1.11.22

Retroa 2

Kari Aronpuro törmää jostain syystä John Ruskiniin (Retro, s.64). Siinä tuli muistuma kesään 1960.

Äiti ja isä olivat matkustaneet Villa Lanteen Roomaan ja meidät lapset pantiin siivoamaan ullakkoa. Tarkemmin sanoen minut pantiin, pikkusisko ja -veli tekivät jotain muuta, josta minulla ei ollut aavistustakaan. Siellä oli joku John Ruskinin kirja, suomeksi. Muistan että suurin osa siinä sahajauhoisessa ja pölyisessä ullakossa oli 1900-luvun alusta olevaa tavaraa. Lehtiä, almanakkoja, muutamia kirjoja, onnittelukortteja, nuorisoseuran pöytäkirjoja, joiden paikka ei kai pitäisi olla asumattomalla vintillä.

Vieressä oli isoäidin isän huone, josta oli tehty kotimuseo. En päässyt sinne koskaan oleilemaan. Sain kurkistaa vain ovelta. Se isoisoisä oli semmoinen josta olin kuullut, mutta en tiennyt millainen ihminen hän oli ollut. Oli saanut joskus oltermannin sauvan. Kukaan ei selittänyt mikä sellainen on ja miksi. Isoisoisä oli puuhannut osuuskauppaa ja -pankkia, jotka kummatkin olivat olemassa silloin vielä. Tuskin ovat enää. Pienillä kylillä pankkien pitäminen ei enää kannata. Eihän siellä sitä paitsi asu enää ketään.

Olin silloin täyttämässä seuraavassa kuussa 15 vuotta. Vanhemmat tulisivat kotiin ja mentäisiin mökille niin kuin yleensä mentiin.Tajusin jotain aivan selvää ajan kulumisesta.  Se kieli mitä oli käytetty 1900-luvun alussa ei ollut minun tuntemaani suomea. En oikein voinut kutsua sitä vanhaksikaan tai vääränlaiseksi, koska en ollut koskaan tavannut niitä ihmisiä, jotka olivat kirjoittaneet pöytäkirjoja ja lukeneet niitä muutamaa kirjaa, Genoveevan kehtolaulua esimerkiksi ja Ruskinia joka tuntui tylsältä. Nyt sellaisia voisi ehkä osata lukeakin. 



Aronpuro siteeraa siinä aiemmin, ennen John Ruskinia,  Vladimir Majakovskin runoelmaa nimeltä Hyvin!. Minulla sattuu olemaan se kirja runohyllyssäni. Sen on suomentanut A. Äikiä ja sen on kustantanut Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike Petroskoissa 1955. Aronpuro oli lukenut pohjois-hämäläistä kirjallisuutta vähän urakalla ja yksi joita hän siteerasi oli Äikiä.

7
Öin, päivin,
                  aikaan sellaiseen,
ja hetkeen
                 mokomaan,
ovat runoilijat
                       kaduilla
                                     yksikseen
vain varkaat
                    seuranaan.
Hämärä
             merenä
                             maan yli hulvahti.
Siniyö.
          Ja rusko
                       nuotiovalojen.
Sukellusveneenä
                          pohjaan
                                        pulpahti
Pietari
           räjähtäen.

(Hyvin, s.30)



Majakovski kirjoittaa vallankumouksesta Pietarissa, mutta jostain syystä tulevat mieleen sotakuvat Ukrainasta. Äikiän kieli on aika hurjaa.

Sukellusvene? Pietarissa? Nevaanko semmoinen upposi? Mitenkähän sen vallankumouksen oikein kävi, kun Pietari sukelsi? Sukellusveneitä kyllä on käytetty I maailmansodassa. On myönnettävä ettei meidän keskikoulussamme opetettu mitä tapahtui Venäjän vallankumouksessa. Se kyllä mainittiin että käynnissä oli I maailmansota, mutta ei 1950-luvun koulussa Suomen sisällissotaakaan mainittu ollenkaan. Sitä olen kyllä ihmetellyt, koska onhan ihmisten pitänyt ymmärtää sen sodan merkitys II maailmansodan taustaa vasten. Jollain lailla sisällissota määräsi 1920-30 -lukujen ilmapiirin, ainakin Suomessa. Muuallakin paljon muuttui, esimerkiksi Espanjassa.

Majakovski kirjoitti runoelmansa Hyvin! lokakuuksi 1927, siis vallankumouksen ylistykseksi (?), mutta  julkaisun alkuperäinen nimi oli kyllä Lokakuu. En tiedä pitäisikö tuosta ajatella jotain, merkitseekö se sensuuria? Mitä tarkoittaa ”Hyvin!”, sitäkö että kaikki on hyvin? Monessa vanhemmassa venäläisessä suomennoksessa hyvin tarkoittaa samaa kuin oikein.

Aronpuron sitaatti tuosta samasta kirjasta:
Tosiasiain
              virrasta juo


Kirja on ehdottomasti luettava uudestaan. Ainakin Aronpuro tuli arvostaneeksi Äikiän korkealle. Tämä on suomennos, mutta Äikiän kieltä.

Runoja Marra Lampin teoksiin, Lampi oli Aronpuron vaimo ja esiintyy tässä kirjassa, siis Retrossa. Joissakin kirjan jutuissa pariskunta on esimerkiksi Toskanan Grassinassa ja lapset nukkuvat. Marra Lampi oli graafikko, pariskunta sai toisiltaan ajatuksia ja ideoita työhönsä. Ne osat tätä kirjaa ovat kauniita, niissä tuntuu jonkinlainen yhteinen ajattelu, vaikka Retrossa onkin äänessä vain Aronpuro. Sittemmin Lampi on jo kuollut.

Aronpuro kirjoittaa muotokuvia eri taiteilijoista, on siellä mukana myös esimerkiksi Gutenberg, jota ilman meillä ei olisi kirjallisuutta tai kirjoja esineinä. Ghirlandaio on yksi niistä joista tulee puhe, mutta hän on siis se joka kuvasi Vespucceja heidän omassa kappelissaan..

Sarjan runot tuntuvat olevan ”Debordiadi” ja ”Mustaa purkista” kokoelmassa ”Lehmän henkäys”.

Joka tapauksessa muistan hyvin miltä lehmän henkäykset tuntuvat. Varsinkin muistan hyvin miten lehmät jopa näki jo aika kauas, kun ne olivat kotovainiolla isoäidin maatalon lähellä. Lehmiä taisi olla 3-4 kappaletta, joskus oli vasikoitakin. Lehmillä oli metsän reunassa kyllä pieni katos, sateensuoja, niin että niillä oli aika hyvät oltavat.

Joskus kesäisin isoäiti kirnusi itse voita. Kesävoita, josta tuli se loru että Ken söi kesävoin? ja siinä syytettiin kissaa. Vaikka se voi olisi tullut kirkonkylän meijeristäkin, se oli kesäisin keltaista ja hyvää. Sellaista en muista saaneeni talvikodissa Kangasalla, vaikka se olikin silloin vielä maalaispitäjä. Olisi kyllä pitänyt olla vielä keltaista, koska usein syyskuussa karja on vielä ulkona.

Ehkä siinä pitäjässä olivat navetat niin isoja, että lehmät eivät päässeet ulos? Ehkä eivät ikinä? Tunsin kaikki lehmät joita kesäpaikoissa oli. Olin tuntenut lehmät myös todella isossa navetassa niin kuin Sukevalla oli. Mutta siihen aikaan lehmät olivat pieniä ja ruskeita. Niillä oli sarvetkin, tosin ei kovin isoja.

Nyt Sukevan karja on Suomen lajiston kantakirjoissa. Ilmeisesti ne todella erosivat toisistaan. Isoäiti asui Pohjanmaalla. Niiden lehmien nahan kuviot olivat ehkä vähän erilaisia kuin Sukevalla, jossa on ollut varmaan Itä-Suomen karjaa? En ole kyllä asiasta varma. Suomessa oli lehmillä erilaiset värikuviot riippuen mistä olivat kotoisin. Joku rotu oli valkoinen, joku oli läikikäs ja joku oli ruskea.

Sitten Aronpuro kirjoittaa löydöistä Firenzessä. Ensimmäiseksi hän kertoo Ghirlandaiosta, sitten hän päätyy puhumaan Vespuccien kappelista. Hänelle tulee mieleen Amerigo - ”joka purjehti Intiaan”.  Ovat kyllä tutkineet aika tarkkaan Amerigon matkoja ja karttoja ja muuta, niin että hän ei väittänyt löytäneensä uutta mannerta mutta oletti että Länsi-Intiaa sen ehkä piti olla?  En ole varma noista löytöretkien tutkimustilanteista. Ehkä vielä löydetään uusia karttoja.

Mutta Vespuccien kappeli on Ognissanti-kirkossa, Firenzessä tietysti. Kirkon nimi tarkoittaa kaikkien pyhimysten kirkkoa ja Vespuccien kappelin freskot olivat  Ghirlandaion tekemiä. Yhdessä freskossa on Amerigo pikkupoikana. Nämä voi löytää suhteellisen helposti netistä. Mutta pitää kuitenkin tietää kuka on tuo quatrocenton mestari, Ghirlandaio.

***
Yskin kivipölyä koska räjäyttävät kalliota ainakin kuudetta tai seitsemättä vuotta. Pahinta on odottaa bussia kadunkulmassa. Sen toisella puolen on entinen kivilouhos, joka puhdistettiin roinasta vuosi sitten. Nyt sitä täytetään suurilla graniittilohkareilla.

Kivipöly näkyy pölypilvenä aamusta lähtien. Kallio on peruskalliota ja jokaisella räjäytyksellä talo tärähtää. Meillä nähdään sotaunia melkein joka yö.

Päivät ja yöt eivät ole samoja. Huomenna on jo aivan toisin. Mutta tässä syksyssä on kyllä jotain outoa, johon nämä räjähdyksetkin taatusti liittyvät. Ei tarvitse kuin kuunnella uutisia ja sodastahan siellä puhutaan.

Hyvä että korjaajilla riittää töitä. Rakentajat rakentavat toisessa päässä aluetta uutta korjattavaa. Räjähdykset jatkuvat. Mutta ehkä rauha vielä koittaa.


7 kommenttia:


  1. ripsa

    luen merete mazzarellan kirjaa, jossa hän kirjoittaa eläkkeelläolemisen taidosta. samaistun noin yhdeksänkymmentäprosenttisesti hänen ajatuksiinsa. mm. tähän:

    "joitakin vuosia sitten tajusin, että niin kirjallisuustutkija kuin olenkin, olin melkein kokonaan lakanut lukemasta runoutta. runouden lukeminen kuuluu hitauden kulttuuriin. runouden lukeminen vaatii sellaista tarkkaavaisuutta, läsnäoloa ja keskittymistä, johon en enää kyennyt, enkä itsekään huomannut, milloin olin tämän kyvyn menettänyt. kuten niin moni muukin asia tässä elämässä, se on varmaan tapahtunut salakavalasti, pienenpienin askelin."

    tässäköhän on se syy, jonka takia en osaa lukea moderneja runoja. tajuan kyllä minkälaisia tehoja niissä piilee, mutta olen niiden suhteen ihan dysleksinen.

    lienee tyhmyyteni ja laiskuuteni syytä, etten pysty seuraamaan aronpuron runon käänteitä. minun on helpompi lukea sinun kirjoitustasi aronpurosta kuin aronpuroa.

    p tykkää erityisesti modernista runoudesta. hän on antanut sen neuvon, että vaikean ja työläästi avautuvan ilmaisun perille kannattaa koettaa tunkeutua.

    taidan kutenkin jäädä mazzarellaksi. toinen mahdollisuus olisi tietysti löytää runoista sen, minkä vastaanottamiseen tai tuntemiseen minulla on edellytykset....

    VastaaPoista
  2. Meri,

    No joo. Mulla on tasan yksi Mazzarella hyllyssä, jotain tekemistä kuoleman kanssa, ostettu ajat sitten. Luen siis Mazzarellaa aina välillä.

    En muista miten hän tekee, kirjoittaako ruotsiksi vai suomeksi. Luulisin että ehkä ruotsiksi.Mutta sen muistan että teksti on hyvää ja terävää. Onkohan hän ollut toimittajakin joskus nuorempana, en nyt muista.

    Mazzarella kirjoitti omaelämänkerrallisia kirjoja jo ennen kuin sellainen niin sanotusti oli muodissa. Viimeksi olen tainnut lukea hänen kirjansa Frankensteinista ja Mary Shelleystä.

    Runojen lumo voi minulla kyllä johtua yksinkertaisesti siitä, että äiti niitä lausui ja minäkin olen lausunut. Äidin idea oli se että hän kasvattaa minusta esiintyjän. Muistan hyvin ensimmäisen runonlausuntani (joka jäi viimeiseksi) Mikkelin Paukkulassa. Olin silloin vähän alle 2-vuotias.

    Esitin runon ja jostain syystä täysi salillinen etupäässä tuttuja nuoria aikuisia rupesi vimmatusti taputtamaan ja koputtamaan jalkojaan. En käsittänyt mikä heihin meni. Kukaan ei ollut kertonut että aikuiset reagoivat runoihin sillä tavalla.

    Ei siis tullut lausujaa, tuli lukija. En muista yhtään mikä se runo oli. Kunnas ei ollut käsittääkseni vuonna 1947 vielä julkaissut lastenrunoja. Onkohan se ollut joku kamala Hilja Haahti vai mikä.

    Mutta nyt siis kun luen Kari Aronpuron Retroa, mieleen tulee se kuinka jouduin luopumaan Ezra Poundin Kantojen lukemisesta, vaikka Aronpuro oli ne suomentanut ja aika hemmetin pätevästi. Mietin äskettäin tuota ja luulen että tajuan mistä on kyse: Pound oli maailmantilan ja -historian kommentoija, Aronpuro taas liikkuu lähinnä vain Suomessa ja Euroopassa.

    Mutta samaa sukua ne kaksi ovat. Siis ensyklopedisteja. Semmoisella täytyy olla aivan omanlaisensa mieli, kun jaksaa kantaa mukanaan kaikkea tuota kamaa. Usein triviaa, josta Aronpuro löytää yhteyden siihen tai tähän jota en ole yhtään osannut epäillä.

    VastaaPoista
  3. 800 miljoonaa ihmistä
    nyt sosialismiin kulkee,
    kapitalismi
    jo kuolemantautia sairastaa.
    Imperialistinen saalistaja
    asevoimiin turvautuva
    sotaan viimeisen toivonsa pannut,
    tuholainen toivoton.
    Hyökkääjän aseilla
    muutu ei maailmankuva,
    rauha
    sotien voittaja on!
    Tänään on voimakas Stalinin
    leniniläinen sana,
    joukkojen sydämet vallaten
    O. V. Kuusisen
    suomentamana,
    kansamme yllä se lentää -
    teräskyyhkynen.
    Sotien kyy,
    miten myrkyllinen
    vihaa syöksevä hampaasi onkaan,
    kansojen raudanrintaman antura
    sen musertaa.
    Valkoinen nuoli
    pysty ei pohjolan punaiseen honkaan,
    Suomi on iäti
    O. V. Kuusisen syntymämaa.

    (Armas äikiällä oli sana hallussa)

    VastaaPoista
  4. Kalevi,
    joo, tuo jonka löysin omasta hyllystäni oli kyllä hemmetin hieno opus. Voimallista kieltä. Kuusisenen muista olleen mikään erityinen tyyliniekka vaikka varmaan se propuskoja osasi tehdä. Sen sijaan tyttärensä Hertta oli aika hyvä kirjoittaja.

    Täytyy etsiä muitakin Äikiöitä. Nyt on ollyt sairaaloissa juoksemsista ja vaihteeksi päätä pitää kuvata tietokonetomografialla niin että juoksentelen sitten myöhemmin kirjaston hyllyrivejä ylösalas.

    Mulle on siunaantunut nyt peräti kolme väikkäriä luettavaksi ja ne liittyvät toisiinsa niin että se nyt ensin. Listat ovat loputtomia. Mutta runot sopivat yölukemiseksi erittäin hyvin. Ja ehkä lyhyt proosa.

    VastaaPoista
  5. Lähetin tuon runon vain yhtenä esimerkkinä "polseviikki" Armas Äikiän runotuotannosta. Jäljensin sen joskus yhdestä SKP:n vuosikirjasta. Neuvostoliiton kansalaiseksi päätynyt Äikiä joutui harmikseen Terijoen hallituksen maatalousministeriksi, vaikka halusi kulttuuriministeriksi. Otto Wille Kuusinen, jolta myös löytyy runoja ja sävellyksiäkin, torppasi Äikiän aikeen, koska piti tämän tuotantoa taiteellisesti kelvottomana. Onneksemme Terijoen nukkehallitus ei saanut mahdollisuutta pyytää Stalinilta veljesapua Suomen vapauttamiseksi fasistisesta komennosta. Suomen kansalaisuuden pysyvästi menettänyt Äikiä työskenteli Suomessa työpassilla. Hän kuoli alkoholisoituneena kuusikymmenluvun puolivälillä. Hänet haudattiin Malmille SKP:n johtohenkilöiden yhteishautaan presidentti Urho Kekkosen määräämän poliisivartion valvonnassa.

    VastaaPoista
  6. Joo, noissa sodissa on samaa ja aivan erillä tavalla, yhteistä on kai se että nyt Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. En tiedä mitä ne sieltä kuviutteleviat löytävänsä, ehkä uusia hienoja aseita ja loputtomasti nuoria ihmisiä tapattavaksi raiskattavaksi. Katsoin juuri Areenasta ranskalais-amerikkalaisen yhtiön tekemän dokkarin. Siinä näytettiin kaksi kokoontumista joissa oli Ranskan Hollande, Ukrainan Zelensky ja Saksan Angela Merkel ja Putin.Tapasivat monta kertaa. Siitä ei saanut mitään selvään että miten asiat etenevät. Mutta joskus helmikuun 22.-24. venäläiset ottivat ja hyökkäsivät.

    Nyt näyttää siltä että Ukraina on tuhottu ja venäläiset peräytyvät. Mitä siis Putin aikoo seuravaksi. Ydinaseen? Tekisikö se sen koska joutuu perääntymää se tuo suurvalta Venäjä. Merkel on nyt poissa. Samoin Hollande. Siellä on Macron ja Putin. Macron vähän aikaa sitten oli sitä mieltä että puhuisi Putinin kanssa. Mutta ehkä ei enää pakenevan Putinin kanssa. Mitä tekee Saksan johtaja Sholz, joka ei kumminkaan suostu aloittamaan uudestaan ydinvoimalla. Tämä on nyt aika sekava soppa. Minusta tilanne on yhtenevä tuon Suomen kommunistien Terijoen hallitus. Joku ihme ele Kuusisen puolelta. En ole käsittänyt niitä yhtään. Sandarmohissa oli suomalaisten tappaminen käynnissä vissiin koko ajan.

    Tässä on vastaavuuksia tämän hetken eurooppalaiseen sotaan. Mutta ei tähän jossa käydään Ukrainan avulla Euroopan ja Naton avustuksella sotaa Venäjää vastaan. Ehkä Venäjä lähtee peräytymään nyt. Olisiko juttu niin yksinkertainen. En ole ymmärtänyt koko aikana miksi Putinin pitää ylipäänsä hyökätä.

    Taisi olla niin että runoilijoista ja kirjailijoista ei välittänyt kukaan, elleivät ne sattuneet olevaan yhtyeksissa tiedostusvälineisiin tai kansainväliseen lehtistöön ja radioon. Äikiä parka.

    VastaaPoista

Kommentointi on suotavaa, mutta ei pakollista