Siltä vaikuttaa että nyt uusintana käsitelty televisiosarja Mullan alla on ollut morbidin aiheensa vuoksi suosittu ja ilmeisesti hyvin kirjoitettu ja näytelty. Samassa talossa on kellarissa ruumiiden balsamointi ja yläkerrassa omistajaperhe kaikkine ihmissuhdekiemuroineen elää elämäänsä.
Vainajat eivät elä. Mutta tuollaisen talon elämä tietysti herättää hykerryttäviä mielleyhtymiä. Arto Mellerin näytelmässä Siriuksen vieraat (muistinvaraisesti siteerattuna) joku kylähullu kertoo unestaan, jossa viimeisen tuomion jälkeen oli enemmän kuolleita kuin eläviä. Unen kuittasi joku kuulija niin että niinhän se on täällä maan päälläkin.
Muistin amerikkalaiset hautajaiset joihin minut rahdattiin ja tajusin että kuollut oli todella balsamoitu. Olin joutunut keskellä suurinta, kauneinta, kaupallista ja kapitalistista Amerikkaa kuolemankieltäjien alueelle niin kuin jo muinaisessa Egyptissä oltiin. Mutta egyptiläisillä olikin käsitys että vainajat matkaavat Niilin kaislasta tehdyillä veneillä auringonlaskun maahan.
Myöhemmin tutkimusmatkailija Thor Heyerdahl yritti todistaa että muinaiset egyptiläiset ovat todella kaislaveneineen purjehtineet Amerikkaan jo ennen viikinkejä. Muistaakseni vene kumminkin upposi. Muistan lukeneeni, että uppoaminen ei ollut aivan luonnollinen tapahtuma, vaan johtui meriin päästetyn öljyn kaislaa syövyttävästä vaikutuksesta. Tutkimusmatkasta on jo aikaa ja meret ovat yhä saastuneempia.
Sitten radio-ohjelma loppuikin yllättäen jo 40 minuutin jälkeen (vaikka edes Egyptiin ei oltu päästy ollenkaan) ja ääneen tuli Peik Johanson, joka kertoi nigerialaisesta ympäristönsuojelijasta nimeltä Nnimmo Bassey.
Jos olette lukeneet ulkomaanuutisia lehdistä, niin muistatte esimerkiksi kirjailija Ken Saro-Wiwan sotilasjuntan aikaisen hirttotuomion, joka pantiin täytäntöön kansainvälisistä protesteista huolimatta. Kirjailija oli ogoni ja pyrki kaikin keinoin lopettamaan kansainvälisten öljy-yhtiöiden tuoman kurjuuden maanviljelystä ja kalastusta harjoittavan Ogonimaan kansan keskuudessa.
Öljyä päästettiin rannalle surutta. Nyt kun sotilasjunttaa ei enää ole ja Nigeria on niin sanotusti demokratia, uutisia Nigeriasta tulee hyvin vähän. Siksi olin kiinnostunut Bassey’n puheenvuorosta.
Ken Saro-Wiwa on kirjoittanut Ogonimaan olosuhteista niin painavaa tekstiä, että se syöpyy mieleen. Sitä on myös hänen Vankilapäiväkirjassaan, jonka Like on julkaissut Markku Tuiskulan suomennoksena vuonna 2007. Alueen tämänhetkisestä tilasta enemmän täällä.
Basseyn puheenvuoro todisti että mikään ei ole muuttunut. Viime vuonna British Royal Dutch Shell kotiutti öljyrahoja omistajilleen enemmän kuin koskaan aiemmin.
Nigeria kyllä laatii lakeja ja vakuuttaa suojelevansa rannikon ihmisiä. Hallitus on muun muassa kieltänyt kaasun yötäpäivää polttamisen (katsokaa esimerkiksi Google-Earth’n tai Wundergroundin kuvia yön aikana: tulet näkyvät), koska ne aiheuttavat vakavia sairauksia alueen asukkaille. Ilmakehään ja maaperään joutuu esimerkiksi syöpää aiheuttavaa bentseeniä.
Bassey sanoi laskeneensa että kaasu riittäisi koko Nigerian pohjoispuolisen Afrikan energiaksi. Kaasun käytöllä on ongelmansa, kyllä siitäkin tulee hiilidioksidia, mutta kuitenkin vähemmän kuin öljyn poltosta. Laki kaasun polttamisen kieltämisestä on voimassa mutta kukaan ei pane lakia täytäntöön.
Pitää muistaa tietysti että Afrikka ei ole monoliitti. Kyllä siellä on myös rauhallisia kolkkia, niitä, joista kansainväliset yhtiöt eivät ole kiinnostuneet.
Mutta kun joitakin maita on joissa rikotaan räikeästi alkeellisiakin ihmisoikeuksia rikkauksien rohmuamisen nimissä, niin varmasti pieni Suomikin voisi edes sanoa jotain.
Ympäristönsuojelija Nnimmo Bassey päätyi ehdottamaan että öljyn poraus lopetettaisiin. Jäljet siivottaisiin ja loppu öljy saisi olla maakerrosten alla ja otettaisiin käyttöön vasta silloin, kun ihmiset ovat kykeneviä hoitamaan luonnonvarojaan ja sitä paitsi vastuussa niistä itse Shell-yhtiön asemesta.
Pitäisikö Shell-yhtiön puheenjohtajaan ottaa suomalaisten ihan yhdessä yhteyttä?
Kuva on Kepan sivuilta, valokuvaajan nimeä ei ollut.
