Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirstinä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirstinä. Näytä kaikki tekstit

22.4.13

Verenpaisumusta


Tulisi jo kevät!

Maakunnas on verenpaisumus. Täällä rannikolla on vain kylmää, märkää ja tuulista. Ei samana päivänä kaikkia, vaan vuoropäivisin, noin suunnilleen. Kävelin kauppaan, tulin risteyksen ja tuuli oli puhaltaa minut autojen eteen. Myrskyä se lähentelee.

Se tarkoittaa semmoista kurjaa, että huomenna sataa JA tuulee, enkä uskalla viedä ferrarinpunaista pyörääni ajelulle. En pääse vesijumppaan. Minulla kyllä kolisevat luut yhteen autojen kanssa, siihen on tässä kaupungissa pakko tottua kaikkien kevyen liikenteen saati omien jalkojen käyttäjien, mutta hyvää pyörää ei saa kukaan rikkoa! Olen vakaasti päättänyt niin.

Aika kamalaa kyllä, että nuorempana olin sitä mieltä että mikään ei estä minua ottamasta riskejä, mutta nyt pyörä on osoittautunut niin kallisarvoiseksi, että ilmeisesti heittäydyn sen edestä auton eteen. Että viisastuttaako se vanheneminen vai ei? Tästä esimerkistä ei oikein voi päätellä mitään.

Yksi tuttava kyllä ihmetteli körötellessään autolla rantatietä, että kummallista kuinka kaupungin läpi kulkiessa autojen virtaus ei hiljennyt yhtään. Siltä se todella tuntuu. Eivätkä kuulemma risteyksien kamerat ole toiminnassa, vaan niillä on ainoastaan pelotevaikutus kevyen liikenteen käyttäjiin. Se kuulosti kyllä aivan oikealta periaatteelta valkoisen kaupungin meininkiin muutenkin.



Viime vuonna tähän aikaan vuodessa ampparit olivat jo heränneet ja olivat hirveän kiukkuisia. Niillä ei ehkä ollut ravintoa ihan tarpeeksi, vaikka voikukat jo kukkivat. Mutta ehkä ne eivät pidä voikukista. Nyt kun sitä mietin, niin eivätkös ampiaiset ole lihansyöjiä?

Toinen tuttava pitää mehiläisiä. Olisi pitänyt kysyä että miten onnistui puhdistuslento ja pitikö talven pitkittyessä antaa mehiläisille lisäruokaa. Mehiläisten pitäminen perustuu petkutukseen. Juhannuksen jälkeen ensimmäisen kerran ja syksyllä toisen kerran (no, kukkien määrästä ja laadusta riippuen) pesästä ihminen käy savustamassa mehiläiset hiljaisiksi ja pihistää hunajakennot, tarkistaa onko uusia kuningatarkennoja ja jos on, perustaa yhden lisäpesän. Lisäpesä on perustettava siinä juhannuksen jälkeen.

Hunajan sijaan mehiläisille annetaan sokerilientä. Se ei mehiläisiä tapa, vaikka onkin tyhjää energiaa, koska ne ovat syöneet kesän aikana kumminkin mahansa täyteen siitepölyä ja syksyn tullessa työläiset ajetaan tiehensä. Ulos vain, pimeään ja kylmään ja kuolemaan!

Meillä on ollut monen vuoden ajan mehiläisiä, joten tiedän miten niiden hoito sujuu. Minulla oli pesien ympärillä vaikeuksia, koska tukka on aina pörrössä ja mehiläiset eksyivät hiuksien sekaan ja hätäpäissään pistivät päähän, niin että olin ne kesät aivan muhkurainen.

Niistä vuosista alkoi kyllä hunajanhimoni. Kun juon aamuteetä, siinä on oltava hunajaa. Jos äidyn ostamaan syntistä valkoista leipää, minun on saatava sen päälle voita ja kerros hunajaa. Olen onnellinen sellaisesta saaliista tuntikausia. Ja mieluiten olen silloin yksin, koska saatan innostua laulamaan tai peräti harjoittelemaan viheltämistä, jonka jalon taidon olen miltei unohtanut.

Hunajaranskis-reseptini on peräisin kirjasta nimeltä Pommorommo. Olen lapsena joutunut lukemaan kirjaa ääneni käheäksi pikkusiskolle ja -veljelle. Ei se mitään se on hieno kirja. Yksi niistä joka sai minut kirjanhimon valtaan josta en ole päässyt vieläkään, enkä edes tahdo päästä.

Sattuneesta syystä johduin ajattelemaan riippuvuuksia, joita Raamattu on listannut ison syntien listan joskus vuostuhat tai jotain sellaista sitten. Minulla ei ole tässä sitä kirjaa, se on yläkerrassa. Muistini mukaan entisellä katolisella kirkolla on ollut paljon enemmän syntejä ja eri lajeja kuin nykyisellä kirkolla, mutta nyt on sittemmin ilmaantunut pappeja joiden mielestä kaikki pääsevät taivaaseen.

Riippuvuuksia pohtiessani törmäsin tämmöiseen runoon:

Tuntemuksia

Nikotiinilla on taepettu rottia. Se on hyvä hyönteismyrkky kuten DDT.
Nikotiinin voi korvata DDT:llä tai DDT:n nikotiinilla silloin, kun kirvat ovat jo tottuneet toiseen myrkkyyn.
Nikotiini on ihmisen terveyden kannalta parempi hyönteismyrkky kuin DDT. Nikotiini hajoaa vaarattomaksi, kun taas DDT säilyy ja leviää ravintoketjussa lopulta ihmisiin.
Jos haluat säästää ihmistä, käytä siis hyönteismyrkkynä nikotiinia. Se ei leviä luonnosta ihmisiin.

(Väinö Kirstinä:Vieroitusoireita. Tammi 1994)

Kirstinä ei ole enää elossa. Sitä kamalampaa että hän osui olemaan noin väärässä. Siis ei suoraan, mutta kiertokulun suhteen.

Euroopan unioni riitelee nykyään muun muassa nikotineideistä (sp?), joita käytetään yleisimmin kasvinsuojelumyrkkyinä eurooppalaisilla viljelyksillä. Tiedemiehet ovat aika varmoja siitä, että juuri nikotiinijohdannaiset ovat aiheuttaneet mehiläisten joukkokuolemia ympäri maailman.

Joku tiedemies kertoi, että ihmiset kuolevat neljän vuoden sisällä mehiläisten kuolemasta. Ne ovat niin tärkeitä pölyttäjiä. Tuuli ei riitä, eikä muita niin hyvin erikoistuneita hyönteisiä maailmassa ole. Ei ole kovin tärkeää leviääkö nikotiini luonnosta ihmisiin, koska ihmiset kuolevat jos mehiläiset kuolevat.



Ihminenhän ei ole luontoa. Se on viisas eläin, sukunimi on homo.



15.2.12

Vasten lumimyrskyä



Keskipäivällä kuuntelen uutiset. Ei siellä sitten säätiedotuksesta puhuttu juuri puhjenneesta lumimyrskystä.

Kun kävelin äidin ja lapsen rinnalla, lapsi pulkassa, ja minulla kävelysauvat, että pysyisin pystyssä eikä raaka ilma repisi polvea, lonkkaa, niskaa, kylkiluita, niin suojatien kohdassa oli pysähtyminen.

Sataman suunnasta tuli solkenaan autoja. Ehkä sieltä on tullut laiva, en minä tunne meriliikennettä, olen maakrapu. Ne autot eivät tienneet, mikä on suojatien merkki. Minun oli lopulta nostettava sauvat eteen, että liikenne pysähtyisi.

Autojen pysähtyminen viittaa siihen, että autot oikeasti tiesivät mikä on suojatie. Kukaan ei soittanut torvea eikä näyttänyt kansainvälisiä käsimerkkejä. Kiirus niillä kyllä oli. Kun seisoin vielä puolittain ajotiellä (ja minulla roikkui heijasti alhaalla repussa), yksi iso maastoauto ajoi takaani pitkiä takinhelmoja lipoen, mutta oli mentävä eteenpäin, koska äiti ja lapsi olivat joutuneet pysähtymään taas. Toisella kaistalla oli autoja niin kauas kuin näki ja ne olivat ilmeisesti menossa laivalle.

Olen kertonut kaupungin asemakaavaihmisille, että kaupunki on epäviihtyisä, koska se antaa kaikille autoille, myös isoille rekoille, oikeuden ajaa kaupungin läpi satamaan. Koko matkalta siinä asuu ihmisiä, niin kuin äitejä ja pieniä lapsia.


Jouduin ajamaan itse autoa työn vuoksi vuosikaudet. Taisi sitä kertyä yli 15 vuotta, en muista enää. En pitänyt yhdestäkään ajokilometristä. Minusta autojen ajaminen pitää antaa ammattilaisten hoidettavaksi. Ainakaan minä en luottanut itseeni saati vastaantulijoihin tippaakaan.

Yksityisautoilu pitää kieltää ja kuluneet tiet on annettava halvalla polttoaineella (mikä vika oli häkäpöntöissä, minä vain kysyn?) linja-autojen, traktoreiden ja taksien käytettäväksi.

Silloin liikenteeseen mahtuvat äidit ja lapset eikä heidän tarvitse aina pelätä kuolemaa. En väitä että sitä tarvitsisi kenenkään erityisesti pelätä, mutta kun ovat vielä niin nuoria. Käy sääliksi. Pulkassa istuva lapsi sai kaikki myrkyt keuhkoihinsa ja sitä tietä koko kroppaansa ja mitä tapahtuu silloin kasvamiselle?

Olen kuullut jatkuvasti, oikeasti kyllästymiseen asti, herra insinöörien nauravan ja sanovan että vanharouva ei taida oikein ymmärtää nykyaikaa. Kun ilmoitan että tässä maassa on demokratia ja sen on perustuttava tasa-arvolle, joka nyt ei vallitse, vaan äidit ja lapset ovat kuolemanvaarassa, herra virkamies lopettaa hymyilyn ja sanoo ankarasti: eipäs nyt liioitella.


En suosittele tähän kaupunkiin muuttamista kellekään. Tämä on tunkkainen ja vaarallinen. Virkamies väitti että hän ei tiennyt mikä on saasteindeksi. Tuttu arkkitehti kertoi sitten että kaupunki on per asukas eniten autoistunut paikka Suomessa. Saastekäyrät ovat ehkä salaista tietoa.

Arkkitehdin kanssa puhuin muutama vuosi sitten. Sen jälkeen on rakennettu jo toinen kaupungin läpi kulkeva valtaväylä. Täällä hallitsevat dinosaurukset.

Menneisyyden olioilla on aika vähän mitään tekemistä sen kanssa, miten ihmiset saadaan voimaan hyvin. Ne oliot vain kohauttavat olkapäitään, kun niille sanoo että terveyskeskuksetkin on jo ajettu alas, eikä yksityissektorikaan saa enää lääkäreitä.

Lääkärithän ovat rikkaita ihmisiä. He pitävät huolta siitä, että saavat valita parhaan mahdollisen paikan jossa tehdä työtä ja asua. Tämä kaupunki ei heille kelpaa.

Lääkäreitä ei juuri enää olekaan, mutta pystyn edelleen kävelemään. Käveleminen on hyvä asia, koska kävellessä aivot tekevät työtä aivan omia aikojaan, tuulettuvat, tulee paljon hyviä unia.

Paikat vaikuttavat meihin. Ihminen tarvitsee asumaansa paikkaan paikan hengen. Hän on mieluusti sitä itse rakentamassa, jos hänen annetaan. Rumuutta vastaan vain ei näytä pääsevän pakoon. Eihän tämä ole ainut ruma kaupunki.


Runoilija puhuu kävelemisestä:

Tuhatjalkainen, miten kävelet?
Kuinka selittäisin, se on monimutkaista.
Katso, olen menossa,
siirrän jalkaa.
On tavoite, ohjelma,
viestinnän piiri ja säätö,
automaattinen servojärjestelmä.
Nostan ja lasken.
(Väinö Kirstinä: Elämä ilman sijaista. Tammi 1977)