Kauneuden sietämättömyys

Päivä oli paistanut koko perjantain. Utua oli ilmassa, linnut parvekkeen alapuolella metelöivät sitä samaa jonka olin nähnyt säätiedotuksessa: tulisi sateita.

Lauantaina kuhkin yömyöhään kirjoituspuuhissa ja jossain vaiheessa falskaavien ikkunoiden ja parvekkeen oven läpi alkoi tuntua kitkua, samanlaista, jota on savusaunassa jos se ei ole päässyt tarpeeksi kauan. Siis sen jälkeen kun tuli on hiipunut kiukaan pesässä. Pääseminen kestää vähintään tunnin. Räppänä saa olla auki, se suljetaan vasta kun mennään saunaan.

Meillä on savusauna mökillä ja tiedän että jos joku ruoja on käynyt lisäämässä pesään kuusi- tai mäntypuuta, niin kitkua tulee vaikka sauna pääsisi kolme tuntia. Kiukaassa tulipesässä on poltettava tuhtien koivu- tai haapahalkoja vähintään neljä tuntia.

Sauna valmistuu muun työn ohessa. Isä on toivottavasti saanut lahnaa verkoista ja voimme kääriä päivällisen alimmaksi ennen tulen sytyttämistä. Savustettua, lihavaa kesälahnaa parempaa ruokaa ei olekaan. Sen kanssa syödään uusia perunoita ja otetaan salaattia vihannespenkistä. Minulle ei jää kuin perunoiden peseminen ja keittäminen. Järvestä vettä kattilaan ja tuli hellaan.

Osaan tämän kaiken itsekin. Lahnat ovat nyttemmin tukehtuneet kun pienviljelijän nimellä kulkenut suokeisari päästi suovedet järveen. Kun kyläläiset kävivät katsastamassa suo-ojaa, keisari oli vastassa kirveen kanssa. Eikä siis ollut hakkaamassa rankoja pientilalleen. Eihän niitä kuivatulla suolla kasvanut.

Suokeisarin työ on valtion erityissuojelussa, koska turpeen polttaminen on määritelty kestäväksi kehitykseksi. Siinä on siis luonnonmukaisuutta, koska valtion mielestä turve uusiintuu.

Valtion erityissuojelu tuli sen jälkeen kun lapsuusperhettä ei enää ollut, joskus 70-80-luvulla. Vesi on nyt ruskeaa ja haisee mädäntyneiltä kaloilta ja kasveilta. Sen sijaan jos heittää katiskan veteen, niin sieltä saattaa tulla hurjankokoinen hauki. Marsalkka Mannerheim ei suostunut koskaan syömään haukea, vaan kutsui sitä rantarosvoksi.

Järvivettä on hajusta huolimatta käytettävä pesuvetenä edelleen. Vuonna 1955 kun koko perhe muutti kesäksi mökille, järvivesi oli juomiskelpoista.

Nämä ovat mielikuvia savusaunan hajusta, kun sinne on jäänyt kitkua. Mutta kitkun haju tulikin oikeasti ulkoa. Keskellä kaupunkia paloi kaksi suojeltua taloa. Tiesin siitä sitten vasta aamulla. Tuli roihusi valtoimenaan Club 25-talossa, jossa aikoinaan aloitti Vaasan Elävän musiikin yhdistys Welmu. Olin käynyt siellä konserteissa jo ennen kuin asuin Vaasassa. Talo oli ainut Vaasassa oleva Art Deco-talo. Tyyli ei ole Jugendia, sitä mm. Sonckin tapaa tehdä graniittitaloja kuten Helsingin puhelinyhdistyksen talo. Club 25-talo oli kivestä ja tiilistä rakennettu, vinosti vastapäätä kaupungintaloa ja uusklassisista kaunista keskustaa.

Olin ollut töissä Endelean talossa, joka oli klubi-talon vieressä. Talossa oli Peukalopotti-nimisen teatterin toimisto. Kylminä talvina panin tulet uuneihin, koska talon omistaja, kaupunki, ei ollut välittänyt remontoida taloa. Se sopi hyvin halpaa vuokraa vastaan pienelle teatterille ja kehitysmaakaupalle. Kaupunki oli sitten jossain vaiheessa myynyt talon Folkhälsanille, suurelle suomenruotsalaiselle säätiölle ja Schaumanille, joka tarvitsi sijoituskohdetta kun sellunkeitto ei enää kannattanut. Ainakin parin viime vuoden ajan talot, kaikkiaan kolme, ovat olleet tyhjillään ja graffiti-töhryjen peitossa.

Endelea oli tulessa ja paloi yhtä lailla roihuten kuin klubi-talokin. Palokuntia oli paikalla kiitettävästi, luin Ylen paikallisuutisia. Mutta sitten kun jyhkeä Klubitalo oli saatu sammumaan, tuli joltakulta pelastustoimesta määräys talon nopeasta purkamisesta. Talo purettiin perustuksiin asti, savuavana. Lauantai-iltana purettiin päreiksi myös Endelea-talo. Sade tuli iltapäivällä niin kuin oli luvattu. Nyt on sunnuntai ja aurinko paistaa taas.

Lauantaiaamuna poliisi kertoi tutkivansa palon syyn. Nyt kun pelastustoimi hävitti talot, poliisi edelleen aikoo jatkaa syttymissyyn selvittämistä. Meillä on mitä mainioin poliisi, joka pystyy kyllä kivimurskasta ja hirsi/lautakasasta saamaan selville syttymissyyn, huippuosaaminen on nimittäin ajan sana täälläkin.

Kuljin uimahalliin marraskuun 14. päivään asti entisen linja-autoaseman kautta. Siitä meni sitten teatterin ohi pyörätie. Sinä päivänä auto törmäsi minuun sellaisella voimalla, suojatiellä ja vihreiden palaessa, että en ole toipunut siitä vieläkään. Siinä on katu joka menee suoraan satamaan ja autot ja rekat odottavat saadakseen ajaa päälleni.

Valitsin toisen tien ja se kulkee Endelea- ja Club 25-talojen katua pitkin. Nyt en tiedä mitä katua pääsisin kulkemaan ja miten pystyisin välttämään kaupungin läpi kulkevan taukoamattoman, nopeusrajoituksesta piittaamattoman liikenteen.

Meluavien ja savuavien autojen ja suojeltujen rakennusten savunkitkun kaupunki. Haluaisin ehdottomasti täältä pois. Vanhat talot vaihtavat omistajaa ja rapistuvat. Sitten ne syttyvät itsestään palamaan. Kuka välittää?

Kauneutta ei saa enää takaisin. Talot olivat osa minua, ensimmäinen kontaktini tähän kaupunkiin. Ajattelin että olisipa hienoa asua kaupungissa, jossa kauniita rakennuksia suojellaan. Siitä on nyt parikymmentä vuotta. Muutin tänne.

Eilen illalla alkoi ilmaantua YLEn paikallisuutisiin Folkhälsanin vakuutuksia, että talojen korjauksia oli suunniteltu aloitettavan tämän kuun lopussa. Hupsista! Schauman on sellunkeittoyhtiö joka varmasti rakastaa puisia rakennuksia. Kun se pani juuri tuhansia ihmisiä tehtaistaan ulos, niin varmaan heille löytyy sitten Folkhälsanin upiuusista laatikoista neliöitä asuttavaksi. Tuhansia ihmisiä ei olisi mahtunut pieniin puutaloihin eikä edes isoon klubi-taloon.

Eikös tämä ole oikeusvaltio? Eikös täällä ole aina ollut korkea moraali, ei korruptiota, ei ahneutta, eikä ennen kaikkea ahneiden valtaa? Täällähän arvostetaan sivistystä, kulttuuria, rakennustaidetta? Minulla on paljon enemmänkin kysymyksiä. Mutta olen surullinen ja vihainen ennen kaikkea.

Ihmisissä on se perustavanlaatuinen vika, että he kiintyvät kuin kissat rakennuksiin, maisemiin, tekevät itselleen maamerkkejä, kulkevat niiden mukaan ja toivovat itselleen vähän parempaa vanhuutta kuin vanhat talot saavat osakseen.

Edit. tiistaina 16.4. Anteeksi. Jatkuva viikkovillini sai minut ajoittamaan tapahtuman väärin. Talot syttyivät torstain ja perjantain välisenä yönä. Olen siis kuhkinut torstaina, mutta aivan samoin jokaisen muuna päivänä. Tänään paikalla oli valtavia kuorma-autoja, jotka lastasivat kivimursketta ja lautadn/hirsien pätkiä, paikka on miltei tyhjä. Vastapäätä rakennusta seisoi kaveri, jonka olemus oli murheellinen. Saattoi olla klubielämää muisteleva ihminen

Endeleasta ostettu verhokangas, alunperin Afrikasta

Bobrikoff ammuttiin ja Bloom kukoistaa

Tämä lyhyt postaus sisältää mainoksen. Kyse on Oregonin Forest Groven Bloomsdayn ohjelmasta, jonka suomalaiset, elleivät ennalta tienneet, nyt surkeasti missasivat. Ulysseksen julkaisemisesta tulee nyt kuluneeksi 90 vuotta.

Suomalaiset taisivat juhlia vähän ennenaikaisesti, kun julkistettiin uusi suomennos Ulysseksesta. Suomennoksen ahkeroi Leevi Lehto. Kymmenen vuotta suunnilleen sanoi työn kestäneen. Lehdestä luin.

Minulla on kirjahyllyssä Pentti Saarikosken Odysseus-suomennos. Nimi on eri, mutta alkuperäisteos sama. Nimestä ei ole syntynyt uutta kirjallista sotaa, onneksi. Se nyt vielä puuttuisi.

Uutta suomennosta en ole vielä ehtinyt saada käsiini, joten tänään nyt sitten vain juhlitaan. Joka tapauksessa Bloom on siis James Joycen Ulysses-teoksen henkilö, ellei joku tiennyt.

Oheisessa linkissä juhlaohjelma ja vielä lisäksi diakuvasarja josta pidän kovasti. Samoin musiikista.

Englantia taitavat kaikki osata niin paljon, että saavat juhlaohjelmasta selvän. Mutta kutkuttaisi tietää mitä dublinilaiset tekevät tänään.

Hienot juhlat niillä ovat ainakin Amerikassa!

En ole huomannut tietoja Bobrikovin murhan juhlinnasta. Mutta muistanette tarinan kuvataiteilija Sigrid Schaumanista? Vanha nainen köpötteli kepin kanssa päin punaisia jossain päin Helsinkiä. Sattui poliisi näkemään ja puhalsin pilliin. Sigrid Schauman heristeli keppiään sanoessaan: "Nuori mies, minua ei ole koskaan pidätetty sen jälkeen kun veljeni murhasi Bobrikovin. Hänen nimensä oli Eugen Schauman.".

Hauskaa Bloomin päivää kaikille!

Paikalla olevat hanhet metelöivät täällä, ja ovat hengessä mukana.