainen, s. 29)


Autokefalia liittyy Moskovan patriarkaatista eroamisiin. Olen kuullut joltakulta muulta ortodoksilta Suomessa siitä että täällä oleva ortodoksikirkko ei ole Moskovan patriarkaatin alainen vaan itsenäinen ortodoksikirkko. Samoin on Kiovan patriarkaatin laita. Vaikuttaa siltä että ortodoksiset kirkot ovat sisäisesti erimielisiä ja Moskova taitaa olla eristäytynyt muista.

En ymmärrä näitä kirkollisia termejä ollenkaan. Keskikoulussa ja lukiossa pakollista oli kirkkohistoria, mutta niitä kirjoja en ole nähnyt nyt yli 60 vuoteen. Ehkä niitä on päivitetty. Olen itse uskonnoton ja osansa siinä on evankelis-luterilaisella kirkolla tietenkin myös.

Mutta syy siihen, miksi uskonto on tässä suhteessa noussut näkyville on tietenkin Moskovan patriarkka Kirill, joka on nykyisen presidentti Vladimir Putinin hyvä ystävä. Kysymys on käsittääkseni siitä, että maallinen ja hengellinen valta ovat liittoutuneet.  Niin ei ilmeisesti Konstantinopolin patriarkaatin mukaan pitäisi olla. Itse asiasta en tiedä mitään, mutta kai meillä Suomessa hengellinen ja maallinen ovat eri hallintorakenteita? En ole asiasta varma.

Konfliktin juuret ovat kaukana 800-luvun Kiovan Rus-patriarkaatissa. Nimi on enne. Kuinka paljon on olemassa patriarkaatteja, joissa sauvaa pitelee nainen? Olisiko matriarkaatti mahdollinen? Sitten ei olisi sotia?

 

Kiovassa oli ilmeisesti ensimmäinen järjestäytynyt kirkkokunta johon liitettiin nimi Rus. Rus nimen sanotaan tulevan viikinkiveljeksistä, jotka soutivat Kiovan seutuvilla ja kävivät kauppaa ja sotivat. Russija tarkoittaa venäläistä nykyään. Silloin 800-luvulla Venäjää ei vielä ollut. Tässä on siis ollut alkuperäinen syy pitkälliseen konfliktiin ja sitä myötä vähittäiseen hajoamiseen. Minusta on kummallista, että joku kansa/kulttuuri ottaa itselleen noin pitkän ja hämärän hännän. Mutta ehkä siellä tšaarit ovat päättäneet miten pitää elää.

Mutta en tiedä tiedetäänkö Suomessa kovin hyvin mitä kaikkea venäläinen kulttuuri pitää sisällään. Jotakin kummallista siinä on. Silti elää pitää, kun maantiede kertoo missä ollaan.


10 kommenttia:

  1. Voidakseni järkevästi reagoida Petrin kirjasta otettuihin sitaatteihin, minun pitäisi saada ne tarkempaan syyniin, koska koen ne epäselvästi ajatelluiksi. Ehkä pitäisi hankkia kirja. Tuo sinun kirkollistakin kulttuuria kuvastava pitkä hämärä häntä on hyvä ilmaisu. Kirkkoruhtinas Kirill katsookin - ainakin puheissaan - Venäjän käyvän Ukrainassa pyhää sotaa. On tavatonta sanoa totaalista tuhoamista, tappamista ja raiskaamista pyhäksi sodaksi. Kirillille sota on myös ristiretki, jonka toivottuna tuloksena hän luultavasti ajattelee pääsevänsä messuamaan 1000-luvun alussa rakennettuun Kievin Pyhän Sofian kirkkoon Venäjän voiton kunniaksi.

    VastaaPoista
  2. Kalevi, ihan niin! Minusta se on lukemisen arvoinen. Lisäksi: sinulla on muistaakseni parempi muisti kuin minulla, niin että oletan että muistat kirkkojen historiasta enemmän kuin minä! Pitkästä muistista monissa sodissa on kyllä muutenkin kyse.

    VastaaPoista
  3. Tuohon edelliseen kommenttiini sellainen lisäys, että epäselvästi ajateltu on vähän jyrkästi sanottu. Joskus irralliset sitaatit ovat vähän kimurantteja. Viittaus Hannah Arendtiin on paikallaan. Minulla on kaikki häneltä suomennetut kirjat, joista Totalitarismin synty, jonka ensimmäinen laitos ilmestyi jo 1950, on ilmaisultaan poikkeuksellisen runsas ja tiivis. Tekstissä ei ole löysää. Matti Kinnunen on kirjan suomentanut. Pokkariversiossani on perusteellisin viittein ja hakemiston kera 731 sivua.

    VastaaPoista
  4. Joo. Arendt on tietysti perustekijä tuossa, siis Totalitarianismin synty. Ai jaa, kirjoitetaanko se Totalitarismi? Sitten pitää miettiä mikä siellä pelittää tuolla naapurissa. Olen nähnyt sanottavan että autokratia. Mikä suomentuu että yksinvalta. Seuraava askel olisi despotismi. Joo, lue kummiski tuo Petrin kirja. Sehän on nimeltään päiväkirja, joten se sopii luettavaksi juuri nyt kun noista vielä muistaa jotain. Mutta meidän Yrsa Stenius on aika hyvä kirjoittaja myös. Se lähestyy vallanhimoa jossain määrin narsistisen selittämisestä käsin. Mutta Speer oli siis lumoaja.

    VastaaPoista
  5. ripsa

    kirjoitit: "kuinka paljon on olemassa patriarkaatteja, joissa sauvaa pitelee nainen? olisiko matriarkaatti mahdollinen? sitten ei olisi sotia?"

    tuota onkin kiintoisaa pohtia. yhdessä lukemassani scifissä rakennetaan matriarkaattia, mutta homma menee pieleen, sillä naisramboista koostuva yhteisö ei osoittaudukaan onnelaksi. lopputulos on patriarkaatin satiirinen peilikuva. kirjassa on kuvitteellinen, naisten johtama valtakunta, jossa miehiä rakastetaan mutta myös raiskataan ja pahoinpidellään. jossakin vaiheessa miehet rupeavat kapinoimaan feministiliikkeen tavoin. sekin menee pieleen ja lopulta miehet alkavat kutistua niin, että kulkukissat melkein syövät heidät.

    meri

    VastaaPoista
  6. Meri,
    naisten valtakunnan nimi olisi ollut Amazonia? Olen joskus miettinyt miksi portugalilaiset antoivat sille joelle naisten valtakunnan nimen. Siis Amazon. Jos siellä Amazonin varrella olevissa heimoissa on nähty tasa-arvoisuutta?

    Harvoin on tainnut historiassa olla tarinoita, joissa tyranni on nainen ja sortaa sitten sekä naapurikansoja että miehiä. Mitähän niistä lapsistakin tulee? Mutta Eira Stenberg kirjoitti kirjan Villa Karon reissustaan, siis Afrikan Beninissä ja siitä että hän olisi löytänyt sisämaasta amatsonien valtakunnan. Naiset olivat poistaneet toisen rintansa. En muista sen kirjan nimeä eikä sitä ole kirjahyllyssä. Siitä valtakunnasta olisi ollut tarinaa ranskaksi tai latinaksi, siis ikivanhoja kertomuksia.

    Jäin silloin ihmettelemään oliko se fiktiota vai oliko Afrikan sisämaassa meille aivan tuntemattomia kulttuureja. Ne amatsonit olisivat myös sotineet. Ehkä miehet hoitivat ja kasvattivat lapset?

    Tuo toinen juttu, siis Albert Speerin narsistinen kiintymys diktaattori Hitleriin, on ilmeisesti nähtävissä muuallakin länsieurooppalaisissa kulttuureissa. Diktaattoreilla on tukijansa, pieni lähipiiri, eikä hänelle sanota ei. Täytyy kysellä senkin teorian perään. Miksi valtaa ihaillaan? Mitä sillä halutaan tehdä? Miksi diktaattorit tarvitsevat lisää maata, vaikka sitä olisi ennestäänkin?


    VastaaPoista
  7. Innostikohan Speeriä Hitlerin lumovoima vai ajatus mahdollisuudesta kolmannen valtakunnan pääarkkitehtina. Joitakin Hitlerin toimeksiantoja hän ehti toteuttaa, mutta Berliinistä ei sitten tullutkaan maailman pääkaupunkia, Welthauptstadt Germaniaa.

    Speerin isä oli arkkitehti ja myös Albert Speer junior, joka kuoli 2017. Speer oli paitsi kansallissosialistisen puolueen virallinen arkkitehti, myös varusteluministeri. Nürnbergin oikeudenkäynneissä hän oli ainoa julkisesti katumusta osoittanut natsihallinnon korkea-arvoinen toimija. Hänet tuomittiin lähinnä orjatyövoiman käytöstä, mutta sittemmin on todettu hänen hänen ainakin epäsuorasti osallistuneen holokaustiin. Itse hän väitti oikeudenkäynneissä, ettei ollut tiennyt mitään juutalaisten joukkotuhosta. Hän sai 20 vuoden vankilatuomion, jonka istui Spandaussa. Vapauduttuaan hän kirjoitti muutamia omaelämäkerrallisia teoksia, joista ainakin "Diktaattorin työkaluna" näyttäisi olevan saatavilla. En tiedä, mikä Albert Speerissä sytytti Yrsa Steniuksen. En muista lukeneeni "Elämäni miestä". Kuvista päätellen Speer miellyttävänoloisin ja vakain kasvonpiirtein poikkesi selkeästi natsihallinnon yleisimmistä kuvatuksista.

    VastaaPoista
  8. ripsa

    kirjoitit: "harvoin on tainnut historiassa olla tarinoita, joissa tyranni on nainen ja sortaa sitten sekä naapurikansoja että miehiä."

    totta. en nyt suoralta kädeltä osaa nimetä yhtään vakavasti otettavaa ehdokasta naispuoliseksi tyranniksi. kyllä ne diktaattorilistat ovat täynnä miehiä. julmahkoja naisia löytyy esim. anja snellmanin kirjasta, jossa akateeminen naisporukka kyllästyy elämään pelon maantieteessä.

    historia on monilta osin sotahistoriaa ja sotahistoria on monilta osin miesten historiaa. miehet hoitavat sotimisen, tämä kuvio toistuu uudelleen ja uudelleen.

    ehkä niiden pitäisi muuttaa islantiin, jossa ei ole armeijaa lainkaan....

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meri,
      Anja Snellman on tarkka kirjailija. Muistaakseni "Pelon maantieteessä" oli osittain kysymys feministien keskinäisestä taistelusta. Kirjan ilmestymisestä on jo aikaa, mutta sen taustalla on ehkä ollut esimerkiksi Kristiina-instituutin keskinäistä keskustelua. Kirja kyllä sai minut mietteliääksi. Taisi olla 1990-luvulta tai 2000-luvun alusta.

      Kyllä kai kaikilla pasifisteilla on semmoinen ajatus, että asiat kansojen kesken pitää oppia ratkaisemaan neuvottelemalla ja keskustelemalla. Muuten jäädään pyörimään ympyrää ja samat asiat/asenteet toistuvat.

      Oletko lukenut semmoista kirjailijaa kuin Sjón? Björkin kaveri ja ollut vaikuttamassa uuteen Hollywood-leffaan joka kertoo viikingeistä? Sjónin omat kirjat, pitkää proosaa enimmäkseen, ovat hiuksia nostattavan kamalia, mutta erittäin vaikuttavia.

      Uudessa leffassa ei siis esitetä vanhaa sankariviikinki -myyttiä, vaan mennään vähän niin kuin sisälle saagojen maailmaan. Taiteessakin voitaisiin ottaa huomioon se, mitä historiasta tiedetään tällä hetkellä.

      Se tutkimus kasvaa koko ajan.

      Poista
  9. Niin, luulen että Speer esteetikkona käänsi kasvoistaan kauneimman puolen esille. Tuskin hän ihaili Hitleriä esteettisesti miellyttävänä henkilönä. Ehkä Speerin mielestä diktatuurissa oli jotain kaunista, ehkä suorastaan monumentaalista.

    Luulisin Speerin omien luomusten kuvia löytyvän jostain julkaisuista Nürnbergin oikeudenkäynnin aikaan, siis jotka olisivat käyneet todisteeksi siitä, miten hyvä arkkitehti hän oli. Siis ilmeisesti oikeasti oli.

    Speer on jäänyt askarruttamaan muitakin ihmisiä kuin Hannah Arendtia ja Yrsa Steniusta. Yksi aivan ilmeinen lumoutumista edistänyt asia oli ollut jonkinmoinen esoteerinen Germanian henki, jota piti nostettaman uudestaan III valtakunnan aikana. Siis kansallismystiikkaa kansallissosialismin lisäksi.

    Arendt kuvasi Eichmann-oikeudenkäyntiä Israelissa ja teki huomion: Eichmann olikin aivan tavallinen pikkuvirkamies, säntillinen ja keskivertoisuudestaan ylpeä. Pikkuinen ratas suuressa suunnitelmassa. Hänen jokapäiväisyytensä oli ollut banaalin tylsää.

    Sen sijaan Venäjästä on ollut liikkeellä kaikenlaista muuta, anekdootteja, jotka yleensä liittyvät tavattomaan epäjärjestykseen. Joku kommentoija netissä (en muista missä, anteeksi!) että Venäjä jotenkin raahustaa paikallaan vuoskausia ellei peräti kymmeniä, satoja vuosia ja sitten yhtäkkiä innostuu lähtemään liikkeelle raivoisasti. Ruumiita tulee ja rauniot savuavat.

    Petrin kirjassa on muutamia kuvailuja elämästä naapurimaassa. Ja juuri siksi pidän kirjaa hyvänä: hän on tehnyt työtä siinä maassa, Neuvostoliiton jälkeisellä Venäjällä. Epäilemättä tämänkertainen raivokas ja sotaisa kohtaus tulee jäämään historiaan. Sen vuoksi on hyvä että meillä on ihmisiä, jotka ovat katselleet sitä maata sisältäpäin.

    Tänään joku Geneven YK:n venäläisdiplomaatti erosi. Hän ei palaa takaisin Venäjälle, ainakaan nyt. Hän sanoi häpeävänsä maansa hyökkäystä Ukrainaan. Diplomaatti jää työttömäksi ja on ilmoittautunut työnhakijaksi.

    VastaaPoista

Kommentointi on suotavaa, mutta ei pakollista