Fyysistä ja virtuaalista matkaa

Kerroin että ruokakaupan kylkiäisenä on krääsäkauppa, joka on ajatellut tienata divareiden loppuunmyynnillä. On se ilo. Krääsäkauppa vetää puoleensa paljon ihmisiä, jotka vetäytyvät nurkkaan miettimään kirjojen ostamista. Niitä saa selailla ja sormeilla. Joissakin niissä on entisen omistajan nimi. Yksikin nimistä on Jaakko K, mutta sitten sukunimestä ei saa etukirjainta enempää selvää.

Olisi kivaa tietää jotain kirjojen historiasta. Mutta kassaflikka on kaupassa vain töissä eikä ota minkäänlaista kantaa kirjoihin. Ehkä hän ei lue. Alan vähitellen oppia sen että sellaisia ihmisiä oikeasti on.

Jos krääsäkauppias käsittäisi mikä aarre sillä on hallussaan, se perustaisi siihen nurkkaan pienen kahvilan, jossa voisi istua selailemassa, että ei tulisi ostaneeksi sikaa säkissä. Se ei kannata koskaan. Että siitä välttyisi, nurkassa voisi olla hylly jossa olisi erivoimakkuuksin varustettuja lukulaseja.

Minulla on lasit, jotka voitin kilpailussa. Nyt niissä ilmaiskehyksissä on lukulinssit, jotka on viilattu piilokarsastavien silmieni avuksi. Kaukonäkö palautui kaihileikkauksen jälkeen. Aina en muista ottaa laseja mukaan kauppaan, joten lainattavat lasit olisivat tärkeä juttu.

Kirjastossa lasit ovat mukana samasta syystä: ei sikaa säkissä. Ongelma on sitten siellä käveleminen. Kävelen pahki seiniin ja kyynärpäät ovat mustelmilla kun yritän nähdä jotain lukulinsseillä. Viimeksi en viitsinyt panna lukulaseja nenälle. Seuraus: tulin kantaneeksi kotiin kamalan huuhaa-kirjan. Omituista kyllä kirjan selailusta, sitten kotona, tuli likainen olo. Joku onnistui jujuttamaan minua: minulla ei ollut lukulaseja ja otin kirjan johon en halua tarttua edes tikulla.

Tuli toinen kilpailuvoitto lukulasien voiton jälkeen: kirja. Kävin SusuPetalin blogissa ja hetken inspiraationi oli osallistua kirja-arvontaan. Olin kyllä huomannut kirjan tulon. SusuPetalia oli lähestynyt valokuvaaja Lasse Ansaharju, joka tahtoi tekstejä valokuviinsa. Tuloksena on valokuvaajan ja bloggarin yhdessä tekemä kirja.

Kirjan nimi on Kultainen talja. Nimi kannattaa googlata ellei omista antiikin Kreikan kirjallisuudesta kertovaa teosta tai peräti tuota argonauttien seikkailukirjaa. Kirjan tekstit ja kuvat päivittävät antiikin tähän päivään. Valokuvaaja on liikkeellä vähän kaikkialla, eniten kuitenkin Euroopassa. Hän ottaa kuvia kaduilta, sieltä missä ihmisiä on kuvan ottamisen ajan tarpeeksi pysähtyneenä, niin että heistä saa otoksen. Susu tulkitsi kuvat ja niiden tapahtumat suomeksi ja englanniksi. Tuossa vinosti skannaamani kuva sukupolvista, teksti vieressä:

(Kuvaa voi suurentaa!)

Hassua kyllä mieleeni tulee hakematta jonkinmoinen kalevalainen perintö: laulaminen. Nuoret (ja usein vanhemmatkin) laulajat kokoontuivat Karjalan laulumailla keinumäelle, kun työt oli tehty, talvisin isompiin pirtteihin. Ihmiset lauloivat tapahtumista ja laulut levisivät muistinvaraisina laajalle alueelle, syntyi uusia lauluja ja vanhojen variaatioita.

Argonauteista en ole varma. Mutta olen varma siitä, että tapahtumilla on jonkinlainen todellisuuspohja, joka on kaukana muinaisuudessa, siis kirjallinen muoto tulee vasta myöhemmin. En väitä että voittamani kirja olisi epiikkaa samassa mielessä kuin taljan tarina. Mutta muistan hyvin kun luin lapsille kirjoitetun suorasanaisen suomennoksen Kultaisesta taljasta. Argonautit olivat seikkailleet jossain Mustan meren tienoilla yli 2000 vuotta sitten.

Kirjan nimi tuottaa heti mielleyhtymän: missä olen kuullut tuosta aiemmin. Kirja voi toimia huutomerkkinä, muistutuksena. Kokemusmaailmat eivät välttämättä enää kohtaa. Sen vuoksi on aina vain tärkeämpää puhua toistemme kanssa. Edes tällä tavoin, blogeissa, nettijutuissa.

Kun luen Freudia parastaikaa (ks. edellinen postaus), niin tuli asiaa omaan kirjahyllyyni. Entisessä sivistys-Suomessa iso kustantamo nimeltä WSOY kustansi Klassillista sarjaa. Minulla sattuu olemaan tätini perua sarjasta yksi kirja, No 2, Euripideen Medeia, suomentaja Otto Manninen ja kustannusvuosi 1949. Kirjassa Argo-laivalla Jasonin johtamat argonautit purjehtivat hakemaan kultaista taljaa Medeian kotimaasta Kolkhiista. Aluetta kutsutaan nykyään Kaukaasiaksi.

Meillä ei enää julkaista näytelmiä, koska suuria sivistyskustantamoita ei oikein enää ole. Oma kirjasto alkaa olla todella arvokas. Tuskin löydän Medeia-näytelmää edes kirjastosta. Antiikin kirjallisuushistoriaa voi onneksi lukea vielä esimerkiksi kirjasta Kirjallisuus antiikin maailmassa (Teos 2007), josta saa hyvän kuvan länsimaisen kirjallisuuden alusta.

Nyt alan lukea antiikin kokonaisesitystä. On päivitettävä ikivanha koulutietämykseni antiikin kulttuurista. Se on kuitenkin kovasti tärkeä osa omaakin kulttuuriamme, läntiseen maailmaan kun kuulumme, ja vaikka kuuluisimme itäiseenkin: kulttuurihistoriansa on tunnettava.

Edit. klo 22.59: Että ei tule väärää käsitystä niin on kerrottava että WSOY julkaisi 2004-2013 Shakespearen näytelmien uudet suomennokset ja Tammellakin oli antiikin näytelmien suomennossarja, aikaa en nyt muista. Onneksi näitä on jonkin verran päivitetty!