Sukupolvia

Lapsi ilmoitti joskus vuosikymmen kaksi sitten kuuluvansa sukupolvi X:ään. Nauroin sitä, sehän tarkoitti sitä, että sukupolvi on tuntematon. Ehkä se tahtoi pysyä tunnistamattomana.

Kun nuoriso tunnistautuu joksikin, kai se haluaa tulla nähdyksi? En tietenkään ole varma asiasta, olisiko sillä syytä olla piilossa ja syrjässä? Toinen X:än nimitys oli pullamössösukupolvi. Sitä mietin vähän vakavammin.

Olen aivan varma siitä että lapseni ei koskaan tullut pienenä syöneeksi pullamössöä. Luulen että pienenä hän piti eniten maitoperunoista, ja vaikka näinkin hänen kiemurtelevan naapurin emännän tuvan penkillä ja tekevän maidon keskellä uivista perunalohkoista muusia, niin kyllä hänestä oli mukavaa istua ainoana ihmisenä pirtin pöydän ääressä syömässä perunamössöä. Naapurin emäntä kutsui häntä hymyillen pikkuisännäksi.

Emännällä oli hyvää aikaa kysellä kuulumiset. Se emäntä piti lapsesta, koska lapsi piti eläimistä ja teki navettaan asiaa lehmien lypsyn aikaan. Kun ne kaikki pitivät toisistaan, minä lähdin asioilleni siitä.

Minua ja satoja tuhansia muita ihmisiä kutsuttiin suuriksi ikäpolviksi. Kummallista kyllä nimitys ei ollut sukupolvi. Havahduin omieni paljouteen vasta silloin, kun lapsi kysyi että mitä hän nyt tekisi. Pihalla yksinkertaisesti ei ollut kovin paljon kavereita.

Meitä oli ollut aina paljon. Se oli luonnollinen olotila, joka jossain vaiheessa alkoi vaikuttaa luonnottomalta, koska sitten ei lapsia enää paljon ollutkaan. Vasta paljon jälkeenpäin kuulimme olevamme tulppa niille pienille sukupolville.

Viime viikolla Suomemme maassa julkaistiin nuorisobarometri. Se ilmeisesti koostuu 18-29-vuotiaista nuorista. Aiheesta oli parikin radiolähetystä (yksi Kultakuumeen lähetys ja yksi Ajankohtainen Ykkönen), jotka saivat hymyilemään. Joku radiossa oli kyllä huolissaankin. Nyt meitä on siunattu Y-sukupolvella.

Sen lähtökohta on ollut se, että kaikki on oletettu annettuna ja ansaittuna. Ei ole mitään ihmeempää syytä ruveta osallistumaan mihinkään, saati osoittamaan mieltään tai peräti ajattelemaan yhteisiä asioita. Politiikkaa ovat käsittääkseni viime vuosikymmenien aikaan kyllä karttaneet kaikki mahdolliset sukupolvet. Politiikka-inho on mielestäni lisääntynyt samaan aikaan kun uusia korruptiotapauksia ilmenee. Tässä on varmasti syy- ja seuraussuhde.

Joskus tosin supistaan tapauksista, että vanhainkoteihin olisi jonkun tytär tai tyttärenpoika mennyt äänestyttämään vanhaa emäntää tai isäntää, joka on ihmetellyt rehellisesti, että eikö hän ole jo tarpeeksi monta kertaa äänestänyt Kekkosta, Karjalaista ja Sukselaista. Ja eikös se Vennamo jo kuollut? Jälkikasvu ei ole ruvennut selostamaan kaikkien mummon ja papan mainitsemien ihmisten kuolemaa.

Riippuu tietenkin paljon paikkakunnasta. Paikkakunnilla ovat omat puolueensa riippuen paikallisesta poliittisesta historiasta. Sukulainen oli huononäköisen mummon ja papan kanssa äänestyskopissa, eikä sieltä kai yleensä hirveästi meteliä kuulunut. Vanhainkodeissa opitaan säyseiksi.

Sukupolvi Y on diginatiivi. Se tarkoittaa että se asuu nollien ja ykkösten kuvittamassa maassa, joka muodostuu erilaisista teknisistä härveleistä, käskyillä toimivista. Yleisin on komputointikone, eli se kone joka tietyin käskyin kirjoittaa nollat ja ykköset jonoihin joista tulee vaikka kirjoitusta tai kuvia. Se kone laskee ne ykköset ja nollat joita käskyissä vaaditaan, komputointi tarkoittaa laskemista.

Sukupolven ei itsensä tarvitse kirjoittaa niitä käskyjä, ellei välttämättä halua, koska maassa ei ole kovin paljon ammatteja joissa informaatioteknologiaa enää käytetään. Kiinalaiset ovat oppineet senkin. Ohjelmoijia ei paljon tarvita.

Niinpä sukupolvi on oppinut käyttämään kaikenlaisia härveleitä sellaisiin tarkoituksiin, mitä ajattelevat tarvitsevansa. En tiedä mitä.

Heräsin siis viime viikolla siihen outoon ajatukseen, että en tiedä yhtään mitä 18-29-vuotiaat nuoret ajattelevat. Barometrin tietojen mukaan nuoriso ottaa annettuna esimerkiksi hyvinvointivaltion. Se on ollut sen näkökulmasta olemassa aina. Kaikki vannovat sellaisen nimeen. Nimensä mukaan se tarkoittaa maksimaalista hyvinvointia maksimaaliselle ihmismäärälle kulloisessakin maassa.

Eräs barometriä tutkinut oli huolestunut. Hänen mielestään ei ole mitenkään selvää että hyvinvointivaltio pysyy aivan itsestään yllä. Se nimittäin perustuu verotukseen ja siihen että hyvinvoinnilla taataan yhteiskunnallinen tasa-arvo. Euroopasta kantautuu tietoja pankkikriiseistä ja tiedot ovat sen verran epämääräisiä että tällainen suuren ikäluokan ihminen haluaisi mielellään että diginatiivit ottavat selvää siitä, säilyykö hyvinvointi ja tasa-arvo ja sitä myötä työ ja rauha. En pyydä sitä itselleni, vaan ajattelen heitä, että he selviäisivät kompastuskivistä.

Yksi asia sai höristämään korvia. Barometrin mukaan sukupolvi on ottanut haltuunsa internetin niin että siitä on tullut jo täysverinen kommunikaatioväline, ja siitä saattaa seurata painetun sanan ja kuvan lukemisen nopea väheneminen. Kommunikaatio on välttämätöntä sähköisin välinein, koska perheet ja suvut eivät välttämättä elä lähellä toisiaan. Mutta eivät edes ystävät.

Aina välillä joku netissä innostui julistamaan kuinka hienoa on saada kirja .pdf-muodossa omalle koneelle, millainen se sitten onkin. Että voi muiden mentyä nukkumaan lueskella kokonaista kirjaa vaikka tablettitietokoneelta ketään häiritsemättä. Luin julistajan tekstiä ja olen varma siitä että hän oli tosissaan. Hän oli oikeastaan tavattoman tosissaan.

Ajattelin hälyttyneenä kahta asiaa: miten tekstit enää säilyvät kun ne roikkuvat vain tukevasti jossain palvelupilvessä ja miten käy diginatiiville jos/kun tulee viikkojen tai kuukausien sähkökatko, kun maailman sähkölinjat sattuvat syystä tai toisesta romahtamaan. Ehkä diginatiivi on suunnitellut itselleen ja kavereilleen jonkun takaportin, pelastuskäytävän?

Mutta diginatiivit eivät enää oikeasti tahdo hipelöidä kirjoja, pitää esinettä käsissään ja kuljettaa sormiaan sen hienoa pintaa pitkin. En tiedä onko kirjan kuolema todella aivan lähellä vai ei – tai lehtien. Mutta enemmän vielä olen huolissani siitä, mitä sukupolvi Y, nuoriso, pääsee/tahtoo ruveta tekemään elääkseen. Aivan vain siis hengissä säilyäkseen.

Aivan proosallisesti mietin, mitä nuorten omat perheet syövät. Kai he syövät terveellisesti ja saavat kaikki ne vitamiinit, jotka ovat tarpeen, kun aurinkoa ei ole tarpeeksi ja saastesumut valtaavat kaupungit? Kai ruokaa kasvaa vielä tarpeeksi lähellä, että sitä saa sittenkin jos autoja ei enää ole?

Entä jos katastrofi ulottuu niin pitkälle, että nuorison on pakko löytää ruokaa itselleen. Kauppojen hyllyt tulevat nopeasti ryöstetyksi (ks. esim. New Orleansin kuvia hirmumyrsky Katrinan jäljiltä).

Mitäs sitten?